Siellä asuu noin 300 miljoonaa ihmistä 9,6 miljoonan nelilökilometrin pinta-alalla.Yli 13 biljoonan dollarin kansantuotteellaan se on maailman suurin talous ja sen bruttokansantuote henkilöä kohti on yksi suurimmista.
USA:n laaja-alainen maahanmuutto ja yksilönvapaudet ovat johtaneet yhteen maailman etnisesti ja sosiaalisesti monimuotoisimmista väestöistä.
USA:lla on yli 200 vuoden historia ja sitä pidetään maailman vanhimpana perustuslaillisena tasavaltana. Se on poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti yksi maailman tärkeimmistä vaikuttajista, ellei tärkein.
USA:n asevoimat käsittävät yhteensä 1,4 miljoonaa palveluksessa olevaa henkilöä sekä muutaman satatuhatta henkilöä reservissä ja kansalliskaartissa.
USA:n puolustusmenot ovat maailman suurimmat ja omassa kokoluokassaan. Ne vievät 4 % osuuden kansantuotteesta.
USA:n talous on maailman suurin. Sen bruttokansantuote henkilöä kohti on maailman korkeimpia, 33 185 euroa vuonna 2005.
USA:n dollari on myös yleinen kansainvälisen talouden rahayksikkö. Noin
67 % maailman valuuttareserveistä säilytetään Yhdysvaltain dollareissa ja noin 25 % euroissa.
Dollari on maailmantalouden johtava valuutta ja reservivaluutta. Tästä on suuri etu USA:lle, koska sen valuutalle riittää aina kysyntää, ja tämän ansiosta sen ei tarvitse huolehtia budjetti- ja maksutasevajeistaan yhtä paljon kuin muiden maiden. Samoin velkaantumisessa on johtovaluutan maalle se etu, että ulkomaanvelka on pitkälti sen omassa rahassa, joten velan kasvamiseen tai moninkertaistumiseen liittyvää devalvaatioriskiä ei ole. Muissa maissa rahan arvon aleneminen johtaa käytännössä ulkomaanvelkataakan suurenemiseen.
Me aiomme säilyttää rauhan, vaikka meidän olisi taisteltava sen takia. Dwight D. Eisenhower

Vastaukset 2
Vanhimmat
ylistyslaulu. USA:ssa kaikki hyvin kunhan omalla maaperällä ei tapahdu mitään. Oliko Irak USA:lle uhka? Uhka taisi olla ÖLJY.
usassa on köyhiä väestystä 24%
täysin vailla toimaantuloa 6%
ei saiaraanhoitoa ilman maksua eli vakuutusta.
Minimipalkka 5 dollaria tunti ja sitäkin alitetaan lähes puolessa työsuhteista.
ei irstisanomis suojaa ja sosiaalituki on aina harkinnan varainen.
USA laskee kansantuoteensa erilailla kuin esim euroopan valtiot! ja usa on elänyt tähänasti euroopasta ja muolata ryöstämillään rahoilla!
Sotaa ne on käynyt koko historiansa!