Bemaripoikien

vaikka on TODELLA kamala asia, että poliisi kuoli, koittakaapa ajatella, miltä pojista tuntuu tällä hetkellä.
ei tarkoiteta tällä sitä, että kännissä ajelu olis hyväksyttävää, kyllä mekin ollaan ihmetelty, mikä idea siinä on ollut lähteä karkuun. kyytiläiset ei varmasti ole halunneet olla mukana.

SE EI OLLUT TAHALLINEN TEKO, JOTEN TE TÄYDELLISET IHMISET JOTKA ETTE KOSKAAN TEE VIRHEITÄ TURHISSA ELÄMISSÄNNE, MENKÄÄ ITSEENNE JA KOKEILKAA AJATELLA MYÖS TOISTA OSAPUOLTA!!!
19477745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 194

Vanhimmat

Joku voisi kertoa kauanko menee kalajoki - kälviä välillä aikaa! Se aika tarkoittaa tässä tapauksessa harkinta aikaa , humala ei ole alibi. Harkinta aika on pitkä , joten kysymyksessä on HARKITTU MURHA.

Äänestä
  • KUVITTELETKO sä että ne on päättäny että jos tuloo poliisi vastahan niin ajetahan yli?!?!?!?!
    hanki TIINA18 elämä.

    Äänestä

  • luulekko että ne on tiänny että matkalla tuloo tiäsulku?

    Äänestä

  • palasta matkaa kirjoitti:

    luulekko että ne on tiänny että matkalla tuloo tiäsulku?

    luulekko että ne on kuvitellu jotta polliisit tuntitolkulla huviksensa heidän perässään vaan ajeleepi?

    Äänestä

  • palasta matkaa kirjoitti:

    luulekko että ne on tiänny että matkalla tuloo tiäsulku?

    TUOLLAISET SAATANAN KAAHARIT. Se on erittäin traagista, että syyttömiä joutuu vaaraan takaa-ajo- ja pysäytystilanteissa, mutta muuta vaihtoehtoa ei kertakaikkiaan ole. Voi hellanlettas että ne pitäisi laskea menemään ja käydä seuraavana aamuna kyselemässä kotoa, kun humala on jo haihtunut, että eihän sitä vaan tullut yöllä mitään sopimatonta tehtyä...

    Äänestä

  • palasta enämpi kirjoitti:

    luulekko että ne on kuvitellu jotta polliisit tuntitolkulla huviksensa heidän perässään vaan ajeleepi?

    kyllä me kuulkaa tiäretähän enemmänki mitä niillon liikkunu pääs.

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    kyllä me kuulkaa tiäretähän enemmänki mitä niillon liikkunu pääs.

    ku poliisi sanoo seis se on seis,,jos sitä ei tottele päässä ei liiku mitää kuin yleensäkkää bemari pojill jotka tarvii habitusta autosta

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    kyllä me kuulkaa tiäretähän enemmänki mitä niillon liikkunu pääs.

    Joo, päässä hölskynyt viinalla lantrattu kusi.

    Äänestä

  • Harkittua murhaa tuosta ei saa millään,korkeintaan tappo!

    Äänestä

  • cannonball kirjoitti:

    Harkittua murhaa tuosta ei saa millään,korkeintaan tappo!

    Murha. Jos tappo tehdään
    1. vakaasti harkiten,
    2. erityisen raa'alla tai julmalla tavalla,
    3. vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai
    4. tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi

    Äänestä

  • cannonball kirjoitti:

    Harkittua murhaa tuosta ei saa millään,korkeintaan tappo!

    ei se voi saada tuomiota taposta, koska kyseessä on tapettu poliisi. törkeä kuolemantuottamus tai murha.

    Äänestä

  • JOS AJAA PÄISSÄÄN NIIN SE MITÄ SATTUU ON AIVAN VARMASTI TAHALLISTA... EI VARMAAN KUKAAN PAKOTTANU RATTIIN PÄISSÄÄN? VOI V...U NÄITÄ PUOLUSTELIJOITA PUTKAA LINNAA VANKEUTTA KAIKILLE... JA NIILLE JOTKA SURKUTTELEE KYYTILÄISIÄ NIIN EI VARMAAN OLE PAKKO MENNÄ KAVERIN KYYTIIN JOKA PUHALTAA YLI 3PROMILLEA

    Äänestä

  • mitä tarkottaa alibi

    Äänestä

  • palasta matkaa kirjoitti:

    luulekko että ne on tiänny että matkalla tuloo tiäsulku?

    Jos ne ei ole sitä tietäneet, niin ovat kyllä aika idiootteja! Luulivatko ettei poliisi seuraa ja pysäytä vaikka väkisin? Tai siellä pohjoisessa olevan porukka vähän tyhmempää? Sitä se serkkunsa naiminen teettää=) Looserit!!!

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    kyllä me kuulkaa tiäretähän enemmänki mitä niillon liikkunu pääs.

    seuraukset on nähtävillä.
    Tultiinkohan härmääst isotteleen?

    Äänestä

  • cannonball kirjoitti:

    Harkittua murhaa tuosta ei saa millään,korkeintaan tappo!

    juu-ei kyl käy munkaan järkeen miten ne murha syyte nimikkeel ees tota lähti alustaan? mut viina mukana ja ratissa en voi sääliä toivon että saa minimissään taposta syytteet..

    Äänestä

  • Kyllä se viina tekee tepposet, vakavissa asioissa se vaan on niin peruuttamatonta. Selvinpäin aivan varmasti tällaista ei olisi tapahtunut. Kyllä syy on sekasin mennyt nuppi eli virhe on tehty jo siinä viinan otossa, mutta harkittu murha se ei varmasti ole ollut. Silloinhan hän olisi harkinnut jo sitä selvinpäin. terv. nainen Helsingistä

    Äänestä

  • Tunnetusti bemarithan kulkee kyllä nuorison käsissä, joten ei siinä kauan Kälviälle kaasuta.
    No miettikööt sitä loppuelämänsä..

    Äänestä

  • Puhut vähän, mutta ASIAA!!!

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    KUVITTELETKO sä että ne on päättäny että jos tuloo poliisi vastahan niin ajetahan yli?!?!?!?!
    hanki TIINA18 elämä.

    päättäneet ajaa poliisin yli vaan jokaisen yli joka tulee tielle! "Hanki elämä ja rupea rattijuopoksi"?!?!

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    KUVITTELETKO sä että ne on päättäny että jos tuloo poliisi vastahan niin ajetahan yli?!?!?!?!
    hanki TIINA18 elämä.

    Suomessa muutenkin rikolliset pääsevät liian helpolla. Tekosista täytyy kantaa vastuu!! Oma valinta oli lähteä poliiseja karkuun.. Nytkö poikia pitäisi sääliä??? Haloo!!

    Äänestä

  • kerpo kirjoitti:

    ei se voi saada tuomiota taposta, koska kyseessä on tapettu poliisi. törkeä kuolemantuottamus tai murha.

    Ainakin ennen poliisin surmaaminen oli aina murha, 12v. vähintään linnaa,

    Äänestä

  • Pena666 kirjoitti:

    Jos ne ei ole sitä tietäneet, niin ovat kyllä aika idiootteja! Luulivatko ettei poliisi seuraa ja pysäytä vaikka väkisin? Tai siellä pohjoisessa olevan porukka vähän tyhmempää? Sitä se serkkunsa naiminen teettää=) Looserit!!!

    tule käymään täällä ylempänä niin saat nähdä mitä me tehdään kotirunkkareille! tiesitkö että isäs pani siskoas!!!!

    Äänestä

Voisivat klopit EHKÄ joskus harkita järjenkin käyttöä. Auto ei todellakaan ole mikään leikkikalu, ja taas lähti henki kun keskenkasvuiset pojanviikarit päättivät lyödä leikiksi. Sietää miettiä mitä puolitoista tonnia metallia tekee liikkuessaan yli 100km/h ja osuessaan johonkin...

Äänestä
  • Ja se että se poliisi muka ois ollu keskellä tietä heiluttamassa kättä sille. niinkö luulet? Jos se auto tulee kovaa vauhtia onhan siinä hankala sit hyppää pois alta kuten tämä menehtynyt poliisi koittikin. En nyt tiedä miks se auto meni just sinne samaa paikkaa ku tämäkin ehkä kuskin harkiten sen perää tai sit ku oli kännissä nii "koitti" väistää sitä mutta sit vahingos meni samaa paikkaa ku poliisi. Ja se että poliisi piti sen pysäyttää koska kaaharit olivat lähentymässä kokkolan keskustaa ja sitä ennen ne oli pakko pysäyttää etteivät aja asutus alueen sisällä umpikännissä.

    Äänestä

Olisi korkea aika ottaa kuolemantuomio käyttöön tässä maassa. Murhaajat köyden jatkoksi.

Äänestä
  • te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    aika virhe tuli sit. tuntuu varmaan kivalta kun kännipäissään tappaa perheellisen miehen.

    Äänestä

  • ja moka kirjoitti:

    aika virhe tuli sit. tuntuu varmaan kivalta kun kännipäissään tappaa perheellisen miehen.

    niinpä niin. ajatelkaa oikeasti kuinka kamala olo jätkillä on.

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    niinpä niin. ajatelkaa oikeasti kuinka kamala olo jätkillä on.

    Paha olo? Krapulaa ei pojat lasketa...

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    niinpä niin. ajatelkaa oikeasti kuinka kamala olo jätkillä on.

    Ja sen poliisin omaisilla sitten ei oo oikiasti kamala olo..??

    Äänestä

  • sittenkö kirjoitti:

    Ja sen poliisin omaisilla sitten ei oo oikiasti kamala olo..??

    no tottakai niillä on paha olo!!!
    kyllä jätkätkin on enemmän ku pahoillaan. puhelimen toisessa päässä ei ollu mikään juhlatunnelma.

    itku on tullu jätkistä jokaasella.
    eikä todellakaan ittensä takia.

    on tääläkin pääs menetetty läheisiä, että kyllä tiedetään kuinka pahalta toisen menettäminen tuntuu.

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    Oletkos muuten miättinyt et niin on uhrillakin.. "tappajan" läheisillä on mahdollisuus nähdä omaisensa, uhrin omaisilla ei...

    Ei pääse isä lastensa kanssa uimaan tänä kesänä...

    *kännissä ajaminen on laitonta ja jos ei sitä ymmärrä on tyhmä*

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    olen seurannut koko tapahtumia eli munanjatkeajoja jo vuosia. Tänäkin vuonna bimmeriläiset kaahasivat keskellä yötä hiekkasärkkien matkailuteillä taukoamatta. Siellä heilutellaan kaljapulloja autonikkunoista ja näytellään keskaria ohikulkijoille, mikäli et omista bemaria. Känniääliöt makaavat autojen katoilla ja konepelleillä, kun kuski kiihdyttelee ympäri särkkäin aluetta. Parkkipaikoilla ja mökkien pihoilla testataan sitten oman auton tehoja luukuttamalla omaa bemaria niin että moottori leviää siihen paikkaan. Fiksua vai mitä.

    Tänä vuonna poliisi otti kortin pois yli 18 kuskilta ja jakoi jatkuvasti sakkoja liikenneturvallisuuden rikkomisesta. Takaa-ajo sai alkunsa kun Kalajoen poliisi kiinnitti huomion epävarmasti ajaneeseen bemariin ja pyysi autoa pysähtymään. Mutta mitä tekee nämä fiksut kännipäät, lähtevät karkuun kohti kokkolaa jonne on muuten lähes seitsemänkymmentä kilometriä matkaa! Tuossa ajassa Kalajoelta Kokkolaan ehtii kyllä tehdä päätöksen pysähtyäkö vai ei kun poliisit on perässä.

    Eli älä tule tänne puolustelemaan kavereidesi tekoa joka on täysin järjetön ja väittämään ettei teko ollut harkittu. Teko kun muuttui harkituksi juuri sillä hetkellä kun jätkät päättivät lähteä pakomatkalle!

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    niinpä niin. ajatelkaa oikeasti kuinka kamala olo jätkillä on.

    paha olo. Toivottavasti niillä on ihan helv... paha olo, niin on myös edesmenneen poliisin perheessä. Paha oloon ei kuole, mutta kännikuskin alle kyllä kuolee!! Vaikka ne onkin kavereita, niin sä voi millään tapaa puolustella niitten tekoa, piste!

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    jotka ihmisten tulee itsekontrollillaan estää!

    KÄRVENTYKÖÖT POJAT HELVETIN TULESSA!

    Bimmeripoikain pakoputkia Vaasan-LINNAS. Ainakin 10-vuatta... Ja kuka käski mennä känniläisen kyytiin? Itse en ainakaan menis... En uskaltais!

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    kaikissa on vikaa, mutta eivät kuitenkaa perheen isiä tapa.

    kaikki tietää ihan tarpeeksi. idiootti ajoi poliisin hengiltä. seiso sinä vaan kahden lapsen isän tappajan takana. siinä on varmasti hyvä seistä!!!

  • selvä kuski kirjoitti:

    paha olo. Toivottavasti niillä on ihan helv... paha olo, niin on myös edesmenneen poliisin perheessä. Paha oloon ei kuole, mutta kännikuskin alle kyllä kuolee!! Vaikka ne onkin kavereita, niin sä voi millään tapaa puolustella niitten tekoa, piste!

    Kyllähän pojilla varmasti paha olo on, ja aivan varmasti se taitaa vielä pahentua, kun todella ymmärtää ja sisäistää mitä on tullut tehtyä. Tällaisessa tapauksessa ei ole kuin häviäjiä joka puolella.

    Todella ikäviä talläiset, niin turhat tapahtumat.

    _______________________________
    http://911inmemoriam.blogspot.com

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    .... jota ainakaan mä en tiedä ja ymmärrä... Kun kerta niitä Bemuja on paremmaks fiksattu, niin eiks olis ollu todella fiksua ja hienoa laittaa yhdeks lisäosaksi toi " Alkolukko"? Entä ko. "kerholaiset" alunperin... Eikö pitäis olla fiksua porukkaa ja vastuuntuntosta? Varmasti siinä suuressa porukassa oli sellasia selviä kuskeja, jotka olis voinu alunperin laittaa STOPIN edes ajatukselle lähteä kännissä ajamaan, koska totta on, ettei humalaisen ajatus kulje "tässä päivässä". Ihan takuulla joku on nähnyt poikien lähdön.... Vai oliks siellä kaikki kännissä? TUSKIN.
    Mutta lause, että kaikki tekee aina virheitä.. AINA tekee ja tulee tekemään, mutta toi homma oli jo "vähän" enemmän kuin virhe!!!! Virhe oli lähteä ajamaan, mutta seuraukset kuuluvat jo paljon vakavampaan kategoriaan.
    Ja ainoastaan paikalla olleet poliisit tietää mitä todella tapahtu! Ette edes te sitä tiedä, vaikka miten hyviä kavereita olette.
    Jokatapauksessa ihmettelen miksei kukaan julkisesti puhu heistä, jotka eivät yrittäneet estää alunperin poikien lähtöä ajamaan?! Mieluummin siellä vaikka turpiin humalaiselle kuskille. Seuraukset siitä olis ollu paljon pienemmät!
    Ja poikien omaisia ei pitäis ottaa edes puheeksi. He ovat syyttömiä ja he takuulla kärsivät kaikesta tapahtuneesta. Kukaan EI ikinä tiedä miltä toisesta tuntuu joku asia vaikka miten olis kaveria, omaista ym.

    MUTTA ONNEKSI pojat jäivät henkiin!!!! Saavat loppuikänsä miettiä ja ajatella "Olisinpa tehny toisin, oispa sekin kaveri voinu estää heitä lähtemästä.. Oispa se kaikki pelkkää unta" Se on pahempi rangaistus pojille kuin että olisvat kuolleet! Toivottavaste TE "kaverit" olitte ko. partyissä mukana ja saatte miettiä.. Oisimpa estäny ajamaan lähtemisen!!!!!!!!

    Äänestä

  • asioita ja virheitä, kirjoitti:

    jotka ihmisten tulee itsekontrollillaan estää!

    KÄRVENTYKÖÖT POJAT HELVETIN TULESSA!

    Älä tuomitse ettei sinuakin tuomittaisi. Poikien teko oli kyllä väärä ja varmasti sitä ei kukaan puolustele, mutta poikia ihmisinä kyllä. Te ette tunne heitä. Oli edesvastuutonta lähteä kännissä ajamaan, mutta pojat tuskin olivat suunnitelleet ajavansa poliisin päälle. Kyse oli vahingosta. Ihmiset tekevät virheitä. Kun pojille luetaan tuomio, se on puolet pienempi siitä, mitä he kantavat loppuelämänsä mukanaan. Lehdet ja muu media ovat tehneet pojista raakalaisia, joilla ei ole sydäntä... näin ei kuitenkaan ole!
    Voin vain kuvitella miltä tuntuu vahingonkärsijän perheestä tällä hetkellä. Draaginen tapaus kokonaisuudessaan, mutta se, että te haluatte poikien pään pölkylle ei tuo vainajaa takaisin.

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    kyllä ne jampat teki niin monta virhettä peräkkäin että ei mitään järkeä. Ensin ajetaan humalassa ties kuinka kauan, eikä pysähdytä kun poliisi käskee\ajaa perässä. Tossa on varmasti ollut aikaa miettiä että ei tämä tule päättymään hyvin. Tosiasia on se että yleensä niitä poliiseja ei pakoon pääse oli sitten selvinpäin tai humalassa. Aina ne saa apuvoimia mitkä on valmiina odottamassa.

    Ei tollaista tekoa voi puolustella mitenkään ja ihan oikein että saa kunnon rangaistuksen.

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    no tottakai niillä on paha olo!!!
    kyllä jätkätkin on enemmän ku pahoillaan. puhelimen toisessa päässä ei ollu mikään juhlatunnelma.

    itku on tullu jätkistä jokaasella.
    eikä todellakaan ittensä takia.

    on tääläkin pääs menetetty läheisiä, että kyllä tiedetään kuinka pahalta toisen menettäminen tuntuu.

    Varsinainen syyllinen on yhteiskuntamme joka pakottaa nuoret asumaan maaseudulla, jossa ei yksikertaisesti ole muuta tekemistä, kuin rukata näitä autoja ja ajella poaikasta toiseen - ja kännissä, koska ei ole baaria bussimatkan päässä, tai kävelymatkan päässä, niin kuin täällä kaupungissa.

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    niinpä niin. ajatelkaa oikeasti kuinka kamala olo jätkillä on.

    Rattijuoppoa pitäisi ymmärtää.So what....

    Äänestä

  • Il Commandante kirjoitti:

    Varsinainen syyllinen on yhteiskuntamme joka pakottaa nuoret asumaan maaseudulla, jossa ei yksikertaisesti ole muuta tekemistä, kuin rukata näitä autoja ja ajella poaikasta toiseen - ja kännissä, koska ei ole baaria bussimatkan päässä, tai kävelymatkan päässä, niin kuin täällä kaupungissa.

    Joopa joo... yhteiskuntahan sitä viinaa kuskin suuhun kaatoi ? Suorastaan käski juoda ?

    Viina sopii vaan selvään päähän ja pojalla sitä ei ollut. Ja sitä saa mitä tilaa...

    Ja piste.

    Ei puolusteltavaa.

    Äänestä

  • Il Commandante kirjoitti:

    Varsinainen syyllinen on yhteiskuntamme joka pakottaa nuoret asumaan maaseudulla, jossa ei yksikertaisesti ole muuta tekemistä, kuin rukata näitä autoja ja ajella poaikasta toiseen - ja kännissä, koska ei ole baaria bussimatkan päässä, tai kävelymatkan päässä, niin kuin täällä kaupungissa.

    Mutta ei noita juntteja tänne kaupungiin haluta, pysykää poissa saastaset! No noita meidän junttidokaaja nuoria voitte käydä hakemassa pois. Tunnistatte ne kyllä, niillä on kanssa wonderbaumit ja karvanopat, ja ne köyhät dokaa puistoissa, vähempiosaiset looserit!!

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    Olisitko samma mieltä jos joku ajaisi sinun isäsi yli 3 promillen humalassa ja isäsi kuolisi vammoihin?

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    Meillä kaikilla on taipumustehdä asioita, joita kadumme myöhemmin. Asioita tapahtuu. Tämä traaginen tapahtumasarja lähti aivan varmasti liikkeelle jostain aivan mitättömästä asiasta ja sai traagisen päätöksen. Uskon aivan vakaasti, että näillä nuorilla ei ollut missään vaiheessa edes mielessä, että jotain näin kamalaa voi tapahtua heidän elämässään..tai että he voivat muuttaa jonkun toisen ihmisen/ihmisten elämää ja unelmia.Mielestäni on kuitenkin väärin se, että lehdet ja yleinen mielipide " huutaa ", että heidän elämä on pilalla. Itse sanoisin niin, että heidän kohdallaan tuli pysähdys, joka antaa aikaa miettiä elämän suuntaa ja osoittaa tulevaisuudessa, että teko oli todella harkitsematon. Ensimmäinen rohkea teko olisi ottaa yhteyttä poliisin läheisiin ja vilpittömästi osallistua heidän suruunsa. Toki eri asia on se onko omaisilla voimaa kohdata tekijä.Kyllä olisi hienoa jos ihmiset ymmärtäisivät, että näiden nuorten läheiset, jotka ovat täysin syyttömiä, kärsivät enempi kuin elinkautista.

    Äänestä

  • Ja kunnon rangaistukset muutenkin eikä mitään sääliä...

    Äänestä

  • Poikien tukena viimeiseen asti kirjoitti:

    Älä tuomitse ettei sinuakin tuomittaisi. Poikien teko oli kyllä väärä ja varmasti sitä ei kukaan puolustele, mutta poikia ihmisinä kyllä. Te ette tunne heitä. Oli edesvastuutonta lähteä kännissä ajamaan, mutta pojat tuskin olivat suunnitelleet ajavansa poliisin päälle. Kyse oli vahingosta. Ihmiset tekevät virheitä. Kun pojille luetaan tuomio, se on puolet pienempi siitä, mitä he kantavat loppuelämänsä mukanaan. Lehdet ja muu media ovat tehneet pojista raakalaisia, joilla ei ole sydäntä... näin ei kuitenkaan ole!
    Voin vain kuvitella miltä tuntuu vahingonkärsijän perheestä tällä hetkellä. Draaginen tapaus kokonaisuudessaan, mutta se, että te haluatte poikien pään pölkylle ei tuo vainajaa takaisin.

    eihän se tuo mutta kunnon rangaistus ja seuraavasta rikkeestä vielä kovempi että tulis opetus myös toisille rattijuopoille... Nykyäänhän niitä vain säälitään ja eivät saa mitään... silmä silmästä olis oikein...kuskin kohdalla...

    Äänestä

  • kerpo kirjoitti:

    kaikissa on vikaa, mutta eivät kuitenkaa perheen isiä tapa.

    kaikki tietää ihan tarpeeksi. idiootti ajoi poliisin hengiltä. seiso sinä vaan kahden lapsen isän tappajan takana. siinä on varmasti hyvä seistä!!!

    ei tainnu pojat tietää että oli perheen isä? ja olivat kyllä yrittäneet väistää mutta näin kävi... en puolustele mutta ei nyt kumminkaan aleta liiottelemaan, poikien elämä on jo piloilla kuin myös poliisiin perheen.. pojat tuomitaan ja sillä hyvä

    Äänestä

  • aabbccdd kirjoitti:

    eihän se tuo mutta kunnon rangaistus ja seuraavasta rikkeestä vielä kovempi että tulis opetus myös toisille rattijuopoille... Nykyäänhän niitä vain säälitään ja eivät saa mitään... silmä silmästä olis oikein...kuskin kohdalla...

    muista, että mitä toivot... "silmä silmästä"-periaatetta käytettiin myös tuottamuksellisiin tekoihin. Eli rakentajan rakentaman talon sortuessa ja tappaessa talon omistajan pojan, tapettakoon talon rakentajan poika.
    Jos ajaisit vahingossa lapsen päälle, tapettakoon sinun lapsesi.... näinkö?? ota selvää ennenkö alat ladella mielipiteitäsi, mitä niillä oikeastaan tarkoitetaan. Eikö olisi aika vahingonminimoimiseen? Se, että te lynkkaatte kuskia ei auta ketään. Pahennatte vain meidän vahingonaiheuttajan omaisten mieltä... mutta se taitaa vissiin ollakin teidän tarkoitus..'? Nulla poene sine lege- ei rangaistusta ilman lakia, joten mitä laissa seisoo tulee kyllä tuomioksi. Sääliä... kyllä kun vahinko on tapahtunut tuottamuksellisesti!

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    Ei kai tässä kukaan ole täydellinen, kaikki me virheitä teemme. Pojille sattui nyt vain vähä isompi virhe.
    En kyllä ymmärrä niitä, jotka lähtee kännissä ajamaan, mutta silti sääliksi käy poikia, varsinki kuskia. Hetken mielijohteesta meni nuori elämä pilalle. Mikälie sitten saanu lähtemään ajamaan ja sitte vielä karkuun. Sitä ei ulkopuoliset voi tietää. Vain pojat itte tietää... Mun mielestä poikien perheiden pitäis nyt antaa olla ihan rauhassa!! Heillä on varmasti surua ja murhetta muutenkin liian kans.

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    niinpä niin. ajatelkaa oikeasti kuinka kamala olo jätkillä on.

    No kyllä se olo taas korjaantuu, ku vetää pullon kossua ja bemarin rattiin taas..sitte taas tullaa itkee ku jätkil o niin kamala olo jne...voi voi...

    Äänestä

  • Il Commandante kirjoitti:

    Varsinainen syyllinen on yhteiskuntamme joka pakottaa nuoret asumaan maaseudulla, jossa ei yksikertaisesti ole muuta tekemistä, kuin rukata näitä autoja ja ajella poaikasta toiseen - ja kännissä, koska ei ole baaria bussimatkan päässä, tai kävelymatkan päässä, niin kuin täällä kaupungissa.

    Johan vitsin murjasit...NYT VOIT KYLLÄ PITÄÄ JO TUON TYHMÄN TURPAS KIINNI..HÄPEÄ..

    Äänestä

  • Marsuska kirjoitti:

    Ei kai tässä kukaan ole täydellinen, kaikki me virheitä teemme. Pojille sattui nyt vain vähä isompi virhe.
    En kyllä ymmärrä niitä, jotka lähtee kännissä ajamaan, mutta silti sääliksi käy poikia, varsinki kuskia. Hetken mielijohteesta meni nuori elämä pilalle. Mikälie sitten saanu lähtemään ajamaan ja sitte vielä karkuun. Sitä ei ulkopuoliset voi tietää. Vain pojat itte tietää... Mun mielestä poikien perheiden pitäis nyt antaa olla ihan rauhassa!! Heillä on varmasti surua ja murhetta muutenkin liian kans.

    Ihan niin samaa miältä oon sun kans..Pohorintoja on.. mutta perhe pitää jättää rauhaan. Osanotto isän ja puolison menettäneelle perheelle.Antakoon Taivaan isä Teille voimia käydä vaikeat ajat eteenpäin.Eihän kuitenkaan enää viitsitä hyökätä perheitä vastaan. Nyt on jo vissiin moni syytön joutunut kohtuuttoman tuomion alle.Toki sehän on totta että sitä saa mitä tlaa.

    Äänestä

  • me täältä... kirjoitti:

    te kaikki oottekin niin täydellisiä ja virheettömiä.

    TE ETTÄ ERES TIÄRÄ MITÄ SIÄLÄ ON TAPAHTUNU JA MITÄ TAPAHTUU TÄLLÄ HETKELLÄ.

    SITÄPAITSI ME SEISOTAAN POIKIEN TAKANA LOPPUUN ASTI KOSKA TUNNETAAN NE PAREMMIN KU TE KOSKAAN.
    MUISTAKAA SE, ETTÄ POJILLAKIN ON TÄÄLLÄ LÄHEISET.

    Voi voi lutuna sentään... kyllä pojilla nyt on kurjaa, bemarikin paskana... mutta hyvä kun seisotte niiden takana, mutta vielä parempi olis ollut, jos olisitte seisoneet sen yliajetun edessä! Kyllä on paapomista näköjään pohojammaallakin. Olisitta rehtiä siälä härmäskin ja tunnustaasitta viheennä niin ku MIÄHET!! Äläkää ny oloko niin ku jokku homppelit! Alakaa jo oikiaa pohojalaasta hävettää teirän ruikutus!

    Kaikki tekee virheitä, mutta fiksut uskaltaa tunnustaa ne, mukaan lukien "taustajoukot"!

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    niinpä niin. ajatelkaa oikeasti kuinka kamala olo jätkillä on.

    Kyllä ristus on mullaki paha olo. Vituttaa ja sapettaa sitte oikeen kunnolla. Mikä ristus on kun ei osata olla ihimisiks. Kännis ajellaan ja samalla vähä murhataha.

    Äänestä

  • me täältä kirjoitti:

    niinpä niin. ajatelkaa oikeasti kuinka kamala olo jätkillä on.

    Jos on tehnyt tietoisen päätöksen ajaa kännissä, niin pitää myös kyetä vastaamaan seurauksista.
    Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää mitä seurauksia tuollaisesta voi olla. Vastuu on hänen, ei yhteiskunnan eikä edes naapurin koiran.
    Humalatila ei ole lieventävä asianhaara, eikä se anna lupaa tappaa ketään.
    Jos olisi vähänkään käyttänyt järkeään, niin ei olisi lapset jääneet ilman isää. Mieti miltä näistä lapsista tuntuu!! Tuntuuko pahalta sen takia, että oma elämä on pilalla vai sen takia että on tuhonnut näin monen ihmisen elämän?

    Äänestä

  • itse sitten täydellinen ja synnitön ihminen?

    Älkää tuomitko, ettei teitä tuomita.

    Oletkos tuomari?

    Äänestä

  • aabbccdd kirjoitti:

    eihän se tuo mutta kunnon rangaistus ja seuraavasta rikkeestä vielä kovempi että tulis opetus myös toisille rattijuopoille... Nykyäänhän niitä vain säälitään ja eivät saa mitään... silmä silmästä olis oikein...kuskin kohdalla...

    että kuskilta riisteittäisiin henki.
    Olet vielä pahempi kuin tämä kuski.
    Ja vieläpä selvinpäin!

    Äänestä

  • Pena666 kirjoitti:

    Mutta ei noita juntteja tänne kaupungiin haluta, pysykää poissa saastaset! No noita meidän junttidokaaja nuoria voitte käydä hakemassa pois. Tunnistatte ne kyllä, niillä on kanssa wonderbaumit ja karvanopat, ja ne köyhät dokaa puistoissa, vähempiosaiset looserit!!

    sun pitää saatanan idiootti katsoa kuntakohtaiset veroäyrit, niin huomaat että mistä suurin osa veroeuroista nykypäivänä tulee.Että se vitun köyhä puistokemisti taidat kuitenkin olla sä.. Vitun hippi oot kuitenkin sieltä kehäkolmosen sisäpuolelta, minne täältä laitetaan kaikki vitun idiootit ja surkeat sekä saamattomat pois meidän silmistä. Toivottavasti oot tyytyväinen saamasi työttömyyskorvaukseen, ja aina kun se napsuu tilille niin muista mistä suunnalta se on tullut. Eteläpohjanmaalla maksetaan eniten veroja johtuen siitä että pystytään teidät pellet siellä elättämään, ja toivomaan ettei kukaan teistä saatanan saamattomista ikipäivänä tulisi tänne.

    Äänestä

Päättäneet ajaa yli? Ai, tarkoitatko sitä että jos esim edessä olisi ollut yllätyksenä pari lasta ... ei RIKOS olisi paha , kas kun pojat ei varmasti tienneet että ne lapset murskautuisivat heidän autonsa keulaan ? Jos asetan pommin jonnekin , ei se ole harkittu rikos ... sattumatlahan ne ihmiset olivat siellä. 200km/h kiitävä auto on kuin POMMI , uhri on sattumanvarainen , kuljettaja harkitsee tekonsa.

Äänestä

Ennen oli velvollisuuden puolesta kuolleille oma nimi. Sankarivainaja - suren todella poliisin omaisten ja ystävien puolesta. Osaanottoni.

Äänestä

ME PYSYTÄÄN POIKIEN TUKENA VAIKKA MUU MAA EI.
NIMITTÄIN KAVERIA EI JÄTETÄ VAIKKA JÄRKI JOSKUS JÄTTÄISKIN.

Kiitos puheenvuorosta ja hyvää elämän jatkoa, me ollaan mielipiteemme kerrottu.

Äänestä
  • "Kiitos puheenvuorosta"

    Olkaa hyvä vaan, nettiinhän voi kuka tahansa kirjoitella ilmaiseksi ja nimettömänä. Eikä ketään kiinnosta, nämä jutut lukee joku pari hassua teiniä.

    Ketään ei kiinnosta ootteko te jonkun luuserin puolella vai ettekö.

    Suomi vihaa rattijuoppoja ja poliisinmurhaajia.

    Ja teidän "kaveri" on niistä molempia.

    Hyi.

    Äänestä

  • Vikahan ei ole autossa eikä autokulttuurissa ollenkaan vaan siinä että yleensäkin juodaan viinaa. Eikö sitä ihminen pysty olemaan selvinpäin. Kaikkea muutakin törttöilyä tapahtuu kännissä mitä ei selvinpäin vastaavat henkilöt tee. Perkele, ihminen pärjää ihan hyvin ilman sitä viinaa. Pari saunakaljaa korkeintaan ja sinä se. Kännissä ei mitään tavoittelemisen arvosta ole tai jos on niin kannattaa katsoa kuinka perseellään se elämä on muutenkin sitten jo.

    Äänestä

  • Kiitos puheenvuorosta kirjoitti:

    "Kiitos puheenvuorosta"

    Olkaa hyvä vaan, nettiinhän voi kuka tahansa kirjoitella ilmaiseksi ja nimettömänä. Eikä ketään kiinnosta, nämä jutut lukee joku pari hassua teiniä.

    Ketään ei kiinnosta ootteko te jonkun luuserin puolella vai ettekö.

    Suomi vihaa rattijuoppoja ja poliisinmurhaajia.

    Ja teidän "kaveri" on niistä molempia.

    Hyi.

    Oletko oikein tehnyt gallupin Suomi-vihaa rattijuoppoja ja poliisimurhaajia?

    Montako haastattelit ja 100&:ko vastasi vihaavansa?

    Olet nyt löytänyt neuroottiselle vihallesi kohteen, mutta älä yleistä mielipidettäsi.

    Viha on negatiivinen tunne. Minä en ainakaan tuhlaa energiaani jonkun vihaamiseen, varsinkaan jos en tunne kyseistä henkilöä.

    Hanki oma elämä!
    Älä elä toisten elämää!
    Ai niin, kauniit ja rohkeat sekä Emmerdale ovat kesälomilla.
    No, hanki harrastus!

    Äänestä

Taitaa olla valkoset kaavut niskassa ja hirttoköysi kainalossa tällä porukalla joka niin palavan raivon vallassa jakelee täällä oikeutta. Pelottavaa tässä on se, että näin moni on valmis sytyttämään palavan ristin naapurin pihalle ja keräämään lynkkausporukan kasaan tietämättä mistään mitään. Joku teistä asuu minunkin naapurissani ja vaikuttaa ulospäin ihan järkevältä ihmiselta!
Minä en usko, että nuori poika tahallaan ajoi jonkun päälle mutta minä en olekkaan täydellinen ihminen. Kamalia vahinkoja sattuu maailmassa.

Äänestä
  • Onneksi olkoon, olet ensimmäinen tässä keskustelussa joka onnistuit sotkemaan tähän vielä Herra Hitlerin ja Natsit...

    Äänestä

  • esiin kirjoitti:

    Onneksi olkoon, olet ensimmäinen tässä keskustelussa joka onnistuit sotkemaan tähän vielä Herra Hitlerin ja Natsit...

    Miten kukaan voi sanoa, että kaverit vahingossa lähti kännissä ajamaan autolla? Tai että tapahtuma oli vahinko ja että ei kukaan tahallaan...
    Jokainen, joka lähtee ajamaan autolla kännissä ei tee sitä vahingossa ja tietää, että siitä voi seurata jopa tälläinen tragedia...

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    täällä kirjottajat ei selvästikkää oo ikinä alkoholia maistanu eipä tietenkää ku ne onki niitä täydellisiä ihmisiä kyl se totuus vaan on et joskus se alkoholiki tekee tepposet ja aamul saa miettii mis on ollu ja kenen kans eli samoin on voinu ajajanki käydä et vintti on menny täysin pimeeks.

    Äänestä

  • ihminen on psykopaatti! Monet sellaiset voivat piilottaa sen hyvin ja näytellä normaalia...
    Tuli kerran televisiossa juttua...

    Jotenka... naapurisi voi hyvinkin olla... psykopaatti...
    Mieti sitä...

    Äänestä

tahallinen teko! Pojat ovat paatuneita rikollisia ja paholaisen riivaamia!

Äänestä

Kalajoelta Kokkolaan on lähemmäs 70km matkaa! Jos ei tuossa ajassa pysähdy poliisien roikkuessa perässä, muuttuu teko melko harkituksi. Miten kehtaat puolustaa kyseisiä reikäpää rattijuoppoja! Toivottavasti pojista tuntuu todella todella vittumaiselta koko loppuelämänsä ajan.

Harmi vain että kuski oli kännissä, sillä suomen lakihan paapoo rattijuoppoja lieventämällä tuomioita jos rikoksentekijä on ollut humalassa. Vaikka känniajelusta pitäisi kyllä mielestäni saada kaksikertaa kovemmat tuomiot. Itsehän se kalja on kurkusta alas kaadettu täysin harkitusti.

Äänestä

Ihan oikein jos kärsiivät tunnontuskissaan ei tipu symppis pisteitå yhtään -päinvastoin nauran vaa tuommosten tyyppien "onnettomuuksille".

Äänestä

Eihän tää asia edes kuulu kenellekkään muulle kun asianomaisille. Kyllä kuski (ja kyydissä olijat) joutuu elämään sen tosiasian kanssa että ajo kännissä ja tappo ihmisen, lopun ikäänsä. Vaikka teko oli väärin ni 20vuotias on vielä nuori poikanen ja tulee elämään syyllisyydessä ja häpeässä lopun elämäänsä.

Säälisitte edes pojan vanhempia ja lopettakaa vihan kylväminen.

Äänestä
  • säälin pojan vanhempia, mutta kollijoukkoa en sääli. TÄYSIN JÄRJETÖN TEKO! Toivottavasti on PAHA OLO

    Äänestä

  • En tunne mitään sääliä murhaajan vanhempia tai itse murhaajaa kohtaan. Toivon että ko henkilöllä on mahdollisimman paha olo koko loppuelämänsä. Harmi vaan ettei rattijuoppo ajanut 200km/h puuhun, niin oltaisiin selvitty syyttömiltä uhreilta.

    Kuten edellä mainittiin niin murhasta tuo jannu on tuomittava:

    Rikoslaki, luku 21, 2 §:

    Murha
    Jos tappo tehdään

    1) vakaasti harkiten,
    2) erityisen raa"alla tai julmalla tavalla,
    3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai
    4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi

    Äänestä

Kaikesta pahasta ja ikävästä huolimatta yritetään muistaa, ettei leimata kaikkia pohjanmaalaisia tapauksen vuoksi. Pääosin ovat kuitenkin hemmetin rehellistä, isänmaallista ja sisukasta ns. "perisuomalaista" porukkaa. Monet ei ehkä usko, mutta ei pohjanmaallakaan rattijuoppoja hyvällä katsota eikä sitä hyväksytä. Sama pätee yleistykseen jostain automerkistä. Ei kaikkia BMW kuskeja voi tämän vuoksi tuomita. Kaiken huippu on kun rattijuopon vanhempiakin aletaan sättimään. Heillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä!

Äänestä

MIETTIKÄÄ OMA KAVERINNE SAMAAN TILANTEESEEN! että varmasti haukkuusi sitä netissä .. väärin kaveri teki kyllä kun ajoi kännissä

Äänestä
  • kaikenkaikkiaan. Muistaisin kuitenkin isoa kirjaa, siinä sanotaan jotensakin, että "joka on viaton heittäköön ensimmäisen kiven". Monelta ihmiseltä elämä pilalla, pojilta, poikien läheisiltä, poliisin perheeltä etc. Ketään ei taatusti auta ruveta poikien läheisiä syyllistämään ja uhkailemaan, ei ne ajanu sitä autoo.Autoa ajanut nuorimies maksaa kovat oppirahat kohelluksestaan.

    Äänestä

  • Hyvä että edes joku pitää kavereiden puolia. Ei kai tässä kukaan niin nuhteetonta elämää ole viettänyt että voi olla muille tuomioita jakelemassa.

    Äänestä

  • liisukka kirjoitti:

    Hyvä että edes joku pitää kavereiden puolia. Ei kai tässä kukaan niin nuhteetonta elämää ole viettänyt että voi olla muille tuomioita jakelemassa.

    en halua pitää kenenkään puolia,mutta toivoisin, että tästä täysin turhasta tragediasta opittaisiin jotain. Kuinkahan moni siellä ABC:llä on nähnyt kännisen nousevan rattiin?.Miksi he eivät tehneet mitään?.3 promillea on jo sellainen känni että sen kyllä pitäis"normaali" ihmisestä erottua jo kauas.

    Äänestä

  • liisukka kirjoitti:

    Hyvä että edes joku pitää kavereiden puolia. Ei kai tässä kukaan niin nuhteetonta elämää ole viettänyt että voi olla muille tuomioita jakelemassa.

    Turhaan uhoatte ja puhkutte vihasta punaisena, teette vaan itsenne naurunalaiseksi. Kyllä pojille ja perheelle pitää vähän sääliä tuntea, kuski tullee varmasti pahiten tässä kärsimään. Miettikää vähän! Te unohdatte tämän kun saatte jotain muuta mietittävää pikku avoihinne. Mutta kuskia painaa syyllisyys koko ikänsä. Kuski kärsii myös isättömien lasten tuskan.

    Äänestä

  • oon sun kans aivan samaa mieltä mitä asialle enää voi mut näist useampi kirjoittaja onki niit jokka istuu päivät pitkät koneella haukkumas ja tuomittemas muita ku ei niil vissii muut elämää oo ja kaiken huippu on se ku ne tuomittee omaisekki jokka on täysin syyttömiä koko juttuun ja varmasti kärsii muutenki jo tarpeeks ilman näit juttujaki koettakaa jaksella.

    Äänestä

  • kuka kärsii kirjoitti:

    Turhaan uhoatte ja puhkutte vihasta punaisena, teette vaan itsenne naurunalaiseksi. Kyllä pojille ja perheelle pitää vähän sääliä tuntea, kuski tullee varmasti pahiten tässä kärsimään. Miettikää vähän! Te unohdatte tämän kun saatte jotain muuta mietittävää pikku avoihinne. Mutta kuskia painaa syyllisyys koko ikänsä. Kuski kärsii myös isättömien lasten tuskan.

    harvoin ole mitään yhtä huvittavaa kuullut, vai että kuski on suurin kärsijä? Eiköhän ne ole uhrin omaiset, kuski kyllä ehtii linnassa unohtaa tekonsa ja suunnilla uusia rötöksiä! Kun kaikki ihmiset unohtaa asian, eikä mikään enää muistuta kuskia tästä asiasta, niin se on helppo unohtaa, mutta uhrin lapset eivät unohda ikinä sitä, että heillä ei ole isää

    Äänestä

Surullinen ja harkitsematon tahallinen teko, josta pojat kärsivät loppuelämänsä. Kaikesta joutuu vastuuseen. Valitettavasti tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Äänestä

Mikä oikeus toisilla on vaarantaa muiden turvallisuus liikenteessä...

Äänestä
  • Se on ihan turhaa täälä ketään nimettömänä puolustaa. Ei ne näitä saa lukea vielä pitkään aikaan ja mitä se hyödyttää... Tosi kaverit ei täälä vanno ystävyyttään!

    Äänestä

  • Minä täälä kirjoitti:

    Se on ihan turhaa täälä ketään nimettömänä puolustaa. Ei ne näitä saa lukea vielä pitkään aikaan ja mitä se hyödyttää... Tosi kaverit ei täälä vanno ystävyyttään!

    Tämähän oli 'hauska' viesti. Nimettömänä te kaikki voitte toivottaa virheen tehneelle pojalle kukin mitä haluatte? Mielenkiintoista. Vielä huput päähän ja ristit palamaan??!

    Äänestä

Mistä tuli näille pojille oikeus vaarantaa muiden ihmisten henkiä tekemällä vaarallisia ohituksia parin sadan kilometrin tuntinopeudella. Sekä ajaa sikäkännissä?

Onko muilla vastaavasti oikeus vaarantaa näiden poikien henki ja turvallisuus... Vai onko näillä pojilla jokin erityinen oikeus vaarantaa muiden elämä...

Äänestä
  • Ihmettelen niitä pohjalaisia, jotka täällä vielä
    puolustelevat noita täysiverisiä konnia, poliisin
    murhaajia. Eivät myöskään näiden murhaajien
    vanhemmat ole syyttömiä, hehän ovat tappovälineen
    hankkineet. Älkää, hyvät, ihmiset, missään
    tapauksessa muuttako Pohjanmaalle, siellä ei ole
    tavallinen ihminen turvassa, kun roistojakin noin
    paapotaan, eikä murhatulle poliisille anneta
    mitään arvoa.

    Äänestä

  • Liikenteessä kirjoitti:

    Ihmettelen niitä pohjalaisia, jotka täällä vielä

    ennekuin alat vouhkaamaan pohjanmaalaisista pahaa. Kuski ja kaverit olivat eteläpohjanmaalta kotoisin eivät pohjanmaalta. Pohjois-pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa ovat kaikki eri maakuntia!

    voi jeesus. mitä sä niitä vanhempia syytät. autoa ajanut henkilö on noin 20-vuotias, niin varmasti se saa auton hankittua itsekin. mutta jos sun vanhemmat ostaa sulle kaiken viiskymppiseks asti niin se on hianoa.

    Äänestä

  • maantiedettä kirjoitti:

    ennekuin alat vouhkaamaan pohjanmaalaisista pahaa. Kuski ja kaverit olivat eteläpohjanmaalta kotoisin eivät pohjanmaalta. Pohjois-pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa ovat kaikki eri maakuntia!

    samaa pöndeä missä peräkammarinpojat on kasvaneet ikkunat mettään päin

    ja tässä tulos !!

    ajellaan viidentoista vanhoista trakotrilla p-rallia ja jatketaan vanhoilla bemarinpaskoilla

    isät ja äidit lakeuksilla ei ymmärrä kasvattaa jälkeläisiään

    ei siitä voi mitään hyvää seurata !

    Äänestä

  • peräpökölää kirjoitti:

    kyllä kuule etelä-pohjanmaa ja etelä-pohjanmaalaiset ovat täysin eriasia kuin Keski-Pohjanmaa ja keskipohjalaiset! isompi ero kuin hesalaisilla ja lappalaisilla ja eritoten hesalla ja Lapilla.
    Tuosta "rattoreilla" p-rallin ajosta samaa mieltä, siihen vois poliisit puutua ja vieläpä ajavat polttoöljyllä, hytti täys alaikäisiä. Vanhemmat sallii, se siitä kasvatuksesta! Samoin tuunatut romut pois liikenteestä ja poliisien pitää kertakaikkiaan "kartanoviereys" kitkeä!
    Toisaalta kyseenalaistan kaupunkikasvatuksen!!!?

    painu sinne vitun kaupunkiis pelle! heti syytätte sitä paikkaa mis jtn on käyny ! mitäs siel kaupungeis sit tapahtuu?? nii justii..

    Äänestä

  • viisas! kirjoitti:

    kyllä kuule etelä-pohjanmaa ja etelä-pohjanmaalaiset ovat täysin eriasia kuin Keski-Pohjanmaa ja keskipohjalaiset! isompi ero kuin hesalaisilla ja lappalaisilla ja eritoten hesalla ja Lapilla.
    Tuosta "rattoreilla" p-rallin ajosta samaa mieltä, siihen vois poliisit puutua ja vieläpä ajavat polttoöljyllä, hytti täys alaikäisiä. Vanhemmat sallii, se siitä kasvatuksesta! Samoin tuunatut romut pois liikenteestä ja poliisien pitää kertakaikkiaan "kartanoviereys" kitkeä!
    Toisaalta kyseenalaistan kaupunkikasvatuksen!!!?

    Aika turhaa etsiä syytä jostain pohjalaisuudesta tms. Monikohan helsinkiläinen on ajanut kännissä jonkun päälle? Ei varmaan yksikään kun ikkunasta näkyy metsän sijaan betoniseinä SIITÄHÄN SE VARMAAN RIIPPUUKIN. Hyvä homma. Miksi tämä poliisin murha on nyt niin paljon kauheampaa kuin vaikkapa pikkulapsen? Kysyn vaan ja ihmettelen. Eikä nyt tarvitse laittaa taas niitä lakipykäliä. Monet ovat kuolleet rattijuopon alle ja homma on kuitattu kun iltasanomat on lentänyt roskiin. Tästä kauhea haloo. Ja mitä tulee tuohon vouhotukseen, että toivottavasti perhe ja kaverit jättää ja plaa plaa.. Hylkäisitkö itse oman lapsesi/ystäväsi kun hänellä on elämänsä vaikein aika? Hohhoijjaa vielä vaan.

    Äänestä

  • Liikenteessä kirjoitti:

    Ihmettelen niitä pohjalaisia, jotka täällä vielä
    puolustelevat noita täysiverisiä konnia, poliisin
    murhaajia. Eivät myöskään näiden murhaajien
    vanhemmat ole syyttömiä, hehän ovat tappovälineen
    hankkineet. Älkää, hyvät, ihmiset, missään
    tapauksessa muuttako Pohjanmaalle, siellä ei ole
    tavallinen ihminen turvassa, kun roistojakin noin
    paapotaan, eikä murhatulle poliisille anneta
    mitään arvoa.

    sitten kun SINUN lapsesi tekee joskus jonkun virheen! Sitähän sinä et voi koskaan tietää mitä tulee sattumaan omalle kohdallesi. MUISTA NUO SANAT!!

    Äänestä

  • peräpökölää kirjoitti:

    samaa pöndeä missä peräkammarinpojat on kasvaneet ikkunat mettään päin

    ja tässä tulos !!

    ajellaan viidentoista vanhoista trakotrilla p-rallia ja jatketaan vanhoilla bemarinpaskoilla

    isät ja äidit lakeuksilla ei ymmärrä kasvattaa jälkeläisiään

    ei siitä voi mitään hyvää seurata !

    jotenkin parempia ihmisiä kun asutte jossakin betonilähiössä? Katsellen viereisen talon betoniseinää omasta ikkunasta? Tuo on aivan turhaa yleistämistä kun seuraa liikennettä esimerkiksi ensimmäisenä lumisadepäivänä? Pääkaupunkiseudulla ajetaan peräperässä ja sitten vakuutusmaksut nousee.. En ymmärrä kun kuvitellaan että kehäkolmosen ulkopuolella ei ole elämää.. Täällä "maaseudulla" voitaisiin yhtä lailla yleistää kaikki kaupungissa asuvat ties miksikä. Mutta en alennu samalle tasolle näiden ihmisten kanssa jotka elää ainoastaan näillä palstoilla. Poikien teko ei ole millään lailla puolusteltavissa mutta tuo yleistäminen on kyllä ihan turhaan. Katsotaan montako päivää menee niin kaupungissa on taas tapettu joku niin yleistetään se asia kaupunkilaisiin.. Joten antakaa asian olla koska Suomi on ainakin vielä oikeusvaltio ja rankaisee laissa määrätyllä tavalla.

    Äänestä

  • viisas! kirjoitti:

    kyllä kuule etelä-pohjanmaa ja etelä-pohjanmaalaiset ovat täysin eriasia kuin Keski-Pohjanmaa ja keskipohjalaiset! isompi ero kuin hesalaisilla ja lappalaisilla ja eritoten hesalla ja Lapilla.
    Tuosta "rattoreilla" p-rallin ajosta samaa mieltä, siihen vois poliisit puutua ja vieläpä ajavat polttoöljyllä, hytti täys alaikäisiä. Vanhemmat sallii, se siitä kasvatuksesta! Samoin tuunatut romut pois liikenteestä ja poliisien pitää kertakaikkiaan "kartanoviereys" kitkeä!
    Toisaalta kyseenalaistan kaupunkikasvatuksen!!!?

    istukaa te hesalaiset siellä kerrostalossa ja pelatkaa pleikkaria, sillä konstilla varmasti opitte ajamaan, ajnakin luulette niin, pohjanmaalla ei luuleta vaan tidetään että osataan! kuin monta kolaria ajatte kun ens lumi tulee, ja veratkaa sita pohjanmaan kolareihin, me ollan nuresta asti ajettu kaikenlaisilla härveleillä, tällä on ajotaidot kunnossa!

    Äänestä

  • Liikenteessä kirjoitti:

    Ihmettelen niitä pohjalaisia, jotka täällä vielä
    puolustelevat noita täysiverisiä konnia, poliisin
    murhaajia. Eivät myöskään näiden murhaajien
    vanhemmat ole syyttömiä, hehän ovat tappovälineen
    hankkineet. Älkää, hyvät, ihmiset, missään
    tapauksessa muuttako Pohjanmaalle, siellä ei ole
    tavallinen ihminen turvassa, kun roistojakin noin
    paapotaan, eikä murhatulle poliisille anneta
    mitään arvoa.

    Liikenteessä kirjoitti:

    Voitko sinä lasta siittäessä tai synnyttäessä tietää mitä lapsi tulee elämänsä aikana tehneeksi? Hei äly hoi, missä on järkesi? Vanhemmat eivät ole syyllisiä!

    Rattijuoppoja on pilvin pimein. Tämä oli vain jäävuoren huippu tai yksi sellainen.
    Enemmänkin pitäisi tuomita myös he, jotka näkivät/näkevät rattijuopon lähtevän autolla ja eivät tee ilmoitusta poliisille ja ennen sitä yritä estää kuskia lähtemästä.

    Kuskia ja mahdollisia sen kavereita voi jututtaa ja sillä aikaa joku muu anastaa poikien auton avaimen ja sitten ilmoitus poliisille. Miksi näin ei toimittu?

    Tuomitsijat:
    Kuinka monta kertaa olet ilmiantanut tuttavasi kännissä ajamisen tai naapurisi?

    Äänestä

muut esim,koirat jotka ovat luonnevikaisia lopetetaan mutta ihmiset saavat aokortit ym, millä aiheuttaa tuhoa ja tuskaa muille ihmisille!näitäkö pitäisi ymmärtää?

Äänestä

kerrankin joku osaa ajatella asioita toiseltakin kantilta.en usko että poika tahallaan ajoi ylitse.tämä asia kulkee loppu elämän pojan mukana.

Äänestä
  • ei varmaan tahallaan ajanutkaan kenenkään yli, mutta joka tapauksessa se oli hänen oma valintansa lähteä 3 o/oo humalassa auton rattiin ja sen jälkeen vielä poliisia karkuun.
    Näistä valinnoistaan hän kantaa nyt seuraukset, joka saatta olla elinkautinen vankeusrangaistus.

    Äänestä

  • muisaakos kukaan nuorta miehen retaletta joka kuristi evijärven nuorisoseuralla nuoren tytön urheiluväline vajan takana.. muistaako kukaan? kuitenkin mielestäni tallainen teko on raaka murha.. perkele oli muuten likka jepualta ja mies pietarsaaresta ja nyt kaveri on tuomionsa kärsinyt muutama hassu vuosi. ja nämä onnettoman ajattelettomat bemaripoijaat hirveän mediahälyn siivittelemänä saavat ankaran tuomion ja mielestäni eivät syylistyneet suurempaan rikokseen kuin tämä mainitsemani esimerkki tapaus. "tarinan opetus" ihmis henki ei ole minkään arvoinen suomen lainsäädännön mukaan mutta teeppäs talous rikos ja istu loppu elämä linnas. loistavaa eikö? kommentteja kiitos

    Äänestä

  • muistaa kirjoitti:

    muisaakos kukaan nuorta miehen retaletta joka kuristi evijärven nuorisoseuralla nuoren tytön urheiluväline vajan takana.. muistaako kukaan? kuitenkin mielestäni tallainen teko on raaka murha.. perkele oli muuten likka jepualta ja mies pietarsaaresta ja nyt kaveri on tuomionsa kärsinyt muutama hassu vuosi. ja nämä onnettoman ajattelettomat bemaripoijaat hirveän mediahälyn siivittelemänä saavat ankaran tuomion ja mielestäni eivät syylistyneet suurempaan rikokseen kuin tämä mainitsemani esimerkki tapaus. "tarinan opetus" ihmis henki ei ole minkään arvoinen suomen lainsäädännön mukaan mutta teeppäs talous rikos ja istu loppu elämä linnas. loistavaa eikö? kommentteja kiitos

    Jep. Ei se ihmishenki ole mitään. Raha ratkaisee ja raha päättää.

    laki vaan ei ole sama kaikille eikä kaikkien henki ole samanarvoinen!

    Oma kummisetäni ajettiin kuoliaaksi, aikaa on jo viisitoista vuotta ja ikääkin hänellä oli 60. Oli tulossa mopolla kotiin, kun eräs nuori äiti ajoi sivutieltä kolmion takaa päälle. Lapset takapenkillä, liikenneonnettomuus, rangaistuksena muutama satanen sakkoa...murha sekin oli näillä teidän kriteereillä. Mitäs lähti ajamaan, jos lapset veivät huomion!

    Hän sai kasvattaa lapsensa ja elää elämänsä ilman mitään ihmeempää syyllistämistä. Olisi kummisetänikin varmasti halunnut elää eikä ollut haitaksi kenellekään ja hänenkin perheensä koki suuren menetyksen.

    Aika parantaa haavoja, mutta en koskaan toivo pahaa tämän yliajajan perheelle. Enkä sillekään huumekuskille, joka tappoi kävelyllä olleen tytön, joka oli valmistautumassa omiin ylioppilasjuhliinsa. Ei tämäkään kuljettaja vankilaan joutunut, vaan elelee tuossa samaa huumehörhöistä elämäänsä edelleenkin muiden riesana (ja ajelee autolla, kortitta tai ilman).

    Kohtuutta noihin syytöksiin! En voi olla surematta pojan menetettyä elämää, joka olisi ollut edessä vielä. Tai ajattelematta omaa armeijassa olevaa poikaani. Miten pienestä voi olla tulevaisuus takana.

    Yritän tällä vain sanoa, että tasapuolisuutta! Jos yksi rattijuoppo yliajaja lynkataan, niin sama tuomio pitäisi kaikilla, jotka ottavan hengen toiselta ihmiseltä! Ja jotkut monta kertaa.
    Miksi poliisin henki on arvokas, muiden ei!

    Äänestä

  • Echoss kirjoitti:

    ei varmaan tahallaan ajanutkaan kenenkään yli, mutta joka tapauksessa se oli hänen oma valintansa lähteä 3 o/oo humalassa auton rattiin ja sen jälkeen vielä poliisia karkuun.
    Näistä valinnoistaan hän kantaa nyt seuraukset, joka saatta olla elinkautinen vankeusrangaistus.

    eihän tästä oo kauankaa kun poliisipäällikkökin kärähti ratista..!!!miettikkää ny pikkase..kauhea juttuhan toi poliisin kuolema on,mutta..

    Äänestä

  • äiti vaan kirjoitti:

    laki vaan ei ole sama kaikille eikä kaikkien henki ole samanarvoinen!

    Oma kummisetäni ajettiin kuoliaaksi, aikaa on jo viisitoista vuotta ja ikääkin hänellä oli 60. Oli tulossa mopolla kotiin, kun eräs nuori äiti ajoi sivutieltä kolmion takaa päälle. Lapset takapenkillä, liikenneonnettomuus, rangaistuksena muutama satanen sakkoa...murha sekin oli näillä teidän kriteereillä. Mitäs lähti ajamaan, jos lapset veivät huomion!

    Hän sai kasvattaa lapsensa ja elää elämänsä ilman mitään ihmeempää syyllistämistä. Olisi kummisetänikin varmasti halunnut elää eikä ollut haitaksi kenellekään ja hänenkin perheensä koki suuren menetyksen.

    Aika parantaa haavoja, mutta en koskaan toivo pahaa tämän yliajajan perheelle. Enkä sillekään huumekuskille, joka tappoi kävelyllä olleen tytön, joka oli valmistautumassa omiin ylioppilasjuhliinsa. Ei tämäkään kuljettaja vankilaan joutunut, vaan elelee tuossa samaa huumehörhöistä elämäänsä edelleenkin muiden riesana (ja ajelee autolla, kortitta tai ilman).

    Kohtuutta noihin syytöksiin! En voi olla surematta pojan menetettyä elämää, joka olisi ollut edessä vielä. Tai ajattelematta omaa armeijassa olevaa poikaani. Miten pienestä voi olla tulevaisuus takana.

    Yritän tällä vain sanoa, että tasapuolisuutta! Jos yksi rattijuoppo yliajaja lynkataan, niin sama tuomio pitäisi kaikilla, jotka ottavan hengen toiselta ihmiseltä! Ja jotkut monta kertaa.
    Miksi poliisin henki on arvokas, muiden ei!

    arvostelijalla on omia lapsia?
    Itselläni on saman ikäinen poika ja osaan samaistua syytetyn äidin rooliin.
    Jos olisin tuon pojan äiti, tarvitsisin psykiatria, rauhoittavia ja unilääkkeitä.
    Tuntisin tuskaa uhrien omaisten ja poikani puolesta.
    Ei olisi mukavaa lukea lehdistä kuvan kera pojastaan. Vielä vähemmän olisi mukavaa, kun itseä (äitiä) syytettäisiin pojan synnyttämisestä ja isää siittämisestä. Ihan kun etukäteen voisi tulevan tietää... Eikä mukavaa olisi lukea toisten tuomioita, joilla ei edes ole oikeutta tuomita... onneksi.

    Oikeus tulee tapahtumaan.

    Uskon myös karman lakiin. Jos toivoo toiselle pahaa tai onnettomuutta saa itse kokea sitä mitä toiselle toivoo.

    Kaikille asianosaisille, joita tämä asia koskettaa (uhrien omaiset ja syytetty/syytetyt ja heidän omaisensa) myötätuntoisimmat osanottoni, voimaa ja jaksamista.

    Äänestä

Niinpä niin, eihän äidin pikku kullat isin maksamalla Bemulla koskaan mitään pahaa tee, muuten vaan tuossa kusipää-partyissa poliisi otti 18 ajokorttia pois. Vahinkojahan näyttää äidin pikku kusipäille sattuvan?

Äänestä
  • Sinä nutipää koitahan kattoo itteäs peilistä! Ensinnäki ne kaikki joilta kortti otettiin pois tuskin oli penari kuskeja, toiseksi kukaan tuskin sitä kuskia pahemmin puolustaa, eihän se auton vika ole jos kuskin päässä ei liiku muutaku kusi.
    Mut eikö se niin mene että joka isoimpaan ääneen haukkuu muita on sitä todellisuudessa ite

    Äänestä

  • antaa ajokorttia vielä 18v läheskään kaikki ei ole vielä kypsiä auton rattiin. Valistunut aikuinen tietää ettei yleiset tiet ole kaahaamista varten, jos vauhti kiinnostaa harrastakaa auto urheilua, mutta yleisillä tiellä ajetaan liikenne sääntöjen mukaan.on rumaa kaahata !

    Äänestä

  • PALJON SAKKOJA

    Äänestä

  • milläs ite ajat?ei tartte olla katkera jos isi ei sulle autoo ostanu vaan hakkas koko ajan.ei kaikki bemaristit oo automaattisesti kaahareita.turhaa yleistämistä.mullakin on bemari mut koskaan ei oo sakkoja ylinopeudesta tullu!pojat teki jumalattoman virheen kun ylipäänsä päissään lähti ajaan,mut ei kaikki bemaristit oo samanlaisia.

    Äänestä

  • Tämä on lähes pahin mahdollinen yhtälö liikenteessä, (nuorehko) kuski humalassa nopea auto kavereita yllyttämässä = liikenneonnettomuus.

    Välttämättä autolla ei tarvitse edes päästä sitä maagista 200km/h, vaan hitaampikin vauhti riittää jo aiheuttamaan vahinkoja. Tähän soppaan kun vielä lisätään kuskin ajotaidot ja -kokemus sekä asenteet, niin jälki on sitten pahimmillaan tuollaista.

    Kait se vaan on niin että jotkut ovat katselleet liikaa kaahausvideoita Youtubesta ja/tai pelanneet liikaa pleikkareilla Need for Speedin tai Grand Theft Auton tapaisia kaahaus- ja remuamispelejä?

    Ja sitten kun em. kaltaista toimintaa ihannoidaan tietyissä piireissä (katu-uskottavuus) tai "sinusta ei ole miestä ajaa humalassa ja kokeilla kuinka lujaa tällä rassilla pääsee".

    No, nuori kuski sitten ilmeisesti toimi em. kaavan mukaan ja sai elinikäisen leiman sekä poliisin omaiset menettivät läheisen ja rakkaan ihmisen. Laskusta tuli kallein mahdollinen.

    Eikä tämä tapaus tähän jäänyt, kyl Suomesta lisää tuollaisia asennevammaisia yllytyshulluja lyijyjalkoja löytyy ja kilpaillaan siitä kenellä on korttelin kovin kulkuväline, olkoon sitten prätkä tai auto.

    Kysymys kuuluukin, miten tällainen toiminta saataisiin loppumaan?

    Äänestä

Miten porukka jaksaa jauhaa siitä että jos yks ihminen kuolee ku toinen ajaa sen päältä? Vittuako sillä on väliä?

Ihmisiä kuolee ja se on sillä siisti. Sille te ette maha mitään.

Ja niinkun aloittaja sanoi että ajatelkaa myös toista osapuolta niin sekin on totta. Ei ole helppoa hänellä loppu elämänsä elää sen kanssa että on moannut kännissä ja siitä johtuen on tullut kuolema.

Ja myös muistakaa se että kun joku tuolla sanoi että kuinka pitkä aika oli miettiä tuota niin ikäväkseni pakko sanoa että kännissä ei mietitä eikä harkita yhtään mitään.

Ja joku sanoi että alkoholi ei ole alibi tai jotain.. Ei välttämättä alibi mutta alkoholin syytä on monet asiat ja sillekään me pienet ihmiset ei voida mitään. Semmosta se on.

Sitä sattuu ja tapahtuu.

Jaaniin ja pakko sanoa vielä tähänkin että jos tuo olis ollu normaali ihminen semmonen ei-poliisi joka ajettiin kumoon niin siitä tuskin puhuttais näin paljoa.

Äänestä
  • .... me pienet ihmiset VOIDAAN tehdä jotain, ettei moisia turhia kuolemia/onnettomuuksia tapahdu!!! Kuoli/loukkaantui siinä sitten itse tekijä tai sivullinen ihminen!! Kaiken tuonkin laukaisi alkoholi! Jos huvittaa, niin sitä voi juoda, mut oispahan noittenkin poikien jo pitäny tuohon ikään mennessä tietää, ettei auton rattiin kännissä mennä. Kaiken tapahtuman olis joku pieni ihminen voinu estää.
    Ja TAVALLINEN ihminen se on poliisikin!!! Säkin voit tarvita joskus poliisia sua auttamaan. Poliisi toimii tarpeen niin vaatiessa siviilissäkin ammatin osaamalla tavalla... lain puitteissa. En mäkään hoitsuna unohda lomalla miten toimin jos pakkotilanne on. Ja joskus ammattitaito on siviilissäkin ollu apuana apua tarvitseville. Kyllä toi tapahtuma olis satuttanu ja järkyttäny ihmisiä, vaikka oisit sä jääny ko. känniläisen alle!
    Ihmisiä kuolee aina..... Totta puhut, mutta se TAPA miten kuolee onki jo toinen juttu. Olis sullakin siinä toinen ääni kellossa jos alle ois jääny joku sun läheinen! Vai sanoisitko sillonkin, ett vittuako sillä on väliä??????? Vai "sana" poliisiko sua pännii?

    Äänestä

  • PEIKKO. kirjoitti:

    .... me pienet ihmiset VOIDAAN tehdä jotain, ettei moisia turhia kuolemia/onnettomuuksia tapahdu!!! Kuoli/loukkaantui siinä sitten itse tekijä tai sivullinen ihminen!! Kaiken tuonkin laukaisi alkoholi! Jos huvittaa, niin sitä voi juoda, mut oispahan noittenkin poikien jo pitäny tuohon ikään mennessä tietää, ettei auton rattiin kännissä mennä. Kaiken tapahtuman olis joku pieni ihminen voinu estää.
    Ja TAVALLINEN ihminen se on poliisikin!!! Säkin voit tarvita joskus poliisia sua auttamaan. Poliisi toimii tarpeen niin vaatiessa siviilissäkin ammatin osaamalla tavalla... lain puitteissa. En mäkään hoitsuna unohda lomalla miten toimin jos pakkotilanne on. Ja joskus ammattitaito on siviilissäkin ollu apuana apua tarvitseville. Kyllä toi tapahtuma olis satuttanu ja järkyttäny ihmisiä, vaikka oisit sä jääny ko. känniläisen alle!
    Ihmisiä kuolee aina..... Totta puhut, mutta se TAPA miten kuolee onki jo toinen juttu. Olis sullakin siinä toinen ääni kellossa jos alle ois jääny joku sun läheinen! Vai sanoisitko sillonkin, ett vittuako sillä on väliä??????? Vai "sana" poliisiko sua pännii?

    Kuski sattui ajelemaan päissään ja poliisia karkuun, mutta miksi ajaa noin kovaa? Kyllä ne poliisit siellä perässä tulee vaikka ajelisi vain 100km/h. Moottoripyöräpoliisi kyllä ajelee perässä niin kauan kun bensa loppuu. Kyytiläiset ovat varmaan olleet niin päissään myös, että eivät mitään tajunneet, auton saa kyllä pysähtymään jos on pakko, henki voi kyllä lähteä. Itse veikkaan että ei tule elinkautista, vaikka saisikin. Itse en käytä alkoholia.

    Äänestä

  • eka virhe oli heidän takaa-ajo, typerää liikenteen vaarantamista, edesvastuutonta toimintaa virkavallalta, ruvetkaa miettimään muita keinoja. toka virhe oli tilanteen virhe-arvio estettä laittaessa, nämä johtivat tällaisen tilanteen syntymiseen.

    Äänestä

  • hermanni kirjoitti:

    eka virhe oli heidän takaa-ajo, typerää liikenteen vaarantamista, edesvastuutonta toimintaa virkavallalta, ruvetkaa miettimään muita keinoja. toka virhe oli tilanteen virhe-arvio estettä laittaessa, nämä johtivat tällaisen tilanteen syntymiseen.

    Kyllä se ensimmäinen virhe oli myöntää ajokortti tälle nuorelle miehelle.

    Vai ootko sitä mieltä että poika olis pitänyt päästää kotiinsa nukkumaan pöhönät poies ja soitella sunnuntaina iltapäivällä että vieläkö pää on kipiä, ja mahtaisko olla aikaa tulla poliisin luo selvittään mikset pysähtynyt kun käskettiin ? Vai ookko jatkanut ryyppyputkea, että tullaan noutamahan, jos sopii ?

    En ymmärrä murhamiehen puolustajia !!!!

    Äänestä

  • Oletko onnellinen ettet itse ole jäänyt kiinni kännissä ajosta? Aivan oikein
    " ainstain" kaikkihan me kuollaan joskus
    ( kuolen nauruun)mutta voithan yrittää elää elämäsi niin ettet tapa muita ihmisiä!!!

    Äänestä

  • hermanni kirjoitti:

    eka virhe oli heidän takaa-ajo, typerää liikenteen vaarantamista, edesvastuutonta toimintaa virkavallalta, ruvetkaa miettimään muita keinoja. toka virhe oli tilanteen virhe-arvio estettä laittaessa, nämä johtivat tällaisen tilanteen syntymiseen.

    Jep, antaa juoppojen ajella vaan. Kyllä ne äkkiä oppii että kun hiukan nopeutta nostaa niin ei se poliisi lähde perään eikä yritä pysäyttää. Sit nukkumaan humala pois ja jos joku tulee myöhemmin kyselemään niin levittelee käsiään vaan, minäkö humalassa en en ollut.
    Helppo sanoa, että miettikää muita keinoja. Minkähän takia just näitä samoja konsteja käytetään ympäri maailman, ei ole kukaan tullut vaan miettineeksi muita konsteja vai...?

    Äänestä

  • lisää.. kirjoitti:

    eipä noita muita keinoja juuri ole. Ei noi teinipellet vaan sitä tajua, kun äiti on kaiken kantanut valmiiksi pöytään. Kai niitä pitäisi silittää päähän ja maksaa taksi kotiin=)

    Äänestä

  • Alkoholin pitäisi olla juurikin raskauttava asiahaara, eikä lieventävä. Senhän toi sinunkin viestisi sisältö paljastaa! Tuomion olta kova, kun ottaa kaikki asianhaarat huomioon, virkatehtävässä oleva poliisi, ylinopeus, humala kaikki raskauttavia asianhaaroja. Onpa sitte jullikalla aikaa miettiä tekosiaan, vielä vähän muokkua poliisin työkavereilta, niin hyvä tulee. Ei heru sympatia EI!!

    Äänestä

  • hermanni kirjoitti:

    eka virhe oli heidän takaa-ajo, typerää liikenteen vaarantamista, edesvastuutonta toimintaa virkavallalta, ruvetkaa miettimään muita keinoja. toka virhe oli tilanteen virhe-arvio estettä laittaessa, nämä johtivat tällaisen tilanteen syntymiseen.

    Miten joku voi antaa noin tyhmän kommentin. Olisiko ne pitänyt päästäämenemään vai otta jenkkimalli ja ampua ne kylmästi huoltoaseman pihaan tai myöhemmin helikopterista. Totta vitussa ne piti ottaa kiinni ja pysäyttää. Ehdota idiootti nyt vielä, että se olikin poliisin vika, mitämeni hoitamaan työtään. Jumalauta, että täällä osaa oll atyhmiä ihmisiä.

    Äänestä

  • hermanni kirjoitti:

    eka virhe oli heidän takaa-ajo, typerää liikenteen vaarantamista, edesvastuutonta toimintaa virkavallalta, ruvetkaa miettimään muita keinoja. toka virhe oli tilanteen virhe-arvio estettä laittaessa, nämä johtivat tällaisen tilanteen syntymiseen.

    Oletko ehkä itse jäänyt liriin virkavallan ja lakien kanssa? Siltä vaikuttaa, useinhan vastuuttomuus näkyy muiden syyttämisenä, syntipukin hakemisena.Jos Suomessa asut, tiedät mikä on rikos ja mitä siitä seuraa. Teoilla on aina seuraus. Voithan sinä keskenkasvuisen mielipiteinesi muuttaa johonkin banaanivaltioon, jossa on viidakon laki ja poliisin voi ostaa(jos on rahaa?) Ei olisi typeriä virkaintoisia suomalaispoliiseja tiellä tapettavana. Siellä voipi tulla äitiä ikävä eikä edes bemarilla pakoon pääse.

    Äänestä

  • avaa silmäsi kirjoitti:

    Kyllä se ensimmäinen virhe oli myöntää ajokortti tälle nuorelle miehelle.

    Vai ootko sitä mieltä että poika olis pitänyt päästää kotiinsa nukkumaan pöhönät poies ja soitella sunnuntaina iltapäivällä että vieläkö pää on kipiä, ja mahtaisko olla aikaa tulla poliisin luo selvittään mikset pysähtynyt kun käskettiin ? Vai ookko jatkanut ryyppyputkea, että tullaan noutamahan, jos sopii ?

    En ymmärrä murhamiehen puolustajia !!!!

    enkä mä sua!

    Äänestä

Ainoa hyväksyttävä asia on että ottavat vastuun teoistaan eivätkä puolustele tekojaan!!! Jos on tarpeeksi aikuinen juomaan itsensä 3 promillen humalaan ja menee rattiin, niin on vastuullinen tekemisistään.

Äänestä

Osanottoni menehtyneen poliisin ja kovimmalla mahdollisella tavalla pysäytetyn nuoren miehen omaisille ja myös hänelle itselleen.

Tämän nuorukaisen loppuelämän kannalta saattaisi toipuvan alkoholistin elämäntapa olla suositeltavin ratkaisu.

Itse olen mukana alkoholistien toveriseurassa AA:ssa, jonka jäsenistön elämäntapaa ohjaa pyrkimys itsetutkisteluun ja henkiseen kasvuun sekä tehtyjen vääryyksien hyvittämiseen siinä määrin kuin se on mahdollista.

AA:n piirissä on mahdollista törmätä vaikkapa toisen ihmisen humalassa tappaneeseen alkoholistiin, joka on omistanut loppuelämänsä kanssaihmisten auttamiselle ja pelastamiselle. Jotkut ovat opiskelleet paljonkin ja tekevät työtä merkittävässä asemassa, mutta kuitenkin nöyrästi ja raittiudestaan kiitollisina.

Monet meistä eivät olisi löytäneet elämälleen tarkoitusta ilman AA:n ja toipumisohjelman apua. Useimmat meistä eivät myöskään olisi heränneet alkoholistin itseriittoisuudesta ja itsepetoksesta ilman kovia kokemuksia.

Toimittakaa pidätetylle luettavaksi kirja "Nimettömät Alkoholistit". Kirjaa saa AA-ryhmistä, joiden osoitteet löytyvät haulla

http://lasso.greenspot.fi/varpunen/Sites/ryhma2001/search.htm

osoitteesta

www.aa.fi

Tämäkin päivä raittiina.

Äänestä
  • kyseinen henkilö ei ole alkoholisti vaikka pienen ikänsä aikana on keitto maistunut kaveriporukalla. tällainenkaan ei leimaa henkilöä alkoholistiksi lainkaan ! teko oli harkitsematon ja katumus on kova ! koita mies jaksaa!

    Äänestä

  • lääääääääää kirjoitti:

    kyseinen henkilö ei ole alkoholisti vaikka pienen ikänsä aikana on keitto maistunut kaveriporukalla. tällainenkaan ei leimaa henkilöä alkoholistiksi lainkaan ! teko oli harkitsematon ja katumus on kova ! koita mies jaksaa!

    Sellaisen auktoriteetin kuin EU:n näkemys asiaan on, että rattijuoppo on menettänyt kykynsä hallita alkoholinkäyttöään ja itseään:

    "Ajokorttia ei saa antaa tai uudistaa hakijoille tai kuljettajille, jotka ovat riippuvaisia alkoholista, tai jotka eivät pysty olemaan ajamatta alkoholin vaikutuksen alaisena. Ajokortin saa antaa tai uudistaa lääkärin lausunnon ja säännöllisten lääkärintarkastusten perusteella hakijoille tai kuljettajille, jotka ovat aikaisemmin olleet riippuvaisia alkoholista, jos nämä henkilöt osoittavat olleensa tietyn määräajan ilman alkoholia."

    Lähde:

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=Alkoholiriippuvuus (alkoholismi)&p_artikkeli=sae25040

    Vaikkei henkilöä julistettaisi alkoholistiksi (vanha nimitys) tai alkoholiriippuvaiseksi, hän menettää ajo-oikeutensa. Korttinsa takaisin saadakseen henkilön on siis lääkärintodistuksella osoitettava, että hän on voittanut ongelmansa.

    Lääkärien ymmärrys alkoholiongelman luonteesta vaihtelee, mutta jokaisen heistä on lausunnossaan otettava huomioon riippuvuuden diagnostisten kriteerien toteutuminen tutkittavan tilanteessa:

    F10.2 Alkoholiriippuvuus

    Diagnostiset kriteerit: Vähintään kolme seuraavista on todettu yhtäaikaisesti vähintään kuukauden ajan tai, mikäli yhtämittaiset jaksot kuukautta lyhyempiä, toistuvasti viimeisen vuoden aikana:

    - voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää alkoholia

    - heikentynyt kyky kontrolloida aloittamista ja lopettamista sekä käyttöannoksia

    - vieroitusoireyhtymä (F10.3 ja F10.4) aineen käytön vähentyessä tai lopetuksen yhteydessä

    - osoitus sietokyvyn (toleranssi) kasvusta

    - keskittyminen alkoholin käyttöön niin, että muut mielihyvän lähteet ja kiinnostuksen kohteet jäävät sivuun ja aika kuluu alkoholin käyttöön ja vaikutuksista toipumiseen

    - alkoholin jatkuva käyttö haitoista huolimatta.

    Lähde:

    http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=nix00353

    Pitkään remissiovaiheessa olleen känniääliön (Yours Truly) mielipide:

    Kerran kontrollinsa menettäneen juopon mahdollisuudet saada juomisensa ja humalatilakäyttäytymisensä hallintaan ovat häviävän pienet.

    Siksi täysraittius.

    Äänestä

mutta ei yliajajan ja hänen perheensä. Poliisilta loppui elämä, yliajaja pääsee joskus linnasta pois ja vapaaksi.

ja mitä tulee kirjoitukseesi: "SE EI OLLUT TAHALLINEN TEKO, JOTEN ... KOKEILKAA AJATELLA MYÖS TOISTA OSAPUOLTA!!!"

Juu, mutta kun se vaan sattuu oleen tahallista: Jokainen normaalilla järjenjuoksulla varustettu ihminen tekee päätöksensä omien harkittujen toimintatapojensa mukaan. Selvinpäin ollessa nämä päätökset syntyy. Joko ajatellaan että no joo, voihan sitä sattua että joskus kännissä ajelee ja välillä ylinopeuttakin... onko se nyt niin vakavaa TAI sit päättää että ei, kertakaikkiaan en aja kännissä, enkä aja ylinopeutta, mitä tahansa voi sattua jo muutenkin ilman lisäriskitekijöitä!

Humalatila ei ole mikään puolustus tai lieventävä seikka asiaan. Kun on kännissä kaahannu toisen kuoliaaksi on syytä myös vastata teostaan kuin mies. Kaahaaja kun humalassa kerran on itsensä sallinu tehdä moisen tempun, kukaan sitä ei oo pakottanu. Ei tietenkään se siitä kaaharista kivalta enää tunnu, kun tietää ajaneensa toisen hengiltä, mutta ei sitä sen takia paapomaankaan tarvi alkaa. Tehty mikä tehty, ottakoon vastaan seuraukset.

Osanottoni uhrin perheelle, sukulaisille ja työtovereille.

Poliisin yliajaneelle sympatiaa ei heru, hänen vanhemmilleen kylläkin. Heille tilanne on karmiva, joskaan ei traaginen.

Äänestä

Kaverilla oli koko Leijona-pullon juonti aikaa miettiä meneekö rattiin ja sen lisäksi koko ajomatk Kälviälle aikaa miettiä ajanko auton piiloon ja soitan taksin. Sitten oli vielä aikaa 200 m pysähtyä poliisin tiesulun eteen.

Toki minäkin teen virheitä, mutta en minäkään NOIN TYHMÄ ole.

Äänestä
  • Humalassa ajo ja polisia pakoon ajo on kummatkin rikoksia eli sääli pois. Jokainen ajokortin haltia tietää mikä on laitonta ja laillista plus seruraamukset. Tämä henkilö tiesi mitä teki ja iheutti turman. Valitettavasti uhri oli poliisi toivottavasti nytt hetätään tässä asiassa. Mies linnaan ja nopeasti 3 rikosta ydessä illassa, humalassa ajo, virkavalltaa pakoon ajo, ja tappo.

    Äänestä

  • pysty enää järkevästi ajattelemaan taikkka
    toimimaan.

    Äänestä

  • niin kaksisataa metria pysähtyä ennen tiesulkua 180km/h vauhdista 3 promillen humalassa..... ONNISTUUKO!!!!!!!!!!!???????? give me fucking break!!

    Äänestä

  • jooojep kirjoitti:

    niin kaksisataa metria pysähtyä ennen tiesulkua 180km/h vauhdista 3 promillen humalassa..... ONNISTUUKO!!!!!!!!!!!???????? give me fucking break!!

    oikeasti tulos ei ole 3 promillea vaan huomattavasti vähemmän kun tulokset saadaan..

    Äänestä

  • justiinsa kirjoitti:

    oikeasti tulos ei ole 3 promillea vaan huomattavasti vähemmän kun tulokset saadaan..

    ETTÄ TUO EI MITENKÄÄN VIITTAA SINNE BIMMER KOKOONTUMISIIN,KYSEINEN AUTO ON KIERTÄNYT HUOLTO ASEMAA YMPÄRI ENNENKU ON LÄHTENYT KARKUUN AJAMAAN,JA VALITETTAVASTI KAIKKI KAAHARIT EIVÄT OLE NUORIA JA BEMARILLA AJAVIA.TIELLÄ LIIKKUU VARMASTI MUITAKIN KUN NUORIA PELKÄSTÄÄN!JOPA VANHEMMATKIN IMMEISET KAAHAAVAT MENEMÄÄN,OLETTEKO HUOMANNEET?JÄRKI KÄTEEN VÄHÄN KANSA,TURHA SYYTTÄÄ MEIDÄN KETÄÄN,EIKÄHÄN MUUT PÄÄTÄ MEIJÄN PUOLESTA.

    Äänestä

  • Hyvä tehdä järkeviä päätöksiä paskat housussa, hirveessä kiireessä, kolmen promillen humalassa, mutta itepähän oli tilanteensa järjestänyt. Letti pois ja Siperiaan..

    Äänestä

Jälkiviisaus ja viisastelu on tässä tapauksessa ymmärrettävää sillä niin suora kouluesimerkki se oli kuin vaan voi olla, jos asioita yhtään ymmärtää ja nykynuorisoa...Nykypenskoilla on tietokonepelit joissa ammutaan ja tapetaan vastustaja hyvin realistisessa ympäristössä. Ralli ja hurjastelupeleissä ajetaan äärimmäisiä suorituksia tietokoneen ääressä. Nuori mieli ottaa ihanteet ja esikuvat netin maailmasta...Mopoja on ratastettu ja viilattu iät ja ajat. Saatu ne kulkemaan jotain 60km:ä tunnissa. Virityssarjoja on kuitenkin ollut laillisesti myynnissä jo -80 luvun alusta jolloin Solifer Suzukiin sai 80 kuution pytyn ja ison kaasarin jolloin sopivalla ratastuksella pieni mopo kulki yli 100km:ä tunnissa. Mitähän tarjonta on nyt yli 20 vuotta myöhemmin?? Tarkoitan tällä lähinnä sitä kun tuo mopohurjastelu siirtyy aikanaan autoilla hurjasteluksi ja pelleilyksi. Ritsoja viritellään kulkemaan kolmattasataa. Mustaa viivaa pyöritellään risteyksiin ja satametrimäärin niiden jälkeen. Eikö poliisilla ole resursseja valvoa näkymättömästi äärimmäistä hurjastelua ja kaahausta jota tänäkin iltana näin ajaessani Kuopion ja Varkauden väliä peltipoliisitolppien välillä. Nuo tolpat muistaa jokainen tiellä liikkuja. Tarvitaan ennalta arvaamatonta ankaraa valvontaa.

Äänestä

Turha sitä asiaa on enää spekuloida. Tapahtunut mikä tapahtunut. Nyt pitää vaan osata jatkaa eteenpäin.

Hyvähän teidän on täällä miettiä, mitä siinä tilanteessa oltaisiin voitu tehdä/mitä itse olisitte tehneet, mutta ETTEPÄ siellä autossa olleet!

Joten niin kauan kuin kukaan täällä ei pysty todistamaan olleensa tapahtumapaikalla juuri sillä hetkellä, voitte miettiä keskenänne kotonanne näitä asioita ja lopettaa tämän älyttömän keskustelun netissä, kun käytännössä vain haukutte kaikkia mahdollisia asioita ja ihmisiä pelkästään lehti- ja muiden mediatietojen perusteella.

Ja kyllä lehtijutut ovat todenperäisiä, mutta hyvin vajaita, johtuen siitä että poliisi ei ole antanut kuin rajallisen määrän tietoa tapahtuneesta.

Toisekseen vielä sille alahärmäläiselle tytölle, joka väitti nähneensä poitsukat essolla, toissapäiväisessä lehdessä: MEE ITTEES. Miksi pitää valehdella, kun tiedät itsekin, että ne ei siellä siihen aikaan ole olleet.

Äänestä

Kyllähän se pakoon lähtö ja karkumatka nyt on jotenkin ymmärrettävissä ja sehän vielä sujui hyvin loppujen lopuksi.
Mutta sitten kun kaistalla seisoo IHMINEN ja ei aleta jarruttamaan, vaan annetaan mennä samaa vauhtia PÄÄLLE, niin se ei ole enää normaalin ihmisen reaktio. Tuollanenhan kysyy jo LUONNETTA, ei olisi kaikista siihen.

Äänestä
  • kyllä tällä palstalla jo vatvottu ihan riittämiin,
    puoleen ja toiseen, uudestaanko sinä nämä vielä
    rupeat jauhamaan. ketä kiinnostaa sinun mielipiteesi.

    Äänestä

  • Kokeileppas ite ajaa kolmen promillen humalas 190 km/h ja tuu sitte kertomaan kerkesitkö jarruttamaan...

    Molempien osapuolten kannalta traaginen tapahtuma, hyvä että joutuu linnaan tämä kuski..saapahan hetken aikaa miettiä mitä tuli tehtyä. Eipä varmasti poika ajatellut aamulla, että ajanpa jonkun kuoliaaksi tänään.
    Tämän asian vatvominen netissä ei auta ketään. Eikä tästä asiasta todellakaan tiedä kaikkea kuin ne ihmiset jotka ovat olleet paikan päällä.

    Äänestä

Tottakai pitää ajatella myös poikia, mutta myös tulevia rattijuoppoja. JOkatapauksessa kannatan pojalle kovinta mahdollista tuomiota. Kysymys on pienistä päätöksistä kännissä, ajaako vai ei, ja silloin pitäisi päättää että ei. Nyt sitä saa mietiskellä loppuelämänsä. Miltähän tuntuu ku nseuraavan kerran pääsee ottamaan viinaksia????

Äänestä

vaikka en häntä tunne, niin tuntuu pahalta sen puolesta. Ja osanottoni poliisin perheelle. Mutta jotenki ollu tää poika mielessä ja et miten sille nyt käy ja miltä siitä tuntuu... Se varmasti koko ajan toivoo, että tää kaikki ei olis totta. Se teki suuren ja tyhmän virheen, ku meni auton rattiin ku oli ottanu. Ainaki sillä on tosi ihanat kaverit! Jaksamista pojalle! Tekoa en kuitenkaan puolusta.

Äänestä
  • Täällä virheettömien, sokean kostoraivon vallassa olevien, armottomien, kuolemanrangaistusta haikailevien ihmisten kirjoitusten joukossa tämä on kuin lämmin henkäys.

    Tapahtuma on hirveä osallisille ja läheisille eikä muuksi muutu vaikka mitä tehtäisiin.

    Mutta entä me ulkopuoliset? Välillä tuntuu, että täysin ulkopuolisille tällainen tapahtuma antaa hyvän tilaisuuden vihata, raivota, tuntea voimakkaasti, yksinkertaistaa, mustavalkoistaa, valita puolensa ja projisoida omat (muualta tulleet, käsittelemättömät) asiat.

    Aivan samoin kuin Dianan kuolema ja Helsingin poliisisurmat. Tai saippuasarjat, MM-jääkiekko ja -jalkapallo.

    Äänestä

  • guugle kirjoitti:

    Täällä virheettömien, sokean kostoraivon vallassa olevien, armottomien, kuolemanrangaistusta haikailevien ihmisten kirjoitusten joukossa tämä on kuin lämmin henkäys.

    Tapahtuma on hirveä osallisille ja läheisille eikä muuksi muutu vaikka mitä tehtäisiin.

    Mutta entä me ulkopuoliset? Välillä tuntuu, että täysin ulkopuolisille tällainen tapahtuma antaa hyvän tilaisuuden vihata, raivota, tuntea voimakkaasti, yksinkertaistaa, mustavalkoistaa, valita puolensa ja projisoida omat (muualta tulleet, käsittelemättömät) asiat.

    Aivan samoin kuin Dianan kuolema ja Helsingin poliisisurmat. Tai saippuasarjat, MM-jääkiekko ja -jalkapallo.

    omalle kohdalleen, miltä tuntuisi, kun ventovieraat alkavat täällä antamaan suoranaisia tappouhkauksia omalle läheiselle.

    Ei varmaan kovin rakentava fiilis olisi kenelläkään.

    Äänestä

...näinhän se menee....

Äänestä

No kyllä sietääkin tuntua pojista pahalta. En kyllä yhtään surkuttele heidän tuntemuksiaan. Miettikää miltä tuntuu tämän kuolleen poliisin omaisista!!!!

Niin ja muuten mistäs tiedät oliko tahallinen teko vai ei!

Äänestä
  • vahingossa väisti piikkimattoa, kun kertoi sen näähneesäkkin ainakin 200m päästä..

    Äänestä

linnaan vaan miettimään tekosiaan!!! Jos minä päättäisin, istuisi siellä lopun elämänsä. Sama pätisi tietysti itseeni jos olisin niin vitun tyhmä että, ajelisin juovuksissa, tuollaista vauhtia, jonkun kuoliaaksi tai kaikki nuo samalla kertaa.

Kyllä tuo käyttäytyminen jostain kertoo. Eipä ole itsellä tullut koskaan mieleenkään ajaa edes yhden oluen ottaneena.

Hyvä on se että, nulikka säilyi hengissä jotta, saa kunnon rangaistuksen. Jos olisi ajanut vain itsensä hengiltä niin sillä ei väliä. Päinvastoin, parempi että, päästään eroon noista kusipäistä! Kunhan kukaan ulkopuolinen ei joudu osalliseksi.

Kyllä tämä kieltämättä on vihaksi pistänyt. Niille jotka samaa kaahamista harrastaa/edes harkitsee, suosittelen: pistä naru kaulaan ja hyppää, pääset vähemmällä ja ulkopuoliset pysyvät hengissä.

Kaikki tämä teksti on vain minun mielipidettäni. Olen tätä mieltä.

Äänestä
  • pituisia tuomioita ruvettaisiin jakelemaan,
    loppuisi täältä nopeasti veronmaksajat, kuka
    sen sinunkin eläkkeen sitten maksaisi.
    tai voihan sitä siiten nostaa turvapaikan
    hakijoiden määrää.

    Äänestä

  • tuon kirjoitti:

    pituisia tuomioita ruvettaisiin jakelemaan,
    loppuisi täältä nopeasti veronmaksajat, kuka
    sen sinunkin eläkkeen sitten maksaisi.
    tai voihan sitä siiten nostaa turvapaikan
    hakijoiden määrää.

    se taidan olla minä itse joka eläkkeeni maksan. Ainakin joka kuukautinen tilinauha niin väittää.

    Äänestä

tahallinen teko,en väitä etteikö tuntuisi pahalta tuosta pojasta joka autoa ajoi,mutta menetti yksi ihminen koko elämänsä kun kuoli tuon ääliön takia.linnaan vaan loppuiäkseen.joskus olisi hyvä jos voitaisiin soveltaa hammurabin lakia tietyissä asioissa.

Äänestä
  • Se minkä tuomion pojat saavat ei ole mielestäni olennaista tässä asiassa. Vaan se miten estettäisiin tulevaisuudessa lapsellisten miehenalkujen isottelu maanteillä. Tilastojen mukaan muutamat tieosuudet juuri Pohjanmaalla ovat niitä surullisia taipaleita. Onko sitten juuri siellä päin Suomea varttuvien miesten pakko koko ajan todistella "miehuuttaan" mitä erilaisimmin keinoin? Eli, onko paikallisessa kulttuuriperäisessä uhoamisasenteessa lopullinen syy moisiin murhenäytelmiin? Ja, mitä sille voi tehdä? Vai voiko mitään? Miksi pirussa pitää aina kaikessa olla niin "äijä?" Se, että joutuu asiaa toistuvasti todistelemaan, kielii huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta. Pojat yrittävät itseään isompiin saappaisiin. Ja siinä sivussa syyttömiä kuolee. Valitettavaa ja surullista.

    Äänestä

  • Malttia peliin kirjoitti:

    Se minkä tuomion pojat saavat ei ole mielestäni olennaista tässä asiassa. Vaan se miten estettäisiin tulevaisuudessa lapsellisten miehenalkujen isottelu maanteillä. Tilastojen mukaan muutamat tieosuudet juuri Pohjanmaalla ovat niitä surullisia taipaleita. Onko sitten juuri siellä päin Suomea varttuvien miesten pakko koko ajan todistella "miehuuttaan" mitä erilaisimmin keinoin? Eli, onko paikallisessa kulttuuriperäisessä uhoamisasenteessa lopullinen syy moisiin murhenäytelmiin? Ja, mitä sille voi tehdä? Vai voiko mitään? Miksi pirussa pitää aina kaikessa olla niin "äijä?" Se, että joutuu asiaa toistuvasti todistelemaan, kielii huonosta itsetunnosta ja epävarmuudesta. Pojat yrittävät itseään isompiin saappaisiin. Ja siinä sivussa syyttömiä kuolee. Valitettavaa ja surullista.

    Kyllä täällä pohjanmaalla on vanhemmillakin päässä vikaa, kun ostavat "meidän pojalle" huippu auton. täällä on monilla vanhemmilla kilpailu kenen pojalla on parhaat vehkeet. Tästä osoituksena kauhavalla oli suomen eniten mopo autoja asukas lukuihin suhteutettuna. Naapurin poika sai niin meidänkin pitää saada ja huippu lisä varustein. Sitten pojat ajelin niillä isin ostamilla autoilla miten sattuu, parhaillaan ovet oli teipattu kiinni kun oli vähän osunut johonkin. Isi korjaa kaiken ei tarvitse ottaa sitä VASTUUTA.

    Äänestä

  • Pohjanmaalta kirjoitti:

    Siis joku vanha kolmesatanen bemu on susta huippu auto. Voi kuule olla poika iteki sen oastanu jostain halvalla ja sit ite sitä laittanu, vaihtanu koneen yms. Kätevä kun tuntuu oleen noita ruuvaamaan. Jos poika ois pilalle lellitty, niin eiköhän sille sillon ois ostettu hieman uudempi M3 tai jopa M5.

    Äänestä

Minusta karkuun ajelevat olisi hyvä ampua vaikka
haulikolla alkumetreille. Takaa-ajot ovat turhaa
leikittelyä.

Äänestä
  • huoltiksen pihassa ei varmaan vielä niin vaarallista ollut.
    Siitä sitten lähdettiin yleiselle tielle, kun nähtiin poliisiauto.
    Olisivat ajaneet pellolle vaan, kuten normaalisti tuossa kunnossa, miten auto pysyi tiellä jos muka noin kännissä.
    Sitten vielä noi kaikki muistamiset piikkimatoista jne.
    Ja eikö panttivangit voineet yhtään mitään?

    Äänestä

SE ON AINA TAHALLINEN TEKO KUN ASTUU RATTIIN TUOSSA KUNNOSSA,,,,,SILLOIN AUTO ON TAPPOASE,,

Äänestä

Saunan takana on vielä tilaa!!

Äänestä
  • Veikkaan, että tämän ja muidenkin vastaavien tapahtumien seurauksena Suomen poliisi tulee koventamaan otteitaan; liipasinsormi tulee herkistymään.

    Oma mielipide on samanmoinen; tuollaiset yhteiskuntakelvottomat pösilöt pitäis saada eliminoitua, ennenkuin ne tekee tavallisille kansalaisille tuhoa!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Veikkaan, että tämän ja muidenkin vastaavien tapahtumien seurauksena Suomen poliisi tulee koventamaan otteitaan; liipasinsormi tulee herkistymään.

    Oma mielipide on samanmoinen; tuollaiset yhteiskuntakelvottomat pösilöt pitäis saada eliminoitua, ennenkuin ne tekee tavallisille kansalaisille tuhoa!

    jolla ei edes nimeä ole

    Äänestä

  • sehän on hyvä!!saahaan sutkin sinne.

    Äänestä

Menisitte poijaat hoitoon sillä tuolla asenteella mikä avauksesta huokuu teilläkin on edessä vain "turha" ja pettymyksiä täynnä oleva elämä.
Ei oo teille opetettu mitä tarkoittaa sana VASTUU ja vastaaminen omista tekemisistään.

Äänestä

Ei se bimmerikuskikaan mitään ajattele. Se on 0-ihminen nimittäin. Pitäis antaa nuo kyytiläisetkin johonkin korkeasaareen häkkiin 67 vuodeksi.

Äänestä

tarkoitat ihmisillä turhissa elämissä niitä jotka eivät aja juovuksissa. Eivätkö bearipoikien elämät ole olleet turhia? Saivatko he jotain hyvää elämässään aikaiseksi? Turha ruveta puolustamaan rattijuoppoa koska tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!

Äänestä

tässä on se että toiminnalla aiheutettiin vahinkoa autoharrastukselle sen kaikissa muodoissaan. Nyt tietää jokainen rollaattorimummokin että autonrakentelijat ja harrastajat on niitä pahimpia rikollisia, ja vain muutaman idiootintähden jolla sattui olemaan alla rakenneltu auto ja herrasiunatkoon BEMARI!!!!!!!!

Äänestä

Niinpä!oikein ottaa päähän niin ******* kun ihmiset on niin uteliaita,syytetään perheitä ym..mollataan koko pohjanmaata ja varsinkin härmää!te täydelliset rikkeetömät valittajat,minne sitä kannattais sitte muuttaa kun tämä pohjanmaa on teidän mielestä niin perseestä?????

Äänestä
  • kyllähän vastaavankaltaisia onnettomuuksia tapahtuu ympäri Suomea, eipä pohojammaa ole poikkeus tässä suhteessa. Tälläkertaa vain näin nyt Pohjammaalla...

    Äänestä

  • kakara ja ääliö! Poliisilta taas tosi toimintaa. Montako kertaa on tehty samoja virheitä...

    Äänestä

  • oot niin kirjoitti:

    kakara ja ääliö! Poliisilta taas tosi toimintaa. Montako kertaa on tehty samoja virheitä...

    mie lueskelin tätä viesti ketjuu ja moni asia tässä ärsyttää.. ensinnäki osanotto omaisille ja jaksamista bemari pojan omaisille. Mun mielestä se poika teki tyhmästi kun lähti poliseja pakoon. ja ansaitseen rangaistuksensa mutta en jaksa silti uskoo että sen tarkoitus oli ku näki polisin että ajampa tuon päältä. toinen juttu olin ite bemari tapahtumassa ja joillaki sen bemari aluen ulkopuolella tuli ylilyöntejä mutta ainahan jotain sattuu ku on lähemmän 2000 ihmistä kokoontunu jonnekki. ja huom kaikki sakot ei tullu bemaristeille. ja se myös mua ärsyttää että yleistätte kaikki bemaristit että ne on samanlaisii ei näin kyllä läheskää oo ja samoja rattijuoppoja on muunki merkisten autojen joukossa. Itse olen 20v mies ja omistan melko uuden bemarin olen itse ostanu ja kyllä te yllätytte kuinka moni nuori ostaa auton itse. itse en ole ollu koskaan polisien kans tekemissä eikä kaverinikaa joilla on myös bemarit että näin. eikä auto ihmisestä huonompaa tai parempaa tee.. ja joku tuol mainitsi että jokku siel riehu kalajoel tähän voin sanoa että suurin osa käyttäyty ihan hyvin siellä ja nuita känniläisii puolustaen kysynki miten te käyttäydytten tarpeeksi kännissä? ja varmasti bemari pojalla on paha olo ja ne jokka oli kyydissä ei ole syyllisiä lehissä ite sanottii että ne yritti estää.. miksette te ihmiset voi ajatella järvästi?

    Äänestä

En tuomitse BMW.kuskia. Tapaus oli varmasti ja on pojalle suuri järkytys. Myös hänen perheelleen, sekä poliisin perheelle, sekä omaisille. Tällaista vaan valitettavasti sattuu. Tehtyä ei vaan saa tekemättömäksi, vaikka kaikki niin toivoisivatkin. Voimia vaan kaikille. Elämässä sattuu näitä ikäviäkin asioita.

Äänestä

Jännä juttu, että kun kauppakassi-Tojotalla lintataan Ville 5v katuun, niin ketään ei kiinnosta.
Mutta auta armias, jos autona sattuu olevaan joku BMW:n tapainen, vähän normi-corollaa laadukkaampi auto.
Kuskista tehdään heti itsensä SAATANAN ruumiillistuma. Kyydissä olleet, kuskin suku ja kaverit, ovat taas pienempiä (mutta yhtä saatanallisia) DEMONEJA.
Koko Bimmerpartyjen tarkoitus taas oli tappaa em. SAATANAN pahin vihollinen, eli poliisi. Tapausta oli varmasti suunniteltu jo useita vuosia.

Tästä johtuen kuski, hänen omaiset, ystävät, sekä kaikki jotka ajavat BMW:llä (sekä BMW-mieliset) tulee tappaa ensitilassa!
Itse ainakin aion tappaa niin monta Bemari-kaahaajaa, sekä BMW-mielistä kuin voin, ennen kuin tulen itsekin yliajetuksi.

Suosittelen hankkimaan esim. elämän.

Äänestä
  • Minunmielestä poliisia tulisi syyttää yllyttämisesta murhaan, ajaa nyt kilpaa kännikalan kanssa. Ei mitään järkeä.Tuo poliisien homma on kuin sammuttasi bensalla tulta.Tuomitsen täysin rattijuoppouden.

    Äänestä

Jännä juttu, että kun kauppakassi-Tojotalla lintataan Ville 5v katuun, niin ketään ei kiinnosta.
Mutta auta armias, jos autona sattuu olevaan joku BMW:n tapainen, vähän normi-corollaa laadukkaampi auto.
Kuskista tehdään heti itsensä SAATANAN ruumiillistuma. Kyydissä olleet, kuskin suku ja kaverit, ovat taas pienempiä (mutta yhtä saatanallisia) DEMONEJA.
Koko Bimmerpartyjen tarkoitus taas oli tappaa em. SAATANAN pahin vihollinen, eli poliisi. Tapausta oli varmasti suunniteltu jo useita vuosia.

Tästä johtuen kuski, hänen omaiset, ystävät, sekä kaikki jotka ajavat BMW:llä (sekä BMW-mieliset) tulee tappaa ensitilassa!
Itse ainakin aion tappaa niin monta Bemari-kaahaajaa, sekä BMW-mielistä kuin voin, ennen kuin tulen itsekin yliajetuksi.

Suosittelen hankkimaan esim. elämän.

Äänestä

olisko jo aika lopettaa paskan jauhaminen täälä. eiköhän jokanen oo jo mielipiteensä sanonu. mitä helvetin väliä millä se on ajanu, bemarilla, ladalla, tai vaikka hevoosella. se on nyt tapahtunu, mennyt asia. ei pojille ikinä, mutta ette te tota asiaa hetken päästä ees muista, muutaku istutta kiikkustuolis vanhana ku se poika kännis poliisin tappo. ja mitenkä se perhe siihe liittyy. mamma synnyttäny ja isi antanu siittiön. näin. ja voi herranjumala ku pohjammaalta. mitä silläki on väliä. onneksi oon härmästä ja oon siitä niin ylpiä. aina. pojat on väärin tehny ja katuu, poliisi ei kerenny pois alta. ja nyt on monilla suru. elämä antaa elämä ottaa.

  • mie lueskelin tätä viesti ketjuu ja moni asia tässä ärsyttää.. ensinnäki osanotto omaisille ja jaksamista bemari pojan omaisille. Mun mielestä se poika teki tyhmästi kun lähti poliseja pakoon. ja ansaitseen rangaistuksensa mutta en jaksa silti uskoo että sen tarkoitus oli ku näki polisin että ajampa tuon päältä. toinen juttu olin ite bemari tapahtumassa ja joillaki sen bemari aluen ulkopuolella tuli ylilyöntejä mutta ainahan jotain sattuu ku on lähemmän 2000 ihmistä kokoontunu jonnekki. ja huom kaikki sakot ei tullu bemaristeille. ja se myös mua ärsyttää että yleistätte kaikki bemaristit että ne on samanlaisii ei näin kyllä läheskää oo ja samoja rattijuoppoja on muunki merkisten autojen joukossa. Itse olen 20v mies ja omistan melko uuden bemarin olen itse ostanu ja kyllä te yllätytte kuinka moni nuori ostaa auton itse. itse en ole ollu koskaan polisien kans tekemissä eikä kaverinikaa joilla on myös bemarit että näin. eikä auto ihmisestä huonompaa tai parempaa tee.. ja joku tuol mainitsi että jokku siel riehu kalajoel tähän voin sanoa että suurin osa käyttäyty ihan hyvin siellä ja nuita känniläisii puolustaen kysynki miten te käyttäydytten tarpeeksi kännissä? ja varmasti bemari pojalla on paha olo ja ne jokka oli kyydissä ei ole syyllisiä lehissä ite sanottii että ne yritti estää.. miksette te ihmiset voi ajatella järvästi???

    Äänestä

Aivan sama kenet rattijuoppo tappaa, niin sille kuuluu rangaistus!

Sääliä ei heru pojille tippaakaan!! Se on täysin ihmisen OMA VALINTA jos lähtee kännissä ajamaan ja vielä poliiseja karkuun.

Säälin kuolleen (poliisin) vaimoa ja lapsia kun jäivät ilman aviomiestä ja isää.

Toivottavasti kuski saa kunnon rangaistuksen eikä mitään päähän taputtelua..

Äänestä

Miksi tässä p8uhutaan pojista monikossa?
Syyllinen on ollut autoa ajanut henkilö. Eiköhän kärsitty kakku pane ajattelemaan lain noudattamista myös autoa ajettaessa. ehkä se tehoaa typeryyteen.

Äänestä
  • "Itse olen 20v mies ja omistan melko uuden bemarin olen itse ostanu ja kyllä te yllätytte kuinka moni nuori ostaa auton itse. itse en ole ollu koskaan polisien kans tekemissä eikä kaverinikaa joilla on myös bemarit että näin. eikä auto ihmisestä huonompaa tai parempaa tee."

    Aika ihmejuttu että pikkuklopit ostaa itse autonsa kun aika moni näistä saa rahat vanhemmiltaan, jotka maksaa auton vakuutuksen jne. Harvalla kakaralla rahat riittää uuteen bemariin, siksi kaikilla onkin halvemmat bemarit.

    itse ostin omani enkä käy edes töissä. säästöillä mennään ja lippis löytyy myös.

    Äänestä

Rattijuoppo pitäisi tuomita aina tapon yrityksestä ehdottomaan vankeuteen. Jos joku pääsee hengestää niin sitten tuomio murhasta, ja se pitäisi olla minimissään 25 vuotta, myös ekakertalaisille. Aina löytyy sellaisia piilopedofiileja jotka hyökkää puolustamaan hengiltä ajettuja viattomia veronmaksajia, varsinkin jos rattijuoppo on ollut finninaamainen sossunelätti. Tuollaiset rattijuoppojen hyysääjät pitäisi ampua luvattomalla aseella ja antaa palkkioksi uusi auto valtion pussista.

Äänestä

vanhan ajan mestaus paikat. Pää pölkylle ja kirveellä irti.

Äänestä
  • Jos minusta tulee tämän maan ykkösmies, tuollainen lakiehdotus menee läpi heittämällä, lupaan ja vannon sen. Kuolemanrangaistus otetaan välittömästi käyttöön ja muutenkin rangaistuksia kovennetaan raskaalla hanskalla. Rattijuopomuksiin nollatoleranssi ja aina ehdotonta vankeutta. Törkeästä ylinopeudesta tai poliisia pakoon yrittämisestä tulee aina ehdotonta istumista, ja jos veressä on luvattomia aineita, ne istutaan omana kakkuna. Lupaan että jatkossa vankeustuomiot annetaan aina jokaisesta rikoksesta erikseen ja niitä ei voi istua "köntissä" vaan ne istutaan aina peräkkäin kuten jenkeissä. Taposta minimi 20v istumista ilman ehdonalaista. Perusmatikalla se tarkoittaa että kolmesta taposta minimi on 60v.

    Äänestä

ei vit.u ikinä. Oikea ja ainoa tuomio,olisi sähkötuoli. Jos sellainen olisi käytössä suomessa. No,ehkä poju saa,
liimata silmät selkäänkin. ;)

Äänestä
  • ei tee kenestäkään tappajaa,yhtä hyvin tuo olisi voinut ajaa dx-corollalla.jätkä teki typerän ratkaisun,jonka lopun elämäänsä muistaa.näitä takaa-ajoja on paljon,joissa kuljettajat ovat umpihumalassa tai kovissa aineissa,siis aivan tööt.tälläiset kuljettajat on ohjattava pakkohoitoon.

    yhdessä poliisit sarjassa oli kaveri,joka ajoi muistaakseni s60 volvolla kehää pitkin niin humalassa,ettei poliisin ulos käskyttämänä pysynyt edes pystyssä!!!
    jos olisi tapahtunut jotain vakavaa,olisikohan VOLVO TAPPANUT?

    kyllä voisitte välillä ajatella,eikö se ollut kuljettaja,joka toiminnallaan tappoi,eikä auto?minun käsittääkseni ei auto kykene päättämään kuljettajan puolesta,mitä tekee.

    myöskin jotkin mediat huusi silloin että bmw tappoi.joopa joo...

    Äänestä

tai ei niin kuitenki heillä oli toinenkin vaihto ehto ja siksi kaikki sympatia poliisin omaisille. Hattu käteen kestää kuin "mies" ja pelaa pelin minkä aloitti loppuun saakka pelkästään se että tapahtu suomessa on jo paljon ateeksi annettu (vastaava tapahtuma venäjällä tai kiinassa olis elinkautinen tai kuoleman rangaistus)

Äänestä

Erikoista puolustella näitä liikenteen riiviöitä. Itse hermostun jo pelkästään siitä että näen mustan vanhan savuttavan bmw:n täynnä lippalakkiapinoita. Jos teiniautoilu ja tuning-harrastus kiellettäisiin, poistuisi merkittävä osa maailman pahuudesta kerralla. Turha silitellä päätä, runkkarit ovat liikenteessä vain härnäämässä ja kiusaamassa kunnon ihmisiä. Jokainen joka puolustelee näitä murhaajia rypee itsekin rajattomassa pahuudessa ja suosittelen autoilun välitöntä lopettamista - uhreja, nuoriakin, on aivan liikaa. Asiaa siis pitäisi miettiä uhrien ja omaisien kannalta, ei terroristien joilla lähtökohtana on aiheuttaa uhreja typerällä driftailulla ja bemumiiteillä. Audikuskit on myös mulkkuja.

Äänestä

Ei pahuus maailmasta vain postamalla Bmw autot kun muulla tavalla tapetaan ihmisiä esimerkiksi polttamalla lapsia talon mukana ja äidit murhaa omat lapsensa ja lisäksi isät jopa koko perheen tappamalla. Kaiken lisäksi tekijöinä omat niin rakkaat ja ihanat vanhemmat!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 113 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

me täältä härmästä ja lapualta kirjoitti:

vaikka on TODELLA kamala asia, että poliisi kuoli, koittakaapa ajatella, miltä pojista tuntuu tällä hetkellä.
ei tarkoiteta tällä sitä, että kännissä ajelu olis hyväksyttävää, kyllä mekin ollaan ihmetelty, mikä idea siinä on ollut lähteä karkuun. kyytiläiset ei varmasti ole halunneet olla mukana.

SE EI OLLUT TAHALLINEN TEKO, JOTEN TE TÄYDELLISET IHMISET JOTKA ETTE KOSKAAN TEE VIRHEITÄ TURHISSA ELÄMISSÄNNE, MENKÄÄ ITSEENNE JA KOKEILKAA AJATELLA MYÖS TOISTA OSAPUOLTA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu