Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Uusi "rohkea" kotimainen leffa

HYMYPOIKA -elokuva

Rakkaus voittaa seksinkin

Seksuaalisesta nälästä kertovan Hymypoika-elokuvan nuoret tähdet Jenni Banerjee, 22, Jussi Nikkilä, 20, ja Reino Nordin, 19, ovat yhtä mieltä ainakin toistensa mukavuudesta ja lahjakkuudesta sekä siitä, että seksi ilman syviä tunteita tekee pahaa ja tuhlaa hyvää energiaa.

– Hymypoika on kannanotto sen puolesta, että perehdyttäisiin rakkauteen eikä jämähdettäisi seksiin, sanovat Reino Nordin (vas.), Jenni Banerjee ja Jussi Nikkilä. (EERO LIESIMAA)
Lokakuun 24. päivän jälkeen Jenni Banerjee, Jussi Nikkilä ja Reino Nordin ovat kovan luokan julkkiksia. Silloin tulee ensi-iltaan nuorisolle suunnattu elokuva Hymypoika, jossa kolmikolla on pääroolit.

Heidän kuviaan, mahdollisesti ”rohkeita kuvia” ilman rihmankiertämää nähdään jo ennen sitä kaikkialla: lehdissä, elokuvateatterissa sekä mainospylväissä.

Kolmikko suhtautuu mahdolliseen tulevaan kohuun tyynesti. Heidän puheistaan kuulee, että asioita on pohdittu ja niistä on keskusteltu myös ohjaaja Jukka-Pekka Siilin ja käsikirjoittaja Jukka Vienon kanssa.

Jenni, Reiska ja Jussi kertovat, että elokuvan tarkoituksena on herättää keskustelua eikä mässätä pornolla. Jos heidän alastomuutensa hätkähdyttää asenteiden tarkistamiseen, hyvä. Jos joku ei ennen ole nähnyt paljaita sukuelimiä, näyttelijät suosittavat häntä menemään takaisin bilsan tunneille.

Porno on pimeä puoli
Hymypoika kertoo energisistä abiturienteista, joista Taavi (Jussi) 18 vuotta täytettyään saa haltuunsa kuolleiden vanhempiensa ökyomaisuuden tolkuttomine merenrantataloineen.

Kulosaarelainen poikaporukka saa oivan bailumestan bilispöytineen ja uima-altaineen – ja idean jalostaa Taavin tapaa kuvata videolle. Parhaimman videon kuvaaja saisi Hymypoika-patsaan. Mutta kuinka salata rakastelukohtausten taltiointi tyttöystäviltä?

– Tarina on erittäin tarpeellinen. Se kertoo yliseksuaalisuudesta, jossa suu- ja anaaliseksi ovat tärkeitä, mutta rakkaus ei. Seksuaalisuus, alastomuus ja rakastelu ovat minulle ihania asioita, mutta porno on sielun pimeä puoli. Minulla pitää olla tunneside ennen kuin haluan rakastella. Minun pitää olla rakastunut, sanoo Jenni, joka elokuvan kilttinä tyttönä Reettana rakastuu röyhkeään Jereen (Reiska).

Iltalehti
1895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos siinä filmisssä näytetään anaaliseksiä, niin taitaa olla ensimmäinen elokuvateatterilevitykseen asti päässyt suomalainen filmi, missä sitä tehdään. Epäilen kuitenkin, että siinä näytellään, että anaaliseksiä harrastettaisiin, mutta ruuvi ei taatusti mene mutteriin linssin näyttämänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


T.Brännare kirjoitti:

HYMYPOIKA -elokuva

Rakkaus voittaa seksinkin

Seksuaalisesta nälästä kertovan Hymypoika-elokuvan nuoret tähdet Jenni Banerjee, 22, Jussi Nikkilä, 20, ja Reino Nordin, 19, ovat yhtä mieltä ainakin toistensa mukavuudesta ja lahjakkuudesta sekä siitä, että seksi ilman syviä tunteita tekee pahaa ja tuhlaa hyvää energiaa.

– Hymypoika on kannanotto sen puolesta, että perehdyttäisiin rakkauteen eikä jämähdettäisi seksiin, sanovat Reino Nordin (vas.), Jenni Banerjee ja Jussi Nikkilä. (EERO LIESIMAA)
Lokakuun 24. päivän jälkeen Jenni Banerjee, Jussi Nikkilä ja Reino Nordin ovat kovan luokan julkkiksia. Silloin tulee ensi-iltaan nuorisolle suunnattu elokuva Hymypoika, jossa kolmikolla on pääroolit.

Heidän kuviaan, mahdollisesti ”rohkeita kuvia” ilman rihmankiertämää nähdään jo ennen sitä kaikkialla: lehdissä, elokuvateatterissa sekä mainospylväissä.

Kolmikko suhtautuu mahdolliseen tulevaan kohuun tyynesti. Heidän puheistaan kuulee, että asioita on pohdittu ja niistä on keskusteltu myös ohjaaja Jukka-Pekka Siilin ja käsikirjoittaja Jukka Vienon kanssa.

Jenni, Reiska ja Jussi kertovat, että elokuvan tarkoituksena on herättää keskustelua eikä mässätä pornolla. Jos heidän alastomuutensa hätkähdyttää asenteiden tarkistamiseen, hyvä. Jos joku ei ennen ole nähnyt paljaita sukuelimiä, näyttelijät suosittavat häntä menemään takaisin bilsan tunneille.

Porno on pimeä puoli
Hymypoika kertoo energisistä abiturienteista, joista Taavi (Jussi) 18 vuotta täytettyään saa haltuunsa kuolleiden vanhempiensa ökyomaisuuden tolkuttomine merenrantataloineen.

Kulosaarelainen poikaporukka saa oivan bailumestan bilispöytineen ja uima-altaineen – ja idean jalostaa Taavin tapaa kuvata videolle. Parhaimman videon kuvaaja saisi Hymypoika-patsaan. Mutta kuinka salata rakastelukohtausten taltiointi tyttöystäviltä?

– Tarina on erittäin tarpeellinen. Se kertoo yliseksuaalisuudesta, jossa suu- ja anaaliseksi ovat tärkeitä, mutta rakkaus ei. Seksuaalisuus, alastomuus ja rakastelu ovat minulle ihania asioita, mutta porno on sielun pimeä puoli. Minulla pitää olla tunneside ennen kuin haluan rakastella. Minun pitää olla rakastunut, sanoo Jenni, joka elokuvan kilttinä tyttönä Reettana rakastuu röyhkeään Jereen (Reiska).

Iltalehti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu