Kotimaan nettipalstalla käydään keskustelua siitä miten vl-uskovaiset voivat sortaa eri tavalla ajattelevaa perheenjäsentä. Kopion katkelman kirjoituksesta tähän sillä se on hätkähdyttävä.
www.kotimaa.fi
- -
Omalta osaltani voin naisena kertoa, millainen epähenkilö herätysliikkeestä eronnut perheenjäsen on.
Olen irrottautunut aikuisena vanhoillislestadiolaisuudesta. Sisarukseni (kaikkiaan kymmenen) eivät ole minuun missään yhteydessä. He ovat kaikki minua ja yhtä ulkomaille muuttanutta veljeäni lukuunottamatta edelleen lestadiolaisia.
Sisaruksistani yksikään ei käy meillä kylässä, vaikka he liikkuvat lähettyvillä useinkin.
Minulle ei myöskään kerrota kun heille syntyy vauva, tai lapsi pääsee ripille. Niistä asioista saatan kuulla sattumalta muilta tutuilta. Minua ei kutsuta kastejuhlaan, ei rippijuhliin, ei ylioppilasjuhliin eikä syntymäpäiville. Itse yritän jotenkin korrektisti pitää yhteyttä. Kaipaan läheisiäni ja haluaisin tutustua myös nuoriin suvun jäseniin. Sitä iloa ei minulle haluta tarjota. Tämä on nöyryyttävää.
Puolison veljen 50-vuotispäiville sentään tuli kutsu. Mutta siellä, kesken juhlan, kaksi päivänsankarin arvostetussa asemassa olevaa vanhoillislestadiolaista perheystävää häpäisi minut julkisesti. Seurustelutilanteessa he julistivat kovaan ääneen, miten kauhean huono ja jumalaton nainen olen, kun meillä on vain yksi lapsi. Syntymäpäiväsankarin lapsista kaksi murrosikäistä poikaa haukkui minua sivuhuoneessa erittäin loukkaavalla tavalla huoraksi. He pitivät huolen että sitä haukkumista eivät muut kuulleet kuin minä yksin: näin en voinut saada ketään puolestapuhujaa. "Epäuskoisena" naisena en lestadiolaiskpoikien mielestä ansaitse ihmisarvoa. Vaikka ymmärränkin murrosikäisten (14 ja 15-vuotiaat) sattumanvaraisen karkean kielenkäytön ikään kuuluvana, pidän henkilöön käyvää päin kasvoja tapahtunutta haukkumista osoituksena siitä, millainen asennoituminen perheessä on kasvatuksen kautta lapsille opetettu.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ulkopuolelle siirtynyt joutuu kohtaamaan syvää halveksuntaa entisten ystävien ja varsinkin sukulaisten taholta, sosiaalisen eristämisen lisäksi.
Olen ihmetellyt sitä, miten kirkon piirissä voidaan hyväksyä vanhoillislestadiolaisuudessa harjoitettu räikeä käyttäytyminen ulkopuolisia kohtaan.
Herätysliikkeen johto eli SRK:n johtajat on taitavasti osanneet pitää suhteet kunnossa kirkon ylimpään johtoon ja median suuntaan kiiltävän julkisivun.
- -
www.kotimaa.fi
- -
Omalta osaltani voin naisena kertoa, millainen epähenkilö herätysliikkeestä eronnut perheenjäsen on.
Olen irrottautunut aikuisena vanhoillislestadiolaisuudesta. Sisarukseni (kaikkiaan kymmenen) eivät ole minuun missään yhteydessä. He ovat kaikki minua ja yhtä ulkomaille muuttanutta veljeäni lukuunottamatta edelleen lestadiolaisia.
Sisaruksistani yksikään ei käy meillä kylässä, vaikka he liikkuvat lähettyvillä useinkin.
Minulle ei myöskään kerrota kun heille syntyy vauva, tai lapsi pääsee ripille. Niistä asioista saatan kuulla sattumalta muilta tutuilta. Minua ei kutsuta kastejuhlaan, ei rippijuhliin, ei ylioppilasjuhliin eikä syntymäpäiville. Itse yritän jotenkin korrektisti pitää yhteyttä. Kaipaan läheisiäni ja haluaisin tutustua myös nuoriin suvun jäseniin. Sitä iloa ei minulle haluta tarjota. Tämä on nöyryyttävää.
Puolison veljen 50-vuotispäiville sentään tuli kutsu. Mutta siellä, kesken juhlan, kaksi päivänsankarin arvostetussa asemassa olevaa vanhoillislestadiolaista perheystävää häpäisi minut julkisesti. Seurustelutilanteessa he julistivat kovaan ääneen, miten kauhean huono ja jumalaton nainen olen, kun meillä on vain yksi lapsi. Syntymäpäiväsankarin lapsista kaksi murrosikäistä poikaa haukkui minua sivuhuoneessa erittäin loukkaavalla tavalla huoraksi. He pitivät huolen että sitä haukkumista eivät muut kuulleet kuin minä yksin: näin en voinut saada ketään puolestapuhujaa. "Epäuskoisena" naisena en lestadiolaiskpoikien mielestä ansaitse ihmisarvoa. Vaikka ymmärränkin murrosikäisten (14 ja 15-vuotiaat) sattumanvaraisen karkean kielenkäytön ikään kuuluvana, pidän henkilöön käyvää päin kasvoja tapahtunutta haukkumista osoituksena siitä, millainen asennoituminen perheessä on kasvatuksen kautta lapsille opetettu.
Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ulkopuolelle siirtynyt joutuu kohtaamaan syvää halveksuntaa entisten ystävien ja varsinkin sukulaisten taholta, sosiaalisen eristämisen lisäksi.
Olen ihmetellyt sitä, miten kirkon piirissä voidaan hyväksyä vanhoillislestadiolaisuudessa harjoitettu räikeä käyttäytyminen ulkopuolisia kohtaan.
Herätysliikkeen johto eli SRK:n johtajat on taitavasti osanneet pitää suhteet kunnossa kirkon ylimpään johtoon ja median suuntaan kiiltävän julkisivun.
- -
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tätä olen minäkin omakohtaisesti kokenut juuri julkikuva tiptop mutta käärmreet luikertelevat sisällä.
Järkyttäviä kokemuksia, ei voi muuta sanoa. Vahvistaa omaa käsitystäni lestadiolaisista, joille naisella ei ole ihmisarvoa muutoin kuin synnyttäjänä, että "siioni voi kasvaa sisältäpäin". Kuvottavaa suorastaan.
Joka suuntaan voi ottaa yhteyttä, SRK:honkin
Kerro sitten miten kävi
Nyt ei kannata jäädä yksin
Viestisi kuulostaa tutulta. Olen itse 14-henkisestä vl-perheestä lähtöisin. Kukaan vl-sukulainen ei ole vuosikausiin ottanut minuun yhteyttä muuta kuin "pakollisella" joulukortilla. En ole heille katkera, mutta ihmetyttää vain. Voisin yhtä hyvin olla kuollut, ei he sitä saisi tietää pitkään aikaan. Sen verran ovat kiinnostuneita.
Meitä on monia jotka kärsimme siitä että menetimme perheyhteyden kun valitsimme erilaisen elämänkatsomuksen kuin vanhemmat ja muut sisarukset. Ne haavat ovat syvät.
Suotta se on Kotimaata tähän sen kummemmin vetää. Se missä tuo kirjoitus on ollut, on aivan samanlaista nettikirjoittelua kuin täälläkin ja samat näkyi olevan kirjoittajatkin.
Ihmettelen kuitenkin että miten Kotimaan tyyliin sopii pitää yllä tuollaista sivustoa?
joo olis paree et ei tulis julki mitään
Minunkin kotonani oli suurperhe ja kaksi sisarustani ovat luopuneet uskostaan. Kyllä yhteydnpito heihin on jäänyt, mutta minusta näyttää että se on ollut pääasiassa heidän omaa "ansiotaan". Itse ovat vetäytyneet "omaan elämäänsä", eivätkä pidä yhteyttä sisaruksiinsa vaikka meidän taholta on yritettykin pitää. Minun mielessäni heidän arvonsa omina siskoinani ei ikinä katoa. Mielessä on muistot lapsuudesta ja yhteisistä touhista. Kyllä he ovat minulle edelleen rakkaita ja toivon heille pelkkää hyvää!! Yhteydenpito on vain hirveän vaikeaa kun tuntuu, että ihana sama mitä heista puhutaan tai heille puhutaan se kääntyy heidän mieleessään negatiiviseksi. Luulen, että heidän mielensä on vallannut katkeruus, epäluottamus, huono itsetunto, arvosteleva mieli jne. On vaikea tunkeutua sen muurin läpi hyväksyttävänä ja arvostettuna ja puolueettomana uskovaisena ihmisenä!! :((
Minusta tuntuu että jos ei uskosta luopunutta kohdella vähätellen vaan hän saa pitää ihmisarvonsa, ei ole vaikeuksia kanssakäymisessä. Itselläni on eri uskoihin kuuluvia ystäviä ja uskonnottomia myös, enkä luokittele ihmisiä vakaumuksen mukaan. En ylipäätään luokittele ihmisiä vaan koetan kohdata jokaisen laisenaan. Myös vl:t. Mutta vl-tutut ovat varautuneita ja seurustelevat lähinnäkeskenään ja omien sukulaistensa kanssa. Oli pitkään vl-ystävä, serkku, jonka kanssa tapailtiin mutta nykyään hän ei koskaan tule oma-aloitteisesti kylään. Minä kutsun hänet, ja kutsun myös usein itse itseni heille kylään. :-) Ei ehkä tykätä...Mutta se on ainut keino jos tosiaan aiomme yhteyttä pitää. En tiedä mikä siihen on tullut.
Ihmettelen kirjoitustasi. Piispa Voitto Huotari kehotti avoimuuteen ja keskusteluun!
Kotimaa on kirkon lehti. On tärkeää että kirkon piirissä ollaan tietoisia mitä sen palkkalistoilla toimivat vl-papit harrastavat rauhanyhdistyksessä.
Piispa Huotarin kannanotto valkealassa oli osoitus siitä että jotain kirkon johdossakin asioista tiedetään. Ja toivotaan menneisyyden taakkojen avointa käsittelyä. SRK ei kuitenkaan aio nöyrtyä vääryyksien korjaamiseen.
Mitä avoimemmin näistä käydään keskustelua, sitä paremmin pääsemme terveemmälle pohjalle.
olen itse myös suurperheestä ja suuresta lestadiolaissuvusta lähtöisin ja sen uskon jätin noin kymmenen vuotta sitten.
Muutamia kertoja olen käynyt sen jälkeen suvun yhteisissä tilaisuuksissa jouluna, juhannuksena, syntymäpäivillä.
Viimeisimmällä kerralla veljeni nolasi minut julkisesti sukulaisteni keskellä ja sitä en aio antaa anteeksi en maan päällä enkä taivaassa.
Tuon tapahtuman jälkeen olen eri sukulaisilleni tehnyt tiettäväksi että pidän lestadiolaisia "rotusortajina" He pitävät epäuskoisia ihmisiä vähempiarvoisina maailman saastana (vaikka muuta väittävät)
Voimia elämääsi.
On kummallista että tämä toistuu aina: tilaisuuteen vieraaksi kutsuttu mutta ei-vl-ihminen halutaan jotenkin nolata, häpäistä, kun porukan enemmistö sattuu oelmaan vl-ihmisiä.
Sivistymätöntä ja raukkamaista. Entä jos keskuudessanne olisi joku vaikkapa katoliseen kirkkoon kuuluva vieras? Häpäisettekö hänetkin? Tai ortodoksi?
Onko vain sellainen joka ei ole jäänyt samaan joukkoon kuin te vaan on valinnut toisin, häpäistävä henkilö?
Olet jättänyt vl-opit jo parikymmentä vuotta sitten. Mutta edelleenkin vl-sukulaiset muistavat pilata minulta useat sukujuhlat. Hautajaiset ovat kaikkein vaikeimpia. Siellä aina joku muistaa tulla uhkailemaan, kuinka minun muka käy, jos en nyt heti nöytty takaisin vl-uskoon. Mutta kokemus on opettanut, mietin nykyään sanani valmiiksi. Eräs sukulaismies, joka on myös puhuja, tuli äitini syntymäpäivillä kovalla äänellä puhumaan minun "sydämen tilasta". Huone hiljeni kuuntelemaan, jotta miten tässä nyt käy. Valtaosa oli lestaatiolaisia. Sanoin tälle miehelle, että lopeta tuo höpöttäminen heti alkuunsa, jos te uskotten noin, se ei tarkoita, että se olisi oikein. Olen oppinne nähnyt ja sen mädännäisyyden, joka siellä sisällä velloo. Joku älysi huudella kuuluvasti kahvipöytään, jotta tilanne rauhoittui heti alkuunsa. Sen jälkeen tämä ko. mies on jutellut vain paremmin päin asioita.
Ilmeisesti niiden kanssa on vaan oltava tiukka ja suoraviivainen eikä päästettävä ketään iholle.
Jos on ystävällinen ja kohtelias, voi joutua avaajan kuvaamiin kohtaloihin.
He pitävät ystävällisyyttä ja kohteliaisiuutta heikkouden merkkinä ja iskevät siihen kohtaan ensin.
On paljon niin julmia lestadiolaisia ettei heille ei-vl-ihminen ole ihminenkään. Vaan "epäuskoinen pötky". Tällaista kieltä olen kuullut käytettävän. Osin tyhmyyttä, omahyväisyyttä ja alitajuista pelkoa, josta tällainen loukkaava käyttäytyminen kumpuaa.
mahtaako heillä olla itsetunto-ongelma, heillä nuoruudessa on itsetunto nujerrettu pois ja päästyään nykyiseen asemaan he pönkittävät sitä tuollaisella käytöksellä.
Koska ei kaikki vl julkisesti halua tavallisia ihmisiä nöyryyttää.
Veivät poissaollessani lunastamastani maatilasta tavaraa.
Tuli yleinen sukuviha. He varastivat, kun moitin, minut leimattiin ilkeäksi, epäkelvoksi.
Eipä silti, en tänne niitä varkaita huolikkaan.
vl:dessakin. Ei pidä yleistää, että kaikki suhtautuvat kielteisesti ex:n tavatessaan.
Itse olen kohdannut enimmäkseen hyvin fiksusti suhtautuvia vl:iä. Oma sisarusparveni ei mitenkään hyljeksi minua. Äitini kanssa oli aina hyvät välit, ja aina halasimme kun tapasimme.
Muutamissa juhlissa olen kohdannut myös näitä ikäviä vl:iä. Kerran serkkuni vetäisi kätensä pois tervehtimistilanteessa; oli kuin minusta tarttuisi spitaali häneen.
Toinen kerta muistuu mieleen, kun eräs serkkuni aloitti tapaamisen vl-joukossa, että "sinulleko sitä ei saa Jumalan tervettä sanoa, mistä se johtuu"?
Hautajaisissa olen saanut kuulla näitä "sen ja sen hautakumpu kutsuu" lauseita. Hyvin epäkohteliasta.
Olen kuitenkin tunnistanut nämä "saarnamiehet" sellaisiksi henkilöiksi, että myös oma vl-väki ei katso heidän toimiaan hyväksyvästi.
Siksi en yleistä näitä negatiivisia kokemuksia kaikkiin vl:iin.
Meillä käy kylässä monia vl:iä, ja me heidän luonaan, eikä uskonasiat nouse mitenkään erityisesti esille.
Osa porukkaa tuntee pois potkituksi sley:stä
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=2476&Itemid=38