Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Voiko

saada käsien välityksellä?

Olin mukana ryhmäseksissä (en suosittele!!), jossa osapuolina olin minä ja yksi toinen nainen, sekä yksi mies. En hipaissutkaan siihen mieheen, mutta se toinen nainen kosketteli kädellään miehen vehjettä ja sen jälkeen mm. työnsi sormensa emättimeeni.

Kukaan ei käyttänyt tuossa vaiheessa kondomia, ja poistuin tilanteesta ennen mitään heteroyhdyntöjä. Miten todennäköistä on, että olen saanut jonkun tartunnan. Linkkejä tiedon äärelle saa myös laittaa.
9537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

minkä tahansa, eli kaikki sp-taudit.

Äänestä
  • sitten valistuksessa aina esitetään, että yhdynnässä pitää käyttää kondomia, mutta muusta ei puhuta mitään? Aika moni esileikkii käsien kanssa ennen yhdyntää eikä ikinä tule ajatelleeksi että se mitään haittaisi. Se tiedetään, että eritteiden (emättimen kosteus, sperma, sylki)sekoittuminen on vaarallista, mutta en minä ainakaan koskaan ole kuullut että pelkästä peniksen ja emättimen hieromisesta KÄDELLÄ, voisi mitään tartuntaa saada.

    Onko se käden välityksellä saatavan tartunnan riski sitten sama kuin yhdynnässä, vai pienempi?

    Äänestä

  • hemmetin takia kirjoitti:

    sitten valistuksessa aina esitetään, että yhdynnässä pitää käyttää kondomia, mutta muusta ei puhuta mitään? Aika moni esileikkii käsien kanssa ennen yhdyntää eikä ikinä tule ajatelleeksi että se mitään haittaisi. Se tiedetään, että eritteiden (emättimen kosteus, sperma, sylki)sekoittuminen on vaarallista, mutta en minä ainakaan koskaan ole kuullut että pelkästä peniksen ja emättimen hieromisesta KÄDELLÄ, voisi mitään tartuntaa saada.

    ainakin kondylooma tarttuu vain suorassa limakalvokontaktissa, eli ei esim. käsien välityksellä.

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    ainakin kondylooma tarttuu vain suorassa limakalvokontaktissa, eli ei esim. käsien välityksellä.

    samoin esim. herpes kaikki muut, sanoi wikipedia mitä tahansa.
    Esim. Väestöliitto.fi/seksuaaliterveys ja sieltä sitten vaikka nuorille osoitettuja palstoja.

    Äänestä

  • hemmetin takia kirjoitti:

    sitten valistuksessa aina esitetään, että yhdynnässä pitää käyttää kondomia, mutta muusta ei puhuta mitään? Aika moni esileikkii käsien kanssa ennen yhdyntää eikä ikinä tule ajatelleeksi että se mitään haittaisi. Se tiedetään, että eritteiden (emättimen kosteus, sperma, sylki)sekoittuminen on vaarallista, mutta en minä ainakaan koskaan ole kuullut että pelkästä peniksen ja emättimen hieromisesta KÄDELLÄ, voisi mitään tartuntaa saada.

    Onko se käden välityksellä saatavan tartunnan riski sitten sama kuin yhdynnässä, vai pienempi?

    suuseksissä tarttuvat myöskin kaikki sp-taudit??!! Ja siitäkään ei sen kummosemmin erikseen valisteta!
    AP:n tapauksessa voi hyvin saada vaikka genitaaliherpeksen, tämän mahd.tartuttajan käsi on ensin ollut toisen kumppanin genitaalialueella, sen jälkeen ap:n emättimessä ja näin ollen tämä käsillä "toimija" on voinut toimia tartunnan välittäjänä.
    Kyllä vastuunsa tunteva tietää nämä asiat ilman että niistä pitää erikseen valistaa, asiaa kun on esim. netti pullollaan ja lääkäriltäkin asiaa voi kysyä.
    Ei kannata tosiaankaan luottaa mihinkään Wikiped., vaan hakeutua asianmukaisille sivuille, esim. silikonitieto.net, Väestöliiton sivut ym.ym.ym.

    Äänestä

  • käsien välityksellä, kirjoitti:

    samoin esim. herpes kaikki muut, sanoi wikipedia mitä tahansa.
    Esim. Väestöliitto.fi/seksuaaliterveys ja sieltä sitten vaikka nuorille osoitettuja palstoja.

    mutta sielläkin sanottiin nuorille, että seksitaudit tarttuvat limakalvokontaktissa; emätinyhdynnässä, anaaliyhdynnässä, ja suuseksissä.

    Äänestä

  • että....... kirjoitti:

    suuseksissä tarttuvat myöskin kaikki sp-taudit??!! Ja siitäkään ei sen kummosemmin erikseen valisteta!
    AP:n tapauksessa voi hyvin saada vaikka genitaaliherpeksen, tämän mahd.tartuttajan käsi on ensin ollut toisen kumppanin genitaalialueella, sen jälkeen ap:n emättimessä ja näin ollen tämä käsillä "toimija" on voinut toimia tartunnan välittäjänä.
    Kyllä vastuunsa tunteva tietää nämä asiat ilman että niistä pitää erikseen valistaa, asiaa kun on esim. netti pullollaan ja lääkäriltäkin asiaa voi kysyä.
    Ei kannata tosiaankaan luottaa mihinkään Wikiped., vaan hakeutua asianmukaisille sivuille, esim. silikonitieto.net, Väestöliiton sivut ym.ym.ym.

    riskeistä ihan kohtuudella valistetaan. Olen useinkin kuullut, että siinä pitää käyttää kondomia.

    Äänestä

  • suuseksin kirjoitti:

    riskeistä ihan kohtuudella valistetaan. Olen useinkin kuullut, että siinä pitää käyttää kondomia.

    tosiaan saada tartunnan,itse sain herpeksen.Kumppanilla oli huuliherpes,on sitten jossain vaiheessa koskenut aktiivivaiheessa olleeseen huuliherpekseen "petipuuhien" aikana ja käsin hyväilemällä tartuttanut minut.Suuseksiä meillä ei edes ollut ja tiesin ettei minulla ole herpes vasta-aineita,asia testattiin vähän aikaisemmin kun poissuljettiin sairauksia,mm.mäsää,lymen tautia jne.
    Herpeksen sitten sain alapäähäni,kumppanilla se oli huulessa,suuseksiä ei ollut,en kosketellut kumppanin herpeksistä huulta ja sitten itseäni,eli käsien välityksellä se alapäähäni tuli.Kurja juttu,mutta onneksi vain se eka,se primääritartunta oli kivulias,nyttemmin oireilee ihan vain silloin tällöin,mutta kantajahan minä olen:(( Eipä voi mitään.Kyllä se lekuri mulle ainakin sanoi,että käsien välityksellä sen voi saada.

    Äänestä

  • tautinen kirjoitti:

    Harvinaista kai käsien kautta tarttuminen kuitenkin on? Ite oon tumputtanut sinkkuaikoinani ja ehkä muulloinkin... ja huuliherpes mulla on aktiivina raivostuttavan usein, melkein 2 kertaa/kk. En ole mikään hygienian ihmelapsi, mutta ei ole tarttunut käsien kautta alapäähän, silmään, korvaan, tai muuallekaan.

    Surffailin nettiä, ja myös "mutual masturbation" eli petting luetaan turvaseksiksi jossa ei tarvittaisi kondomia. Tietysti pidättyväisyys kuitenkin on aina se ainoa täysin turvallinen vaihtoehto, ja kondomin käyttö toiseksi turvallisin, mutta oikeesti... kuinka moni jaksaa käyttää kondomia silloin kun "vain" kosketellaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jonkun sp-taudin kirjoitti:

saada käsien välityksellä?

Olin mukana ryhmäseksissä (en suosittele!!), jossa osapuolina olin minä ja yksi toinen nainen, sekä yksi mies. En hipaissutkaan siihen mieheen, mutta se toinen nainen kosketteli kädellään miehen vehjettä ja sen jälkeen mm. työnsi sormensa emättimeeni.

Kukaan ei käyttänyt tuossa vaiheessa kondomia, ja poistuin tilanteesta ennen mitään heteroyhdyntöjä. Miten todennäköistä on, että olen saanut jonkun tartunnan. Linkkejä tiedon äärelle saa myös laittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu