Kuljettajan vangitsemisesta päätetään huomenna, samoin kuin näiden kahden muun jotka olivat kyydissä. Ottamatta kantaa oliko teko murha vai minkä asteen henkirikos on selvää että kuski vangitaan. Miksi myös nämä kyydissäolijat ovat pidätettyinä ja heidät saatetaan myös vangita? He eivät ole syyllistyneet mihinkään... rattijuopon kyytiin meneminen ei ole rikos, ei edes rike. Kuljettaja on se joka on vastuussa ja joka on tehnyt tähän tragediaan johtaneet ratkaisut.
Vangitsemisista
Vanha Fiat
81487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Parasta olisi jos vangittaisiin kaikki ko. tuning-tapahtumaan osallistuneet. Vaarallisia ovat koko yhteiskunnalle.
mutta auta armias jos ilmenee, että ovat yllyttäneet.
Yksinkertaisesti rautalangasta suomeksi väänten... Suomessa aina, jos jonkun ihmisen toiminta uhkaa jonkun toisen ihmisen terveyttä tai henkeä, teet rikoksen jos tiedät ja et estä sitä.
Eipä ne voineet millään tietää, että se päättyy noin. Eikä tuollaiset promillet puhaltanut pysty mitään suunnittelemaan, joten hyvin todennäköisesti lopullinen tuomio on kuolemantuottamus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Kyydissä olleet eivät saa mitään.
Surmanajaja pakenee poliisia, nopeus poliisien mittaamana 190 km/t, olet kyydissä. Yksinkertainen kysymys, mitä sinun pitää tehdä ettet syyllisty rikokseen?
Ja oikeaan vastaukseen ei tarvitse ennaltanäkemisen kykyä.
jotka pitävät umpihumalaa lieventävänä asianhaarana!
Murha = toisen surmaaminen selvin päin
Tappo = toisen surmaaminen umpijurrissa
Niinhän siinä kävi etteivät kyytiläiset olleet syyllistyneet mihinkään.