Suden vuosi

Virpi Hämeen-Anttilan äskettäin julkaistun esikoisromaanin Suden vuoden lukeneena ei voi kuin ihmetellä, kuinka ala-arvoista tekstiä nykyään pääsee julki, niinkin suuresta kustantamosta kuin Otavasta. Toki kirja on viihdettä, mutta kyllähän viihdettäkin voi kirjoittaa hyvin. Täysin sietämättömät, epäuskottavat henkilöhahmot, jotka viljelevät dialogissa ulkomuistista suoria sitaatteja maailmankirjallisuuden huipuilta. Vaikka tarinan miljöönä on yliopistomaailma, on vaikea uskoa että keskustelu vappujuhlissa käy tähän malliin "Etkö kertoisi siitä dialogisuudesta mihin viittasit hienossa Mallarmé-
analyysissäsi"? Tai mitäpä tykkäätte tästä miesanalyysistä?
"Hänen naistietoisuutensa käytäntö on ollut jäissä viisitoista vuotta".
Kirja on täynnä tahatonta komiikkaa ja sen 399 sivua on vaivaannuttavaa luettavaa.
Eipä olekaan ihme, että tästä kötöstyksesä ollaan nyt tekemässä myös elokuvaa...
81979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oletkohan niin aito kuin väität? Molemmat siteeraamasi lauseet löytyvät M. Soikkelin ko. kirjan netti/Satakunnan kansa -kritiikistä. Myös muut teesisi maistuvat Soikkelilta. S. löysi tosin kirjasta paljon hyvääkin. Kyseessä voi tietysti olla sattuma, tai sitten sinä Aito olet Soikkeli ja siksi aito. Miksi (jos et ole Soikkeli/kriitikko) muuten luit kirjan loppuun, kun se tuotti niin suurta tuskaa? Minä lopetan 'ikävät kirjat' 20 sivun kuluttua.

Äänestä

tohon edelliseen: mä kanssa luulen että Aito on lukenut vain sen Sn nettijutun eikä koko kirjaa, muuten se tietäisi esimerkiksi että ne 'epäaidot' puhuu pikkujouluissa eikä vappubileissä...

Äänestä

En ymmärrä yhtään sinua, Aito. Minä rakastuin siihen kirjaan. En tunne yhtään ketään joka ei olisi tykännyt siitä. Siinä oli 1. sisältöä, 2. tunnetta, 3. toivoa ja 4. se oli hyvin kirjoitettu. Liian huonoa VIIHTEEKSI? Puhutaanko me hei nyt samasta kirjasta lainkaan?

Äänestä
  • olen pitkään miettinyt kannattaisiko ostaa tämän Hämeen-Anttilan Suden vuosi. Suomalainen nykykirjallisuus on suurimmaksi osaksi paskaa, mutta tästä aiheesta voisi olla kiinnostavaa lukea. tosin pelkään, että tämäkin kirja tuottaa minulle pettymyksen. kertokaa kannattaako lukea vai ei...
    p.s. kaiken taiteen kuulusi olla viihdettä, siis hyvää viihdettä!

    Äänestä

Olen lukenut muutaman Hämeen-Anttilan kirjan. Suden vuosi oli hyvä, mutta ne muut olivat huonoja. Ei uskoisi, että sama kirjailija kirjoittaa niin eritasoisia kirjoja. Tietääkö joku, olisiko Hämeen-Anttila kirjoittanut muita hyviä kirjoja? Ei tee mieli lukea niitä kaikkia vain siltä varalta, että jokin niistä olisi hyvä.

Äänestä
  • Luettuani Suden vuosi- romaanin, olo oli kuin herttasarjoja lukeneella teinillä! Ihan samanlainen rakkaussuhteen kuvaus, kuin jossakin viikonloppu lukemisessa. Jos tällaisen olisi jonkun esikoisromaani, niin tuskin olisi julkaistu.
    Muutkin Hämeen-anttilan romaanit ovat kevyttä kamaa, juonettomia ja hiukan sekavasti kerrottuja.
    Ehkä rahapulassa tiedenainen ryhtyy kirjoittamaan rakkausromaaneja, nehän menevät paremmin kaupaksi, kun kirjailijan nimikin on tuttu lehtihaastatteluista ja TV-ohjelmista.

    Äänestä

  • Eikö Suden vuosi ole nimenomaan esikoisromaani?
    Ei minusta romanttisuus tee kirjasta huonoa. Monet suuret mestariteoksetkin kertovat rakkaudesta, joissakin on jopa onnellinen loppu. Ja on Suden vuodessa sentään jotain ajatusta ja sisältöä, ehkä sitten jotkut lukijat eivät sitä huomaa.

    Äänestä

Ei ole sattumaa, että juuri tästä Hämeen-Anttilan kirjasta on tehty elokuva. On huomattavasti kiinnostavampi kirja kuin vaikkapa Sokkopeli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aito kirjoitti:

Virpi Hämeen-Anttilan äskettäin julkaistun esikoisromaanin Suden vuoden lukeneena ei voi kuin ihmetellä, kuinka ala-arvoista tekstiä nykyään pääsee julki, niinkin suuresta kustantamosta kuin Otavasta. Toki kirja on viihdettä, mutta kyllähän viihdettäkin voi kirjoittaa hyvin. Täysin sietämättömät, epäuskottavat henkilöhahmot, jotka viljelevät dialogissa ulkomuistista suoria sitaatteja maailmankirjallisuuden huipuilta. Vaikka tarinan miljöönä on yliopistomaailma, on vaikea uskoa että keskustelu vappujuhlissa käy tähän malliin "Etkö kertoisi siitä dialogisuudesta mihin viittasit hienossa Mallarmé-
analyysissäsi"? Tai mitäpä tykkäätte tästä miesanalyysistä?
"Hänen naistietoisuutensa käytäntö on ollut jäissä viisitoista vuotta".
Kirja on täynnä tahatonta komiikkaa ja sen 399 sivua on vaivaannuttavaa luettavaa.
Eipä olekaan ihme, että tästä kötöstyksesä ollaan nyt tekemässä myös elokuvaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu