Mikä idea siinä oli, kun eräs ihan muuten ainakin asiallinen ja järkevän tuntuinen oikeisto politiikka heitti jotakin sellaista viimepresidentin vaalien alla, että Suomen ja USA välit. Käsittääkseni meillä on ollut oikeinhyvät suhteet USA:n minkäänlaiseen kritiikittömään suhteiden lämmittämiseen ei ole syytä. Hyvät suhteet ja kaupankäynti maidemme välillä tärkeää ja on myös ylläpitämässä hyviä suhteita. Ilmesuti edellä mainittu kohta liittyi johonkin yksittäiseen tapaukseen oliko se nyt Irakissa alkanut miehitys. Hyvin epäilyttävältä tuntuu melkein kritiikitön USA varaukseton tuki ja jopa ilmaisten asejärjestelmien luovutus Israelille tuntuu epäterveeltä politiikalta, eikä kaiken takana ole pelkkä öljy - toki osaksi.
Klassisen tulkinnan mukaan USA:n ja Israelin melkeinpä epäterveen hyvät suhteet yleensä selitetään johtuvan USA:ssa asuvien rikkaiden juutalaisten vaikutuksesta USA:n melko erikoislaatuiselle suhteelle. Rikkaat USA juutalaiset ja muut juutalaiset USA:ssa vain osaksi. Ehkä merkittävämpi syy USA:n Lähi-idän politiikalle ovat seuraavat Assemblies of God kaltaisten kristillisten kirkkojen raamatun tulkinnat, koskien mm Israelia ja Juutalaisuuteen. Israel ja juutalaiset ovat heille niin merkittävä palvonnan kohde, että he kantavat ihan minkälaista tahansa Israelin harjoittamaa politiikkaa.
Mikä on epäterveellä pohjalla Lähi-idässä on syytä suhtautua hieman kohteliaan varauksellisesti ylipäätään USA harjoittamaan politiikkaan.
Oletteko koskaan ajatelleet mikä motivoi USA:ta kylmän sodan jälkeenkin pitämään joukkoja esim. Saksassa. Tietenkin saksalaiset saattavat säästää paljon rahaa puolustusmenoissa, mutta kuitenkin… En alkunakaan usko siihen ajatukseen, että kyseessä olisi Yhdysvaltojen ”hyvä hyvyys”, koska tämä maksaa melkoisen määrän dollareita. En todellakaan osa sanoa mihin tämä vilpittömyys perustuu. Ihmettelen miksei kyseinen asia ole edes herättänyt ihmisten uteliaisuutta?
USA taisteli Sakassa vastaan niin "oikeamielisenä maana", vaikka vielä 20 vuotta myöhemmin 1960 –luvulla mustia kohdeltiin äärimäisen rasistisesti. Eikö tämä totuus tuo melkoisen särön US:n oma viulun saudiin.
USA:ssa ei todellakaan voida hyvällä katsoa jos EUsta olisi tulossa kilpaileva liitto valtio.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vain jos puhuja on saatanan oma kätyri! niinkuin tässäkin tapauksessa vapaamuurari siionisti!