Huh, hui, onneksi suviseurat ovat taas takana päin.
Tulihan siellä taas käytyä. Kun seurakentältä selviää pois, ei kyllä jää ikävä eikä kaipaus.
Helpotuksen huokaus vaan, että kaikki on taas ohi.
Kaikki eivät mahtuneet varsinaiselle kiitotien kentälle, vaan osa sai leiripaikan metsiköistä, joissa oli ankeaa. Sai siellä taiteilla, ettei autojaan kolhinut puihin ,kiviin ja kantoihin.
Joku porukka sai majoittua todella kauas. Ennen kansa mahtui hyvin, kun oli vaan telttoja, mutta nyt kun on suuria autoja ja vaunuja, ei kunnollista tilaa löydy läheskään kaikille.
Sinne metsikköön ei kuulunut edes puheetkaan, kun kaijuttimia ei ollut. No, eipä se niin ollut tarpeenkaan, kuulihan ne puheet omasta radiosta.
Kun ei kaijutin pauhaa koko aikaa vieressä, voi itse valita, milloin haluaa olla kuuntelematta.
Seuraradio on itseasiassa kaijuttimia parempi, niin voi jokainen itse valita, mitä haluaa kuunnella ja milloin olla kuuntelematta.
Mutta kun kaijutin pauhaa vieressä, se väsyttää korvia ja hermojakin, kun joudut tahtomattasi kuuntelemaan kellon ympäri kovaäänistä saarnaa.
Seuraradio kertoi tupakastakin kaksi kertaa.
Vuosikokouksessa oli otettu kantaa tupakointiin, mutta vielä ei ole tiedossa, millaista kantaa.
Mutta jos vanhat kujeet pitää paikkansa, tupakointi on vain pahe, uskonnosta erillinen asia, johon ei ketään kehoiteta.
Mutta ilmeistä oli, että kun tupakanmyyntiä ei näissä seuroissa ollut, se näkyi tupakoinnin määrässä. Mutta kyllä siellä oli silti ihan tarpeeksi näitä ilonpilaajia, pahennusta herättäviä seuraihmisiä joka lähtöön.
Siellä näkyi nuori odottava äiti, joka istuskeli lastenvaunujensa vieressä tupakkaa hartaasti vedellen. Tupakka aski lojui vaunussa makaavan pikkuvauvan peiton yllä.
Siellä näkyi nuori isä, joka piti sylissään sylivauvaa tupakka suussa savuten. Kaksi muuta hänen pientä lastaan istuskeli maassa katsellen isää, joka opettaa pahat tavat heille jo varhaisessa iässä.
Jos puhutteli jotain tupakoivaa seuraihmistä, oli sama vakiovastaus aina, että mitä se sulle kuuluu ja eihän tämä ole syntiä.
Lisäksi vedottiin siihen, ettei laki kiellä tupakoimista pikku lapseltakaan. Laissa on iso porsaanreikä, sillä se kieltää vain myymisen alle 18 vuotiaalle, mutta ei hallusssapitoa eikä käyttöä, niinkuin varsinaisia huumeita.
Nämä tupakoivat eivät ymmärrä, että onkin kysymys moraalisesta rappiosta ja hengellisestä regimentistä. Jos maallinen laki ei ulotukkaa tupakointiin, niin hengellinen siihen yltää moralineen ja mikä ei ole maallisessa laissa syntiä ja pahaa, voi olla hengellisessä laissa.
No se siitä tupakoinnista. Suihkut eivät taaskaan toimineet kunnolla, ja on selvää, ettei ne ikinä tule toimimaankaan. Seuravieraan on parasta hankkiutua ulkopuoliseen peseytymismahdollisuuteen, sillä vettä ei mitenkään voi riittää tuolle väkimäärälle.
Kaikenlaisia hurjia juttuja suviseura yössä tapahtuu, mutta emme kerro niistä täällä, koska tämähän ei ole juorupalsta.
Joka haluaa tietää, mitä suviseurojen yöelämässä tapahtuu, ottakoon yövartijan tehtävän, niin voi nähdä ja kokea yhtä ja toista.
Nuoriso valvoo aamu kolmeen, siitä on tullut perinne ja tapa, josta ei voi luopua.
Mutta kyllä se maleksiminen siellä kentällä alkaa maistua puulta, ei oikein innosta enää. Ne samat jutut joka vuosi vaan kerrataan.
Kerroppa rehellisesti, oliko sinulla onnellinen olotila siellä kaiken hälinän keskellä.
Kun seuraa varsinkin isojen lapsiperheitten elämää
lähellä siinä oman majoituspaikan naapureissa, panee merkille, että kyllä heillä on tukalaa.
Itkua, voivottelua, tuskaisia ilmeitä. Sitten kun lähtevät työntelemään lapsiaan pitkin pölyistä ja ruuhkaista kenttää ja vielä seurateltan sisälläkin toivottomassa tungoksessa, ei kukaan voi sanoa sitä mukavaksi olotilaksi.
Kaikkihan siellä uupuu suviskeissa. Ehkä vain lapsettomat naimattomat ihmiset pystyy nauttimaan seuroissa olosta täysin rinnoin.
Ja kun perheenpää uupuu ja stressaantuu, niin mistäpäs hän muualta saisi voimia kestää tukalaa olotilaansa, kun kaivamalla tämän tästä taskustaan ystävän tupakan, mikä virvoittaa enemmän, kuin mikään hyväkään seurapuhe.
Kun saavuin minulle osoitettuun leiriytymispaikkaan ja hetken päästä siinä alkoi kaikilla vimmattu sivu- ja pikkutelttojen kyhääminen, niin urakan jälkeen lähes jokaisessa lähinaapurien vaunulla alkoi perhenpäät vetämään syvään tupakan savuja. Panin merkille, ettei näissä vaunuissa yksikään äiti polttanut, vaan se hermoheikko mies.
Vain 60 000 suravierasta kävi. Joskus 1980 luvulla kävi paljon enemmän. Mistähän johtuu seuraväen hiipuminen. Kun kuuntelee esirukouspyyntöjä, tuntuu, että yhellä jos toisella on rukousaiheena se, että ystävät ja kylänmiehet saisivat parannuksen armon. Uskosta luopujia tuntuu löytyvän jokaisen sukulais- ja tuttavapiiristä.
Eikö usko olekkaan onnellinen asia, kun siitä niin herkästi luovutaan.
Autiolle saarelle joutuminen oli erään saarnan juoni. Siinä epäuskoinen oli joutunut yksin autiolle saarelle ja halusi tehdä parannuksen. Puhuja sanoi, ettei yksikseen voi tehdä parannusta
vaan siihen tarvitaan toinen ihminen.
Mutta jos se toinenkaan ei ole saanut parannuksen armoa, niin eipä tule vieläkään mittää.
Vain oikea uskovainen voi saarnata synnit anteeksi.
Puhuja sanoi vielä, että epäuskoisena ei pidä mennä autiolle saarelle, vaan pitää tehdä parannus, ennenkä semmoiseen paikkaan lähtee.
Raamattu opettaa selvästi, että saarnavirka ja syntien päästön avaimet ovat vain uskovaisilla
joilla on lisäksi myös valta pidättää, jos ihminen ei nöyrry parannukseen.
Seuraavat suviseurat ovat Sievin pelloilla, mikä tietää sitä, että seuraolosuhteet ovat sateitten sattuessa vetisen ankeat.
Mutta sinne sitä on joka vuosi silti pakko mennä, tahtoipa tai ei.
Tulihan siellä taas käytyä. Kun seurakentältä selviää pois, ei kyllä jää ikävä eikä kaipaus.
Helpotuksen huokaus vaan, että kaikki on taas ohi.
Kaikki eivät mahtuneet varsinaiselle kiitotien kentälle, vaan osa sai leiripaikan metsiköistä, joissa oli ankeaa. Sai siellä taiteilla, ettei autojaan kolhinut puihin ,kiviin ja kantoihin.
Joku porukka sai majoittua todella kauas. Ennen kansa mahtui hyvin, kun oli vaan telttoja, mutta nyt kun on suuria autoja ja vaunuja, ei kunnollista tilaa löydy läheskään kaikille.
Sinne metsikköön ei kuulunut edes puheetkaan, kun kaijuttimia ei ollut. No, eipä se niin ollut tarpeenkaan, kuulihan ne puheet omasta radiosta.
Kun ei kaijutin pauhaa koko aikaa vieressä, voi itse valita, milloin haluaa olla kuuntelematta.
Seuraradio on itseasiassa kaijuttimia parempi, niin voi jokainen itse valita, mitä haluaa kuunnella ja milloin olla kuuntelematta.
Mutta kun kaijutin pauhaa vieressä, se väsyttää korvia ja hermojakin, kun joudut tahtomattasi kuuntelemaan kellon ympäri kovaäänistä saarnaa.
Seuraradio kertoi tupakastakin kaksi kertaa.
Vuosikokouksessa oli otettu kantaa tupakointiin, mutta vielä ei ole tiedossa, millaista kantaa.
Mutta jos vanhat kujeet pitää paikkansa, tupakointi on vain pahe, uskonnosta erillinen asia, johon ei ketään kehoiteta.
Mutta ilmeistä oli, että kun tupakanmyyntiä ei näissä seuroissa ollut, se näkyi tupakoinnin määrässä. Mutta kyllä siellä oli silti ihan tarpeeksi näitä ilonpilaajia, pahennusta herättäviä seuraihmisiä joka lähtöön.
Siellä näkyi nuori odottava äiti, joka istuskeli lastenvaunujensa vieressä tupakkaa hartaasti vedellen. Tupakka aski lojui vaunussa makaavan pikkuvauvan peiton yllä.
Siellä näkyi nuori isä, joka piti sylissään sylivauvaa tupakka suussa savuten. Kaksi muuta hänen pientä lastaan istuskeli maassa katsellen isää, joka opettaa pahat tavat heille jo varhaisessa iässä.
Jos puhutteli jotain tupakoivaa seuraihmistä, oli sama vakiovastaus aina, että mitä se sulle kuuluu ja eihän tämä ole syntiä.
Lisäksi vedottiin siihen, ettei laki kiellä tupakoimista pikku lapseltakaan. Laissa on iso porsaanreikä, sillä se kieltää vain myymisen alle 18 vuotiaalle, mutta ei hallusssapitoa eikä käyttöä, niinkuin varsinaisia huumeita.
Nämä tupakoivat eivät ymmärrä, että onkin kysymys moraalisesta rappiosta ja hengellisestä regimentistä. Jos maallinen laki ei ulotukkaa tupakointiin, niin hengellinen siihen yltää moralineen ja mikä ei ole maallisessa laissa syntiä ja pahaa, voi olla hengellisessä laissa.
No se siitä tupakoinnista. Suihkut eivät taaskaan toimineet kunnolla, ja on selvää, ettei ne ikinä tule toimimaankaan. Seuravieraan on parasta hankkiutua ulkopuoliseen peseytymismahdollisuuteen, sillä vettä ei mitenkään voi riittää tuolle väkimäärälle.
Kaikenlaisia hurjia juttuja suviseura yössä tapahtuu, mutta emme kerro niistä täällä, koska tämähän ei ole juorupalsta.
Joka haluaa tietää, mitä suviseurojen yöelämässä tapahtuu, ottakoon yövartijan tehtävän, niin voi nähdä ja kokea yhtä ja toista.
Nuoriso valvoo aamu kolmeen, siitä on tullut perinne ja tapa, josta ei voi luopua.
Mutta kyllä se maleksiminen siellä kentällä alkaa maistua puulta, ei oikein innosta enää. Ne samat jutut joka vuosi vaan kerrataan.
Kerroppa rehellisesti, oliko sinulla onnellinen olotila siellä kaiken hälinän keskellä.
Kun seuraa varsinkin isojen lapsiperheitten elämää
lähellä siinä oman majoituspaikan naapureissa, panee merkille, että kyllä heillä on tukalaa.
Itkua, voivottelua, tuskaisia ilmeitä. Sitten kun lähtevät työntelemään lapsiaan pitkin pölyistä ja ruuhkaista kenttää ja vielä seurateltan sisälläkin toivottomassa tungoksessa, ei kukaan voi sanoa sitä mukavaksi olotilaksi.
Kaikkihan siellä uupuu suviskeissa. Ehkä vain lapsettomat naimattomat ihmiset pystyy nauttimaan seuroissa olosta täysin rinnoin.
Ja kun perheenpää uupuu ja stressaantuu, niin mistäpäs hän muualta saisi voimia kestää tukalaa olotilaansa, kun kaivamalla tämän tästä taskustaan ystävän tupakan, mikä virvoittaa enemmän, kuin mikään hyväkään seurapuhe.
Kun saavuin minulle osoitettuun leiriytymispaikkaan ja hetken päästä siinä alkoi kaikilla vimmattu sivu- ja pikkutelttojen kyhääminen, niin urakan jälkeen lähes jokaisessa lähinaapurien vaunulla alkoi perhenpäät vetämään syvään tupakan savuja. Panin merkille, ettei näissä vaunuissa yksikään äiti polttanut, vaan se hermoheikko mies.
Vain 60 000 suravierasta kävi. Joskus 1980 luvulla kävi paljon enemmän. Mistähän johtuu seuraväen hiipuminen. Kun kuuntelee esirukouspyyntöjä, tuntuu, että yhellä jos toisella on rukousaiheena se, että ystävät ja kylänmiehet saisivat parannuksen armon. Uskosta luopujia tuntuu löytyvän jokaisen sukulais- ja tuttavapiiristä.
Eikö usko olekkaan onnellinen asia, kun siitä niin herkästi luovutaan.
Autiolle saarelle joutuminen oli erään saarnan juoni. Siinä epäuskoinen oli joutunut yksin autiolle saarelle ja halusi tehdä parannuksen. Puhuja sanoi, ettei yksikseen voi tehdä parannusta
vaan siihen tarvitaan toinen ihminen.
Mutta jos se toinenkaan ei ole saanut parannuksen armoa, niin eipä tule vieläkään mittää.
Vain oikea uskovainen voi saarnata synnit anteeksi.
Puhuja sanoi vielä, että epäuskoisena ei pidä mennä autiolle saarelle, vaan pitää tehdä parannus, ennenkä semmoiseen paikkaan lähtee.
Raamattu opettaa selvästi, että saarnavirka ja syntien päästön avaimet ovat vain uskovaisilla
joilla on lisäksi myös valta pidättää, jos ihminen ei nöyrry parannukseen.
Seuraavat suviseurat ovat Sievin pelloilla, mikä tietää sitä, että seuraolosuhteet ovat sateitten sattuessa vetisen ankeat.
Mutta sinne sitä on joka vuosi silti pakko mennä, tahtoipa tai ei.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Reinhardin vaimo ansaitsisi jonkin palkinnon raahatessaan vastahakoista Reinhardia vuodesta toiseen Herran suvijuhlille. Sen täytyy olla hirveä työ ja tuska!
"vaan olkoon teidän puheenne: On, on, tahi: ei, ei. Mitä siihen lisätään, se on pahasta." Tämä pätee varmaan kirjoituksenkin suhteen?
"vaan olkoon teidän puheenne: On, on, tahi: ei, ei."
Siis Ei Ei...
Aiemmin tämä on ollut biologinen mahdottomuus, mutta liekö nopeutunut tämäkin tekniikan tulemisen myötä:
Siellä näkyi nuori odottava äiti, joka istuskeli lastenvaunujensa vieressä tupakkaa hartaasti vedellen. Tupakka aski lojui vaunussa makaavan pikkuvauvan peiton yllä.
Jos vauvan odotus näkyy sivullisellekin, ei siellä vaunussa makaava nyt vauva voi olla!
Riippuu siitä kuinka pienen joku laskee vauvaksi, mutta meillä ainakin vielä alle 2 vuotiaat nukkui vaunussa ulkona. jotku pitää 1 vuotiastakin vielä vauvana. Periaatteessa nainen voi tulla heti raskaaksi kun on synnyttänyt ja taas uusi munasolunirtoammiskierros alkaa. minä tunnen perheitä joissa lapsia on syntynyt useampi samalle vuodelle toinen tammikuussa ja toinen saman vuoden joulukuussa.
Jossakin puheessa saarnamies puhui juuri tästä netissä keskustelemisesta. Hän sanoi, että uskovainen ei voi kirjoittaa nimimerkillä, vaan ollakseen avoin ja rehellinen, hänen tulisi kirjoittaa omalla nimellään.
Uskovaisen ei tarvitse esiintyä peitenimillä, vaan hän on kuin avoin kirja. Siksipä, kun kirjoitatte netissä keskustelupalstoilla, olisi oikein, ettette huutelisi puskasta, vaan se, mikä kestää päivänvaloa, sen voi kirjoittaa reilusti omalla nimellään.
Se on epärehellinen sellainen uskovainen, joka kirjoittelee nimimerkillä, siis tekee syntiä.
Näin puhuja valotti saarnassaan nuoria, jotka paljon mesettää ja keskustelee netissä.
Puhuja siis asetti täällä kirjoittelun ehdoksi avoimuuden, eli vain omalla nimellä kirjoitetaan.
Rehellisen ihmisen ei tarvitse käyttää nikkiä, Se, että käytetään nikkejä, osoittaa, että ollaan joron jäljillä.
Se joka tuollaista on puhunut, ei varmaan tiedä, millaisista asioista netissä voi olla kyse. Menepäs nimesi nettiin laittamaan, niin kohta on kaikenlaista yhteydenottajaa. Mihinkään ei pidä nimeään näkösälle mennä tarjottelemaan.
Ja onkos tuollainen sitten saarnanaihe?
suunnilleen sivulause. :) Jos sanotaan karkeassa mittakaavassa, niin on paljon parempi olla kirjoittamatta lainkaan näille sivuille, kuin päästää "suustaan ulos" sellaista jota ei voisi kasvotusten sanoa.( siis tää oli minun mielepide) Eikö? :)
Juups, näinhän ne puhui, kuulin minäkin. Ei taida kukaan tehdä parannusta tällaisesta asiasta, että alkais kirjoittaa omalla nimellään.
Saarnaajan toive taitaa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi.
Kylläpä osaat ajatella asiat kuin asiat negatiivisesti, huh huh ja vielä kerran huh.Sinulla on elämä varmaan melko raskasta raatamista kun kaikessa näkee paheen,ethän tiedä onko sinulla edes ensikesänä mahdollisuutta lähteä suviseuroihin ..
Riippuu, kumpaa puolta haluaa tuoda esiin. Mikä suviseuroissa on ihanaa, sen haluaisimme kuulla.
Jos osaa nauttia raskaista taakoista, on eriskummallinen ihminen, tai sitten ei halua sanoa suoraan. Näinhän se kyllä on, ettei uskovainen kerro ikävistä asioista, vaan kääntää ne iloiseksi, mutta sehän onkin sitten vaan teeskentelyä ja näyttelemistä
Itselläni oli harvinaisen onnelliset Suviseurat. Sai olla lähes koko seurojen ajan paikalla ja lapsetkin olivat niin kilttejä ja tottelevaisia. Hyvää ruokaa sai halvalla läheisestä litramyynnistä ja sitäkään ei tarvinnut itsellä hakea kun lapset hakivat niin mielellään.
Meidän majoituspaikan lähinaapureissa en nähnyt yhdenkään sauhuttelevan savuja. Muutama ohikulkija poltti. Lieneekö liikenteenohjaajat ohjanneet Reinhardin tupakka-alueelle? Meidät taas ohjattiin raittiusalueelle. Seurakentällä sauhuttelioita kyllä riitti, mutta olipahan ainakin tarpeeksi varoittavia esimerkkejä lapsille. Meidän lapset ainakin saa tarpeeksi tupakkavalistusta, saa nähdä mihin johtaa.
Epäilin jo, että Reinhard ei ollut saapunut ollenkaan seuroihin kun vaimosi yksin siellä käveli, mutta olit sitten ilmeisesti kuuntelemassa puheita sieltä auton radiosta metsän siimeksessä. Ainoa harmillinen asia oli, että majoitusalueiden äänentoisto oli paikoitellen huono. Ei tahtonut kuulla mitään ja kun vaunustakin loppui akku, niin radiokin pysyi mykkänä.(kun se akun lataaminen kotona taas unohtui) Sen takia pari puhetta meni minulta sivu korvan, mutta onneksi ne löytyy tuolta nettisivuilta, joten syksyn iltoina voi kuunnella suviseurapuheita ja muistella miten onnellista oli olla perheen kanssa suviseuroissa.
toivottavasti muilla oli onnistuneet suviseurat. Se vain riippu hirveesti millä asenteella sinä oot sinne lähtenyt.
Minua ei ainakaan haitannut yhtään metsikössä oleminen, sai kokea jotain uutta.
ja tuosta tupakoinnista. tekstistäsi saa aika nopeasti semmoisen kuvan että kaikki polttavat, mikä ei todellakaan pidä paikkansa. se ei todellakaan ole oikein että pienten lasten seurassa poltetaan , mutta niin tekee myös monet ei meikäläiset.
Nuorena olen itse monet yöt valvonu aika pitkällekki, ja mitään erikoista ei ole tapahtunu yön aikan? enkö ole kuullutkaan että olis tapahtunut? ja tuosta valvomisesta, vanhemmat ei tykkää, mutta kyllä sitä ehtii nukkua sitten kotonaki ; )
ja tuosta väkimäärästä, luulen sen johtuvan siitä että suurin osa meikäläisistä asuu pohjoisessa,ja pitkämatka lasten kanssa ei ollut hyvä vaihtoehto.
Sie taijat kuulua siihen pieneen joukkoon joka suviseuroista ei pidä. elä tule sitten. toivottavasti mukavemmat ensivuonna.
Minkä sille voi, jos ei huvita koko suviseurat. Ainahan ne on samanlaiset. Sinne mennään tavan vuoksi sisäisen pakon sanelemana.
Ei kaikki voi pitää tungoksesta, hälinästä, jonotuksesta, kiireestä, väsymyksestä, suuresta joukkokokoontumisesta, jne.
Jos on rauhaa rakastava, hiljaisuutta kaipaava, pienistä seuroista tykkäävä, ei suviseurat ole oikea paikka hiljentyä. Suviseuroissa on sangen levotonta, valtavaa ihmiskuhinaa niinkuin muurahaispesässä. En ole koskaan tottunut suuriin joukkotapahtumiin, olkoon kuinka jumaliset tahansa.
Nautin pienistä kyläseuroista jossakin syrjäseudulla. Minulle kesän kohokohta ei todellakaan ole mitkään massaseurat, mutta jos saisin valita, menisin jonkin pienen rauhanyhdistyksen järjestämiin kesäseuroihin, joissa ei taatusti ruumis ja sielu rasitu ylenmäärin, niinkuin suviseuroissa.
Mutta vika on siinä, kun minä en voi päättää yksin, mitä haluan ja mitä en.