Oletteko saaneet positiivistä kannustusta anopilta tai appiukolta raskaus aikana?
Me kerrottiin tulevasta vaavista aika pian ja hupsis kuin jää olis sulanut anopista tuli kuin toinen ihminen miniäänsä kohtaan,ei kuitenkaa liiallista neuvomista ,mutta sellaisella uudella tavalla kohtasin hänet ihmisenä.Appiukko on tosi "vaarimainen" ollut aina.Mut anoppi yllätti minut tyystin.Soittelee aina sopivin väliaijoin,muutama kiva pakettikin on tullut,Saamme mieheni kanssa kuitenkin elää omaa eläämme ,mikä on erityisen tärkeää.
Tuleva lapsi on heille ensimmäinen lapsenlapsi.
Me kerrottiin tulevasta vaavista aika pian ja hupsis kuin jää olis sulanut anopista tuli kuin toinen ihminen miniäänsä kohtaan,ei kuitenkaa liiallista neuvomista ,mutta sellaisella uudella tavalla kohtasin hänet ihmisenä.Appiukko on tosi "vaarimainen" ollut aina.Mut anoppi yllätti minut tyystin.Soittelee aina sopivin väliaijoin,muutama kiva pakettikin on tullut,Saamme mieheni kanssa kuitenkin elää omaa eläämme ,mikä on erityisen tärkeää.
Tuleva lapsi on heille ensimmäinen lapsenlapsi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ihan tien toisella puolella 200 metrin päässä. Olemme aina tulleet hyvin toimeen,vaikka anoppini onkin aika kova sanomaan mielipiteitään. Jollain tavalla ehkä nyt olemme läheisempiä kuin koskaan, juttelemme kaikesta, ja on mukava tietää että apu on lähellä jos sitä tarvitsee. Pelisääntöjä appivanhempien kanssa joudumme varmaankin sopimaan, mutta luulen että saamme silti elää rauhassa omaa elämää ja kasvattaa lapsemme itse kuten parhaaksi näemme.
Minä koen appivanhemmat ja omat vanhempani todella isona tukena omassa vanhemmuudessani.
Ensin oltiin kyyneleet silmissä ja riemuittiin, kerrottiin kaikille että meistä tulee isovanhemmat, (siis appivanhemmat). Kertaakaan raskauden aikana ei ole soittoa tullut tai apua tarjottu, kuten omat vanhempani (ovat tarjoutuneet esikon (minulla 4 v poika) vahdiksi, kysyneet voisivatko ostaa jotain vauvalle, lupautuneet ottamaan vauvan hoitoon tarvittaessa jnejne)
No, niin makaa kuin petaa, eipä tarvitse odottaa läheisiä välejä, pelkkä joululahjalla muistaminen ei tee isovanhemmuutta.
Mitä sinä sitten odotit tulevilta isovanhemmilta ? Lahjoja ? että vahtisivat SINUN esikoispoikaasi, joka ei ole millään lailla sukua heille ? Kait pojalla on omat isovanhempansa..
En tunne mitään sympatiaa kaltaisiasi "miniöitä" kohtaan, jotka käsipitkällä odottavat näköjään saavansa KAIKEN vauvalle isovanhemmilta lahjana.
Eiköhän he ole oman osuutensa tehneet, kun ovat sinun miehesi kasvattaneet.
että Pah, vaan sulle.
Ööööö.. kyllä minä ainakin odottaisin jotain tulevilta isovanhemmilta. Puhelukin riittää, pieni kiinnostus siitä, kuinka on raskaus on mennyt tms.. Ja on ihanaa kun isovanhemmat antavat tulevalle vauvalle lahjoja, kaikista arvokkaimpia on ne itsetehdyt. Meillä ainakin mummo on kutonut villapaitaa, housuja..
Olisin kyllä loukkaantunut jos ei oltaisi ollenkaan kiinnostuneita raskaudesta eikä vauvasta! Onneksi meillä on toisin. Itse olemme hankinnat tehneet, isovanhemmat ovat sitten antaneet mitä ovat halunneet, paljon on itse kudottua, tehtyä.. Kaikista tärkeintä on kuitenkin tuki odotusaikana. Kiinnostus vatsan asukkaasta..
mielipiteillä sä ainakin jäät täysin ilman joululahjoja!
Ihme suvaitsemattomuutta, mut ilmeisesti sä oot jotenkin katkeroitunut ihminen.
Mulla on 7-v tyttö, ja isänsä ei oo pitänyt tyttöönsä mitään yhteyttä sen jälkeen, kun potkaisin hänet pellolle alkoholi-riippuvuuden ja siitä aiheutuneiden ongelmien takia. Myöskin tytön isovanhemmat (siis isän puolelta) lopetti yhteydenpidon siihen.
Oma äitini on kuollut ja isäni taas pitää välimatkaa välillämme.
Eli isovanhemmista jäljelle jäivät nykyisen puolisoni (ollaan styylattu 6 vuotta) vanhemmat, jotka ovatkin ottaneet tyttäreni todella hyvin vastaan, aivan kuin oikeat isovanhemmat tekevät. Mutta nyt kun olen taas raskaana (vkoja 27) niin ei minkäänlaista jelppiä ole kuulunut, nimenomaan tytön suhteen. Olisihan se mukava, kun joku muukin roudais välillä häntä uimaan ja jätskille tai asuntovaunu-reissulle ja saisi itse hetken hengähtää kotona, ja miettiä vauvan pinnasängyn kunnostamista yms.
Mut onneksi kesälomaan enää parit vajaat 2 viikkoa, ja sit on aikaa!
Mä oon kyl samaa mieltä tuosta, et joululahjoilla ei isovanhemmuutta hankita..
hoitaa lastenlapsia eikä edes tarjota hoitoapua. Itse en ainakaan oleta että voisin sysätä lapseni omille taikka appivanhemmille aina kun on tarvetta, päätarkoitus on olla kotona lasten kanssa ja järjestää miehen kanssa vahtivuorot jos johonkin pitää päästä. Ei isovanhempien tarvitse mitenkään puuttua lastensa lapsenhoitoon, pääasia että ovat läsnä, kuuntelevat huolia ja iloitsevat kun menette kylään tai tulevat katsomaan lapsia teille kotiin. Ja varmasti sinunkin appivanhempasi ottaisivat lapset hoitoon jos pyytäisit? Sitäpaitsi, sinun 4v poikasi ei ole heidän lapsenlapsensa joten eivät varmaan oikein uskalla tunkea siihen väliin kun ajattelevat että pojalla on oikeatkin isovanhemmat. Ole iloinen että isovanhemmat muistavat EDES joululahjalla.
eri mieltä.
Kyllä apua on lupa pyytää ja odottaa omalta lähipiiriltä, oli ne sitten verisukulaisia tai ei.
Sehän on normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä! Sä et varmaan mene sitten auttamaan lastesi isovanhempia, sitten kun he apua kaipaavat?
Eikä tarkoitus ookaan sysätä lasta aina toisten hoiviin, vaan silloin tällöin. Kyllä se yhteinen vapaa miehen kanssa kummasti parantaa parisuhdetta, kannattaisi sunkin joskus kokeilla.
Ja lapsella on oikeus oppia tuntemaan isovanhempansa, jos vaan mahdollista! Mummon ja vaarin kanssa on mahdollista puuhailla ihan eri asioita kuin omien vanhempien, ja eri kokemukset on aina rikkaus elämässä.
Ja toi "ei ole oikea lapsenlapsi"-lässytys, sehän kohdistuu siihen muksuun. Lapsiko on syypää siihen, että on ero tullut ja sillä verukkeella hänet voidaan jättää vähemmälle huomiolle kuin muut "omat" lapsenlapset.
Jos mä saisin valita joululahjojen tai lapsen kanssa touhuavan isovanhemman välillä, niin kyllä vaaka kallistuu täysin jälkimmäisen puoleen.
Tottakai apua voi pyytää, mutta moni isovanhempi on sellainen, esim mun vanhemmat, etteivät väkisin halua tunkea eivätkä tuppautua toisten elämään. Silti rakastavat lastenlapsiaan yli kaiken ja tykkäävät kun lastenlapset menee kylään ja mielellään vahtisivatkin mutta ehkä tuntevat itsensä vähän "kyvyttömiksi" kun ikääkin alkaa olla jo. Ja jos lasten äiti vielä on sellainen kärkäs sanomaan, että noin ja noin ei sit saa tehdä ja mun lapsien kanssa pitää olla niin ja näin, niin ehkä isovanhemmat ei oikeesti uskalla sekaantua pelätessään tekevänsä väärin. Tai jos äiti muuten vaan on hankala tapaus niin ehkä isovanhemmat katsovat parhaaksi antaa olla.
Jos mulla olis lapsi eks-miehen kanssa niin en todellakaa kuvittelis että uuden miehen vanhemmat alkais paapomaan tätä lasta. Välittää voi ja ottaa hoitoon yhdessä toisten lasten kanssa ja joululahjanki ostaa ettei tuu lapselle paha mieli, mutta kyllä mä ennemmin lähtisin vaatimaan lapsen oikeilta isovanhemmilta jotain, kuin uusilta isovanhemmilta. Valittaisin ennemmin heistä täällä, kuin uusista isovanhemmista, eiväthän hekään ole väkisin sinun lastasi lapsenlapsekseen halunneet, ihan samoin kuin ei ole lapsen syy jos vanhemmat on eronneet. Joten uudet isovanhemmat eivät ole millään lailla vastuullisia tarjoutumaan avuksi, mutta jos ovat todella ystävällistä ja huomaavaista porukkaa niin sen tekevät. Mutta jos eivät tee, ei se tee heistä pahoja ihmisiä, he vain eivät halua sekaantua. En mäkään sekaantuisi ihan piruuttanikaan jos mun tytär tai miniä olisi suureen ääneen kiukuttelemassa tälläisistä asioista.
Isovanhempien läsnäolo ei "kuulu" lapsen kasvuun ja kehitykseen joten ei oo mitään perustetta minkä nojalla voisi vaatia isovanhemmilta läsnäoloa ja apua. Lapsesta kyllä tulee ihan normaali ilman isovanhempia ja varsinkin jos toiset isovanhemmat kuitenki on mukana menossa niin ei pitäs olla mitään aihetta valittaa. Mulla ei oo ollu ku yks isovanhempi ja sekin on ollu tosi etäinen ja omasta mielestäni kohtalaisen normaali musta on tullu, viiraa päässä just sen verran ku muillakin. Ja äidillä ja isällä on aina ollu aikaa mulle ilman isovanhempien apua ja en mäkään aio ketään vaivata omilla lapsillani, ellei ole ihan pakko. Riittää että ovat hädän tullen tukena ja turvana.
ole odottanut käsi pitkällä lahjoja, tms tms. Jos luet tekstini uudestaan, huomaat pointtini, joka siis on se, että ollaan muka niin liikuttuneita riemusta ja odotetaan vauvaa ja niin ihanaa kun meistä tulee mumma ja ukki ja sitten onkin hiljaista. Joo, totta että poikani edellisestä liitosta ei ole millään tavoin sukua heille, tosiasia on, että heidän poikansa on naimisissa kanssani ja poikani liittyy myös kiinteästi perheeseemme.
Asumme Helsingissä, mieheni vanhemmat Vantaalla. Omat vanhempani asuvat Oulussa ja ovat luvanneet ottaa lennon heti, jos synnytys käynnistyy ennen aikaa ja muuten tulevat tänne "valmiiksi".
Sen sijaan en ole kuullut mieheni vanhemmilta kertaakaan, että jos esim. synnytykseni käynnistyy yöllä, voivat he tulla meille, jotta HEIDÄN POIKANSA pääsee oman lapsensa synnytykseen mukaan. Minusta perin erikoista?? Eli, pointtini on, että jos ei voisi vähempää kiinnostaa, niin ei tarvitse käyttää itsestään näitä mumma/ukki- titteleitä. Omissa vanhemmissa isovanhemmuuden huomaa ja tukea tulee koko perheelle.
Ps. Nyt kun aiheeseen päästiin, niin voinko kieltää vierailun sairaalaan vedoten, etten jaksa ottaa vieraita vastaan?
tuosta ylempää, mitä tarkoitin.
........
et jopa sulla saattaa olla joskus muksu ex-miehen kanssa ja sitten ehkäpä löydät uuden miehen.
Jos ex-miehesi vanhemmat poistuvat lapsesi elämästä samalla kun miehesi, niin etköhän itsekin kaipaisi uuden miehen vanhemmilta välittämistä ja yhteydenpitoa myös sinun lapseesi, siinä missä muihinkin?
Ja varsinkin jos vielä teet vauvan uuden miehen kanssa, niin kauanko jaksaisit katsoa vain sinun lapsesi "sorsimista" verrattuna "aitoon" jälkeläiseen. Ei yksikään terve äiti tai ihminen tee niin, just siksi kun lapsi ei itse voi vaikuttaa siihen, mitä hänen elämäänsä kuuluvat aikuiset päättää tahoillaan tehdä.
Osa aikuisista vaan on niin kylmäkiskoista porukkaa, et jaottelee lapsetkin eri kastiin syntyperän mukaan. Mulla ainakin rakkautta riittää kaikille niille lapsille, jotka mun lähipiiriin kuuluu, oli ne omia tai ei. Ja onneksi mun lapsella on ihanat muka"isovanhemmat", jotka ei oo eroa tehnyt perimän mukaan.
Kato lapsilla ja aikuisilla on se ero, et aikuisilta voi edellyttää alkeellisia käytöstapoja verrattuna lapseen, ja niihin mä lasken perhepiirissä toisista ihmisistä välittämisen ja auttamisen kykyjen mukaan.
Esim. tiedän jo nyt, et jos tulen huomaamaan jotain sorsimista tyttäreni ja tän mun uuden tulokkaan välillä, niin pidän heille tiukan puhuttelun, jonka jälkeen voivat itse päättää haluavatko kuulua elämäämme vai ei.
Ei ihme jos ei appivanhempia kiinnosta kun miniä on tuollanen tinttaliisa. Kiellä nyt vielä sairaaaan tulo niin menetät ne joululahjatkin..
Oletko tullut ajatelleeksi sitä, että on ihan normaalia että odottavan naisen vanhemmat ovat yleensä enemmän hommassa mukana kuin miehen vanhemmat? Se on ihan luonnollista. Ei päde joka tapaukseen mutta ainaki meillä on ollu niin että vaikka appivanhemmat oli toki iloisia lapsenlapsestaan niin silti ne antoi meidän olla rauhassa eivätkä sekaantuneet eivätkä tuputtaneet itseään mutta jos jotakin heille ehdotti tai pyysi niin aina sopi. Kun taas oma äitini on luonnollisesti ollut enemmän "hengessä mukana" ja aktiivisempi isovanhempi. Jos appivanhempasi ovat terveitä, normaaleja ihmisiä niin en usko että heillä on mitään lapsenlapsia vastaan, he vain ovat vetäytyvää sorttia ja mun mielestä se ei oo mikään syy haukkua heitä täälä julkisesti eikä edes yksityisesti. Ota sinä lähentymisaskel heitä kohtaan äläkä oo noin vaikee ihminen!!!
että osalla aikuisista, vanhemman polven ihmisistä on vaikea hyväksyä avioeroja. Itse tunnen monta pariskuntaa jotka ovat pitäneet mun avioeroa pahana asiana. Eivät ole paheksuneet eivätkä haukkuneet mutta pitävät mua ehkä vähän outolintuna. Ehkä kyse ei ole sun lapsesta laisinkaan, vaan sinun ja appivanhempiesi väleistä. He eivät tiedä miten suhtautua sinuun, eronneeseen naiseen, koska avioerot eivät ehkä kuulu heidän maailmaansa. Heille sallittakoon ne ajatukset ja näkemykset, vaikka se miten vanhanaikaista olisikin.
hyvät ja lämpimät välit anopin kanssa. Hän oli tosi innostunut ja kiinnostunut raskaudestani. Ja oli ihan kiva,että jotain pientä ostikin jo ennen vauvan syntymää,vaikka ei se mikään kiinnostuksen mittari ole. Ja kovasti kyseli kuulumisia. Oli mukavaa kun soitteli ja huolehti.
Vauvan synnytyä heitti muutaman oudon kommentin esim.painostani(3 päivää synnytyksen jälkeen!). Huolehti myös kovasti,että jos omin vallan vauvan itselleni ja poikansa,eli vauvan isä,jää sivuun. Se tuntui pahalta ja aloin välttelemään juttelemista hänen kanssaan. Kun vielä aina tavatessamme pussailee vauvaa,on tunteeni siihen suuntaan viilenneet. Surullista että näinkin voi käydä. Toivottavasti välimme vielä paranevat.
Olen miettinyt asiaa käydessäni omaa isoisääni katsomassa: "Kuka käy minua katsomassa, jos joudun vanhainkotiin?" Itse koen omista isovanhemmista välittämisen vastavuoroisuutena heidän minusta välittämiselle. Jokainen isovanhempi voisi pysähtyä miettimään, haluaako että heistä huolehditaan sitten kun itse ei enää pysty?
Oma anoppini ei ole myöskään liiemmin kysellyt miten raskaus on edennyt. (On kuitenkin kuulemma lopettanut minun haukkumisen muille ihmisille kuultuaan raskaudestani!) Hän ei myöskään koe mummojen velvollisuudeksi hoitaa lastenlapsia. Onneksi oma äitini on eri maata. Lapsen vanhemmille kuuluu ensisijaisesti oman lapsensa hoito, mutta normsaalin mielenterveyden omaavat mummot ja papat ovat kiinnostuneita lapsenlapsistaan ja ehkä joskus haluavat hoitaakin heitä.
Olen myös miettinyt sitä, että voivatko anopit olla todellakin kateellisia miniöilleen, että jättävät huomioimatta heille tärkeimmän asisan - ensimmäisen lapsen. Tämähän on aika hyvä keino loukata toista naista. Kyllä nainen on naiselle pahin vihollinen.
Mulla on siinä mielessä ihana tilanne, että appivanhemmat asuvat naapurissa ja omatkin vanhemmat vain parin kymmenen kilometrin päässä.
Seurustelun alkuaikoina en ollut todellakaan mikään toive-miniä. Välit appivanhempiin olivat aika etäiset siihen asti kun aloin odottamaan esikoista. Sitten muuttui ääni kellossa ja tukea on tullut tosi paljon. Asiaa helpottaa sekin, että appivanhemmat ovat molemmat eläkkeellä ja siksi melkeinpä aina "saatavilla". He itse ovat sanoneet, että haluavat auttaa ja olla lapsenvahtina,paljon ovat ottaneet yökylään jne. Omat vanhempani ovat vielä työelämässä eivätkä muutenkaan ole niin "mummo-/pappahenkisiä". Auttavat kyllä, käyvät katsomassa ja olemme aina tervetulleita vieraita, kuskaavat lomareissuille jne. Äitini onkin sanonut, että hän on velvollisuutensa suorittanut omien lastensa kasvatuksessa ja nyt lastenlasten kanssa nauttii niistä hyvistä jutuista ja jättää kasvatusvastuun täysin lasten vanhemmille. Meillä homma toimii hyvin. Aluksi oli appivanhempien kanssa hieman neuvoteltava rajoista ja siitä, että apua pyydetään, kun sitä tarvitaan. ajan kanssa asiat on selkiytyneet. Arvostan todella sitä apua, jonka saan, enkä osaisi tai haluaisikaan ajatella, kuinka pärjättäisiin ilman isovanhempien apua, kun toinen lapsi syntyy syksyllä. Tämä ei toki tarkoita sitä, että sysäisin vanhemman muksun appivanhempieni harteille!