Kun ajan jonossa, siis jonossa toisen perässä motskarillani, niin usein takana tuleva henkilöautoilija tunkee keulansa rinnalle. Se on sekä pelottava, että suututtava tilanne.Pyöräni on isokokoinen ja sillä kyllä pääsee lujaa, mutta osa autoilijoista ei pidä moottoripyöräilijää tasa-arvoisena liikenteessä. Samoin etuajo-oikeuden riisto on aivan jokapäivistä. Kumma kyllä useimmin naiskuljettajat pyörähtelevät eteen vaarallisesti.
Moottoripyörä
Liikenteessä
7614
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nyvä on jos näin on. Sitä saa mitä tilaa. Prätkäjenki on opettanut meille että pärrä mahtuu kaistaviivan päälle.
hyvä jos tuo toimii toisinkin päin, eikä vain silloin kun prätkä on etuilemassa.
Väärin poju.
Olen joka kerta muistuttanut törttöautoilijaa, kun olen huomannut jotain moton, polkupyörän tai jalankulkijan kiilaamista tai härintää. Yleensä näyttävät olevan niitä vähänlaisesti elämänkokemusta omaavia kolmekymppisiä "euroopan omistajia", jotka osaavat ja tietävät kaiken kuin nelivuotias lapsi.
Ota huomioon, että suurin osa meistä autoilijoista ottaa huomioon muun liikenteen, eli antaa heille esteettömän liikkumisen liikenteessä. Näitä törppöjä on kuitenkin melko vähän, jotka tosin haittaavat liikennettä paljon .
Auto on tappoväline, mutta sen kuski on se tappaja.
Etkö jo usko, on tästä puhuttu! Samalla tavalla raskasliikenne "kyykyttää" henkilöautoja. Eli mennään isomman oikeudella. Ei ne kolmiot ja muut merkit niitä tunnu koskevan.
Voi vittu kun Helsingissä ajelen työmatkoja moposkootterilla, niin saa jatkuvasti varoa ylimielisiä juppipellejä, nehän ei näe ketään muita kuin itsensä(ovat vielä mielestään kauniita poitsuja).
En ole ikinä törmännyt siihen, että joku ajaa keulan rinnalle! Missä kohtaa ajorataa oikeen ajelet? Ei siihen rinnalle mahdu, jos ajat keskellä kaistaa. Jos ajat risteukseen kaistan oikeaan reunaan, olet ryhmittäytynyt oikealle kääntymistä varten ja auto voi ajaa rinnalle jos on menossa suoraan.
Torvi toimii prätkässäkin ja sillä voi viestiä jos joku tunkee kolmion takaa.
Tasa-arvoa saa sillä kaasukahvalla...
Siirryn siihen kaasukahvan käyttöön.
Opettele ajamaan oikealla ajolinjalla, äläkä vedä siellä mopokaistalla, niin ei tarvitse täällä itkeä kuinka naisten pyörähtely pelottaa.