40-50-luvulla syntyneet isovanhemmat=ahne sukupolvi

Sääli, että koet noin. Onko kyse omista vanhemmistasi? Itse pyrin auttamaan kykyjeni ja taitojeni rajoissa. Olen pitänyt pari vuotiasta lapsenlastani luonani mahdollisimman usein, ehkä noin pari kertaa kuukaudessa ja aivan totta, useimmiten omilla ehdoillani. Olemme yhdessä illan, yön ja seuraavan päivän. Muutamia kertoja olemme olleet parikin yötä yhdessä. Olen työelämässä, hiukan sairaaloinen enkä jaksa enempää. Ostan ja avustan nuorta perhettä aina leluista ruokaan, silloin kun on mahdollisuus siihen. Joskus on heittää pari euroa, toisinaan parikymmentä. Käväisen pari kertaa viikossa säännöllisesti heidän luonaan, viivyn joskus päivän, joskus parisen tuntia. Tänään tein väsähtäneelle äidille ruoan. Viikonloppuna pidin lasta yökylässä. Ostan, hoivaan ja hellin, mitä muuta odotat minulta? kysyy: mummi

aika pitkälle samaa mieltä, joskin koen, että hän on unohtanut meidät 60-luvulla syntyneet, me olemme todellinen väliinputoajasukupolvi.

Yhdelläkään isovanhemmalla ei ole velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan. Se on etuoikeus, jota voidaan käyttää, mutta lapsia ei kannata tehdä sillä ajatuksella, että kyllähän mummot ja vaarit sitten hoitaa.

Jos koet, ettei sinulla ja puolisollasi ole tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa, niin palkkaa lapsenlikka. Vanhemmillasi/appivanhemmillasi ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsianne. Eikä se tee heistä pahoja ihmisiä, jos valitsevat toisenlaisen tavan viettää vapaa-aikaansa.

Vastuu lapsista on vanhemmilla, ei muilla.

sanon, että tätyttä puppua !
Tunnen paljon ikäisäni mummoja ja vakuutan, että aivan toisenlainen on asenne lapsenlapsiin. Ongelma on vain siinä, että nuoret nykyäidit eivät hyväksy isovanhempia lastensa hoitajiksi.
Ollaan niin itsenäsiä ja osaavia, että vain maksullisiin hoitajiin, hommansa kirjoista oppineisiin luotetaan, isovanhemmilla ei ole mitään arvoa, ei lastenhoitajina eikä muutoinkaan nuorten elämässä !

Jos teillä on noin, ei todellakaan tuo ole ollenkaan yleistä, väittäisin että erittäin harvinaista. Isovanhempia enemmänkin syytetään siitä, että he ns. roikkuvat lapsenlapissaan ja vaativat heitä yökylään ja muutenkin hoidettavakseen. Näillä sivuilla se käy hyvin ilmi ja tämä on vain pieni otanta elävästä elämästä.

En tiedä, kuinka yleistä tuo aloittajan kuvailema tilanne on, siis tilastollisesti. Ei sitä varmaan ole tutkittu.

Luulisin, että oma tilanteeni on tänä päivänä huomattavasti tavallisempaa:
Minulla(s. 45 ) ja monella ikätoverillani on tällä hetkellä erittäin työteliäs ja vaativa vaihe elämässään. kun pitää tasapainoilla oman työn,omien iäkkäiden vanhempien hoidon ja lastenlasten tapaamisten kolmiossa.

Omaa äitiäni autan ja hänen asioitaan hoidan. Se on mielestäni luonnollista, koska ilman minun apuani hän olisi täysin heitteillä, ja apuni ansiosta hän pystyy vielä asumaan omassa kodissaan. Hänkin auttoi minua aikanaan ja on edelleenkin minulle ja lapsilleni tärkeä ja rakas henkilö.

Samoin autan omaa tytärtäni, joka nyt elää pienten lasten äiti -vaihettaan. En koe lastenlasteni hoitamista pakkona ja pelkästään työnä. He ovat
minulle rakkaita läheisiä, joita tapaan mielelläni, niin usein kuin mahdollista.

Uskon, että tällainen kuvio on melko tavallista, että autetaan omia läheisiä, että se on luonnollista ja tehdään rakkaudesta.

Toisenlaisia ihmisiä on, tiedän, mutta en menisi noin suoraviivaisesti yleistämään.

Mielestni kaikenlaisia isovanhempia on kaiken ikäisissä ihmisissä.Tiedän mummoja .jotka ei ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan,omat menot on aina ensin.Tiedän mummoja ,jotka uhrautuu liikaakin,koska se ei ole lapsen vanhempien parhaaksi,jos mummo tai pappa ottaa koko hoitovastuun.Itse olen sellainen keskitien tallaaja.Lapsenlapset on minulle suuri ilo,otan yökylään,menen välillä lapsenvahdiksi,autan ristiäisten valmisteluissa ym,ym.Mutta oletan,että lapseni ovat sen lapsensa ensisijaiset huoltajat,apua kysytään minulta,ei vaadita tai yritän tietenkin tarjota itsekin,jos huomaan,että tarvittaisiin.Mutta pointti on se,että vastuu on vanhemmilla,ja apuja annetaan,tottakai.

Minä olen syntynyt 1950 luvulla. Asumme onneksemme niin läjhellä lapsenlapsiamme että näemme heitä monta kertaa viikossa - mikä on meille aivan ihanaa.
Saamme touhuta heidän kanssaan, minä leivon pullaa ja muuta, piirrämme, askartelemme, tiskaamme yhdessä ) ei ole astianpesukonetta) -
ulkoilemme paljon - sekä omalla pihalla - että lähiympäristössä koska mielestäni " valmis puisto" ei korvaa luonnossa liikkumista.

He kyselevätk kaikenlaista; mikä tuo kukka on ja mikä tuo puu ja miksi muurarahaiset rakentavat kekoaan.

vaarin kanssa he tekevät kaikkea muuta; hän on opettanut käytännön asioita - heillä on ( vaarattomat pienet työkalut ) - he rakastavat kaikkea naputtamista vaarin kanssa.

illalla leikitään leegoilla, askarrellaan.
iltapalan jälkeen mummo lukee, ja sitten tulee nukkumatti.
heillä on omat sängyt ja huoneet.
kaipa tästä on apua, ja teemme tämän kovin mielellämme - lapsenlapset ovat meille kaikki kaikessa.

minä kysyn aina lasten äidiltä, mitä voin ja mitä en saa antaa heille - makeisia he eivät syö - eivätä makeita mehuja.

se, että saa terveensä olla mummo - on kyllä maailman ihanin asia.
terveiset kaikille mummoille ja vaareille.

Kun olin lapsi, oli 3 isovanhempaani haudassa. Se neljäs oli meillä sotaa paossa.
Hän ei tehnyt ikinä mitään, ja pienessä kodissamme hänellä oli 1 huone käytössään, josta hän ilmaantui puolilta päivin.

Ei muillakaan kavereilla ollut isovanhempia. Ennen kuule kuoltiin nuorempana kuin nyt.
Ja vaikka ei kuoltukaan, niin vanhuus alkoi huomattavasti aikaisemmin. Kuusikymppisen piti pukeutuakin aivan eri tavoin kuin nuorempien.

Jos jollakin oli maaseudulla isovanhemmat, niin töihinhän lapset sinne joutuivat, harventamaan lanttua, haravoimaan, siivoamaan, auttamaan keittiössä. Ei lasten työ ollut mitenkään kiellettyä, päinvastoin. Piti oppia ahkeraksi, hetkeäkään ei saanut laiskotella. Lukeminen oli syntiä, jos yksikin työ oli tekemättä.

Pajamäestä en tiedä mitään, mutta 40-luvun lapsuudesta kyllä.

Kun sen ajan lapsista tuli vanhempia, oli maaltapako alkanut. Vanhemmat jäivät kotikylään ja yhteys lapsenlapsiin jäi ohueksi. Jos mentiin kotiin lomilla, niin työ heinäpellolla oli edessä kaikilla. Ja jos lapsenlapset oli sinne toimitettu kesäloman ajaksi, niin töitä olivat tehneet sen ajan, minkä maalaistalossa viettivät. Ei piikoja ja renkejä sodan jälkeisessä maailmassa enää ollut.

Vasta viime pari vuosikymmentä on antanut lasten olla työstä vapaana teini-ikäiseksi. En tiedä, onko sekään hyvä asia, sillä nyt on lapsilla aikaa liikaakin lorvailuun ja pahantekoon.
Joka tapauksessa uusavuttomia on ilmestynyt vasta viime vuosina.

Pajamäen kannanotossa piilee mielestäni totuuden siemen. Mutta tuohon sinun tilanteeseesi, esim. kertomaasi kaukomatka-juttuun.. Itse kieltäytyisin ottamasta yövieraita, tai ylipäänsä muulla tavoin antaisin ymmärtää, että sitä saa mitä tilaa. Mitä enemmän alistut kyykytykseen, sitä enemmän joudut sitä kohtaamaan. Itse olen viime vuosina opetellut pitämään puoleni, sillä tässä maailmassa ei kiltillä asenteella tunnu pärjäävän. Kaikki kävelevät yli.

joka kyläilee pyytää kyylään, mutta ei koskaan tarjoudu hoitamaan lapsiani (vuorin jo 9-v.) vaikka tietää, etteivät lapseni tapaa enää isäänsä ja ovat 24h/vrk ja 365vrk/vuosi minun kanssani. Lapset ovat jo melko isoja, mutta kuitenkin niin pieniä, ettei heitä voi keskenäänkään jättää. Omaa aikaa ei siis ole ollenkaan.
Monta kertaa yritin vihjailla asiasta ja kun se ei tuottanut tulosta kysyin myös moneenkin kertaan ihan suoraan, mutta sain aina milloin minkäkinlaisella verukkeella kieltävän vastauksen tai ne pari hassua kertaa kun hän suostui (ei ilmeisesti ehtinyt keksiä muutakaan) hän istui laukku pakattuna odottamassa, vaikka en kertaakaan tullut myöhässä ja oli taas tullut jokin äkillinen meno. Koti oli juuri siinä kunnossa kun voisin sen odottaa olevan kun lapset ovat keskenään ja jos isommat eivät huolehtineet, niin mitään ei oltu syötykään.
Eniten suututtaa se, että olen itse viettänyt lähes kaikki kesät ja lähes kokonaan mummoni luona ja se, että miksi äitini ei voi suoraan sanoa, ettei halua hoitaa lapsenlapsiaan, vaan keksii aina milloin mitäkin selityksiä ja vaivoja. (Oikeasti hän on nuori mummo, jonka vaivat loppuvat juuri siihen kun meiltä lähtee...kävelyvauhtikin kiihtyy kummasti)
No, enää en edes kysy ja se kai on ollut äitini tarkoituskin, ei näet ole ainoa asia, jonka hän hoitaa asiasta puhumatta....

Kuinka monta isovanhempaa ja anoppia/appea tavallinen kansalainen tuntee? Oman sukunsa vanhat?
Tuntemuksensa perusteella kuitenkin antavat selostuksia siitä kuinka "kaikki" sen ikäiset ihmiset ovat - no, lukekaa itse aloittajan puheenvuoro.

Miten ihan oikeasti voidaan karsinoida 40-50-luvun ihmiset ahtaasti ja pahansuovasti tuohon malliin?

Sitten toiset, yhtä pahansuovat ihmiset innokkaasti ovat samaa mieltä.

Ehkä joku meistä vanhemmista yrittää sanoa oman sanansa väliin, mutta heti päästään sanomaan, että wanhat ne vaan itsekkäästi puolustautuvat tuolla tavalla.

Teillä on kovin lyhytnokkainen asenne.

Tiedoksenne, että sukupolvet vaihtuvat ja aina tulee olemaan vanhempia ihmisiä, joiden elämäntilanne oli nuorena erilainen kuin lapsillaan, ja nyt vanhempana myöskin. Jokainen ihminen kokee elämänsä omien kokemuksiensa mukaan.
On varmasti hyvin harvassa ihmiset, jotka aivan tarkoituksella haluavat kyykyttää,ja tekevät pahaa ja loukkaavat lapsiaan, lapsenlapsiaan jne. läheisiään.
Kyllä silloin puhutaan vähemmistöstä, varmasti!

Edellisen sukupolven ihmiset elävät omaa elämäänsä, mitä tälläkin palstalla usein suositellaan.
Ristiriita syntyykin juuri siitä, että aina on oltu siinä kuvitelmassa, että ennen vanhaan isovanhemmat toimivat lapsenhoitajina pullantuoksuisissa tuvissa, suloisten lastenlastensa ympäröiminä. Kuinka monella tämä onnellinen isovanhemmuus on oikeasti ollut? Ja jos on ollut, niin varmasti perinne jatkuu, sillä ihanaltahan se on tuntunut kaikista osapuolista!?

Kuinka moni tämän päivän isoäiti on vielä työelämässä? Ja jos ei ole, onko työttömyyseläkkeellä? Miten nykypäivän eläkeläiset tulevat toimeen, tiedättekö sen edes?

Eläkkeet ovat pieniä, ja pienenevät indeksivääristymän vuoksi vuosi vuodelta.
Harva perhe joutuu yövyttämään ulkomaita koluavia isovanhempiaan, jotka saituuksissaan pyrkivät yhdeksi yöksi häiritsemään lapsiensa kotielämää ja keskeyttämään heidän saunailtansa.
Kyllä eläkeläinen aika perusteellisesti on kotiinsa sidottu.

Tehdastyö toi 11€/kk lain mukaan ei tarvitse maksaa.

Syntinen *-48 syntynyt mummu.
Tehdastyöhön alivuokralaisasuntoon 19–24 v.
Opiskelua ilmantuloja 24 ja 26 v. asunto oli työetuna tuolloin.
Työssä kolmessa eri paikassa 60 tuntia / viikko, 26-32 v.
Kaksi lasta ollessani 26 ja 30 v. Lapset ovat olleet vain sairaalassa “hoidossa” työaikanani ja päiväkodissa, muuten aina minä äiti hoidin (yötyö samassa kiinteistössä).
Opiskelin velaksi 32- 36v.
Yksinkasvattaja 32- 52v.
Työtön 36v./8kk...
Olin yksinkasvattaja, koska tänä aikana aloin nauttia elatusapua lasteni isältä, joka ei ennen osallistunut mitenkään perheen elatukseen, minä olin siis avioliitossa yksihuoltajana.
En todellakaan ole seisovassa vedessä kasvava sinilevä, enkä ole lapsenhoitajaksi sidottu vapaaehtoisorja.
Tapaan lapsenlapsen säännöllisesti, olemme sen ajan pääsääntöisesti kahden kesken.
Miniäni on hyvä, tyly ja yksioikoinen, poikani itselleen valitsema nainen.

Osku on osittain oikeassa, mutta häntä vaivaa sama mikä vaivaa montaa muutakin poliitikkoa: liian rankka yleistäminen.

Meillä 40-luvulla syntyneet mummi ja ukki ovat ottaneet alusta lähtien osaa perheemme arkeen ja tukeneet aivan uskomattoman paljon. Niin paljon että oikein nolottaa. Toisaalta taas puolisoni 30-luvulla syntyneet vanhemmat tulevat käymään vain kutsuttaessa ja heille piti käydä näyttämässä vauvaa, arkeen eivät halunneet osallistua millään lailla. Nyt tätä mummia pitää kuskata mökille ja takaisin vaikka tasan tarkkaan tietää että meillä on omat työmme (sekä ansio- että kotityöt) hoidettavana.

Joten eipä siis yleistetä liikaa!

Kiitän kommentoinnista;kaikki eivät tietenkään halunneet edes ymmärtää, mitä ajoin takaa ja kaikilla ei ole edes ymmärrystä ymmärtää:sellaisia me ihmiset, isovanhemmat ja miniät, vävyt ja anopit ja appiukot ollaan.

Meidän perheessämme ja lähipiirissämme(mihin tämän yleistyksenkin kohdistin lähinnä)on nimenomaan hyvätuloisia isovanhempia(niin eläkkeellä kuin työelämässä vielä olevat).Heille on tärkeintä elää nyt ja tässä elämää piittaamatta seurauksista. Eräs kirjoittaja mainitsi sanan kyykytys, ja olen hänen kanssaan siitä täysin samaa mieltä.Turha antaa enää kyykyttää:Me valitsemme myös jatkossa toisin: emme kunnioita heidän tarpeitaan ja teemme juuri kuten itselle ja perheelle parhaiten sopii. En vain haluaisi antaa tällaista mallia lapsilleni, mutta muuta ei kait voi.

Kyllä voi asiat mennä päälaelleen. Omat vanhempani olivat sairaita, eivät siksi jaksaneet :hömpötellä lasteni kanssa(2)kpl. Päätin aikanaan etten lapsenlapsia paljon paapo?!!!. Hahaa empä tiennyt mitä tulevaisuudella oli varattu minulle. Vajaa vuosi sitten syntyi ensimmäinen lapsenlapseni, IHANAAA minä sekosin perusteellisesti. Pitäisin hänet mummilassa vaikka viikon, mutta kun on muitakin haluajia.Kyseessä on viellä kehitysvammainen pienokainen. Ei haittaa mitään rakastan häntä kait vanhempien mielestä liikaakin :) Onneksi asutaan aika lähellä että tavataan usein.Ei muuta kuin lisää lapsia että saan halia ja paapoa heitä sydämmen kyllyydestä:)

Sinulla on nyt ollut muutama vuosi aikaa miettiä oliko katkera kirjoituksesi ihan oikein! Kuka se on ahne? Kun ankaraa työtä tehnyt sukupolvi vihdoinkin saa levähtää, pitäisikö heidän huolehtia teidän isotuloisten lapsista? Ja jos mummi ja vaari tulevat kylään, pitäisikö heidän huolehtia lapsenlapsista sillä pienellä ajalla jonka he viettävät luonasi? Ennen ei ollut lastentarhoja johin lapset lempataan kun vanhemmat käyvät töissään. Pitäisikö isovanhempien huolehtia vielä suurituloisten lapsien lapsetkin maailmalle? Tekisitkö sinä niin, että ensin omat lapset isoiksi, sitten kaikkien lastenlapset hoitoon? En todellakaan usko!! En vielä tällä syömisellä!
Jos sinä olet niin katkera siitä että sinulle vastenmieliset vanhempasi tulevat kylään yöksi, voisit ajatella että he käyvät lastaan katsomassa, ja lapsenlapsiaan ennen matkaansa, ei että säästävät hotellihuoneen hinnan! Kuinka mielelläsi nakkaisit lapsesi heille ettei tarvitsisi maksaa hoitomaksuja?
En todella voi ajatella muuta kuin että olet kateellinen raukka! Kateellinen siitä että he vihdoinkin ovat vapaita, ja haluavat elää vanhuutensa rauhassa!
Vartus vain, kyllä se tulee vanhuus sinullekkin!
Toivon sinulle kateellisia ahneita lapsia!

Naurettavaa vedota nuoremman polven suurempiin tuloihin. Yhteinen aika lastenlasten kanssa ei ole mitattavissa rahassa. Missä on henkinen rikkaus?

Kuka on Osku Pajamäki?
Olisikohan joku tuoreempi löydettävissä?

Aloittaja, olet ymmärtänyt ihan väärin isovanhempien merkityksen. Ei isovanhempien tarkoitus ole auttaa teitä terveitä nuoria ihmisiä, he ovat vain omaisia ja lähimmäisiä joihin pidetään yhteyttä pyyteettömästi ja siksi että on mukava tavata. Kun lapset tulevat aikuisiksi, vanhempien ei tarvitse enää huolehtia heistä vaan jokainen hoitaa itse omat asiansa.

Vanhemmilla on oma kotinsa, johon heidän ei tarvitse vastaanottaa kohtuutonta meteliä ja sotkua. Heillä on omat menonsa ja harrastuksensa johon heillä on oikeus käyttää aikansa ja rahansa. Ajattele heitä kuin parhaita ystäviäsi: et pyydä ystäviltäkään jatkuvasti apua etkä vaadi heitä käyttämään aikaansa ja rahojaan sinuun. Olet ystävien kanssa koska viihdytte yhdessä, et siksi että saat heistä jotain hyötyä.

Kumma juttu, että isoäitini hoitivat minua lapsena paljonkin, mutta omat vanhempani vähät välittävät lapsenlapsistaan. Eikö isoäitini antaneetkaan hyvää esimerkkiä vanhemmilleni?
Kumma juttu, että vanhempani leveilevät omaisuudellaan (jota on säästeliäällä elämäntavalla kertynyt sijoitettavaksi asti) ja samalla olisivat kaksin käsin vaatimassa lahjoja meiltä? Otamme asuntolainaa, jotta lapsillamme olisi tilaa kasvaa. Juuri nyt ei kyllä ole mahdollista maksaa lastemme isovanhemmillekin ylimääräistä tilaa asua meillä kyläillessään, vaikka siitä kovasti peräänkuuluttavat. Kovin kätevä syy olla käymättä meillä? Heidän kesämökkinsä kulutkin mielellään siirtäisivät meille. Saisimme sitten lomailla viikon ja he lopun vuotta.

Mutta kaikki eivät halua ottaa suurempaa lainaa vain jotta isovanhemmille olisi ylimääräinen vierashuone varattuna. :) Eiköhän nykyisellä asuntojen hintatasolla ole maksamista jo omaan asumiseen välttämättömissäkin neliöissä?

En ehtinyt lukea sisältöä mutta otsikko on täyttä asiaa!!! En tiedä mikä ihme on mennyt pieleen kun kahden eri sukupolven toiveet ja näkemykset risteävät näin pahasti isovanhemmuutta koskien!

Minun kokemuksen mukaan kaikki tuntemani 40-50-luvulla syntyneet isovanhemmat ovat äärimmäisen itsekkäitä. Ja pyydän anteeksi niiltä ketkä mahdollisesti ovat syntyneet 40-50-luvulla ja eivät tätä ole, en halua pahoittaa teidän mieltänne.

Mutta omat tuntemani 40-50-luvun kasvatit jostain syystä ovat aivan kamalia tai surkeita tai marisevia isovanhempina ja jotkut hieman innottomia tai täydellisen haluttomia ottamaan isovanhemman roolia. Jopa ne joilla ei ole lastenlapsia, tuntuvat olevan aivan erityisen vaativia omia aikuisia lapsiaan kohtaan.

Puhuvat mitä he voivat - tai mitä heidän pitäisi heidän mielestään - saada lapsista ja lapsenlapsista. Ja että heillä on oikeus nauttia elämästä. Ja oikeus nauttia lastenlapsista. Ja että he ovat oman osansa tehneet. Ja että vanhempien velvollisuuksiin kuuluu viedä lastenlapset heitä katsomaan. Ja että he eivät halua/jaksa/suostu tekemään sitten sitä ja sitä ja sitä, vaan odottavat/olettava/haluavat lapsiltaan ja lastenlapsiltaan sitten sitä ja sitä ja sitä. Ihan varmistavat jo etukäteen vaikka ei olisi edes kysynytkään.

Ja tarkennettakoon että noin muutoin ovat ihmisinä ihan samalla tavalla tosi mukavia, ihan mukavia taikka vähemmän mukavia kuin ketkä muut tahansa, ainakin minusta. Mutta tuo isovanhemmuuskysymys... joku hulluus tässä iskenyt!! Ei ilmeisesti ole mitään kiinnostusta varmistaa että suku jatkuu, tai sitten olettavat että se kuitenkin jatkuu ilman heidän apuaankin.

No jatkuuhan se, mutta ehkä lapsista ja lastenlapsista kasvaisi onnellisempia, tasapainoisempia ja itseensä enemmän uskovia aikuisia jos tukea olisi saatavilla hieman enemmän, tuskin me sitä väärinkäyttäisimme tai uuvuttaisimme heidät. Ainakaan valtaosa väestöstä, koska olemme järkeviä, aikuisia ihmisiä, kuten noin yleensäkin ottaen on ollut sukupolvesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Isovanhemmuus - kuten vanhemmuuskin - menee joko heidän mukaansa, tai ei ollenkaan.

Mistä tuon Osku Pajamäen kirjan saa lukea?? En löytänyt enää verkkoversiota kirjasta Perintö vai perintä?

Ahne sukupolvi -kirjakin kiinnostaisi. Osaako joku vinkata näistä?

No enpä tiedä! Ihmettelen suuresti: Kovin on heppoiset tiedot. Suuret ikäluokat ovat kouluttaneet itsensä velkarahalla, opiskeluaika kertaa kaksi oli lainanmaksuaika. Ei ollut opintorahoja, ei asumistukia opiskelijoille. Päivähoitopaikkoja lapsille oli vähän, suurin osa lapsista hoidettiin yksityisesti ja isolla rahalla. Subjetiivinen päivähoito-oikeus tuli vasta 1996. Kotihoidontuki 80- luvulla. Suurin osa suurista ikäluokista ovat saneet äitiyslomaa vain 3kk-6 kk. Elämä on ollut valtavaa työntekekoa, asioiden ajamista, että seuraavalla sukupolvella olisi paremmin. Nyt kuulee vain mouruamista ja tyytymättömyyttä. Kadehditaan kun suurilla ikäluokilla on vihdoin mahdollisuus käydä jossain, pitää lomaa ja rentotutua, mikäli sairauksiltaan siihen pystyvät.

Isovanhempia syyllistetään, jos eivät ole valmiita kuin sotilaat palvelemaan. Tottakai suurin osa isovanhemmista haluaa luoda hyvät suhteet lastenlapsiinsa. Aina on poikkeuksia. Joka asiassa. Voisko olla, että viisaat isovanhemmat haluavat antaa lapsille ja vanhemmille yhteistä aikaa viikonloppuisin ja lomilla. Lapset ovat pidempään päivähoidossa kuin vanhemmat töissä ja lisäksi harrastukset päälle. Milloin on lasten ja vanhempien yhteinen aika??

Ja sellaisia dementikoita palstalla kaivataan lapsenlapsia hoitamaan! Ihan hyvähän se on, että pysyvät kauempana, niin yhteiskunta hoivaa, eikä teidän tarvitse puuttua mihinkään.

Isovanhempien aikaan heidän piti kaiken raatamisensa lisäksi vielä huolehtia vanhuksistaan, joilla ei ollut eläkettä turvanaan.

Jos teidän mummu ei muista lastenlasten nimiä, on hän unohtanut myös puhelinnumeron.
Mietippä sitä.

En ehdi lukea muita vastauksia, mutta aloittajalle mietittäväksi muutama tosiasia:
40-50-luvulla syntyneet ovat aloittaneet elämänsä pula-aikana, jolloin perheiltä puuttui melkein kaikki nykyajan mukavuudet ja ruoka ja vaatetuskin oli tiukalla. lapsilta vaadittiin kodin töihin osallistumista paljon suuremmassa mitassa kuin myöhemmiltä sukupolvilta, eikä vapaa-aikaa tai harrastusmahdollisuuksia ollut.

60-70 luvun työelämä oli nykyistä rankempaa, 6-päiväisellä työviikolla ja heikoilla lomaeduilla, äitiyslomiakaan ei paljon ollut eikä yhteiskunta avustanut lastenhoitomaksuissa. Opiskelut piti hoitaa velalla, ei ollut opintorahoja eikä asumistukia. Jokaisesta palkasta on maksettu eläkemaksu, josta nykyiset eläkkeet kertyivät.

Isovanhempien velvollisuus ei ole auttaa aikuisia itsenäisiä lapsiaan eikä antaa lastenhoitoapua. Aikuisten kuuluu hoitaa itse omat asiansa, ja aikuisilla vanhemmilla on oikeus käyttää omat rahansa omiin tarpeisiinsa, jos sitä on saatu säästöön vanhuuden varalle. Se ei ole itsekkyyttä, vaan jokaisella on oikeus huolehtia itse vain omasta taloudestaan, niin nuorten kuin vanhempienkin.

Teille pullamössö kermaperseille kaikki on raskasta ja vaikeaa paitsi sohvalla makaaminen ja netissä ruikuttaminen. Aikanne menee istumiseen ja valittamiseen. Ei ole pakko tehdä kakaroita jos ei ahteriaan jaksa penkistä nostaa.

Siis niin totta tämä vanha ketju!!Itse olen ollut joka kesä maalla että vanhempani pääsi lomansa viettämään milloin missäkin.Mieheni (nykyään eks) oli isovanhempiensa hoivissa myös lapsuutensa.
Nyt meillä kaksi lasta ja ollaan jo kaksi kertaa erottu,kun emme jaksa itsekkäitä vanhmepiamme.He tosiaan päättävät milloin sopii lastenlapsia hoitaa.Sitten kun päivä on sovittu ja anopille sanoin että "ihanaa pääsemme vaikka ostoksille toiselle paikkakunnalle."Niin heti katotaan kalenteria ja tuumataan "toivottavasti pysytään terveinä".Pieni vinkki miniälle äläpäs suunnitele mitään.Mutta annappas olla kun anoppi tarvii jotain tiskirättejä kaupasta niin ihan saletisti täytyis viedä just siihen kauimmaisempaan kauppaan.
Olen miehelleni sanonutkin että meillä ei olis mitään hätää perheenä jos vanhempamme olisivat jo kuolleet.

Vanhemmat huolsivat ja kustansivat lasten elämää kun nämä olivat lapsia. Kun lapset ovat aikuisia, on lasten vuoro auttaa ja kustantaa vanhempiensa elämää. Näin se on mennyt kautta aikojen, mutta nyt nuori polvi vaatiikin että vanhempien olisi tuettava heitä vielä aikuisinakin.

Kyllä aikuisten terveitten ihmisten pitää vastata itse omasta elämästään ja hankkia itse lapsenvahtinsa, ja isovanhempien apu on vapaaehtoista ekstraa.

Nimimerkille "Riittää" pieni oikaisu: Jokainen maksaa eläkerahastoihin tulojensa mukaan, siis sekä menneinä että nykyisinä ja tulevina aikoina. Eläke karttuu sen mukaan mitä olet tehnyt työtä ja eläkettä maksanut. Ne rahat on sijoitettu tuottoa kertymään ja niistä maksetaan sinunkin eläkkeesi. Ne Ei ole korvamerkittyä rahaa joka maksaessa kohdistettaisiin tämän hetken eläkeläisiin, vaan rahaa yhteiseen pottiin ja siitä itselle eläke OMAN TYÖTULOSI mukaan. Sen huomaat sitten kun saat eläkelaskelman, johon on kerätty jokainen palkkatulosi eläkkeen maksuperusteeksi.

Olisi aika taas matkustaa lastemme isovanhempien luokse 1000 km päähän pikkukylään. Isovanhemmat ovat niin itsekkäitä, että eivät ole koko elämänsä aikana asuneet yli 100 km päässä synnyinkylästään! Oli töitä tai ei, sama meno on jatkunut. Ilmapiiri on masentavan muuttumaton.

Toisin se oli kun minä valmistuin ylioppilaaksi ja halusin heti eroon kylän vaikutuspiiristä. Ensiksi kaupunkiin opiskelemaan ja sen jälkeen koulutusta vastaaviin töihin. Tosin elätinhän itseni heti täysi-ikäseksi tultuani. Tein töitä opiskelujen ohessa. Vanhemmilta ei tukea herunut. Nauroivat vain, että tule takaisin jos et selviydy. Olen siirtynyt työpaikkojen perässä Eurooppaan, Aasiaan ja Amerikkaan. Lasten synnyttyä hakeuduin takaisin Suomeen isoon kaupunkiin asumaan.

Olen ehdottanut lastemme isovanhemmille, että järjestäisimme heille asunnon läheltä meitä, jotta olisi helpompi huolehtia heistä, kun kuitenkin vanhenevat. Rahamme eivät kuitenkaan riitä heille asunnon hankkimiseen, joten tekisimme sen vain jos he esim myisivät metsää ja ostaisivat asunnon rahoillaan.

Olisi mukavaa tutustua uudelleen näin aikuistumisen ja erillään asuttujen vuosikymmenten jälkeen. Soitan heille nykyään melkein joka päivä, mutta että ihan oikeasti kohdattaisiin taas arkielämässäkin. Lasten hoitajaa emme heistä kaipaa. Meillä on velvollisuus tehdä töitä, niin eikö isovanhemmillakin voisi olla jotain velvollisuutta, eikä vain odottaa, että me tulemme sinne heidän pikkukylälleen? Vielä pahempaa olisi, jos emme näkisi ollenkaan, joten huolehdimme tapaamisista tällä hetkellä yksipuolisesti.

Näille kermaperseille täytyisi meidän hankkia asunto, jotta suostusivat muuttoon. Eivät tunnu uskovat, että emme ole varakkaita! Naurekelivat näin, kun viimeksi aiheesta keskusteltiin. Mutta kun ei ole mitään naurun aihetta! Hölmöt! Teiltä on jo mennyt ohi lastenlastenne kasvuvuodet 5-10 ja siellä te vain odotatte vuosien vierimistä edelleen ohitsenne! Olisi aika kohtuullista sijoittaa asumiseen meidän lähellä! Hoitaisimmme muuton, matkat jne. Emme voi muuttaa pikkukylälle työttömiksi, mutta teillä on eläkeläisen vapaus!

Elinikäistä kotiseutua ja itse laitettua kotia ei ole helppo jättää. Vanhalle ei ole myöskään helppo matkustaa tapaamisiin, väsyttää, ei osata nukkua vieraissa, on koti-ikävä. Ei auta vaikka ostaisitte heille asunnon, eivät he siellä viihtyisi. Antakaa siis vanhojen olla kotonaan ja elää omalla tavallaan. Heillä on siellä oma elämänsä, tutut paikat ja ystävänsä, ei voi vaatia elämään teidän nuorten ehdoilla. Jokaisella on oikeus päättää elämisestään, vaikka tapaamiset olisivatkin hankalia. Se ei ole itsekkyyttä vaan itsenäisyyttä!

Kenellä on enää mahdollista asua "elinikäisellä kotiseudulla"? Niille, jotka eivät huomioi väistämätöntä muutosta. 50-100 km säteellä Helsingistäkin löytyy onneksi maaseutumaista asumista. Tekosyitä ja tietämättömyyttä tuntuu riittävän. Miksi ette ole miettineet tulevaisuuttanne suhteessa lastenlastenne tulevaisuuteen? Kotiseutu rakkaampi kuin läheiset ihmiset? En voi ymmärtää. Emmehän elä erakoina!

Raskasta matkustaa. Siis muuttakaa! Uskallusta teillekin muuttaa elämäänne!

Ystävällisin terveisin, Mummi joka tapaa lapsenlapsiaan vähintään kerran viikossa. Ei hoida vaan tapaa. Kesät vietän entisellä kotiseudullani.

Aloittajalle: Ajattelet että vanhemmat ovat itsekkäitä, kun eivät hoida SINUN lapsiasi, eivätkä ole käytettävissä SINULLE sopivina aikoina. Eivät auta SINUA eivätkä jaa rahojaan SINULLE. Eivät kuuntele SINUN vaatimuksiasi ja toiveitasi.

Kauheaa, että elävät omaa elämäänsä omalla tavallaan ja päättävät omat asiansa kysymättä SINULTA. Tuhlaavat omia rahojaankin, jotka SINÄ olit ajatellut periä. Eläkeläisellä on aikaa, mutta huomaatko että ei ole enää voimia, ja kaikki käy hitaammin kuin nuoremmilta, joten aikaa tarvitaankin enemmän.

Jos he tulisivat kotiisi hoitamaan taloutta ja lapsia, kaikki tapahtuisi SINUN mielestäsi väärin kuitenkin. Sitten valittaisit että sekaantuvat SINUN asioihisi ja toivoisit että jättävät SINUT rauhaan.

Kukas tässä olikaan itsekäs vaatimuksineen? Eikös olisi parasta että hoidat itse omat asiasi ja annat heidän hoitaa asiansa niin kuin itse haluavat. Yhteyttä voi pitää myös niin kuin aikuiset itsenäiset ihmiset, pelkästä rakkaudesta, hyötymistä ajattelematta.

Ei tarvitse tulla sekaantumaan perheemme asioihin. Parempi on hankkia oma asunto läheltä meitä, niin sopu säilyy. Viheliäistä vierailla heillä ja tulla meidän nurkkiin viipymään. Mielelläni hoitaisin heidän kauppa ym asiat, virkistyksen, siivouksen, ruokaa samalla kun omallekin perheelleni ja saunassa/suihkussa käynnit, jos vain suostuisivat muuttamaan lähemmäksi.

Miksi valitsette mieluummin laitoksen, jossa pääsette kolme kertaa viikossa vessanpöntölle ja muuten joutuu pidätyskykyinenkin tekemään vaippaan? Maksaisi teiltä vain vaivan tulla lähellemme jo nyt hyvänä aikana. Huom ei samaan asuntoon, mutta naapuriin kyllä! Kotiapua hankkisimme tarpeen mukaan, mutta tarkoitus olisi itsekin osallistua jääriemme hoitoon (hoitoalan koulutus, joten tiedän pystyväni). Ei tällaista hoitavaa-, mutta silti myös sukulaissuhdetta luoda itsekkääseen vanhukseen sitten, kun hänen kuntonsa on jo pettänyt. Parempi olisi jo hyväkuntoisena aloittaa suhteiden lämmittely. Palkaksi saisimme lapsillemme näkyvät isovanhemmat. Elämänkiertoa. Elämänpalkkaa.

Olemme aikoinaan valinneet mieluisan asuinpaikan ja tehneet siitä paikan jossa haluamme elää, luoneet siellä myös omat ystävyyssuhteet. Olemme aikuisia ja täysjärkisiä ja tiedämme itse, missä haluamme asua. Apua emme tarvitse, jos ei yllätävää satu mutta toki sairaus voi sattua kelle vaan. Voihan käydäkin niin, että nuori "Realisti" joutuukin itse meitä ennen pidätyskyvyttömänä petin pohjalle.

Tämän ilkeäkielisen "Realistin" kanssa en kyllä haluaisikaan pitää minkäänlaista yhteyttä. En tarvitse tuollaisen kalsean omaisen apua, joka nimittelee halventavasti. Pystyn hankkimaan avun ihan itse, jos tarvitaan.

Täällä toinen nuori syyttelee jos vanhemmat eivät vieraile, toinen taas valittaa että on viheliäistä kun tullaan heidän nurkkiinsa. Aina löytyy valitettavaa. Ei pidä muuttaa lähelle tuollaisia itsekkäitä nuoria, jotka varmaan alkaisivat heti määräillä asioitamme.

Lapsemme asuvat eri puolilla Suomea. Millä perusteella valitsisimme, kenen lähelle muutamme? Ystäväni lapset asuvat perheineen eri maissa. Hekin pärjäävät vaikka asuvat kaukana. Jos jonnekin muuttaisin, minulla on täysi oikeus muuttaa myös kauemmas lapsistani itselle mieluisaan paikkaan. Monet eläkeläiset muuttavat kaukomaihinkin, mutta sieltäkin voi pitää yhteyttä. Lasten ehdoilla elettiin ensin parikymmentä vuotta, sitten hankitaan oma elämä.

Suosittelen suhtautumista isovanhempiin ainoastaan rakkaina sukulaisina - ei kohteina, joista hyödytään tai jotka hyötyvät teistä.
Oliskohan "Realistin" aika katkaista napanuora ja aloittaa ihan oma elämä?

Suunnittelemme muuttoa Etelä-Suomeen. Toinen aikuisista lapsistamme asuu Tampereella ja toinen Helsingissä. Etsimme kotia jostain sieltä väliltä. Ehdotuksia paikkakunnaksi? Napanuorat on tullut katkaistua jo aikoja sitten. Ymmärrän hyvin isovahempien merkityksen lapsenlapsille. Paljon muistoja omista isovanhemmistani. Toinen hyvä puoli muutossa on, että eläkeläisenä pääsee helpommin matkustamaan ulkomaille.

Hei! Minunkin lapsellani on "itsekkäät" isovanhemmat. He haluaisivat hoitaa lasta 4-8 kertaa vuodessa juuri silloin kuin heille itselle sattuu sopimaan. Lapsen hoidon peruminen viime tipassa ei ole heille mikään ongelma. Olen joutunut ottamaan lapseni mukaani muun muassa hammaslääkärille, gynekologille, leikkaussaliin jne. yllättävien perumisten takia. Ovat siis myös hyvin epäluotettavia lastenhoitajia. He eivät kutsu kylään, eikä heitä kiinnosta tavata miniäänsä. Olen hoitanut viimeiset viisi vuotta poikani ohella myös sairasta äitiäni. Appivanhemmat asuvat lähellä ja ovat uskovaisia. Tuntuu, etteivät he tajua, että lapsenlapsen hoito on aina vastuutehtävä. Tällaiseen vastuutehtävään en heitä enää ota, vaan palkkaan tarvittaessa lastenhoitajan. Itse asiassa en aio pitää heihin enää mitään yhteyttä.

Ymmärrän siis täysin, mitä aloittaja tarkoittaa viestissään. Tilanteen tekee entistä hankalammaksi se, että nykyhteiskuntamme pääkaupunkiseudulla on rakentunut isovanhempien avun varaan. Juhliin ei kaivata lapsi, koska muut lapset ovat isovanhempien luona. Ravintolassa katsotaan karsaasti lapsiasiakkaita jne. Työelämä ei jousta, vaikka lapsi sairastelisi ja olisi poissa päivähoidosta. Työelämä hoituu monilta muilta vanhemmilta isovanhempien avun turvin. Tarkoitan tällä sitä, että isovanhemmat monesti hoitavat, kun työpäivä venyy työmatkan takia tms.

Isovanhempia on siis monenmoisia. Harmi, että niin minulle kuin aloittajallekin on sattunut lastemme isovanhempien suhteen surkeat kortit käteen.

Ota reippaasti etäisyyttä itsekkäisiin isovanhempiin. Unohda turha kohteliaisuus. Eiväthän hekään ole olleet kohteliaita ja mukavia sinulle.

Voimia sulle!

Ihmettelen kovasti, onko isovanhempien tarkoitus olla lapsenvahteja? Kun omat lapsemme olivat pieniä, palkkasimme tuttuja nuoria lapsenvahdeiksi aina kun oli menoa, ja isovanhempien kanssa seurusteltiin muuten vaan. Itsekin olin kouluaikana usein naapureilla lapsenvahtina saadakseni vähän taskurahaa.

En pyytänyt kertaakaan vanhempiamme lapsia hoitamaan niin että emme olisi olleet itse paikalla, ei tullut edes mieleen. He asuvat kuitenkin lähellä ja vieraillaan edelleen paljon puolin ja toisin, Ajattelin myös, että lasten kanssa touhu on liian rasittavaa vanhemmille ihmisille. itsekään en jaksa pitkään lasten kanssa, vaikka en ole kovin vanha. Se hälinä sopii paremmin nuoremmille. Vaikka lapset ovat rakkaita, en jaksa paimentaa heitä pitkään enkä uskalla ottaa vastuuta, ja jätän vierailut mieluummin lyhyiksi. Olen sanonutkin, että tulen seurustelemaan vähäksi aikaa, mutta en jää töihin, ja se roolini on sopinut hyvin koko perheelle.

Edellinen kirjoittaja näyttää pitävän appivanhempiaan pelkästään Palvelijoina ja hoitoapuna, ja jos palvelua ei saa niin voi katkaista välit. On kovin laskelmoivaa.

Entä mitä vaadit ystäviltäsi? Sanotko heitä itsekkäiksi, jos he eivät palvele sinua ja tee kaikkea mitä pyydät? Luultavasti et - ehkäpä voisit pitää myös isovanhempia ystävinä, joiden kanssa seurustellaan ilman vaatimuksia?

Vielä kommentti mummipaapalle. Muutat etelään, koska haluat muuttaa. Hyvä, teet sitä mitä itse haluat. Se on tietysti ihan eri asia kuin se että jälkipolvi vaatii vanhempiaan väkisin repimään juurensa ja muuttamaan heidän palvelijoikseen.

Entä jos nuoripari muuttaa työn perässä muualle, muuttaako mummukin taas uudelle paikkakunnalle?

Mummu 43:lle, puolivälille ja lopuksi itsekästä on:lle

Päätös muuttaa oli toki vaikea. Olemmehan asuneet tähänastisen ikämme muualla päin Suomea. Mutta olisihan välimatka lapsenlapsiinkin kirpaissut. Olisin kokenut lastenlasten kasvuympäristön vajaaksi ilman meitä (anteeksi sanamuoto, mutta näin ajattelin ja tunsin). Heidän seurassaan säilytän itsekin tiettyä henkistä nuorekkuutta. Miksi ihmeessä olisin kasvattanut lapsistani kunnon aikuisia, jos sitten seuraavassa sukupolvessa olisikin koettu yksinäisyyttä ja vieraantumista? Elämä on siirtynyt etelämmäksi ja niin mekin.

Sen verran varmistelimme, että perheet aikovat asua Etelä-Suomessa niin kauan kuin töitä riittää. Sanoivat, että Helsinki, Tampere ja mahdollisesti myös Turku ovat heille sopivia paikkoja asua. Meille Hämeenlinna olisi sopivan kokoinen paikka.

"Itsekästä on" Kirjoitit, että

"Olen joutunut ottamaan lapseni mukaani muun muassa hammaslääkärille, gynekologille, leikkaussaliin jne. yllättävien perumisten takia."

Miten voikin tulla tilanne eteen, että leikkaussaliinkin otetaan lapsi mukaan? Tai varmaakin sairaalaan otit, kun menit leikkaukseen? Toisaalta mitä olen tytärtäni kuunnellut juuri noin se menee. Nykyään ei kunnaltakaan saa kodinhoitajaa. Silloin sai kun omat lapseni kasvatin. Tekisin kaikkeni, jotta tyttäreni ja miniäni pääsisivät noin tärkeisiin menoihin, kuin sinä olet joutunut perumaan. Ymmärrän loukkaantumisesi. Ehkä voisit silti säilyttää etäiset puhevälit? Ovathan he lastesi isovanhempia ainakin biologisesti.

Mummipaappa on tehnyt ratkaisunsa omien tarpeittensa mukaan, toiset tekevät myös ratkaisunsa omien tarpeittensa mukaan. Ei ole tarpeen vaatia että kaikki ajattelisivat samoin.

Meidän mummut asuvat muutaman sadan kilometrin päässä. Käydään heitä katsomassa 2-3 kuukauden välein. Lapset myös soittelevat ja meilailevat isovanhempien kanssa. Tämä on hyvä järjestely meillä, ja näin he kuuluvat ihan hyvin lastemme elämään.

Jos minulla on ollut lääkärikäyntejä ym, lapset ovat olleet päivähoidossa. Iltaisin mies hoitaa, jos minulla on menoa.

ihan liiankin paljon isovanhemmat auttaa nykyisin, jopa leipäjonossa hakevat ruokaa kun ei ole itsellä hyvää eläkettä..

Täysin samaa mieltä aloittajan kanssa, koskee suurinta osaa tuota ikäluokkaa!!!

Joillakin on niin hyvä syy kun on taloudellisesti niin tiukkaa ettei voi auttaa. Saa siitä hyvän syyn ettei jaksa muutenkaan auttaa, kun on niin vaikeaa. Saatte uskoa että lapsiperheessä varsinkin on taloudellisesti tiukkaa! Ja nykytyöelämän huomioiden jaksamisen ja ajankäytön kanssa mennään aika äärirajoilla.

Ja kyllä meille varsinkin muunlainen kuin taloudellinen apu kelpaisi. Mutta kun lapsista on niin paljon vaivaa. Varsinkin jos vähänkin nenä vuotaa tai on riski että lapsi on tulossa kipeäksi. Isovanhemmat pikemminkin pitävät taudin laannuttua parin viikon karanteeniajan meidän näkemisessä, ihan vaan varalta etteivät sairastu.

Isovanhemmilla on varmasti rankkaa, nyky-yhteiskunta on välillä raaka paikka työelämän ja taloudellisen tilanteen suhteen, välillä välittämisenkin suhteen kun ihmisillä on jaksaminen niin vähissä.

Mutta olisi hyvä muistaa, että vaikeampia aikoja eivät elä pelkästään isovanhempi-ikäiset. Kyllä lapsiperheet ovat aika ahtaalla.

Mutta ei sinne maailmaan taida mahtua muuta kuin oma elämä ja ajatus: minulla on oikeus. Se oikeus on ollut nuorena. Se on ollut vanhempi-ikäisenä, mihinkäs se poistuisi iso-vanhempi-ikäisenä? Toiset ovat oman osuutensa tehneet ja haluavat nauttia elämästä. Toisille lapset ovat siunaus ja onni, toisten auttaminen ja omastaan jakaminen yksi elämän ilon lähteistä.

Älkää hyvät ihmiset viekö sairaita lapsia ketään tartuttamaan! Ei hoitoon, ei kylään eikä isovanhemmille. Sen verran vastuullisuutta täytyy olla lapsen vanhemmilla, että sairas pidetään kotona, ja jos isovanhemmat itse pitävät huolta terveeenä pysymisestään, heitä ei ainakaan pidä siitä moittia.

Haluaisitko sinä flunssaisen ja vatsatautisen mummun kotiisi?

Kovasti esitetään vaatimuksia omille vanhemmille, mitä heidän pitäisi tehdä aikuisten lastensa hyväksi. Entä sinä, mitä sinä teet vanhempiesi hyväksi? Käytkö auttamassa, siivoamassa, annatko rahaa?

Just joo. Noinhan se on.
Sitäpaitsi, pitäiskö perheen ihmissuhteiden olla nimenomaan auttamis- ja hyötysuhteita?

Aloittajalla jo on varmasti kaikki kohdallaan, kun vuosien kuluessa isovanhemmat ovat ikääntyneet ja hoippuvat jo haudan partaalla, ja toivottavasti jo ovat vanhainkodissa vaipoissaan.
Enää ei ole pelkoa, että kävisivät teillä yöpymässä ennen ulkomaanmatkojaan. Kuuroina ja dementoituneina eivät varmasti enää kuule tai ymmärrä lasten mekastusta, ja ovathan lapsetkin jo sen ikäisiä, että osaavat pitää suunsa kiinni.

Kirkkaina hetkinään varmaan muistelevat niitä onnen aikoja, jolloin olivat teidän luonanne ja te passasitte heitä koko illan.
Tässä ikäihminen itsekseen on miettinyt, mitä kaikkea passauksen on voinut kuulua.
Ihan kateeksi käy.

Olet ihme ruikuttaja ja yleistäjä! Vaikka sinulla on tuollainen kokemus yksistä tämän päivän isovanhemmista, se ei päde kaikkiin. Röyhkeitä ja itsekkäitä hyväksikäyttäjiä on aina ollut kaikissa sukupolvissa ja tulee luultavasti aina olemaan. Ihan samalla lailla on kaikissa sukupolvissa aina ollut avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä.

"Ts.ainoastaan silloin, kun itselle sopii, otetaan lapset kylään/tullaan käymään"
Tietenkin! Miten se muutenkaan voisi olla? Ethän sinäkään lähde kenenkään luo kylään, jos se ei itselle sovi!

Sinun tavallasi ajatellen: röyhkeitä ja vastuuttomia nämä nykyajan vanhemmat. Onko oikeasti mahdollista, että et ymmärrä voivasi palkata lapsenlikkaa pariksi tunniksi voidaksesi saunoa rauhassa? Ei isovanhemmilla ole mitään vastuuta sinun saunarauhastasi! Mikä pakko sinun on heitä lentokentälle kuskata, sano, että ottavat taksin, niin asia on sillä selvä. Onko yökyläily kerran vuodessa (?) todella sinulle noin ylivoimainen urakka?

Meidän perheessä ja suvussa on aina autettu toisia tarpeen ja omien kykyjen mukaan. Minä isovanhempana maksan toisinaan lasteni perheiden ostokset yhteisillä shoppailureissuillamme, koska heillä on talolainojen kanssa toisinaan tiukkaa ja minun rahani riittävät kyllä, kun en paljon kuluta. He puolestaan auttavat minua talon ylläpidossa ja tekevät tosi mielellään raskaampia piha- ja rakennusten ylläpito- sekä huoltotöitä. Meillä on myös ollut tapana aina kulloisenkin tarpeen mukaan palkata ulkopuolista työvoimaa eikä siirtää vastuuta omista asioistamme sukulaisille!

Eipä ole Osku Pajamäki sanonut mitään kuolematonta, koska hänen sanojaan ei siteerata eikä niihin vedota. Mitä lienee mutissut.
Kuka edes muistaa moisen Oskun?

Mutta kissanhännänveto isovanhemmuudesta vain jatkuu. Ihan kuin ihmiset puristautuisivat kaikki samaan muottiin isovanhemmiksi tultuaan, ja heidät olisi ohjelmoitu määrättyyn rooliin. Silloin voisi tietysti kritisoida niitä, jotka ovat karanneet pois muotista ja ohjelmoinnista ihan ilman yhteiskunnan lupaa.

Isovanhemman muotilla tarkoitetaan varmaan sitä mikä oli joskus vuosikymmeniä sitten? Mummo kutoi sukkaa, teki kotitöitä ja otti lapsenlapset mielellään hoitoon muutaman kerran kuussa ja kesälomilla? Vaari opetti asioita luonnosta ja "miesten töistä", kertoi nuoruuden seikkailuistaan ja kuinka maailma on muuttunut. Isovanhemmat pitivät lastenlapsia hyvänä, paapoivat ja passasivat koska tiesivät että seuraavan kerran saisivat lapsoset pidemmäksi ajaksi kylään vasta vuoden kuluttua?

Nykyajan mummoista ja vaareista ei ole tähän. Vaativa työelämä ja tiukat taloudelliset ajat ovat vieneet veronsa joka ihmisestä, vanhemmistakin. Siinä ei jaksa ottaa ketään hoidettavaksi edes muutaman kerran vuodessa. Kun loma koittaa, se menee oman jaksamisen takaisin etsimiseen ja palautumiseen. Ei tule mieleenkään soittaa lapselle ja kysyä että miten teillä menee, peloissaan siitä että lapset vielä tulisivat kysyneeksi voiko lapsenlapsen tuoda hoitoon, ja se olisi kamalaa kun jaksaminen ei vaan riitä.

Ymmärrän tämän. Olen kuullut sen omalta äidiltäni.

Itse toivon voivani työskennellä koko ikäni sellaisessa työssä, joka tuo minulle tyydytystä ja säädellä työaikani sellaiseksi etten joudu raatamaan itseäni henkihieverissä työelämän pyörityksessä eläkeikään saakka ja raataa iltamyöhään vielä ylityöt päälle. Ja saada sitten korvaukseksi eläkkeen joka tuntuu minusta kaikkeen raadantaan nähden surkean pieneltä.

On muutakin elämää, tärkeämpiä juttuja. Kuten se oma perhe, ja toivon mukaan joskus ne omat lapsenlapset ja aikuiset lapset jotka ovat yhä aikuisinakin rakkaita ja tärkeitä minulle. Kun oma vuoroni tulee - ja toivottavasti saan elää ja nähdä sen kaiken - aion auttaa ja olla tukena niin paljon kuin lapseni ja lapsenlapseni vain haluavat, ja aika pitkälti heidän ehdoillaan, koska tiedän miltä tuntuu kun jää täysin yksin, ensin sinkkuna aikuisena ja sitten omana perheklikkinään. Onneksi minulla on nyt oma perhe. Onneksi kuulun johonkin.

Tietysti lasten kasvatus ja elatusvastuu on vanhempien, mutta en halua jättää omia aikuisia lapsiani sitten joskus tässä asiassa täysin yksin, omilleen. En, vaikka itse en mitään tukea saakaan, ja nyt tarkoitan henkistä tukea, läsnä olemista, sen kertomista että välittää ja on saatavilla jos tiukka paikka tulee, mieluiten muutenkin. Mutta jokainen tavallaan.

Jokainen isovanhempi todellakin omalla tavallaan.

Osku Pajamäkeä siteeraisin mielellään jos tietäisin mitä hän on kirjoittanut, haluaisin lukea kirjankin, mutta sitä vain ei tunnu löytyvän enää mistään. Harmi etten kuullut siitä aikaisemmin.

Olen varma että meistä nykyvanhemmista tulee hyvin erilainen sukupolvi kuin nykyajan isovanhempi-ikäisistä. Samoin lapsistamme tulee varmasti jälleen erilainen sukupolvi. Se mitä toivon, on että perheen arvo ja suhteet läheisiin nousisivat takaisin siihen arvoon, jonka ne ansaitsevat.