Kakkosvaihe

Nykyjään ollaan päätetty että välivaihe vielä harjoitellaan ajamaan itsenäisesti, silti inssi on edelleen yhtä tiukka kuin ennekin.

Täten olisi hyvä idea että ykkösvaiheen inssin tilalla tulisi ns. "palauteajo" joka maksaa saman kuin inssi, ja sama tyyppi pitää, ainut on se että sen pääsisi #aina# läpi, ja saisi palautteen mitä tulee kehittää ja mitkä on vahvoja puolia, jolloin voisi HARJOITELLA noita itsenäisesti, maksamatta 25 minuutin ajosta enemmän kuin thai-hieronnasta, ja se nykyistä vastaava inssi olisi sitten se kakkosvaihe, jonka saisi suorittaa 6-24kk palauteajon jälkeen, eli tehtäisiin OIKEASTI niin että autokoulu/koulutus antaa luvan itsenäiseen harjoitteluun, jolloin voi vielä hioa noita mäkilähtöjä, parkkeerauksia, ja muita ajojuttuja.

Ja sitten vielä semmonen juttu et jos virallisessa inssissä on oikealla puolella taustapeili, tulee korttiin erityisehto, joka vaatii sen olemisen, syy: oppilaille v*ttuilu
4851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mahtaisikohan olla kovinkaan toimiva ajatus? Silloinhan liikenteessä olisi paljon (enemmän) kuskeja mahdollisesti hyvin kyseenalaisella ajotaidolla. Täytyyhän siellä liikenteessä sitten itsenäisesti pystyä ajamaan ilman kolareita yms. Itse siis ainakin kannattaisin samaa vanhaa kunnon inssiä, kun kuitenkin liikenteessä tapahtuu kuitenkin niinkin paljon esim. kuolonkolareita (vaikkei ne aina ole huonosta ajotaidosta johtuviakaan)!

Äänestä
  • Ei ajassa 30*25 min opi ajamaan öydellisesti, harjoittelu siis jatkuisi vielä sen palauteajon jälkeen, kuten on suunniteltukin, kato kun ajamisen oppii ajamalla, vaikkei siitä maksaisikaan kovempaa hintaa kuin huorissa käymisestä.

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    Ei ajassa 30*25 min opi ajamaan öydellisesti, harjoittelu siis jatkuisi vielä sen palauteajon jälkeen, kuten on suunniteltukin, kato kun ajamisen oppii ajamalla, vaikkei siitä maksaisikaan kovempaa hintaa kuin huorissa käymisestä.

    "ajamisen oppii ajamalla"
    - totta, siksi kannattaisikin harjoitella sitä turvallisissa olosuhteissa (työnsä osaavan opettajan kanssa), kyllä sitä harjoittelua voi harrastaa ihan samalla tavalla inssinkin jälkeen. Kyllä se rahallinen tappio siinä vaiheessa (autokoulu inssi) on pieni murhe, kun autoista/ihmisistä tulee rusinoita!

    Äänestä

ei tomi. Jos on annettu ohjeita 30 ajokertaa, niin ei ihmettä tapahdu vaikka moni tutkinnonvastaanottaja niin kai luulee. Tosiasia on että itsekriteeri puuttu yllättävän monelta. Mitään suurta KLIK:ä tuskin tapahtuu 35. minutissa. Tarkoitus on kuitenkin pitää ihmiset hengissä ja siinä sivussa myös muut tien käyttäjät.
Se mistä pitäisi päästä eroon ajokertamäärien mini määrästä, ettei ajokokeessen mentäisi, kun tiedot ja taidot eivät siihen riitä, vaikka ajokerrat on ajettu, eikä opettajakaan vielä suosittle tutkintoa ja toisltaan ne joilla on riittävät edelletykset voisivat suoritta ajokokeen silloin kun opettja sitä suosittelee.
Jos ulkomaalainen oppilas ajaa pelkästään alkuopetusta 20 ajokerta muutaman ajokerran liikenteesä, on suorittanut rataopetuksen ja vaatisi pääsyä ajokokeeseen, niin millä ohjeistuksella sitä siten siellä liikenteessä ajettaisiin, minä vaan kysyn?
Ja kysyn sinulta Kiki millaisella taustalla oikein perustelet kirjoittelusi, oletko alalla vain heitätkö vain lonkalta juttujasi, sen ennenpää asiaa miettimättä, päähän pistona

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiki   kirjoitti:

Nykyjään ollaan päätetty että välivaihe vielä harjoitellaan ajamaan itsenäisesti, silti inssi on edelleen yhtä tiukka kuin ennekin.

Täten olisi hyvä idea että ykkösvaiheen inssin tilalla tulisi ns. "palauteajo" joka maksaa saman kuin inssi, ja sama tyyppi pitää, ainut on se että sen pääsisi #aina# läpi, ja saisi palautteen mitä tulee kehittää ja mitkä on vahvoja puolia, jolloin voisi HARJOITELLA noita itsenäisesti, maksamatta 25 minuutin ajosta enemmän kuin thai-hieronnasta, ja se nykyistä vastaava inssi olisi sitten se kakkosvaihe, jonka saisi suorittaa 6-24kk palauteajon jälkeen, eli tehtäisiin OIKEASTI niin että autokoulu/koulutus antaa luvan itsenäiseen harjoitteluun, jolloin voi vielä hioa noita mäkilähtöjä, parkkeerauksia, ja muita ajojuttuja.

Ja sitten vielä semmonen juttu et jos virallisessa inssissä on oikealla puolella taustapeili, tulee korttiin erityisehto, joka vaatii sen olemisen, syy: oppilaille v*ttuilu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu