koiralle tekemistä arkipäiväksi..

Mitä tekemistä voisin keksiä puoli vuotiaalle ranskikselle siksi aikaa kun se on yksin kotona?
Ennen kesää koiralla ei ollut mitään hätää kun joutui jäämään yksin kotiin, mutta nyt sen päivä käy ilmeisesti liian pitkäksi, sillä se keksii kaiken näköistä tuhotyötä sillä välin kun on yksin kotona. vaikka vaan sitten parikin tuntia.. auttakaa! mitä tekemistä sille keksin?
91625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

..kokeillut aktivointileluja?Esim.kong-leluja?(http://www.shetland.fi/KONG.html)
Ovat tosi käteviä..koiralla riittää puuhaa pitkäksi aikaa.Voi niitä itsekin tehdä.
Laita vaikka limupullon sisälle nameja tai kananmunakennon sisälle ja anna koiran etsiä;-)

Äänestä

Asiaan on puututtava äkkiä. Itselläni on yksi vuotias koira. Meillä kaikki alkoi samalla lailla... yltyi ja yltyi. Saalikseen sai yhden nojatuolin ja sohvan. Nyt tilanne rauhoittui, mutta vain lääkkeillä. Olin liikkeellä liian myöhään. Ongelma kehittyi eroahdistukseksi.

Kongi on paras apu. Koira joutuu tekemään töitä saadakseen ruokansa/ herkkunsa siitä. Mitä väsyneemmäksi se tulee, sen parempi. Yksi vaihtoehto on myös D.A.P.P. Sen kylkiäisenä voi kokeilla apteekista ilman reseptiä saatavaa Serene UM:ää. Toimivat hyvin yhdessä. Mutta toimi pian tai koirasi saattaa oppia tämän uuden käyttäytymismallin. Ja lähde liikkeelle yllämainittujen kanssa koulutuksella. Siis sillä tavalla kun alkuun jättäisit koiran ensimmäistä kertaa yksin.

Äänestä
  • kokeillaan. ostettiin yksi sellainen motivointipallo mihin laitetaan namuja ja sitä pyöritettäessä namut tippuvat sisältä.. toimi niin kauan kun koira sen sai rikki.. Mutta pitää lähteä alusta sen kanssa tuossa kotiin jättämisessä. ehkä se hoksaa että kyllä minä tulen takaisin. pitää myös tutkiskella tuota lelua minkä mainitsit. Ilmoitin meidät myös toko kurssille.. saapahan koira ainakin tekemistä.. ja eiköhän se minullekkin ole ihan hauskaa kun saa koiran kanssa yhdessä touhuta.

    Äänestä

  • tikru123 kirjoitti:

    kokeillaan. ostettiin yksi sellainen motivointipallo mihin laitetaan namuja ja sitä pyöritettäessä namut tippuvat sisältä.. toimi niin kauan kun koira sen sai rikki.. Mutta pitää lähteä alusta sen kanssa tuossa kotiin jättämisessä. ehkä se hoksaa että kyllä minä tulen takaisin. pitää myös tutkiskella tuota lelua minkä mainitsit. Ilmoitin meidät myös toko kurssille.. saapahan koira ainakin tekemistä.. ja eiköhän se minullekkin ole ihan hauskaa kun saa koiran kanssa yhdessä touhuta.

    pahvipakkauksia, murolaatikoita, maito-ja mehutölkkejä. Niihin voi laittaa sisälle jotain makupalaa, mutta ovat koiran mielestä tyhjänäkin ihania revittäviä leluja. Tämä siis motivointilelujen ja koulutuksen lisäksi, tuskin yksin riittäisi ajankuluksi..
    Silppuamisesta tulee tietysti roskaa, mutta parempi niin kuin että joutuisi ostamaan uuden sohvan =)

    Äänestä

Oletko kenties kesälomalla? Lomillakin täytyy muistaa ylläpitää yksinjäämistä, sillä monet saattavat kokea eroahdistusta kun on ensin oltu pari kuukautta tai mitä kukin onkaan todella paljon kotona ja sitten taas lähdetään lätkimään..

Äänestä
  • kyllä olen koko kesän lomalla ja kotona. mutta koira joutuu silti olemaan ainakin pari tuntia päivässä yksin kotona. ihan juuri sen takia että sen olisi sitten taas syksylläkin helpompi jäädä kotiin kun menen töihin.

    Äänestä

  • tikru123 kirjoitti:

    kyllä olen koko kesän lomalla ja kotona. mutta koira joutuu silti olemaan ainakin pari tuntia päivässä yksin kotona. ihan juuri sen takia että sen olisi sitten taas syksylläkin helpompi jäädä kotiin kun menen töihin.

    Onko koirasi sen pari tuntia putkeen yksin vai pienissä jaksoissa?Esim 4x30min

    Äänestä

  • petra77 kirjoitti:

    Onko koirasi sen pari tuntia putkeen yksin vai pienissä jaksoissa?Esim 4x30min

    Koiran ajantaju ei todellakaan ole sitä luokkaa, että se ymmärtäisi puolentunnin, tunnin tai parinkaan päälle. Luulisi koiraihmisten tämän tietävän. KOira saa monesti saman tuhon aikaan viidessä minuutissa kuin kahdeksassa tunnissa.

    Meillä on ollut ja on yhä koiria eikä koskaan ole ollut mitään ongelmia yksinolon kanssa. Kahdeksanviikkoisesta on opettelu harjoitettu. Viisi minuuttia, kymmenen, viisitoista. Ja kohta se pärjääkin jo puoli päivää yksin kotona. Tärkeää on se, että kotiin ei mennä, jos koira sitä vaatii. Eli mennään silloin kun se on hiljaa ja siivosti.

    Äänestä

  • ei mitään kirjoitti:

    Kunhan kysyin vaan.Tarvitseeko siitä noin vetää herneitä nenään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tikru123 kirjoitti:

Mitä tekemistä voisin keksiä puoli vuotiaalle ranskikselle siksi aikaa kun se on yksin kotona?
Ennen kesää koiralla ei ollut mitään hätää kun joutui jäämään yksin kotiin, mutta nyt sen päivä käy ilmeisesti liian pitkäksi, sillä se keksii kaiken näköistä tuhotyötä sillä välin kun on yksin kotona. vaikka vaan sitten parikin tuntia.. auttakaa! mitä tekemistä sille keksin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu