Onko muilla kokemuksia kilpailevista isovanhemmista?
Olen se klassinen miniä, kahden pienen lapsen äiti (lapset ovat mieheni puolelta ensimmäiset ja todennäköisesti ainoat lapsenlapset) ja väärinymmärryksiä appivanhempien suuntaan tulee toistuvasti. Olimme pitkään kahden, mutta tilanne muuttui vaikeaksi lasten syntymän myötä. Aloimme kiinnostaa aivan uudella tavalla mieheni vanhempia tai siis lapset. Sinällään hyvä, mutta kommunikointi tökkii aina vain: kumpikaan osapuoli ei ymmärrä toistaan. Mieheni ei tule oikein toimeen vanhempiensa kanssa, suhde on lähinnä asiallinen muttei läheinen tai lämmin. Kerrottakoon että anopilla on monia vaikeita vuosia takanaan, burn outia ja välirikkoja useiden omien sisarustensa kanssa.
Pahimmaksi ongelmaksi on muotoutunut kilpailuasetelma toisten isovanhempien kanssa. Aina lasketaan, montako kertaa on käyty kenenkin luona ja miten paljon on vietetty aikaa missäkin. Olemme tämän vuoksi mm. luopuneet juhlapyhien vietosta isovanhempien luona, koska lopputulos olisi jatkuvaa kellon tuijottamista ja aikataulusta huolehtimista. Lasten syntymäpäivillä tunnelma on joskus ollut lievästi sanoen kireä, kisa on niin armoton. Minun vanhemmilleni he ovat joskus suoraan sanoneet, että eihän heidän nyt niin tarvitsekaan olla näiden lasten kanssa, koska heillä on ennestäänkin lastenlapsia...Se ehkä eniten harmittaa, että käytännössä aikuisten pattitilanteissa kärsivät eniten lapset. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai vinkkejä siihen, miten tilannetta voisi kohentaa? Puhumista on yritetty useasti, mutta ei toimi, viesti on sen suuntainen, että vanhojen (näin he itse itseään kutsuvat) = kuusikymppisten ei tarvitse muuttua.
Olen se klassinen miniä, kahden pienen lapsen äiti (lapset ovat mieheni puolelta ensimmäiset ja todennäköisesti ainoat lapsenlapset) ja väärinymmärryksiä appivanhempien suuntaan tulee toistuvasti. Olimme pitkään kahden, mutta tilanne muuttui vaikeaksi lasten syntymän myötä. Aloimme kiinnostaa aivan uudella tavalla mieheni vanhempia tai siis lapset. Sinällään hyvä, mutta kommunikointi tökkii aina vain: kumpikaan osapuoli ei ymmärrä toistaan. Mieheni ei tule oikein toimeen vanhempiensa kanssa, suhde on lähinnä asiallinen muttei läheinen tai lämmin. Kerrottakoon että anopilla on monia vaikeita vuosia takanaan, burn outia ja välirikkoja useiden omien sisarustensa kanssa.
Pahimmaksi ongelmaksi on muotoutunut kilpailuasetelma toisten isovanhempien kanssa. Aina lasketaan, montako kertaa on käyty kenenkin luona ja miten paljon on vietetty aikaa missäkin. Olemme tämän vuoksi mm. luopuneet juhlapyhien vietosta isovanhempien luona, koska lopputulos olisi jatkuvaa kellon tuijottamista ja aikataulusta huolehtimista. Lasten syntymäpäivillä tunnelma on joskus ollut lievästi sanoen kireä, kisa on niin armoton. Minun vanhemmilleni he ovat joskus suoraan sanoneet, että eihän heidän nyt niin tarvitsekaan olla näiden lasten kanssa, koska heillä on ennestäänkin lastenlapsia...Se ehkä eniten harmittaa, että käytännössä aikuisten pattitilanteissa kärsivät eniten lapset. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia tai vinkkejä siihen, miten tilannetta voisi kohentaa? Puhumista on yritetty useasti, mutta ei toimi, viesti on sen suuntainen, että vanhojen (näin he itse itseään kutsuvat) = kuusikymppisten ei tarvitse muuttua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä esikoisemme synnyttyä välit anopin kanssa tulehtuivat niin, että toistaiseksi emme ole tekemisissä. Aikaisemmin olimme paljonkin yhteydessä ja mielestäni välimme olivat lämpimät. Anopin käytös muuttui kummalliseksi lapsemme synnyttyä ja hän pyrki todella räikeästi puuttumaan erääseen minun ja mieheni väliseen asiaan.
Olen tullut siihen tulokseen, että lapsen syntymä on se asia, joka sai anopin viimeistään ymmärtämään, että hän ei ole pojalleen enää se tärkein asia elämässä. Pojalla on nyt perhe, ja lapsi sekä vaimo ovat etusijalla. Tätä on anopin vaikea sulattaa. Luulenpa, että käytökseen vaikuttaa myös se, että meillä menee liian hyvin pienestä vauvasta ja kodinrakennusprojektista huolimatta. Pienokaisemme on ns. helppo vauva, jonka tarpeita ei ole vaikea tulkita. Emme myöskään ole kokeneet epävarmuutta vanhempina, vaikkakin kyseessä on ensimmäinen lapsi. Kaikki on siis sujunut luonnostaan, eikä ole tarvinnut tukeutua anopin neuvoihin. Uskon, että tämä juuri on pahasta.
Myös tuttavapiirissäni on paljon vastaavanlaisia tapauksia, eli juuri esikoisen syntymä on ollut se kulmakivi, joka on tulehduttanut välit.
mihin sun ja miehen asiaan se puuttui??
jos ottaisitte vähän etäisyyttä kummankin puolison vanhempiin. Loisitte oman kodin perinteitä ja viettäisitte juhlapyhät omalla lapsiperheen tavallanne.
Anoppisi ei näytä ymmärtävän, mikä ero on isänäidillä ja äidinäidillä. Jos on kysymys tyttären lapsista äiti auttaa tietysti tytärtään lasten hoidossa ja kaikissa käytännön asioissa. Isänäiti taas jää alussa etäisemmäksi. Kun lapset ovat isompia hän famu voi solmia hyvän suhteen lapsiin. Kouluikäiset lapset voivat jo viettää pitkiäkin aikoja mummolassa.
ei ole solmittu lasten ollessa pieniä, niin vaikea niitä on solmia myöhemminkään.
Kun lapset tulevat kouluikään, heillä on yleensä niin paljon tärkeitä kavereita, että eivät siinä isovanhemmat, varsinkaan vieraantuneet, paljon merkitse. Ei lapsilla ole heille aikaa, eikä enää kiinnostustakaan.
En minä ainakaan tunne yhtään vastaavaa tapausta, jossa kouluikäiset lapset yht´äkkiä haluaisivat viettää pitkiä aikoja mummolassa.
No niin kauan, kuin suhde tai rakkaus on yhtä kuin omistus, ei mikään helpota missään päin. Miniän äiti on meillä tämä omistava mustasukkainen ja laskee kaikki tapaamiset vävyn äitiin.
Kierrän moista ja järjestin omat kuviot lapsenlapsen kanssa.
Nyt on havaittavissa lievää mustasukkaisuutta lapsenlapsen vanhemmilla.
Alle kaksi vuotias lapsenlapsi, kun puhuu mummun kanssa puhelimessa ja tunnistaa mummun. Soittaa jopa oma aloitteisesti leikkipuhelimellaan mummulle (miniä kertoi). Tapaamme kerran viikossa ja sen ajan olemme pääsääntöisesti kahden kesken.
Meidän kaikkien on vain uskottava sellainen elämän olotila: jokainen elää omanelämänsä 0- 105 vuotias, eikä sitä voi toinen hallita määrätä tai mitenkään säännöstellä. Avustusta ja hoivaa tarvitsemme elämän kummassakin päässä.
että ikinä ei saanut toiselle mummolle kertoa, jos olin ollut toiselle mummolle hoidossa. Sanottiin, että tämä toinen mummo pahoitta mielensä... en ymmärtänyt, miten hän voi pahoittaa mielensä siitä, että minulla on ollut kivaa toisen mummon kanssa, kun olisin vaan halunnut kertoa kivasta päivästäni. Tilanne oli pienelle lapselle outo ja ahdistava..
Ilmeisesti ko. tilanteesta johtuen oma äitini on minun lapsiani kohtaan vähän omituinen. Ikäänkuin välinpitämätön ja ekaa kertaa esikoistani katsomaan tullessaankin tuumasi, ettei halua häiritä pitkää, kun me olemme nyt oikea perhe.. Sulkee itsensä ulkopuolelle tahallaan, vaikkei mielestäni oikeasti sitä haluaisikaan. Ilmeisesti ei halua lasteni joutuvan "valitsemaan" mummojensa välillä ja "sysää" heidät tarkoituksella toisen mummon luo...
Nuoriperhe viettää suurimman osan vapaa-ajastaan ja tietysti kaikki suuremmat juhlapyhät vaimon vanhempien ja suvun luona. Miehen vanhempia ja sukua ei juuri tavata. Luonnollisesti.
Perheessä vaimo määrää tahdin ja sen mukaan eletään sitten mekin molempien suvut.
Miehen vanhemmat ikävöi ja vaimon vanhemmat rasittuu (ovat jo paljon vanhempia kuin nuoret ja työssäkäyvät miehen vanhemmat).
Lapset vieraantuvat miehen suvusta, mutta se vaimolla on tarkoituskin. Itse hän ei ole halunnut heihin edes tutustua.