Salo hyysää

Tämäkö on kokoomuslaista lainrikkojan hyysäämispolitiikkaa,ja itsekin on vielä poliisi!
Eiköhän poika rikkonut useaa lainpykälää ja käyttäytynyt holtittomasti.Eikä ollut ensimmäistä kertaa poliisien kanssa tekemisissä.
Eihän ystäväperheen poikaa voi kun puolustaa,kait se pitäisi uhrille sakko kirjoittaa.
ps. miten se Sasin rattiin nukkumis tappo,selvisikö sakolla.
6299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nykyisessä kokoomuksessa on johdossa ja vaikuttajina paljon lainrikkojia. Tämä on uusi ilmiö tässä perinteisessä "laillisuuspuolueessa". Toki kokoomus on edelleenkin tinkimätöntä lainrikkomista kohtaan. Siis jos sitä tekee muu kuin kokkari

Äänestä

Onpahan jälleen hyvä syy jättää äänestämättä.
Ex-kytän pitäisi tajuta että ei se hyvä perhe yms. lievennä pojan tekemisiä millään lailla.
Itse nulkki teki valinnan.

Äänestä

Nämä hyväosaisten lellikki aikamiespojat ovat sitä onnettominta porukkaa.Työtä ja yleensä kaikkea missä tulee hiki he välttelevät viimeiseen asti(esim.urheilu).Näytöt kylän tytöille annetaan näillä viritetyillä mopoilla tai auton rohjoilla.Viina tietysti lisää rohkeutta
ja tarvetta olla"isomies",näitä esimerkkejä tuntuu riittävän.Maakunnat ovat liki valvomatonta aluetta jossa meno on kuin villissä lännessä.Nämä
peräkammarin pojat ovat hyvin tietoisia tilanteesta,ja toimivat sen mukaisesti.Meneppä puuttumaan moiseen menoon,niin sinulle järjestetään kuumat oltavat,näin kävi pohjanmaalla!Armeija on ainoa missä näitä lellikki poikia edes yritetään opettaa tavoille,ja ymmärtämään että maailma ei ole vain minua ja minun tarpeitani vaille!

Äänestä

Nämä hyväosaisten nuoret tapaavat sikailla kaukana omista nurkista,eihän sitä kulisseja voi särkeä!
Kaupungissakin tulevat sekoilemaan kerrostaloalueelle,siellä kun ei kukaan puutu häiriköintiin.Talonmiehet on poistettu ja tilalle on palkattu huoltoyhtiöitä jolle ei kuulu järjestysongelmat!Taloyhtiöiden hallituksien jäsenet ovat välinpitämättömiä,ja kurkkivat verhon takaa koska tilanne rauhoittuu.
Olen ajatellut itsekin mennä karjumaan ja juopottelemaan omakoti alueelle,katsotaampa miten käy tulevatko suojeluskuntalaiset päälle!
Hyväosaiset vanhemmat ovat autuaan tietämättömiä mitä heidän jälkikasvunsa on saanut aikaiseksi naapurustossa.Pääasia etteivät omissa nurkissa öitään sekoile!

Äänestä

Hyväosaisten nuoret on kotona opetettu siihen,että isi hoitaa kun poika töppää!
Voit huoletta sekoilla,siis seuraamuksia vaille.
Köyhimysten kakarat leimataan ja tuomitaan loppuiäkseen,heitä varten on vankilat!Jos eivät ymmärrä pysyä nöyrinä marjoja metsästä poimimassa.
Tietysti fiksuun käytökseen kuuluu kumartaa kun herra sattuu ohi kulkemaan.
Tämä suomihan on oikein esimerkkimaa tasaarvoisuudesta,sitä vain joillain sattuu olemaan enemmän kuin rahvaalla.

Äänestä

Pohjanmaalla osataan,naisen kipeys on aivan hirveä.Rumihia tulee kun ei ole pelitaitoja kotona opetettu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tappaja poikaa kirjoitti:

Tämäkö on kokoomuslaista lainrikkojan hyysäämispolitiikkaa,ja itsekin on vielä poliisi!
Eiköhän poika rikkonut useaa lainpykälää ja käyttäytynyt holtittomasti.Eikä ollut ensimmäistä kertaa poliisien kanssa tekemisissä.
Eihän ystäväperheen poikaa voi kun puolustaa,kait se pitäisi uhrille sakko kirjoittaa.
ps. miten se Sasin rattiin nukkumis tappo,selvisikö sakolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu