Mä olen 19v poika, jolla on edelleen neitsyys tallella ja tämä ei todellakaan ole mulle mikään ylpeilyn aihe.
Tilanne nyt on tietysti se, ettei yksikään muija edes niistä meikäläiseen päin. Joskus mu jännittii ajatus ensimmäisesta kerrasta ja musta tuli yliaktiivinen ääliö muijien lähellä. Se oli sitä aikaa, kun vielä luuli, että se ensimmäinen kerta olisi lähellä.
No. Nykyään ajatus ensimmäisestä kerrasta ei järin paljon hirvitä, koska se tuntuu olevan ajatuksenakin mahdoton. Ja naisten kanssa on nykyään rennompaa, koska tietää ettei yksikään niistä ole kiinnostunut.
Mutta mua hävettää se, että oon neitsyt. On luonnotonta ja sairasta elää ilman seksiä. Jos joku luulee, että neitsyyden säilyttämisessä näinkin kauan on jotain hienoa tai hohdokasta, niin mä sanon että vitut.
Kun mä sanoin aikaisemmin, että mä en jännitä ensimmäistä kertaa, mä tarkoitin ettei naisen vartalon näkeminen tai koskeminen "pelota" enää lainkaan. Lähinnä mua pelottaa ettei se toinen saa siitä mitään irti ja mä teen itsestäni naurettavan.
Jokaisen lisä vuoden aikana ajatus seksitä laantuu, mutta samassa suhteessa suoritus paineet kasvaa. Mä en ikinä aikonut ryöstellä kehtoja ja harrastaa itseäni nuorempien kanssa seksiä, mutta jos mä nyt menen jonkun saman ikäisen tai vanhemman kanssa sänkyyn, niin mitä siitäkin tulee, kun mä en voi osata mitään.
Ja naurettavinta on se, ettei tälläiseen löydy apua mistään. Mä en kaipaa muuta kuin mielen rauhaa siitä ettei ensimmäinen kerta mene penkinalle, koska se ei luultavasti ikinä tule tapahtumaan kenenkään kokemattoman kanssa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Minulla oli vuosia sitten vähän sama ongelma.
Kaikki meni kuitenkin lopulta todella hyvin, kun päädyin sänkyyn vanhemman ja kokeneemman naisen kanssa. Tunnustin heti alussa poikuuteni ja nainen otti ohjat käsiinsä: hän sanoi mitä tehdä ja miten. Ottelumme tulos oli lopulta 4-4, joten kyllä ensikertalainenkin voi naisen tyydyttää.
Niin, jos eteen sattuu todella kypsä nainen, joka voi tajuta tälläisen "ongelman". Joskus vain tuntuu, että sellaisen naisen löytäminen on äärimmäisen hankalaa. Tekee välillä mieli vain antaa mennä ja hoitaa hommat jotenkin kotiin, mutta kun se ei sovi mun luonteeseen. Ei siitä itse nautisi kuitenkaan ilman toisen nautintoa.
Tuohan on melkein kuin minun kirjoittamani vuosi sitten. Ala kattelemaan vaan niitä nuorempia tyttöjä, 15-17-vuotiaita. Ei todellakaan kannata yrittää oman ikäisiä. Tiedän kokemuksesta ja olen nyt 20 enkä enää neitsyt.
Epäilempä että hermoilet turhaan. Ja sitäpaitsi oli tyttö kokematon tai ei niin häntä on joskus jännittänyt tai jännittää ihan yhtä paljon omalla ekalla kerrallaan.. Vein poikuuden tämänhetkiseltä poikaystävältäni enkä olut mikään untuvikko sillä saralla (oppini kokeneelta saaneena) ja silti minä nautin hänestä. Hän tietää että opit ja todennäköisesti hänenmielestään parasta on että hän voi opettaa sinulle sen mitä hän tarvii nauttiakseen...
Miksi neitsyyttä/poikuutta katsotaan niin alas päin? Mitä väliä sillä on... No voihan olla että olen hiukan naiivi ajattelussani... Olen itse vasta 18 eikä minua häiritsisi yhtään vaikka poikaystäväni olisi neitsyt ensimmäisellä kerralla. Ajattelin aina että haluaisin menettää neitsyyteni jollekin jolla on vielä itselläänkin poikuus tallella... Luulisi että naiset ovat lempeitä tuollaista asiaa kohtaan. Onko pakko käydä vain "hakemassa opit" joltain kokeneemmalta naiselta? Miksei siitä saman tien sitten voisi kehittää ihan kunnon suhdetta... No jaa, ehkä en tajua kun en ole poika enkä samassa tilanteessa. :/ Jos suhde on pelkkä seksisuhde niin siinä varmaan katsottaisiin kieroon kokematonta mutta luulisi nyt toisen mielellään opettavan poikaystäväänsä. Ei sitä nyt heti ensimmäisellä kerralla tarvitse mikään taituri olla. Ellei sitten nainen ole hakemassa yhden illan juttua ja odota saavansa taivaallista seksiä.
Tosi on että kokeneempaa naista täytyy luultavasti hakea. Kuten sanoin, mä vastustan aika paljon varsinkin teinisuhteissa sitä että toinen on yli 20 ja toinen alle 16 suhteita, joita tuntuu olevan vähän joka puolella. Kukin tavallaan kait...
Mutta ilmeisesti se sitten pitää mennä etsimään joku kokeneempi nainen, ja pyytää tätä ystävällisesti opastamaan meikäläistä näissä asioissa. Minä kun en usko parisuhteeseen. Koskaan nähnyt yhtään toimivaa sellaista.
Sama juttu, oon noin vuoden nuorempi, ja vielä neitsyt. En oo edes ollu naisen kanssa missään intiimissä tekemisissä. Ja mua hävettää, mä haluisin vaan päästä siitä eroon mahollisimman nopeesti, ei sillä oo edes niin väliä kenen kanssa, tai tunnenko mä sen muijan. Kyl mä luulisin et mä voisin kehittyy siin hommas tosi nopeesti, eikä mul mitään paineita todellakaan oo. Mut ku ei pääse edes kokeilemaan. Koht mun on pakko alkaa valehdella mun kavereille, koska mä en vaan kehtaa myöntää, et oon neitsyt, ku niist ei enää suurin piirtein kukaan oo. Mitä muutakaan voisin muka tehä?
Näin on. Voit joko valehdella, joka luultavasti näkyy läpi. Tai voit pitää yllä totuutta ja olla ilman kavereita.
Kolmas vaihtoehto on tietysti löytää uusia kavereita tai mennä baariin. Aina sitä jollekkin kelpaa kunhan sillä muijalla on tarpeeksi promilleja alla.
Vaihtoehtoja on aina. Kunhan sen muistat. Ne ei tosin läheskään aina ole kovin häävejä.
...mutta jos ne sun kaverit alkaa morkkaamaan tai hylkää sut noin merkityksettömän asian takia, niin ei ne mitään oikeita kavereita silloin ole. Toisekseen, minä en kammoksuisi kokematonta jätkää, kun olen itse samanlainen. Minusta olisi oikeastaan mukavaa opettaa jotakuta miten naista käsitellään. Mutta toisin kuin sinä, minulle on väliä tunnenko toisen ja luotanko häneen.
Mä olen melkein 30-v ja neitsyt. SE on sairasta! Olen tapaillut kyllä naisia, mutta ne tahtoo olla vain kavereita. Me jopa pidetään säännöllistä yhteyttä ja käydään elokuvissa yms. Seurustelua ne eivät halua.
Toinen naistyyppi on sellainen, että se kieltäytyy tylysti kaikista tutustumisyrityksistä. Suoraan sanoen tämän tyypin naiset inhoavat mua.
Oon varmaan yrittänyt näiden vuosien aikana ottaa kontaktia noin pariin sataan naiseen (usko pois)baareissa, opiskellessa, työssä ja sinkkupalstoilla niin lehdissä kuin netissäkin.