Aivan

Ulkoministeri kommentoi fiksusti aamu-tv:ssä Ulko ja turvallisuus poliittisia asioita. Taas sai arvostelijat kylmää vettä niskaansa!:)
12954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ilellä on maineensa, mutta eiköhän hänen siten ollut jo helpompi korjata länsisuhteemme. Tai siis suhteemme USAan, jota edellinen ulkopoliittinen johtomme (Halonen-Tuomioja) olivat jo tarpeeksi vahingoittaneet. Miten Halonen sitten toimii uuden ulkoministerin kanssa? Kanerva on osoittanut todellista diplomaattistaosaamista. Itsekin epäilin aluksi, mutta nyt ovat epäilykset haihtuneet, kun olen nähnyt Ilen kasvavan tehtäväänsä. Muuan entinen kansame johtaja sanoi ettei Suomella voi koskaan olla oikeistolaista ulkoministeriä. Nyt on, eikä todellakaan tarvitse hävetä.

Onnea Ilelle tehtävässään. Aikaa on neljä vuotta ja Suomen ulkosuhteissa on paljon pulmia. Olisiko lopultakin oikea mies niitä selvittämässä.

Äänestä
  • Ikellä ei ole substanssia. Hän lupasi lisää suomalaisia Afganistaniin vain siksi, että sai vihdoinkin nähdä Condoleezza Ricen.

    Äänestä

  • Kansan Tahtonen kirjoitti:

    Ikellä ei ole substanssia. Hän lupasi lisää suomalaisia Afganistaniin vain siksi, että sai vihdoinkin nähdä Condoleezza Ricen.

    Missä valottomassa mökkirähjässä tällainen ajattelu pääsee kukoistamaan?

    Äänestä

  • Länsimielinen kirjoitti:

    Missä valottomassa mökkirähjässä tällainen ajattelu pääsee kukoistamaan?

    kantaa lisäjoukkojen lähettämisen tarpeesta Afganistaniin,aseiden lähettämisestä sinne sekä kehoitti Pääministeri Vanhasta pistämään hallituksensa kokoomus-ministerit ruotuun.
    Erinomaista:)

    Äänestä

Virolaispoliitikko kehottaa Halosta torjumaan Putinin kutsun
10.7.2007 14:21

Presidentti Tarja Halosen ja Unkarin pääministeri Ferenc Gyurcsanyn ei tulisi matkustaa suomalaisugrilaisille festivaaleille Venäjän Saranskiin, katsoo Viron parlamentin EU-valiokunnan puheenjohtaja Marko Mihkelson.

Mihkelson kirjoittaa uutistoimisto BNS:n mukaan blogissaan, että Halosen ja Unkarin pääministerin tulisi torjua kutsu, koska Venäjä ei ole kutsunut Viron presidenttiä tapahtumaan.

Mihkelsonin mielestä Halonen ja Gyurcsany asettaisivat EU-maiden keskinäisen solidaarisuuden vakavasti kyseenalaiseksi, jos he osallistuvat festivaaleille ilman Viron presidenttiä Toomas Hendrik Ilvestä.

Hän arvioi, että Putin on tarkoituksella jättänyt kutsumatta Viron presidentin, jotta saisi Suomen, Unkarin ja Viron ajettua erilleen.

Halonen tapaa Putinin ja Gyurcsanyn Saranskissa ensi viikon torstaina.

Äänestä
  • Putinilta pieni näpäytys Virolle kun alkanut vähän pullistelee Nato jäsenyyden antaman turvallisuuden-
    (valheellisen)tunteen vuoksi.

    Äänestä

  • ku Halonen

        

    Äänestä

  • Putin ei ole tyhmä. Hän ei kutsunut Viroa ugrilaispippaloihin, koska Viro olisi saattanut kieltäytä kutsusta.

    Nyt sitten virolaiset ruikuttavat rannalla kansantanssien kovasta ytimestä pudottuaan ja alkavat neuvoa suomalaisia ja unkarilaisia.

    Mikähän vaikutus Irakin koalitiomaa Viron kannanotoilla on Suomen, Venäjän ja Unkarin politiikkaan?

    Äänestä

  • ollut vaan kirjoitti:

    Putinilta pieni näpäytys Virolle kun alkanut vähän pullistelee Nato jäsenyyden antaman turvallisuuden-
    (valheellisen)tunteen vuoksi.

    Se on joukkueen vahvuisena Irakissakin. Tuollaista sotilasmahtia pitää kunnioittaa.

    Äänestä

  • ku Halonen kirjoitti:

        

    Onhan hän porvarillisesta diplomaattiperheestä kotoisin.

    Äänestä

  • Kansan Tahtonen kirjoitti:

    Se on joukkueen vahvuisena Irakissakin. Tuollaista sotilasmahtia pitää kunnioittaa.

    Politiikka on verinen juttu ja pienet joutuvat luovimaan suurten keskellä.

    Äänestä

  • partasuu Erkki Tuomioja kirjoitti:

    Onhan hän porvarillisesta diplomaattiperheestä kotoisin.

    ...mutta älykkääksi ihmiseksi huomattavan vähän viisas. Varsinkin kun on koko maan edusta kyse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikein. kirjoitti:

Ulkoministeri kommentoi fiksusti aamu-tv:ssä Ulko ja turvallisuus poliittisia asioita. Taas sai arvostelijat kylmää vettä niskaansa!:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu