Joo moikka vaan kaikki lukijat! Olen ollut kirjoilla yliopistossa v. 2002 ja tämä kaikki on ollut elämäni paskinta aikaa... Olen "hajonnut" psyykkisesti ja saanut psoriasisdiagnoosinkin... Kyllä stressaa ja ahdistaa ja taas on uhkana mennä opintotuki sivu suun ensi kautena - yritän tässä vääntää muutamaa kesätenttiä - toinen suoritettu 29.6 ja toinen tulossa 10.8. JOS saisin valita uudestaan, en lähtisi yrittämään yliopistoon vaan valitsisin jonkun helpomman reitin... KOMMENTTEJA!!
Yliopistoko elämän suunta?
Ikäloppu
122056
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olisiko aika ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdäkin jotain opiskelujen eteen, niin ei stressaisi niin paljon?!
Olen hyvin tyytyväinen omaan suoritukseeni menneeltä kaudelta - tuo opintotukikeskus kun vaan on eri mieltä... Itse et taida ollakaan korkeakouluopiskelija kunnet tiedä mitä raatamista se on!!! En kadehdi yhtään sisään pyrkiviä - päinvastoin harmittaa itseäni että suostuin ikäänkuin suvun painostuksesta akateemiseksi paskahumanistiksi tuhlaamaan elämääni yli hilseen meneville luennoille... En ihmettele ollenkaan haalarimerkkejä tyyliin: EN ole humanisti
Ei ole opintojen, yliopiston eikä suvun vika, jos kykysi eivät riitä. Kannattaa lopettaa ja mennä duuniin.
Viimeks tänään keskusteltiin opiskelukaverin kanssa, että luultiin ennen että tässä tarvitsis oikein niinku olla fiksu että pärjää. Että eihän nyt Suomen korkeatasoisimmassa opetuksessa nyt voi pärjätä, jos tekee vähän sinne päin vasemmalla kädellä.
Tultiin kuitenkin tulokseen, että fiksu ei oo tarvinnu olla, pahemmin ei ole tarvinnut edes miettiä. Että ei tää korkeakouluopiskelu ainakaan mitään älyllistä aivotoimintaa vaadi. Ja jos tenteistäkin voi saada kiitettäviä kahlaamalla kirjat kertaalleen ja tyydyttäviä lukemalla puolet, niin mikä tässä nyt on homman nimi?
Eli eikö tää opiskelu oikeasti vaadi mitään, vai ollaanko me vaan niin saatanan fiksuja, ku kaikki tuntuu näin helpolta.
( viimesiks suurin läppä oli virkamiesruotsin kurssi, joka on oikeasti vaatimustasoltaan helpompi kun lukion eka ruotsin kurssi. oikeasti.)
Jos olette kahlanneet ensimmäisen vuosikurssin läpi, ihan varmasti homma tuntuu lastenleikiltä (ja jos tuntuu vaikealta, kannattaa harkita alan vaihtoa). Kiristäkää tahtia ja edetkää omalla vauhdillanne, höpsöt! Hoitakaa perusopinnot heti alta pois ja syventykää johonkin aivotyötä vaativaan. Aina joku kurssi löytyy kirjatentittäväksi, ja gradunkin voi aloittaa aika reilusti etuajassa. Jos vielä tuntuu leikkimiseltä, harpatkaa naapurilaitoksen puolelle etsimään haastetta.
Älä muuten pidä tuota virkamiesruotsia minkäänlaisena mittapuuna - se on aina ollut lähinnä valtava vitsi. Tarkoitus on vain varmistaa, että jokainen osaa kertoa, missä on vessa ja kauanko pitää jonottaa - ne, jotka sen jo osaavat, voivat nukkua kurssin ajan. Meillä riitti se, että osasi olla paikalla, kun tiblomeja jaettiin eli oli suullinen tentti, jossa ei tarvinnut puhua. :D
Kandi tehty. Ja eipä tuota ruotsia nyt kai kukaan mittapuuna pidäkkään. Ihmiset vaan tuntuvat pelkäävän sitä :D Vai miksi ne kurssit olisi muuten täynnä yli 30v. virkamiesruotsia vailla olevia maistereita?
Totta höpäjät, että hommasta varmasti saa just niin raskasta kuin haluaa! Ite taas haluan nauttia elämästä, eikä ole ees mitään halua valmistua 24-vuotiaana kortistoon... Siinä vaiheessa kun puuttuu elämänkokemus ja uskottavuus, että mitään kunnon paikkaa edes (naisena) saisi. Niinpä keräilen tässä samalla alan työkokemusta ja toivon että se auttaa tulevaisudessa.
Pointti nyt oli että itse e vielä ole joutunut mihinkään älyllisesti haastavaan hommaan opinnoissani: Meidän tehtävä kuitenkin on vaan lukea, ymmärtää ja oksentaa se. Siihen muutama metodi-, metodologia- ja tilastotieteen johdanto ei tee muutosta.
Kyllä minä hammastani kiristin enemmän lukiossa: Siellä kun pitää lukea kaikkea sellaistakin, mitä ei osaa/mihin ei ole taipumusta eikä kiinnostusta (lue: matikka).
Ja mitä fuksivuoteen tulee, niin kyllä se eka syksy oliainakin mulle haastavin eikä suinkaan helpoin. Silloin kun ei ollut vielä mitään hajua siitä, mitä vaaditaan ja koko tieteellisen tekstin lukeminen oli uusi juttu.
Hmm... jotenkin tuosta tekstistäsi paistaa läpi se, että olet pintaoppija etkä kovin motivoitunut opintoihin - et ainakaan niin sanotusti sisäisesti motivoitunut. Tämä siksi, että kirjoituksessa painotat sitä miten helposti saa hyviä arvosanoja siitä huolimatta, että hoitaa opinnot vähän miten sattuu.
Mielestäni on omituista, että usein vaaditaan ikään kuin jostakin ylhäältä tai itsen ulkopuolelta tulevaa "laadun varmistusta" jne. Tai esim. puhutaan siitä miten kehnoja Suomen yliopistot ovat suhteessa maailman "huippuyliopistoihin".
Harvoin tunnutaan ymmärtävän sitä, että todellinen oppiminen lähtee ihmisestä itsestään, kyse on sisäisestä motivaatioista: jotta voi oppia, täytyy olla halu oppia - jotenkin näin totesi 1800-luvulla vaikuttanut amerikkalaisfilosofi C.S. Peirce. Robert Pirsig puolestaan toteaa jotenkin niin, että "yliopisto on mielentila".
Eli, vastaus ao. kysymykseesi: "Ja jos tenteistäkin voi saada kiitettäviä kahlaamalla kirjat kertaalleen ja tyydyttäviä lukemalla puolet, niin mikä tässä nyt on homman nimi?"
Homman nimi on siis ensin löytää sisäinen motivaatio, eli halu oppia asioita, ei _suorittaa_ opintoja tiettyjen arvosanojen takia tai muiden ulkoisten seikkojen takia.
Pintapuolinen oppija voin hyvnkin olla, mutta en siten että koskaan lukisin tärppejä tai opettelisin MITÄÄN ulkoa. Motivaatiota en sen sijaan myönnä puuttuvan. Sisäänpääsy oli kovan työn takana, ja ala edelleen ainoa vaihtoehto - sillä se on ainoa, mikä kiinnostaa, ainakaan opiskelualana. Työstähän en voi vielä juuri mitään sanoa. Niin kuin aikaisemmin (ehkä?) sanoin, moni asia lukiossa tuntui yliopistoa vaikeammalta - ehkä juuri siksi, kun opiskeltavat asiat eivät olleet mielenkiintoisia.
Oikeassa olit siinä - kyllä, tarvitsen muiden ihmisten (esim. kokeen tarkastajien) vahvistusta siitä että pärjään, ja kyllä olen kilpailu- ja suorituskeskeinen. Se ei toki tarkoita, ettenkö nauttisi alan opiskelusta.
Mutta jos saman arvosanan saa myös puolella työllä, niin kyllä peruslaiska opiskelija sen ottaa sillä - ei koko työllä. Pitkällä tähtäimellä siitä ei varmasti ole hyötyä, mutta milloin musta olis sellainen ihminen tullutkaan? Etkö ikinä muka mene siitä, missä - ei matalin, vaan matalampi aita?
"Mutta jos saman arvosanan saa myös puolella työllä, niin kyllä peruslaiska opiskelija sen ottaa sillä - ei koko työllä. Pitkällä tähtäimellä siitä ei varmasti ole hyötyä, mutta milloin musta olis sellainen ihminen tullutkaan? Etkö ikinä muka mene siitä, missä - ei matalin, vaan matalampi aita?"
Kyllä kyllä, toki elämän realiteetit joskus asettavat sellaiseen tilanteeseen, että joutuu "hölläämään", tottahan toki.
Mutta, itselläni on omiin opintoihin aikanaan ollut (olen jo valmistunut) sellainen asenne, että en opiskele minkään muun kuin itse opiskeltavan asian ja oppimisen vuoksi - siksi että olen kiinnostunut opiskeltavista asioista. Ja itse asiassa jossakin vaiheessa huomasin käyneen niin, että lueskelen lähes koko ajan oppiaineeseeni liittyviä asioita, en vain tentteihin vaan ihan omaksi hyödyksi ja huviksi. Lisäksi intouduin lueskelmaan myös paljon asiaa oman oppiaineen ydinasioiden laitamilta ja ennen pitkää jopa ihan kaikenlaista täysin oppiaineeseen liittymätöntäkin asiaa - siis minulle vain heräsi into lueskella ja opiskella, monenlaista. Toki kuitenkin on edelleen paljon paljon asioita jotka eivät minua kiinnosta ja joihin ei näin ollen itselläni ole motivaatiota perehtyä.
Arvosanoista vielä sellainen asia, että mielestäni yliopistossa voisi aivan hyvin olla sanallinen arviointi numeerisen sijasta. Siis niin, että opiskelja oikeasti saisi lyhyen ja henkiökohtaisen sanallisen palautteen kustakin tuotoksestaan. Minulle esimerkiksi merkitsi huomattavasti enemmän gradustani saama sanallinen palaute kuin varsinainen arvosana.
En näe numeerisessa arvioinnissa oikein mitään hyvää. Se ei välttämättä kerro opiskelijan oppimisesta ja osaamisesta oikein mitään, vaan enemmänkin siitä miten on sattunut jonkin tentin selvittämään. Ja toisaalta etenkään hum. ja yhteiskuntatieteissä en näe tenttejä mitenkään parhaana tapana tehdä opintoja - esseet ja erilaiset pienimuotoiset tutkielmat ovat huomattavasti parempi tapa - etenkin jos kurssi vielä pitää sisällään opintoryhmässä käytää keskustelua opiskelijoiden tekemistä kirjoituksista. Tällaisia kurssejahan ovat lähinnä proseminaarit, syventävien seminaarit ja graduseminaari. Itselleni nämä kurssit ovat olleet ehdottomasti antoisimpia. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että omissa opinnoissani tenttejä oli kohtalaisen vähän ja pääosa kursseista tehtiin juuri erilaisin kirjoitustehtävin. Nämä opettavat erinomaisesti niitä keskeisiä perustaitoja, joita yliopisto-opintojen tulee minusta opettaa: tiedonhakua, asioiden yhdistelyä, akateemista lukemista, tieteellisen kirjoittamisen lajeja, kirjoittamalla ajattelua jne.
"Pointti nyt oli että itse e vielä ole joutunut mihinkään älyllisesti haastavaan hommaan opinnoissani[--]"
"Kyllä minä hammastani kiristin enemmän lukiossa[--]"
Itse taas en muista koskaan kohdanneeni mitään "oikeasti" vaikeaa lukiossa (ehkä paria pitkän matikan "tähtitehtävää" lukuunottamatta), mutta sen sijaan pääaineeni aine- ja syventävissä opinnoissa saa jo käyttää päätä. Lukion vaatimustaso on naurettava verrattuna yliopistoon, kun tässä vastikään paria lukion kirjaa lueskelin.
Joten kysymys kuuluukin, että onko vika sinussa vai alassa? 1.Ehkä todella harrastat pintaoppimista, etkä aidosti halua paneutua asioiden syvällisiin puoliin. 2.Vai eikö alasi todella vaadi (sinulta?) aivotyöskentelyä lukion vertaa? Tätä on kyllä vaikea uskoa.
"Totta höpäjät, että hommasta varmasti saa just niin raskasta kuin haluaa!"
Luulenpa, että tuossa on se salaisuus. Ihmettele, pohdi, kritisoi ja pureudu asioihin juurta jaksain, niin eiköhän niitä haasteita ala löytyä.
Jos olet kovin ahdistunut ja stressaantunut opiskeluistasi, voi hyvin olla, että olet vain väärällä alalla. Duuniin meneminen tai muunlainen tauko asiasta voisi helpottaa.
Mikä estää valitsemasta uudestaan? Ei elämä ole mikään A:sta B:hen putkijuoksu. Sen kun rupeat etsimään muita vaihtoehtoja ja lopetat sitten, kun sellainen tulee vastaan.
Ota psyykkiset oireet vakavissasi, sillä ne ovat voimakas viesti tilanteestasi ja pahenevat, jos yrität kaikesta huolimatta jatkaa samaan tapaan. Jos haluat ehdottomasti jatkaa opintojasi, yritä löytää keino jolla purkaa ahdistusta tai stressiä, mene keskustelemaan Nyytiläisten ( http://www.nyyti.fi/ ) kanssa tai hakeudu terapiaan.
Tsemppiä ja jaksamista. Vain sinä voit muuttaa elämäsi suunnan ja tehdä ratkaisevat päätökset. Tee ne oman hyvinvointisi, älä muiden oletusten ja odotusten perusteella.
Humanistihommat kai ne nyt on helpoimmasta päästä. Itse olen ainakin huomannut kun vertaa luonnontieteilijöihin yms joiden pitää oikeasti jotain tajutakin että pääsee kursseista läpi.
Lähde vaihtoon tulettumaan niin helpottaa?