Persumeno ihmetyttää

"Hyvä työllisyys ja laaja hyvinvointi toistensa edellytykset" -sanotaan persujen vaaliohjelmassa sivu 30.
Kun olen seurannut persujen viime aikaista toimintaa, nuo vaaliohjelmassa hehkutetut sanat vaikuttavat perin ontoilta.
4333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Otsikko kiinnosti siinä määrin, että kävin etismässä nuo sanat. Sehän oli otsikko kohdassa 7.1. Kohta 7 käsitteli talous- ja elinkeinoelämää.
Jos tuo viesti tarkoitti Oulun puoluekokousta niin silloin joudun vain toteamaan kuulemani perusteella, että voiko palkkaa maksaa, kun sen on ansainnut vai joutuuko palkanmaksaja tekemään joitakin joustoja, jolloin taloudenhoitajaa lähdetään syyttämään veromätkyistä. Kysyn vain. Kukahan niistä veromätkyistä alunperin lähti kirjoittelemaan ja lähettämään määrätylle jäsenistölle, joka kirje on minulle näytetty, ja oliko postitus tehty jäsenmaksuilla kerätyillä rahoilla.
Tuskin ns. talkootyöläinen ja veromätkyt saanut omilla rahoillaan sitä teki. Onko muuten ajopäiväkirja ollut ajan tasalla?

Äänestä
  • Asiaa. Taloudenhoitajaa ei ole missään kirjeessä syytetty veromätkyistä. Vaikka oletkin todennäköisesti palkkiovirkailija-nuoleskelija, silti kannattaa edes yrittää pysyä totuudessa.

    Äänestä

  • "Kaikki potkut saaneet ovat työstäkieltäytyjiä". -Vaikuttaa Hitlerin meiningiltä.

    Äänestä

Vaalivoiton eteen. Persuissa luotetaan lomailun voimaan. Jännä tapa voittaa vaalit? ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei-lammas kirjoitti:

"Hyvä työllisyys ja laaja hyvinvointi toistensa edellytykset" -sanotaan persujen vaaliohjelmassa sivu 30.
Kun olen seurannut persujen viime aikaista toimintaa, nuo vaaliohjelmassa hehkutetut sanat vaikuttavat perin ontoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu