Todennäköisesti olen sairastanut jonkin asteista masennusta jo pidemmän aikaa. Minkäänlaista diagnoosia ei siis koskaan ole tehty. Netissä tein Beckin masennustestin, ja sain tulokseksi 31, eli sen mukaan voisi olla jopa kyse vakavasta masennuksesta... miten luotettava tuo testi on? Kuolema pyörii mielessä ja olo on huono, ei jaksa oikein mitään. Välillä menee hieman paremmin, mutta aina kuitenkin palaan tähän masentuneeseen ja epätoivoiseen mielentilaan. Joskus tuntuu etten edes ole masentunut, että olen varmaankin vaan tottunut jo tähän olotilaan, että se on jo osa minua. no joka tapauksessa, en ole hakenut apua, koska en usko että kukaan voi minua auttaa, puhuminen ei ole koskaan ennenkään tuottanut tulosta, ja lääkkeitä en halua syödä! Se on ehdoton ei! (joten en nyt halua kuulla kommenttia siitä, että lääkkeet kannattaa ja plaa plaa). Olen nähnyt miten lääkkeet vaikuttavat, millaiseksi ne tekevät, joten en todellakaan halua tulla samanlaiseksi. Joten eikö nyt olla siinä pisteessä, että mitään ei ole tehtävissä ja ainoa vaihtoehto on kuolema, tai ikuinen kärsimys? Olen saanut sellaisen käsityksen, että jos apua hakee, niin ensimmäiseksi lyödään vaan lääkkeet kouraan, sen enempää tutkimatta, ja sitten vaan kotiin... ehkä saa lähetteen jonkin sairaanhoitajan juttusille, että pääsee purkamaan sydäntään... eli siis vaan sairaanhoitajalle, ei kellekään alan ammattilaiselle. Täytyisi olla sen verran rahaa, että voisi mennä yksityiselle, niin ehkä jotain kunnon apua saisikin. Mutta kun olen rahaton, niin täytynee siis varmaan tappaa itsensä.
ilman lääkkeitä
vielä nuori
11419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sairaanhoitajatkin keskusteluapua antamassa ovat kyllä asiansa osaavia alan ammattilaisia, ei siinä mitään. Eivät he pääsisi sitä työtä tekemään ilman erikoistumista.
Jotensakin vaikutat, sorry, hieman ylimieliseltä. Minun tulee mieleeni, että mitä sinä oikein tavoittelet. Ymmärrän, että sinulla kauhean paha olo ja olet ihan kuin nurkkaan ajettu, omassa kokemuksessasi. - Miten olisi luottaa erilaisiin näitä asioita tunteviin ihmisiin (eikä asettua yläpuolelle). Kyllä se testi on suurinpiirtein asiaa oikeansuuntaisesti kertova. Kyllä tässä sinun tilanteessasi lääkärikäynti olisi ehdoton tärkeä aloitus. Valittaisi oireistostasi ja jospa sinulla hyvinkin on mennyt aivoston kemioita sekaisin, niin silloin lääkitys korjaisi ja kohentaisi oloasi ja palautuisit toimintakykyisemmaksi. Ei kannata sanoa jyrkästi ei lääkityksille, kantsii luottaa, että lääketieteellisesti erikosituneet ihmiset kyllä tietävät myös jotakin. Yhteistyötä se on hoitavan lääkärin ja potilaan kanssa, sekin kun jos lääkitystä etsitään sopivaksi. Enpä joidenkin tuntemiesi esimerkkien kautta ollenkaan usko sinun tuntevan asiakenttää riittävästi. Olletko turhan pelokas ja ennakkoluuloinen. Reippaasti vain eteenpäin asioissasi yhteistyössä lääkärin ja miksein muunkin hoitavan henkilön kanssa. Et varmaan ihan kaikkea vielä kuitenkaan ole kokeillut ja tiedä. - Toivon paljosti parempia päiviä ja hyviä ratkaisuja nyt kuitenkin. Kuolla sinun ei kannata eikä varsinkaan tarvitse, toivo sinulla on. Mene terveyskeskukseen tms.
"sairaanhoitajatkii" puhuu asiaa.
Jos on niin helvetin hieno ja erinomainen ettei voi ottaa mitään apua vastaan tavallisilta ihmisiltä, niin on sit parempi hakeutua samantien sinne yksityispuolen erikoislääkäreiden hoiviin. Niillä onkin aikaa pidellä sua kädestä kun itkee tirautat ja huokailet et kun on niin vaikeeta..nyyh...
Kiitos vaan taas kaikille, "rohkaisevista" sanoistanne :( tätä mä olen koko elämäni saanutkin kuulla, että olen paska ihminen. En ole missään vaiheessa kirjoittanut että tietäisin nämä asiat sataprosenttisesti, vaan että oma käsitykseni hoidosta ja sen laadusta on.. No se mitä tuolla aikaisemmin kirjoitin. Kerran olen hakenut sairaslomaa omalta tk-lääkäriltäni (masennuksen takia). Hän ei todellakaan ottanut minua vakavasti, naureskeli vaan kun kerroin asiani.. sain kuukauden sairasloman, eikä mitään "jatkotoimia" määrätty, tai edes ehdotettu. sairaslomalappuun tulikin vain teksti "tarkemmin määrittelemätön masennus". Ja se siitä. Joten: omat kokemukseni tk:n "palveluista" näissä asioissa eivät ole kovin hyviä.
Missään vaiheessa en ole tarkoittanut että olisin parempi kuin muut, tai että terveyskeskuksissa kukaan ei osaisi mitään, kirjoitukseni perustui vain omiin kokemuksiini ja käsitykseeni (ennakkoluuloihini) miten asiat mielestäni ovat. anteeksi.
vielä kirjoittaa sinulle. Voih, anteeksi nyt, jos ja kun olet lisää lytyssä, niinkö? Nyt ei ole hyväksi sinulle, että syytät meitä kommentoijia. Tässä ei nyt keskustelu yleisesti ottaen ole mennyt niinku samalla aaltopituudella. Jotenkin noin asiaa kuvaisin.
Kukaan ei ole sanonut sinua paskaksi ihmiseksi.
Kirjoitit: "että tietäisin nämä asiat sataprosenttisesti, vaan että oma käsitykseni hoidosta ja sen laadusta on.. No se mitä tuolla aikaisemmin kirjoitin." - Siis kun tässä ketjussa ihmiset ovat yrittäneet nimenomaan auttaa sinua sanomalla, että sinun olisi hyvä muuttaa noita käsityksiäsi, ne eivät perustu ihan nyt todellisuuteen. Siksi. - Sinä ikään kuin olet päättänyt pitää kokemuksiisi pohjaavat käsityksesi, mutta kuitenkin kirjoitit tänne vahvasti kysellen. Aika moni näki asian toisin kuin sinun lujassa olevat käsityksesi, joista et jaksa (uskalla?) luopua. Sinua on vaikea auttaa, kun et jostakin syystä osaa antautua autettavaksi! Se näkyy tästä ketjusta. Ei kukaan sulle pahaa ole tahtonut, mutta neuvoa on tahdottu toimitella.
Kirjoitit: "Hän ei todellakaan ottanut minua vakavasti, naureskeli vaan kun kerroin asiani.. sain kuukauden sairasloman, eikä mitään "jatkotoimia" määrätty, tai edes ehdotettu. sairaslomalappuun tulikin vain teksti "tarkemmin määrittelemätön masennus". Ja se siitä." - Nyt olet ymmärtänyt koko tilanteen väärin... Voih, kun minä en näe tässä yhtikäs mitään tk:n ammattitaidottumuutta. Sinustako tuntui, että naureskeli? Tokkopa. Tietenkinkö sinä hyökkäsit heti kovin neuvomaan ja het' alkuunsa lääkkeettömyyden filosofiaasi kuuluttamaan? Siis eihän lääkärille paljon jäänyt 'esiintymisesi' jälkeen omiin näkökulmiinsa varaa; sinä 'tiesit' missä mennään? Minusta oli ihan hyvin ja vastuulliesti toimittu, että kirjoitti sinulle tuon pitkähkön sairausloman. Siitä päätellen näki tilanteesi - aika pahana. Lääkityksen seurantaahan ei sinulle tullut kuvioon mukaan tältä käynniltä. Hän ei voinut mitään 'jatkotomia' ehdottaa, kun itse ilmeisesti(?) määrittelit, miten sinua hoidetaan?
Tässä vaiheessa tk-lääkärin luona ollessasi, näin ollen, minusta diagnoosi oli just nappiin. Eipä tässä (alku)vaiheessa täsmällisempää diagnoosia voinut ajatella, ei. Eipä kai hän neuvonut sinua tulemaan uudelleen tai menemään muuallepäin (erik.lääkärille tms), kun se lienee itsestään selvä, että tahtoessasi ja tarvitessasi just niin toimitkin. Tässä nyt odotit kuitenkin 'holhoamista'.
"...kirjoitukseni perustui vain omiin kokemuksiini ja käsitykseeni (ennakkoluuloihini) miten asiat mielestäni ovat." - Aivan, kulta pieni. Koska kirjoitit tänne, siinä varmaan sinulla oli epävarmuutta ja kysymyksiä meille lukijoille ja sait kommentteja. Noh, kävi niin että käsityksiäsi haluttiin oikaista, mistä edelleen olisi nimenomaan sinulle apua. Ilmoitit reippaasti kyllä, miten sinun mielestäsi asiat ovat, mutta täällä hyvinkin kokenut väki ei ihan nähnyt samoin. Sitten sinä siitä loukkaannuit?
Olen sitä mieltä, ettet saisi jatkaa yksin nyt, ilman apua. Mene vielä lekurille puhumaan ja myös kuuntele häntä. Jospa et itse määrittäisi hoitoasi eli et kieltäysyisi semmoisista asioista, joita ammattiauttaja esittää ehkä. Näen vain nyt yhteistyökyvyn puutetta, mutta se varmasti johtuu sinun elämäsi vaikeuksista, ei siinä ole mitään moitittavaa. Mokoma vain estää sinua saamasta tarvitsemaasi apua. Ompa ongelma.
Pidä huoli nyt itsestäsi, ettet pahasti romahda; ettei mitään psykoosiin menoa pääse tulemaan. Kuuntele please muita ja yritä luottaa vaikka se jostakin syystä on sinulle tosi vaikeaa. Anna vielä kuulua itsestäsi, jos suinkin. Sinä olet tärkeä ja arvokas ja varmasti rakastettava kaiken tuon suojapanssarisi alla. Varmasti. Nyt kun olet masennuksessa ja tuskainen, näet kaiken erittäin tummien silmälasien läpi, ja turvaat vain itseesi nyt. - Kaikkea hyvää sinulle. Nyt ensin yöuniisi. Toivottavasti saat nukuttua.
Niin siis Sinullahan on toinen sama alkuperäiskirjoitus plus sen perässä hyvä viestiketju, myös tuolla 'Masennus'-osastolla.
Mielestäni nämä kaksi sinun aloittamaa ketjua ovat yhteensä hyvät ja toimivat. Toivon kovasti, että näkisit vähän positiivisuutta ja valoa asioissasi. Luepa ketjuja vielä. Niissä tahdotaan sulle hyvää, sua auttaa. Valoa on.
"Ilmoitit reippaasti kyllä, miten sinun mielestäsi asiat ovat, mutta täällä hyvinkin kokenut väki ei ihan nähnyt samoin. Sitten sinä siitä loukkaannuit?"
- Mielestäni mielipiteen voisi ilmaista asiallisesti, niinkuin täällä (kiitos vaan) moni onkin tehnyt, mutta eivät kaikki. En nyt varsinaisesti loukkaantunut, vaikkei ne kommentit miltään mukavilta tuntuneet.
"Sinustako tuntui, että naureskeli? Tokkopa. Tietenkinkö sinä hyökkäsit heti kovin neuvomaan ja het' alkuunsa lääkkeettömyyden filosofiaasi kuuluttamaan? Siis eihän lääkärille paljon jäänyt 'esiintymisesi' jälkeen omiin näkökulmiinsa varaa; sinä 'tiesit' missä mennään?"
- Tähän haluan sanoa, että lääkäri kirjaimellisesti naurahti, kun kerroin asiani! Ikäänkuin masennukseni olisi normaalia tässä iässä, ei mitään vakavaa, tai tavallisuudesta poikkeavaa. En ole koskaan henk. koht. pitänyt omasta lääkäristäni, mielestäni oli törkeää suhtautua asiaan noin.
Toisekseen, olen todella ujo, ehkä siinäkin on yksi syy miksi en ole koskaan apua hakenut. Tuolloin tk-lääkärilläni käydessä, minulla oli oikeastaan pakkotilanne. En todellakaan enää jaksanut käydä koulussa, joten pakko oli sairaslomaa käydä pyytämässä... et uskokaan miten vaikeaa minun oli sinne mennä, ja asiani saada sanotuksi! En todellakaan alkanut lääkäriäni "neuvomaan" miten minua tulisi hoitaa, tai alkanut lääkekielteisyyttäni mainostamaan! Hädin tuskin uskalsin sanoa etten jaksa enää, ja pyytää lomaa.
"Eipä kai hän neuvonut sinua tulemaan uudelleen tai menemään muuallepäin (erik.lääkärille tms), kun se lienee itsestään selvä, että tahtoessasi ja tarvitessasi just niin toimitkin. Tässä nyt odotit kuitenkin 'holhoamista'."
- Tuo kokemukseni tk-lääkärin luona käymisestä ehkä aiheutti jonkinlaista pelkoa, alunperinkin oli vaikea saada sanotuksi että masentaa ja on vaikeeta. Kesti todella kauan että sain otettua itseäni niskasta kiinni ja tilattua ajan lääkärille. Ehkä kuitenkin kävellessäni lääkäriin ajattelin (toivoin), että tästä se lähtee, nyt olen sen ensimmäisen askeleen uskaltanut ottaa, nyt saan apua. Sitten kokosin itseni ja kerroin miten asiat on, ja sainkin vastaukseksi vaan melko välinpitämättömän reaktion! Ehkä mun olisi pitänyt olla vahvempi, ja pyytää/vaatia enemmän, että saisin apua... mutta en uskaltanut/osannut silloin. Ja nyt en ainakaan enää lääkäriin uskalla mennä...
Vaihda ihmeessä oma lääkärisi toiseen. Aikaa varatessasi kerro ettet halua sille-ja-sille lääkärille.
Et taida olla valmis luopumaan masennuksestasi. Olet ilmeisesti kiintynyt olotilaasi. Mieti edistääkö tilanteesi sinua. Onko sinulla lainkaan halua päästä huonosta olotilastasi eroon. Jos koet vähänkään halua parantua, mene lääkärille. Elät kuvitelmassa jossa lääkärit vain määräävät lääkkeet ja se on siinä. Toki jotkut lääkärit saattavat niin tehdäkin mutta ei kaikki. Oma lääkärini kuunteli kun kerroin kyyneleet valuen omasta tilanteestani. Lopuksi EHDOTTI kahta asiaa; lääkkeitä ja terapiaa. Reseptiä hän ei kirjoittanut ennen kuin sanoin selvästi haluavani kokeilla lääkkeitä.
Rehellisyydestä on tilanteessasi hyötyä.
En ihan yksin sentään ole, kun tuolla eräässä viestiketjussa (ssri tuhonnut seurusteluelämän?) puhutaan juuri näistä pelkäämistäni lääkkeiden sivuvaikutuksista joita en halua kokea, jollaiseksi en halua tulla... Joka on yksi syy miksi olen lääkkeidenvastainen.
Kaikille ei ssri aiheuta tunteiden täydellistä menetystä. Minä esimerkiksi tunnen rakastavani, tunnen vihaavani, iloitsen asioista ym. Ensimmäistä lukuunottamatta muut tunteet ovat laimeampia kuin ennen, mutta se johtuu itse masennuksesta ei lääkkeistä.
joka just kuvasit vaikutusta. Paremmalta elämä tuntuu ja tunteita kyllä löytyy, vaikka ssri menee. Ilahdun, olen surullinen, nauran, rakastan, innostun, loukkaannun, jne... siis kaikkea normaalia löytyy. - Lääkkeen hyödyn olen kokenut just' yli menevissä pahoissa tuska-monttu-hätä-masennustiloissa ja -kohtauksissa sekä toisaalta euforiaan menevissä muka ilon- ja naurunpuuskissa, niin että lääke todella tasaa näitä kurjia huippuja tasapainoillessani elämääni. Paljon parempi on elää näin! En koe menettäväni mitään, siis tunteita. -Yksilöllistä on, todella. Kuten edellä sanottu itse sairaus, psyyken vaiva jo tekee tiettyjä asioita, ei lääke. Nuo alkuperäisen kirjoittajan säikähtämät pari potilastapausta ovat varmaan nimenomaan psyyken oireidensa takia sellaisia kuin ovat, ei tässä sivullinen voi tietää varmasti, mikä tulee lääkkeestä. Ovathan he olleet tilanteessa, joka todella pois raiteiltaan, näkyyhän semmoinen.