Tykkään kirjottaa, ja haluaisin tietää onko mulla mitään mahdollisuuksia kirjailijana. Olen kyllä vasta 12-vuotta, eli kertokaa mitä mieltä ootte tästä, ikääni nähden.
Istuin keinussa. Oli kuuma. Yhtäkkiä huomasin ajattelevani kylmää, hyistä talvea. Sitten muistin miten mukavaa on leikkiä lumisotaa. Sitten muistin talvella leirin. Silloin oli kylmä, ja Janinan kumpparit olivat jäässä. Hän kinusi jo sisään, mutta en tahtonut. Halusin jäädä ulos leikkimään hippaa, kuin lapsi! Ajatus vei minut mukaansa, ja matkustin takaisin viime talveen.
-Kun sinut saadaan kiinni, jäät asentoon, missä olit kun sut saatiin kiinni! Ja pelastaja tulee viereesi samaan asentoon. Leirinvetäjä kertoi sääntöjä. Mä tiesin ne, vilkuilin vaan Ollia. Se oli mielettömän söpö!Sillä oli laihat kasvot, siniset silmät, ja suu, joka oli aina hymyssä! Vaalea siilitukka oli peitetty mustalla pipolla, joka oli aina mukana. Pipossa luki "hulluus on IN".
Olli tarjotui hipaksi ja otti mut kiinni, kun menin ihan hitaasti sen ohi. Halusin että se koskisi muhun.
-Iik! Mä muka säikähdin kun tää Olli otti mut kiinni. Hymyilin hänelle ja jäin asentoon jossa oli toinen jalka ilmassa ja kädet edessä, kuin juoksuasento. Katsoin taivaalle. Oli jo pimeää! Taivas oli todella kauniin värinen. Punaista, oranssia-sinistä...Ärsyttävän kimeä ääni kuului selkäni takaa:
-Maria! Mä pelastan sut! Ollin pikkuveli Otto jäi mun viereen samaan asentoon missä olin. Otto oli muhun ihastunut.Se oli samanikäinen kun mä. Mä pääsin vapaaks. Hippa oli vaihtunut! Nytten pari ihan outoa pikkulikkaa oli hippoja. Ahaa! Tuolla Olli oli kyykyssä katse alaspäin!
Menin ja kysyin että mitä tää teki? Olli vastasi, että oli ottamassa hanskaa ku se saatiin kii.
-Pelastatko mut? Se kysyi, ja nosti vähän päätään ja hymyili. Mutta olin jo pelastanut sen. Olin sen vieressä kyykyssä!
Sitten oli iltapala. Janina halusi mennä syömään sisään, mutta mä otin mieluummin makkaraa ja kuumaa mehua. Mun yllätyksekseni Olli tuli mun viereen istumaan. Sillä oli makkara, jossa näkyi olevan sinappia.
-Onko sinappi hyvää? Kysyin ja kohautin kulmiani.Hänen makkarassaan oli paljon sinappia. Olli naurahti ja sanoi:
-On! Onko ketsuppi hyvää? Se sanoi ja oli yökkäilevinään.
-Ketsuppi on hyvää! Mikäs siinä on vikana? Mä vastasin kysymykseen kysymyksellä. Olli katsoi mua ja nauroi ja pudisteli päätään. Me juteltiin ihan niitä näitä ja me käveltiin yhtä matkaa mökkeihin.
Yöllä mä vaan makasin sängyssä, oli vaikee nukkua. Ensinnäkin olin vieraassa paikassa ja huomenna olisi lähtöpäivä! Kumpa uskaltaisin kysyä Ollilta, josko se alkais mun kanssa. Kyynel melkein vieri jo mun poskella kun väsytti, mutta sitten keksin! Janina kysyisi sen mun puolesta... Se tekisi sen koska oli mun hyvä ystävä. Ongelma oli ratkottu, ja nukahdin samantien.
-Ylös, ulos ja lenkille! Leirinvetäjä, Minna nimeltään, huuteli jo. Oli liian aikaista nousta! Kello oli vasta kahdeksan! No, mutta sääntöjähän ei sovi rikkoa! Mä pakotin itteni nousemaan. Tunsin olevani virkeämpi kuin koskaan, kun pesin naamani kylmällä vedellä.
-Kuules, Janina, kysyisitkö sä Ollilta, jos se alkaisi mun kanssa seukkaamaan? Kysyin Janinalta, vaikka tiesin, että Janina oli myös ihastunut Olliin. Se näytti epäröivän, mutta lupasi silti. Ovelle koputettiin. Siellä oli juuri sopivasti Olli!
-Mitä asiaa? Kysyin ja hymyilin sille rohkaisevasti. Jos se kysyisi multa, mun ei pitäisi kysyä siltä!
-Alatko tulla aamunavaukseen? Teitä odotetaan! Ja sä Janina myös! Olli näytti kieltään. Siellä kimmelsi hopea kielikoru. Mun sydän oli hypännyt kurkkuun kun kuulin ekan sanan, mutta oli jo laskeutunut.
Aamunavauksessa oli tylsänpuoleista. Siellä laulettiin jäähyväislauluja leirin loppumisen kunniaaksi. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen se loppui. Ihmiset valuivat tasaisena virtana pois leirikeskuksesta kukin ryhmä omille mökeilleen.
Janina otti mua käsikynkästä ja kuiskasi:
-Nyt kysytään sitä! Hei Olli, tuleppas käymään!Se huusi niin etten saanut sanottua mitään siihen väliin. Ei sillä, että oisin halunnutkaan sanoa mitään! Olli kuuli tietysti ja tuli juoksujalkaa meidän luokse.
-Mitä nyt? Se hymyili mulle hurmaavasti. Janina kysyi:
-Ootko sä varattu? Alatko sä tän Marian kanssa? Se puhisi samaan hengen vetoon. Ollin ilme synkkeni kun se sanoi jotain, mikä sai mun sisällä kuohahtamaan.
-Mä oon kiinnostunu yhestä toisesta... Se sanoi ja vältteli meidän kanssa katsekontaktia. Tää oli meille molemmille tavallaan pettymys!
-Mä oon ihastunu suhun, Janina... Korviani myöten ihastunut! Se sanoi, Janinalle. Janina oli vähän aikaa ihan hiljaa ja sanoi sen, mikä oikeastaan kuuluikin:
-Mäkin tykkään susta... Se sanoi ujosti. Ne ei näyttänyt enää huomaavan mua, eikä ketään muutakaan niiden ymrärillä. Melkein kaikki oli jo lähteneet. Olli kumartui ja pussasi Janinaa poskelle. Ne lähti hiljaa pois. Jostain taisi kuulua vihellyksiä.
Mä en ollut vihainen Janinalle. Mutta kateellinen olin. Eihän tunteilleen mitään voi. Yritin olla loppupäivän oikein kiltti Ollille, että se muuttaisi mielen, ja meistä tulisi pari! Tunteilleen ei voi mitään, mutta taistella voi. Mä taistelin. Mutta Olli rakasti kait Janinaa...Jostain tiesin, että mun ja Janinan tiet oli eronneet. Ja Olli täytyi unohtaa! Kuinka voisin unohtaa sen? Yhtäkkiä joku tarttui muhun takaa ja käänsi mut ja halasi. Se hautasi päänsä mun pitkiin, paksuihin hiuksiin. Vasta pian ymmärsin kattoa, kuka tämä hyvältä tuoksuva ihminen oli. Se oli Otto! Mä kavahdin kauemmaksi, säikähdyksestä.
-Sori, Maria... Mä oon suhun ihastunut! Se punastui. Mä en keksinyt sanottavaa. Se kätteli mua, ja ihmettelin miksi. Varmaan siksi, että kun se oli lähtenyt, tajusin puristavani lappua, missä luki Oton numero. Laitoin sen taskuuni.
Mä en enää koskaan nähnyt Ollia, mutta me käytiin Oton kanssa pariin otteeseen ulkona. Oikeastaan se oli aika kiva poika. Ehkä meistä joskus tulisi enemmän. Mutta nyt mä keskityin nuolemaan haavojani Ollin jäljiltä.
Kännykän piippaus sai mut havahtumaan. Äiti lähetti viestiä, että pitäisi tulla kotia. Lähdin kuumassa kesähelteessä tallustamaan kohti kotia. Otin huikan kylmää vettä, tunsin, kuinka ihana viileys levisi kehooni. Aina kun taivas on kauneimmillaan, ja katson sitä, muistuu mieleeni tuo ikimuistoinen leiri. Silloin muistan pojan, joka särki sydämeni.
Istuin keinussa. Oli kuuma. Yhtäkkiä huomasin ajattelevani kylmää, hyistä talvea. Sitten muistin miten mukavaa on leikkiä lumisotaa. Sitten muistin talvella leirin. Silloin oli kylmä, ja Janinan kumpparit olivat jäässä. Hän kinusi jo sisään, mutta en tahtonut. Halusin jäädä ulos leikkimään hippaa, kuin lapsi! Ajatus vei minut mukaansa, ja matkustin takaisin viime talveen.
-Kun sinut saadaan kiinni, jäät asentoon, missä olit kun sut saatiin kiinni! Ja pelastaja tulee viereesi samaan asentoon. Leirinvetäjä kertoi sääntöjä. Mä tiesin ne, vilkuilin vaan Ollia. Se oli mielettömän söpö!Sillä oli laihat kasvot, siniset silmät, ja suu, joka oli aina hymyssä! Vaalea siilitukka oli peitetty mustalla pipolla, joka oli aina mukana. Pipossa luki "hulluus on IN".
Olli tarjotui hipaksi ja otti mut kiinni, kun menin ihan hitaasti sen ohi. Halusin että se koskisi muhun.
-Iik! Mä muka säikähdin kun tää Olli otti mut kiinni. Hymyilin hänelle ja jäin asentoon jossa oli toinen jalka ilmassa ja kädet edessä, kuin juoksuasento. Katsoin taivaalle. Oli jo pimeää! Taivas oli todella kauniin värinen. Punaista, oranssia-sinistä...Ärsyttävän kimeä ääni kuului selkäni takaa:
-Maria! Mä pelastan sut! Ollin pikkuveli Otto jäi mun viereen samaan asentoon missä olin. Otto oli muhun ihastunut.Se oli samanikäinen kun mä. Mä pääsin vapaaks. Hippa oli vaihtunut! Nytten pari ihan outoa pikkulikkaa oli hippoja. Ahaa! Tuolla Olli oli kyykyssä katse alaspäin!
Menin ja kysyin että mitä tää teki? Olli vastasi, että oli ottamassa hanskaa ku se saatiin kii.
-Pelastatko mut? Se kysyi, ja nosti vähän päätään ja hymyili. Mutta olin jo pelastanut sen. Olin sen vieressä kyykyssä!
Sitten oli iltapala. Janina halusi mennä syömään sisään, mutta mä otin mieluummin makkaraa ja kuumaa mehua. Mun yllätyksekseni Olli tuli mun viereen istumaan. Sillä oli makkara, jossa näkyi olevan sinappia.
-Onko sinappi hyvää? Kysyin ja kohautin kulmiani.Hänen makkarassaan oli paljon sinappia. Olli naurahti ja sanoi:
-On! Onko ketsuppi hyvää? Se sanoi ja oli yökkäilevinään.
-Ketsuppi on hyvää! Mikäs siinä on vikana? Mä vastasin kysymykseen kysymyksellä. Olli katsoi mua ja nauroi ja pudisteli päätään. Me juteltiin ihan niitä näitä ja me käveltiin yhtä matkaa mökkeihin.
Yöllä mä vaan makasin sängyssä, oli vaikee nukkua. Ensinnäkin olin vieraassa paikassa ja huomenna olisi lähtöpäivä! Kumpa uskaltaisin kysyä Ollilta, josko se alkais mun kanssa. Kyynel melkein vieri jo mun poskella kun väsytti, mutta sitten keksin! Janina kysyisi sen mun puolesta... Se tekisi sen koska oli mun hyvä ystävä. Ongelma oli ratkottu, ja nukahdin samantien.
-Ylös, ulos ja lenkille! Leirinvetäjä, Minna nimeltään, huuteli jo. Oli liian aikaista nousta! Kello oli vasta kahdeksan! No, mutta sääntöjähän ei sovi rikkoa! Mä pakotin itteni nousemaan. Tunsin olevani virkeämpi kuin koskaan, kun pesin naamani kylmällä vedellä.
-Kuules, Janina, kysyisitkö sä Ollilta, jos se alkaisi mun kanssa seukkaamaan? Kysyin Janinalta, vaikka tiesin, että Janina oli myös ihastunut Olliin. Se näytti epäröivän, mutta lupasi silti. Ovelle koputettiin. Siellä oli juuri sopivasti Olli!
-Mitä asiaa? Kysyin ja hymyilin sille rohkaisevasti. Jos se kysyisi multa, mun ei pitäisi kysyä siltä!
-Alatko tulla aamunavaukseen? Teitä odotetaan! Ja sä Janina myös! Olli näytti kieltään. Siellä kimmelsi hopea kielikoru. Mun sydän oli hypännyt kurkkuun kun kuulin ekan sanan, mutta oli jo laskeutunut.
Aamunavauksessa oli tylsänpuoleista. Siellä laulettiin jäähyväislauluja leirin loppumisen kunniaaksi. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen se loppui. Ihmiset valuivat tasaisena virtana pois leirikeskuksesta kukin ryhmä omille mökeilleen.
Janina otti mua käsikynkästä ja kuiskasi:
-Nyt kysytään sitä! Hei Olli, tuleppas käymään!Se huusi niin etten saanut sanottua mitään siihen väliin. Ei sillä, että oisin halunnutkaan sanoa mitään! Olli kuuli tietysti ja tuli juoksujalkaa meidän luokse.
-Mitä nyt? Se hymyili mulle hurmaavasti. Janina kysyi:
-Ootko sä varattu? Alatko sä tän Marian kanssa? Se puhisi samaan hengen vetoon. Ollin ilme synkkeni kun se sanoi jotain, mikä sai mun sisällä kuohahtamaan.
-Mä oon kiinnostunu yhestä toisesta... Se sanoi ja vältteli meidän kanssa katsekontaktia. Tää oli meille molemmille tavallaan pettymys!
-Mä oon ihastunu suhun, Janina... Korviani myöten ihastunut! Se sanoi, Janinalle. Janina oli vähän aikaa ihan hiljaa ja sanoi sen, mikä oikeastaan kuuluikin:
-Mäkin tykkään susta... Se sanoi ujosti. Ne ei näyttänyt enää huomaavan mua, eikä ketään muutakaan niiden ymrärillä. Melkein kaikki oli jo lähteneet. Olli kumartui ja pussasi Janinaa poskelle. Ne lähti hiljaa pois. Jostain taisi kuulua vihellyksiä.
Mä en ollut vihainen Janinalle. Mutta kateellinen olin. Eihän tunteilleen mitään voi. Yritin olla loppupäivän oikein kiltti Ollille, että se muuttaisi mielen, ja meistä tulisi pari! Tunteilleen ei voi mitään, mutta taistella voi. Mä taistelin. Mutta Olli rakasti kait Janinaa...Jostain tiesin, että mun ja Janinan tiet oli eronneet. Ja Olli täytyi unohtaa! Kuinka voisin unohtaa sen? Yhtäkkiä joku tarttui muhun takaa ja käänsi mut ja halasi. Se hautasi päänsä mun pitkiin, paksuihin hiuksiin. Vasta pian ymmärsin kattoa, kuka tämä hyvältä tuoksuva ihminen oli. Se oli Otto! Mä kavahdin kauemmaksi, säikähdyksestä.
-Sori, Maria... Mä oon suhun ihastunut! Se punastui. Mä en keksinyt sanottavaa. Se kätteli mua, ja ihmettelin miksi. Varmaan siksi, että kun se oli lähtenyt, tajusin puristavani lappua, missä luki Oton numero. Laitoin sen taskuuni.
Mä en enää koskaan nähnyt Ollia, mutta me käytiin Oton kanssa pariin otteeseen ulkona. Oikeastaan se oli aika kiva poika. Ehkä meistä joskus tulisi enemmän. Mutta nyt mä keskityin nuolemaan haavojani Ollin jäljiltä.
Kännykän piippaus sai mut havahtumaan. Äiti lähetti viestiä, että pitäisi tulla kotia. Lähdin kuumassa kesähelteessä tallustamaan kohti kotia. Otin huikan kylmää vettä, tunsin, kuinka ihana viileys levisi kehooni. Aina kun taivas on kauneimmillaan, ja katson sitä, muistuu mieleeni tuo ikimuistoinen leiri. Silloin muistan pojan, joka särki sydämeni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sinusta kirjailija tulee jos vain haluat.
Tarina on aidontuntuinen ja uskon, että kiinnostaa ikäistäsi lukijakuntaa.
'jos vain haluaa'
Siinä tarvitaan nimittäin, suhteita, sattumuksia ja helvetin hyvää tuuria. Taidon lisäksi. Mutta se taito tahtoo olla sivuseikka nykyään.
Jos muuten olisi, maassamme kirjoittelisi yli kaksi miljoonaa kirjailijaa.
Oletko sä, pinko kirjailija? Minä en ole. Enkä halua syöttää aloittelijoille turhia toiveita.
nuori ja lahjakas. Jos tulevaisuudessa joistain tulee kirjailijoita, niin niitä tulee juuri hänen kaltaisistaan.
Tarina oli ihan hyvä, mutta niin oli myös muutamia kirjoitusvirheitä. Kappelejaotusta kannattaisi vielä opiskella ja samoin puherepliikkejä, niissä oli virheitä. Mutta muuten ikääsi nähden tarina oli ihan hyvä.