Suomi on hyväksynyt Orjatyön kieltäviä sopimuksi mm Euroopan Ihmisoikeus Sopimuksen(EIS)
EIS 4 artila kieltää orjuuden, orjuuden kaltaisen pakkotyön ja pakkotyön kaltaisen pakollisen työn.
Pakollisen työn määritelmä on mielenkiintoinen.
Kaikki työ tai palvelus johon velvoitetaan rangaistuksen uhalla.
Ja myös pakottaminen muihin työntekijöihin nähden poikkeuksellisten työehtojen mukaan työskenteleminen on pakkotyötä.
Työministeriö on tehnyt mahdollisuudesta saada oppia ja harjoitella uutta osaamista; orjatyön kaltaisen käytännön.
Työtön velvoitetaan toimeentulon (PL19§) menettämisen uhalla tekemään työtä "harjoittelijan" päivärahalla... siis yleistä työehtosopimusta huonommin ehdoin.
Työministeriön ohje "työttömyys turvan väärinkäytösten estämiseksi" mahdollistaa tämän eräänlaisena väärinkäyttäjien selvittämisenä.
Kuitenkin harjoittelu tai lyöllistämistukipaikkojen vapaaehtoinen saaminen on samaan aikaan hyvin mielivaltaista. Ilman määrätietoista oikeuden vaatimista niitä ei kaikissa työvomatoimistoissa tarjota.
Ja nyt näyttää siltä, että tämän vuoden määrärahat on jo käytety.
Ruosin vallan aikana Maunu Eerikinpoika kielsi orjuuden 1300 luvulla... Suomessa Tarja Filatov teki orjuuden uudelleen mahdolliseksi 2000 luvulla.
Me teemme historiaa, mutta sangen kyseenalaista.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mistä näitä pellejä aina sikiää... Kukaan ei pakota sinua orjatöihin, mutta jos haluat saada työttömyysturvaa, niin sinulla on myös velvollisuuksia. Lopeta tuen hakeminen, niin ei tarvitse paniikissa kirjoitella orjatyöstä......
pellejä aina sikiää vastailemaan älyttömiä.
YK:n Ihmisoikeuksien Julistus, jonka periaatteita Suomen valtio on sitoutunut noudattamaan
25 artikla
1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin, ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta.
Artikla 7
Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia oikeudenmukaisista ja suotuisista työoloista, joiden erityisesti tulee taata:
a) palkkaus, joka suo kaikille työntekijöille vähintään: i) kohtuullisen palkan ja saman palkkauksen samanarvoisesta työstä ilman minkäänlaista rajoitusta; erikoisesti naisille taataan sellaiset työolot, jotka eivät ole huonompia kuin ne, joita miehet nauttivat ja joihin kuuluu sama palkka samasta työstä; ja ii) kohtuullisen toimeentulon heille itselleen ja heidän perheelleen tämän yleissopimuksen määräysten mukaisesti
http://fundeeraaja.ihmisarvo.org/orjat.htm
http://sanomat.ihmisarvo.org/uutistaustat101106_2.htm
Kantnsii lukea tarkkaan ja miettiä, milloin asia on kohdallasi ajankohtainen.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/09/ari-ojapelto-liian-vaarallinen.html
Vaiettu salaisuus ja media syyllinen.
myöntää että oma hyvinvoiti perustuu vääryyteen. Joko itse tehtyyn tai vaettuun vääryyteen.
95% työttömistä käsittääkseni hakee ja tekisi töötä jos ihmisarvolle sopivaa työtä olisi tarjolla.
yhteiskunta joka pakottaa johonkin ryhmään kuulumisen perusteella tekemään työtä muita huonommin ehdoin on menettänyt oikeuden käyttää itsestään nimitystä oikeusvaltio.
http://www.adressit.com/suomieioleoikeusvaltio
Mutta onneksi aika kiitettävä osa kansaa on heräämässä ja valmiita puolustamaan ihmisoikeuksia.
olis kyllä syytä herätä, muuten tulevaisuudessa kaikki työ teetetään "harjoittelijapalkalla" vuokrafirmojen kautta. Myös paljon nykyään käytettyihin "tarvittaessa töihin kutsuttava"- sopimuksiin olis syytä puuttua.
Tätä menoa meiltä viedään kaikki etuisuudet palkkaa myöten. "Työtätekevästä köyhälistöstä" pitäis päästä eroon, eikä kasvattaa sitä.
Mitä AY-liikeen edustajat ovat tehneet työttömien oikeusturvan kehittämisessä Vakuutusoikeudessa ja Työttömyysturvan muutoksenhakulaitakunnassa.
Molemmissa AY-liikkeen "asiantuntijat" ovat kumileimasimena hyväksyneet kaikki oikeusturva loukkaukset asioiden käsittelyssä---
AY-liikkeelle on eduksi "työtätekevän köyhälistän" syntyminen. Työpaikoilla Eliitti-työläiset saavat siirrettyä töitään alempi-arvoisille ja samalla voi nostaa omia "asiantuntemusta" vaativien töiden palkkoja.
Ei suomessa köyhiä tarvitse muut kuin SAK/SDP.
Oikeudenmukainen tuloero?
Kokoomukselle ei kelpaa orjatyön purku, ?
Älkää antako periksi, postin työläiset!
Yö- Kiitos ja Kunnia:
http://www.youtube.com/watch?v=8ZMJO98xy4U