Mitä hallitus aikoo tehdä

Mikä koko totuus eri arkistoista onkin, kaikkien etu olisi, että supon kassakaappiin talletettu Stasi-lista julkistetaan. Vain totuus voi nitistää sitkeät huhut.

Kansalaiset tietävät myös, että tiedustelukortistoon voi joutua joutavista syistä. Yhteydenpito on poliitikon, diplomaatin tai toimittajan normaalia työtä eikä tällöin voi rajoittua puhumaan vain säästä. Maanpetos on eri asia.

Tarkka raportointi heijastui varmaan suhtautumiseen esimerkiksi Tarja Haloseen ja Erkki Tuomiojaan Washingtonissa.

Oliko virhe näiden ex kihlaparin valinta "suomen edustajiksi" . Olivatko liian kommunisti taustaisia puoluettomaan maahan, maailmanparannus puheineen.
2218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

poliitikon nimet kokoomuksesta kommunisteihin, että niitä listoja ei näiden poliitikkojen aikana paljasteta. Eikä tarvitsekaan. Mitä sinä niillä tiedoilla teet. Ei voida alkaa käydä oikeutta jonkin ajan poliittista suuntausta vastaan vain sillä perusteella, että nyt elämme erilaisessa yhteiskunnassa ja voimme muka tuomita mennyttä, joka on kokenut konkurssin.

Äänestä
  • Eli, nämä samat, mm USA suhteitten hoitajoksi, ja kun siellä kuitenkin tieto heistä. Niin ei hyvältä näytä.

    Esim. USA hyvinkin nuuka, mm. isänmaallisuudesta. Sama pätee Venäjällekkin, hekin isänmaallisia. Saattavat samoin hyljeksiä, vaikka heille aikoinaan työtä tehtykkin toisessa maassa. Tai oltu myötämielisiä heille.

    Sanotaan nyt vaikka..> kun parereistaan ja muualtakin näkevät, että tuo ollut esim. Stasi yhteyksissä, ja nyt noinkin koprkealla maassaan, niin miten on suusrmaalla suhtautuminen ao henkilöön, joka jopa edustaa Suomea.

    Kun tuo tai nuot, niin se saattaa mennä muille kun aletaan hyvyyksiä asioissa katsomaan. Se on noin raadollista. Neuvotoliittoa ei enään tule, vaikka kuin oli hyvä mielistään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


odottaako 2012 kirjoitti:

Mikä koko totuus eri arkistoista onkin, kaikkien etu olisi, että supon kassakaappiin talletettu Stasi-lista julkistetaan. Vain totuus voi nitistää sitkeät huhut.

Kansalaiset tietävät myös, että tiedustelukortistoon voi joutua joutavista syistä. Yhteydenpito on poliitikon, diplomaatin tai toimittajan normaalia työtä eikä tällöin voi rajoittua puhumaan vain säästä. Maanpetos on eri asia.

Tarkka raportointi heijastui varmaan suhtautumiseen esimerkiksi Tarja Haloseen ja Erkki Tuomiojaan Washingtonissa.

Oliko virhe näiden ex kihlaparin valinta "suomen edustajiksi" . Olivatko liian kommunisti taustaisia puoluettomaan maahan, maailmanparannus puheineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu