Tällä palstalla kitistään vähän väliä suomalaisen taksin hinnoista ja ihannoidaan Eestin taksien halpoja hintoja.
Vietin juuri viikon eri paikkakunnilla ympäri Viroa ja taksillakin tuli ajeltua toista kymmentä kertaa. Tallinnassa taksien hinnat ovat jo hyvin lähellä suomen hintoja, jotkut tapaukset jopa kalliimpia kuin meillä. Muualla hinnat noin puolet halvempaa kuin Suomessa. Lähtömaksukin(50-60ek eli 3,21-3,85e) Tallinnassa on keskimäärin vain euron halvempi kuin suomessa, kilometrihintakin oli 15ek eli noin 0,96e/km(suomessa 1,16e/kk. Pärnussa lähtö oli 45ek eli 2,88e ja 10ek/km eli 0,64e/km. Kerran osui kohdalle taksi jonka hinta ylitti selvästi suomen hinnat, oma moka kun en katsonut hinnastoa ikkunasta. Laillistettu ryöstö josta sain suttuisen käsin kirjoitetun kuitin kun aikani sitä ruinasin.
Mutta hintoja vertailtaessa pitää ottaa tietysti huomioon paikallinen elintaso ja suhteuttaa se taksin hinta siihen kuinka kallista taksin käyttö on paikallisille asukkaille. Suomessa keskimääräinen palkka on noin 2100,00e/kk ja Virolaisen palkka on noin 400e/kk eli noin 20% suomalaisten palkoista.
Jotta virolaiset saisivat ajaa yhtä halvoilla takseilla kuin me suomalaiset saamme ajaa niin Virolaisten taksien pitäisi laskea hintoja ainakin puolella jotta se olisi paikallisille yhtä halpaa kuin täällä suomessa taksilla matkustaminen on, kuin suhteutetaan se palkkatasoon. Tallinnassa vielä enemmänkin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomeenkin ehkä saadaan vielä kunnon
palkankorotukset, mutta sama kuin hoiva-alalla
eivät ne pyytämällä tule, eikä niitä varsinaisesti ole tällä alalla edes pyydetty. Eläkkeelle tulee jäämään paljon taksimiehiä, eikä useimpien tilalle saada varmastikaan ketään, ellei palkkoja (elintasoa) nosteta. Kuljettajakato on ihan ilmeinen. PKS:lla liuta asiakkaita harva se päivä odottaa taksia - tuloksetta. On kieltämättä aika huoleton tunne lähteä ajoon, kun datalla roikkuu parikymmentä hoitamatonta kenttäennakkoa.
Toki on hyvä, että monopolisoitu ja
kokonaisuutena laadukas järjestelmä pidetään kohtuuhintaisena. Mutta kyllähän se siltä tuntuu, että "hintakurissa" on tapahtunut vakava ylilyönti. Kun ajoa on jatkuvasti palkkaakin kertyy, mutta alan luonteeseen kuuluu, että välillä kyytiä joutuu odottamaankin. Maaseudulla saatetaan odottaa pitkäänkin.
En usko, että kuljettajapulaa saadaan
ratkaistua, ellei verotettavaa tuntipalkkaa saada nostettua vähintään 13-15 euroon. Öisin on toki maksettava sitäkin enemmän.
AKTn tämän hetken taulukkopalkat 160 tuntia kuukaudessa tekeville ovat: Peruspalkka 12.20/h. Iltalisä 20% yölisä 40% ja Sunnuntaityökorvaus 100%. Tämän päälle kuuluu maksaa kokemuksesta lisää 4, 7 ja 12 vuoden jälkeen 5% kustakin.
Taksissa tienaa noin 40% sopimuspalkoista. Taksialalla ei myöskään tunneta ylityökorvauksia, eikä pekkaspäiviä, joita saa palkallisena 18 tai jopa 19 vuodessa.
Taksiala kaipaa uudistusta. Nykyinen palkkamalli ei enää riitä millään. Työvoimapula pahenee, koska alasta ei ole kuin sivutyöksi. Ei kenenkään oikeasti kannata istua 40 euron nettopäiväpalkalla 12 tuntia auton ratissa. Siivousalakin on pyyhkäissyt taksista ohi jo vuosia sitten.
Kustannuksia on kevennettävä alalta ja valtionkin on löysättävä liian tiukkaa taksalinjaa. Valtio kohtelee taksien "renkejä" kuten koiria. 7 Euroa ei ole kohtuullinen tuntiansio taksinkuljettamisesta.
"Kustannuksia on kevennettävä alalta ja valtionkin on löysättävä liian tiukkaa taksalinjaa. Valtio kohtelee taksien "renkejä" kuten koiria. 7 Euroa ei ole kohtuullinen tuntiansio taksinkuljettamisesta."
Ei taida onnistua. Valtiolla on taksapolitiikassa oma lehmä ojassa, sillä kunnat ja Kela joutuvat nykyisten lakien mukaan maksamaan yhteiskunnan kustantamia taksikyytejä. Jos taksoja nostettaisiin nousisivat myös valtion ja kuntien menot. Olenkin usein miettinyt, että kumpi tulee valtiolle kalliimmaksi taksojen muutaman % vuotuinen nosto vai taksien kulurakenteen laskeminen esim, polttoainevero, autoverot ja käyttömaksut niin, ettei taksoja tarvitsisi nostaa. Kyseiset verohelpotukset ovat esim. linja-autoilla, saattaisi ilman noita helpotuksia se bussilippukin olla hiemen eri suuruusluokkaa, kuin nyt. Niin ja siitäkin tavallinen työssä käyvä ihminen saa osan vähennettyä verotuksessaan, taksilla tehtyjä työmatkoja ei yksityinen saa verotuksessaan vähentää.