Osaisiko kukaan kertoa

Uskon, että hakukoneella löydät kotisivun ja sieltä löytyy varmaan tietoa.

...jos täällä joku olisi voinut keskustella!

Esikoisena ajattelin vaihtaa uusheräykseen, mutta kun siellä vaativat syvällisempää katumusta ja olisi pitänyt ruveta tekemään lähetystyötä ja muuta semmoista, koska olen senverran laiska en vaihtanut huonompaan.

Olen käynyt heidän kokouksissaan ja siellä julistetaan Jumalan Sanaa Raamatun mukaan. Heidän laulunsa ovat todella ihania ja siellä on minullakin muutamia ystäviä. Tässä vuosien mittaan olen käynyt monissakin herätysliikkeissä ja jokaisessa on jotain hyvää. Ne "huivipäät" vähän hämmästyttivät minua ja sinne en mennyt kuin kaksi kertaa (naapureiden kanssa, kun pyysivät mukaan heidän seuroihinsa). Naapurini olivat kyllä aivan ihania uskovaisia ihmisiä. Nyt heistä jo ainakin kaksi on Taivaan kodissa - en ole kuullut vuosiin heistä kun he muuttivat pois naapuristani miehen kuoltua.

Uusiheräyksen kotisivut:

http://www.uusherays.fi/

Kalevi Silvolan esitelmä aiheesta:

Esitelmä Nurmeksen Kesäseuroissa 3.7.05
Kalevi Silvola

SYNTY JA KEHITYS
Lestadiolainen Uusheräys sai alkunsa yli 100 vuotta sitten. Vuonna 1899 kirjoitti silloinen Jyväskylän maaseurakunnan kirkkoherra K. A. Heikel näin: "Tämä n. k. uusi heräys on saanut alkunsa Jumalan sanan ja rukouksen kautta Kittilän seurakunnassa talvella 1894 -1895. Sieltä se on maallikkosaarnaajain kautta levinnyt Ouluun, Helsinkiin ja moniin maaseutuihin."
Lestadiolainen herätysliike oli joutunut 1800 ja 1900 lukujen taitteessa vaikeuksiin. Monet saarnaajat opettivat, ettei lain saarna kuulunut enää uskoville. Tämä johti epäterveeseen vapaamielisyyteen. Liikkeen piirissä oli kuitenkin niitä, jotka korostivat, että julistuksen ja elämän tuli vastata toisiaan.
Heikel kirjoitti, ettei kristillisyys ei ole sitä, että seuroissa saadaan synnit anteeksi "seiniä myöten", mutta sitä ei seuraa sisäinen uudistuminen. "Parannus on ennen kaikkea sisällinen muutos ihmisessä, josta mielen muutoksesta sitten parannuksen hedelmät ilmenevät." Oli palattava itsensä Laestadiuksen opetukseen: kristittyjen tuli osoittaa uskonsa todeksi myös käytännössä. Tarvittiin uutta heräystä. Vastustajat nimittivät näin ajattelevia uusheränneiksi ja tästä haukkumanimestä tuli uuden liikkeen nimi Uusheräys.

Kittilän merkittävimmän hengellisen isän, Pietari Hanhivaaran eli Hanhi-Pietin kuvaus Väinö Havakselle selventää, mistä syistä ero alkoi kehittyä. "Me täällä Lapissa olimme jo kauan sairastaneet etelän kristillisyyden kulkua. Jumalan sanan lukeminen ja rukous olivat jääneet syrjään. Kaikenlaista saastaa ja lihallisuutta tuli julki. Saarnaajia saatiin yhä uudelleen kiinni juoppoudesta ja huoruudesta. Ja kuitenkin kilpailtiin siitä, kuka taitaisi avarimmin evankeliumin julistaa. Pyhityksen ja neuvon sanoja kartettiin. Monet totiset sielut kärsivät, mutta olivat voimattomat. Meistä tuntui, että ellemme lähde liikkeelle ja sano vastustavaa varoituksen sanaa, joudumme Herran edessä tilille." Rovasti Oiva Virkkala on 1945 julkaisemassaan kirjassa Alkulähteille tieteellisesti selvittänyt liikkeemme syntyä ja luonnetta. Virkkalan kirjasta ilmenee, että Uusheräys syntyi "puhdistusliikkeenä, joka tahtoi ravistaa seurakunnat hereille siitä valvomattomuudesta ja keveästä hengestä, jonka valtaan melko yleisesti oli jouduttu." Tällaisena havahtumisena uuteen valvomiseen liike saikin aluksi kannatusta, mutta myös jyrkkää vastusta. Syitä vastustukseen oli monia. Yleisesti ottaen Uusheräyksen kirvelevä julistus loukkasi velttojen uskontunnustajien omiatuntoja. Se nosti esiin yksilön ja korosti omakohtaisen vastuun merkitystä. Se korosti pyhityselämän tärkeyttä, joka monilta oli jäänyt vaille huomiota. Jumalan vanhurskautta korostaen se julisti, että synti on vakava asia ja että synnistä pelastuminen täytyy ottaa vakavasti. Uusheräys merkitsi tunkeutumista pintaa syvemmälle. Se halusi paneutua Kristuksen kärsimisen ja kuoleman merkitykseen. Kristuksen veri ja haavat tulivat rakkaiksi.

Heikelin, Hanhi-Pietin ja Virkkalan kirjoitusten mukaan Uusheräyksen syntyprosessi on ollut syvältä kouraiseva. Siinä ei todellakaan ole ollut kyse pintaliidosta. Liikkeellämme on ollut alusta lähtien pyrkimys suoruuteen ja avoimuuteen. Meillä on tällainen hengellinen perintö ja haluamme pitää siitä kiinni, vaalia sitä. Kristillisyys ei ole uskottava, elleivät opetus ja elämä käy yksiin. Tästä on laajasti keskusteltu kuluneen kevään aikana kirkon piirissä. Liikumme kristinuskon perusasioissa, rehellisyydessä ja luotettavuudessa.

SISÄLTÖ JA LUONNE
Uusheräyksen korostukset aiheuttivat sen, että se koettiin vastakohdaksi muulle lestadiolaisuudelle. Vanhoillislestadiolaisten taholta Uusheräystä kohtaan esitettiin ankaraa vastustusta. Marjatta Aittola kertoo Uusheräyksen syntyä koskevassa pro gradu tutkielmassaan, että uusheräyksen isät tahtoivat viedä liikettä takaisin lestadiolaisen alkuheräyksen suuntaan ja itsensä Laestadiuksen opetuksiin. Laestadius korosti ripin merkitystä. Myös Uusheräys korosti rippiä ja piti sitä sielunhoidon kannalta tärkeänä. Synninpäästöä ei pitänyt julistaa katumattomille.

Merkittävä alkuheräyksen ja uusheräyksen yhteinen piirre on lain kolmannen käytön hyväksyminen. Kristityn on tehtävä jokapäiväistä parannusta. Jos lähdetään siitä, ettei jokapäiväinen parannus koske uskovaista, ollaan äkkiä synnittömyyden tilassa ja samalla pahasti harhassa. Tätä harhaa on esiintynyt maailman sivu kirkon liepeille joutuneissa liikkeissä. Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä mm. Erkki Reinikainen on korostanut, ettei laki kuulu uskoville.

Heikelin mukaan syynä uusheräyksen "syntyyn oli alkuperäisesti se, että muutamat laestadiolais- uskovaiset huomasivat, että kristillisyys heissä itsessään ja monissa muissa oli käynyt kovin pintapuoliseksi ja että pyhitysoppi oli joutunut syrjäytetyksi. Mikä on sydämeni kallein tavara? Missä asioissa minä valvon? Onko minulla murhe synneistäni? Tunnenko hengellistä köyhyyttäni? 0nko Vapahtaja Jeesus minulle rakas? Tunnenko itseni hänen murhaajakseen syntieni kautta? Onko sydämeni sär- kynyt? Nämä ynnä monet muut tämän suuntaiset kysymykset tulivat uusheränneille tärkeiksi tutkimusaiheiksi. Ja niin kuin on tavallista tällaisissa tapauksissa, rupesivat toiset näitä tutkisteluja kannattamaan ja toiset taasen vastustamaan. Ne, jotka tätä uutta katsantokantaa kannattivat, saivat nimen "uusheränneet" ja toisia ruvettiin nimittämään vanhoillisiksi.

Laestadius itse näki oikeita kristittyjä muissakin piireissä kuin omassa kannattajajoukossaan. Tämän näkemyksen myös Uusheräys on omaksunut. Sen seurakuntaoppi on väljempi kuin vanhoillislestadiolaisten, jotka eivät vieläkään tunnusta tosi uskoviksi muita kuin heikäläiset. Heikel kertoo edelleen, että erimielisyydet laestadiolaisten keskuudessa synnyttivät riitaa ja johtivat osan kummankin suunnan kannattajista äärimmäisyyksiin. Kun nämä äärimmäiset kummallakin puolella pysyivät kannassaan, sammui veljellinen rakkaus ja jyrkkiäkin arvosteluja toisista lausuttiin.

Erimielisyydet kärjistivät käsityksiä kristillisyyden luonteesta. Eräät uusheränneet vaipuivat toivon ja epätoivon rajalle, epäilivät kristityksi tuloaankin ja luulivat olevansa vielä ahtaalla portilla ja pelkäsivät autuuden omistamista hengelliseksi ylpeydeksi. Kun vanhoilliset saivat nähdä tämän kaiken, "tuli heille omavanhurskauden pelko niin suureksi, että useat heistä eivät enää uskaltaneet kuulla eikä puhua mitään sisäisestä hengen elämästä, näkymättömän Jumalan rukoilemisesta eikä yleensä pyhityselämästä. Sana pyhitys ja vanhurskaus sulatettiin heidän puheissaan samaksi käsitteeksi..." Näin siis Heikel.

Heikel huomauttaa kuitenkin, etteivät suinkaan kaikki vanhoilliset eikä uusheränneet menneet näihin äärimmäisyyksiin. Monet ymmärsivät, ettei toisen umpimähkäinen tuomitseminen ollut oikein. Vanhoillisista yhä kasvava joukko ymmärsi kristillisen elämän sisäisen puolen tärkeyden ja erotti pyhityksen vanhurskauttamisesta. "Eivät kaikki myöskään ole ahdasmielisiä uusheränneisiin tahi muihin uskonnollisiin suuntiin kuuluviin nähden. Jopa muutamat ovat uskaltaneet nämä mielipiteensä julkilausua ja saaneet siitä rohkeudestaan osakseen puoluekurin painostusta." Uusheräyksen synty oli Virkkalan mukaan historiallinen välttämättömyys. Sen aloittajat menettelivät oikein lähtiessään ravistelemaan seurakuntia ja kristittyjä hereille. Sama tehtävä liikkeellä on tänäkin aikana. Uusheräys tunnustaa oikeaa uskoa olevan muuallakin kuin sen omassa piirissä. Se voi olla yhteistyössä muiden herätysliikkeiden kanssa herkemmin kuin muut lestadiolaisryhmät. Näemme ja koemme, että vaikka pidämme kiinni omasta liikkeestämme ja arvostamme sitä, kristittyjen on syytä tottua yhteistyöhön. Yhteistyö on mahdollista menettämättä omaa identiteettiään. Yhteistyötä tekevien ryhmien on vain kunnioitettava toisiaan. Herätysliikkeiden on hyvä muistaa, että Herramme tahtoo kaikkien kristittyjen olevan yhtä.

LÄHETYSTYÖ JA KANSANOPISTO
Uusheräyksellä lähetystyö on ollut tärkeää alusta lähtien. Vuonna 1907 se aloitti neuvottelut yhteistyöstä Suomen Lähetysseuran kanssa ja vuonna 1908 sen kannattajat järjestäytyivät Suomen Lähetysseuran Lestadiolaiseksi Haaraosastoksi. Siitä lähtien liike on tehnyt lähetystyötä Lähetysseuran yhteydessä. Uusheräykseen kuuluneet henkilöt aloittivat SLS:n yhteydessä lähetystyön Kiinassa Hunanin maakunnassa jo 1909. Silloin Lähetettiin Kiinaan opettaja Iida Rönkä. Vuonna 1911 Kiinaan lähti lääkäriksi valmistunut Helmi Heikinheimo. Eliel Auno lähti morsiamensa Hellin Karlssonin ja Jaakko Ojanperän kanssa Kiinaan 1913 ja Ojanperän morsian Katri Mannerheimo seuraavana vuonna. Vuonna 1924 olivat Kiinassa Yrjö A. Nummi ja vaimonsa Ida sekä Ida Leppiniemi. Helmi Sakari saapui maahan 1924. Tämä oli vahva näyttö liikkeen lähetysrakkaudesta. Kiina osoittautui vaikeaksi lähetyskentäksi. Lähettien oli poistuttava maasta. Yhteiskunnalliset olot kävivät vaikeiksi. Uusheräyksen piiristä lähteneet lähetit ovat olleet mukana suurin piirtein kaikilla SLS:n kentillä.

1950-luvulla liike järjestäytyi Lestadiolaisten Lähetysyhdistysten Keskusliitoksi, jonka jäseniä ovat paikallisyhdistykset, säätiöt ja yksityiset ihmiset. Muutama vuosi sitten nimeksi otettiin Lestadiolainen Uusheräys. Palattiin alkuperäiseen nimeen. Nimessä haluttiin säilyttää sana lestadiolainen, toisin kuin esim. vanhoilliset ja rauhansanalaiset, jotka ovat kiusallisen Laestadius- viitteen poistaneet nimistään. Rinnan ulkolähetysherätyksen kanssa syntyi myös sisälähetysnäky. Haaraosaston päätoimikunta julkaisi 1917 vihkosen, jossa asiasta kerrotaan näin: ”Vuonna 1909 heräsi Suomen Lähetysseuran Lestadiolaisen Haaraosaston monissa jäsenissä ajatus toimeenpanna lähetys köyhälistön keskuuteen ylimaassa, jonka epälukuisissa kodeissa, kyläkuntain takalistossa, asuva kansa polvi polvelta on elänyt ja yhä elää aineellisessa kurjuudessa ja henkisessä tietämättömyydessä sekä mikä vielä ikävintä – elää useimmat vieraina Jumalalle.”

Haaraosasto todella lähetti omilla ja ystävien varoilla useita naisia syrjäseuduille työhön, jota nykyisin vastaa diakoniatyötä. Naiset kulkivat kaksittain talo talolta köyhimmissä kodeissa. He antoivat vähäistä vaateapua, kirjallisuutta, lukivat Raamattua tai Laestadiusta ja keskustelivat, lohduttivat ja rohkaisivat, kokosivat lapsia ja aikuisia seuroihin. Jokaisesta matkasta tehtiin raportti ja se julkaistiin. Vuonna 1909 naiset liikkuivat Suomussalmella, 1910 Puolangalla, 1911 Hyrynsalmella, 1912 Kuhmonniemellä, 1913 Kuusamossa sekä 1914 Soanlahdella ja Suistamolla.

Olen tutustunut raporttiin, jonka ovat kirjoittaneet diakonissa Thilda Lahti ja leski Hanna Järvelä. Heidän matkansa kulki reittiä Kuopio - Savonranta – Liperi - Joensuu – Sortavala – Viipuri – Terijoki – Valkeasaari. Raportti on päivätty Terijoella 20.12.1915. Matkakuvaus on hiukan surkutteleva mutta realistinen. Siitä käy ilmi, että lähettien kohtaamat ihmiset, ainakin jotkut, tulivat autetuiksi. Vuonna 1916 samanlaisen avustusmatkan tekivät Eliina Valkama ja Mimmi Nisunen Viitasaarelle, Keiteleelle ja Kivijärvelle. Nämä diakoniamatkat olisivat oman tutkimisen arvoisia. Niistä ei taida moni tietääkään. Ne ovat meille velvoittava perintö. Miten jatkamme tämän perinnön hoitamista? Marjatta Aittola mainitsee Havaksen tienneen, että näitä matkoja tehtiin vuoteen 1927 saakka. Tieto lienee virheellinen, sillä mainintoja matkoista on ainakin vielä vuodelta 1938.

1930- luvulla alkoi Uusheräyksen piirissä elää ajatus omasta kansanopistosta. Opistoa kaavailtiin aluksi Kemijärvelle. Valmistelut olivat jo melko pitkällä, kun ne sitten raukesivat. Kansanopistoasiaa ei kuitenkaan haudattu. Kalajoen Kristillisen Kansanopiston perustava kokous pidettiin Ylivieskan rukoushuoneella kalevalanpäivänä 28.2.1938. Kannatusyhdistys perustettiin ja valittiin johtokunta, jonka tehtävänä oli jatkaa valmisteluita. Varojen puutteen, kohta syttyneen sodan ja siitä johtuneiden vaikeuksien takia toiminta pääsi alkamaan vasta 20.1.1942, sodan vielä kestäessä. Tästä alkoi määrätietoinen opetustoiminta Uusheräyksen hengessä. Parhaillaan oppilaista jopa 60 oli oman ystäväpiirin kodeista. Opistolla on ollut tärkeä merkitys liikkeen itsetunnolle. Se on antanut sekä tietopuolista että käytännöllistä opetusta. Se on muodostunut monille ponnahduslaudaksi jatko-opintoihin. Moni on opistokurssin käytyään päässyt seminaariin, diakonissalaitokselle, kaupallisiin oppilaitoksiin tai saanut perusopetusta oman maatilan viljelemiseen. Opisto on meidän valkopurjeinen lippulaivamme jonka purjeiden nostattamana olen itsekin saanut ratkaisevimmat sykkeet elämän taipaleelle. Muistelen saamani opetuksen ohella myös opiston ilmapiiriä, kodin henkeä. Kodin hengen lapset ovat kiitollisia kasvuympäristölleen.

NYKYHETKI
Liikkeemme merkittävimmät vaikutusalueet ovat pohjoisesta alkaen Sodankylän, Kittilän, Kemijärven seutu, Kemin - Tornion seutu, Oulun seutu, Pohjois- Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaalla Kurikka, Jalasjärvi, Ilmajoki ja Teuva. Toimintaa on Turussa, Helsingissä, Lahdessa ja Haminassa. Joensuun - Enon seudulla on toimiva keskittymä, samoin Kajaanissa. Uusia yhdistyksiä on perustettu mm. Kuopioon ja Tampereen kupeeseen Kangasalle, jossa on liikkeen leirikeskus Heinäkallio.

Toimistomme sijaitsi aikaisemmin Oulussa mutta siirtyi pari vuotta sitten Kurikkaan, joka nykyisin taitaa olla liikkeen vahvin pitäjä. Kannattajien täsmällistä määrää on vaikea sanoa. Se on suurempi kuin paikallisyhdistysten jäsenmäärä. Myönteinen arvio saattaisi olla n. 3000 tienoilla, tai enemmänkin. Äänenkannattajan Lähettäjä- lehden tilauskanta on vajaat 2000, eikä se luonnollisesti tule kaikille, esim. perheissä tilataan vain yksi lehti.

Kannattajakunta on aktiivista seurakuntaväkeä. Se toimii lähetyspiireissä, kuoroissa, luottamushenkilöinä. Asenne seurakuntaan on myönteinen. Omia seuratiloja eli rukoushuoneitakin on käytössä. Enimmäkseen toimitaan seurakunnan tiloissa.

Merkittävä voimainponnistus oli laulukirjan Siionin Matkalaulujen uudistaminen. Kirja on yhteinen Rauhan Sanan kanssa ja uudistustyö toteutettiin yhdessä. Se onnistui hyvin ja työhön ollaan tyytyväisiä. Uudistustyö oli hyvä näyttö kotiekumeenisesta yhteistyöstä.

Liikkeeseen lukeutuvia pappeja ja teologeja on n. 40, maallikkosaarnaajia ja evankelistoja n. 30.
Omia päätoimisia työntekijöitä tällä hetkellä ovat toiminnanjohtaja, toimistosihteeri, nuorisosihteeri, yhdessä Oulun rukoushuonesäätiön kanssa kenttätyöntekijä, osatoiminen lähetyssihteeri sekä neljä osa-aikaista aluetyöntekijää. Taseen loppusumma vuoden 2004 lopussa oli 1.054.960 euroa. SLS:lle olemme viime vuonna tilittäneet 32.000 euroa. Venäjän Karjalan työhön on käytetty 40.000 euroa. Talous on kunnossa, velkaa ei ole. Tähän saakka olemme tulleet kohtalaisesti toimeen ja olemme voineet lisätä vähitellen työntekijäkuntaa. Silti uskomme, että tulevaisuus on vapaaehtoisissa, jotka sitoutuvat oman hengellisen kotinsa rakentamiseen. PTS- suunnitelma on vuosiksi 2003-2007. Tarkoituksena on tämän suunnitelman mukaan kasvattaa toimintaa. Sääntöjen mukaan Uusheräyksen tarkoituksena on julistaa evankeliumia ja harjoittaa sielunhoitoa Raamatun ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen mukaan sekä oman perinteensä hengessä. Julistustyö ja sielunhoito kotimaassa tapahtuu jumalanpalveluksissa, seuroissa ja muissa kohtaamisissa. Lähetystyötä tehdään pääasiassa yhdessä SLS:n kanssa. Nykyisin on voimassa Inkerin kirkon kanssa yhteistyösopimus ja liikkeen vastuulla on kaistale seurakuntatyöstä Karjalassa Pitkärannan seurakunnassa. Yhteistyötä lähetyksen saralla on myös Kansanlähetyksen ja Kylväjän kanssa. Tuemme näiden järjestöjen kautta kentälle lähteneitä lähettejä, jotka ovat lähteneet Uusheräyksen piiristä.
Suurin vuosittainen tapahtuma on Kesäseurat, jotka tänä kesänä ovat täällä Nurmeksessa 1.-3-7.05.

Liikkeen ensimmäinen lippulaiva on kuten sanottu, Kalajoen Kristillinen Opisto, jonka rakennuskanta on uutta. Talossa on vuosittain n. 100 opiskelijaa. Pitkien kurssien lisäksi on runsaasti ns. lyhytkursseja.

Toinen lippulaiva on Leirikoti Heinäkallio Kangasalla, joka on juuri uusittu ja laajennettu ja jonka toiminta kasvaa. Alun perin se oli pienehkö maalaistalo. Sen ystäväpiiri sai lahjoituksena. Koti on hyvällä paikalla Tampereen lähellä.

Kolmas lippulaiva on uudistunut Lähettäjä- lehti. Lehdellä on ollut monta nimeä, tätä ennen Vartijan ääni, sitä ennen Kolkuttaja. Lehti on uudistunut niin, että sitä kannattaa markkinoida. Se on jaettu Nurmeksen jokaiseen talouteen.

Perjantaina hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuodelle 2006. Siitä joitakin uusia tavoitteita. Kustannustoiminnan kasvattaminen on eräs niistä. Haluamme tarjota lukijoille hyviä, hengellisesti rakentavia tekstejä, äänitteitä, videoita, kasetteja ja elokuvia. Suunnitteilla on mm. laadukas levy, johon sanat kirjoittaa Väinö Simojoki ja sävelet luo hänen poikansa, maankuulu Pekka.

Julistus- ja sielunhoitotyössä aloitetaan internetin kotisivuilla hartausohjelmien tuotanto ja raamattuopetus. Kokeillaan myös radio-ohjelmien tuottamista. Nuorisotyön osalta voi mainita suuren nuorisotapahtuman valmistelujan aloittamisen Uusheräyksen lähetystyön 100- vuotisjuhlaan vuonna 2007. Julkaisu- ja tiedotustoiminnan kohdalla tulee entistä voimakkaammin esiin internetin käyttö. Heinäkalliolla yritetään lisätä mm. retriittien määrää; näille onkin nykyaikana kysyntää ja leirikotimme on oiva paikka niiden pitämiseen. Koulutus- ja kurssitoiminta oman väen piirissä on verraten hyvällä tolalla, mutta aina on saatava lisää koulutusta, että osataan toimia muuttuneissa olosuhteissa luottamusta ja uskottavuutta herättävällä tavalla. Olemme kehitelleet omasta perinteestämme nouseva koulutusohjelmaa, jossa Raamattu, rukous ja sielunhoito olisivat esillä tärkeimpinä tekijöinä. (RRS-ohjelma). Mielestäni toimintasuunnitelma on selkeä ja haasteellinen.

Herätysliikkeet elävät nykyisin etsikkoaikaa. Joku on jopa hajoamisen partaalla. Jokainen joutuu kysymään, mihin meitä tarvitaan? Eikö seurakunta riitä hengelliseksi kodiksi? Mitä lisäarvoa herätysliike siihen kuuluvalle antaa?
Meillä Suomessa ollaan siinä onnellisessa asemassa, että herätysliikkeemme kuuluvat kirkkoon. Ne ovat kirkon omaa toimintaa. Tämä on aina hyvä muistaa. Kun kuulun herätysliikkeeseen, tuen sen toimintaa, toimin sen piirissä, teen tätä omassa kirkossani. Oma hengellinen koti voi olla hoitava yhteisö. Siinä voi olla vaarana lämmittely omassa piirissä. Mutta jos liikkeen tavoitteena on evankeliumin julistaminen niin lähetysmailla kuin kotimaassakin, siinä ei ehdi viihtyä vain kodin lämpimällä takkavalkealla. On lähdettävä välillä kylmään maailmaan. On elettävä lähellä Jumalaa etsiviä ihmisiä, jos heille voisi osoittaa taivaan tien. Julistajan, todistajan ja palvelijan tehtäviä riittää jokaiselle palveluhaluiselle liikkeelle. Meitäkin tarvitaan. Meilläkin on oikeus ja velvollisuus muistaa lähetyksen ja rakkauden käskyä ja tehdä siitä johtopäätökset. Tilaa riittää. Tehtävää riittää. Meitä tarvitaan. Älköön sitä kukaan epäilkö! Liikkeemme syntyyn vaikuttaneet tekijät ovat sellaisia arvoja, joita on ilo olla toteuttamassa. Me kutsumme mukaan kaikkia, joilla on halu toimia elävän kristillisyyden synnyttämiseksi rakkaaseen isänmaahamme.

Lisäarvoa herätysliike antaa meille tekemällä meistä Kristuksen palvelijoita oman rakkaan liikkeemme hengessä ja perinteessä. Meillä on se takkavalkea, jossa saamme lämmitellä, kerätä voimia ja lähteä taas taipaleelle. On ilo kulkea yhdessä. On turvallista elää Jeesuksen Kristuksen haavojen turvissa. On autuaallista kuulla evankeliumin virvoittava saarna: sinun syntisi ovat anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Moni itsensä pettäjä pitää toisten suostumuksella apostolista saarnavirkaa sukupuolineutraalina - mitä se ei ole.

Älkää menkö yli kirjoitetun!:

Mark. 3:14
Niin hän asetti kaksitoista olemaan kanssansa ja lähettääksensä heidät saarnaamaan