Toistuva uni jäänyt häiritsemään

Aina on vaivannut hieman lapsi/nuoruusiässä näkemäni uni, joka toistui muutaman vuoden välein ehkä yhteensä viisi-kuusi kertaa. Nyt aikuisiässä sitä ei ole enää tullut, mutta mitähän se mahtais tarkottaa:

Olen kahden korkean kukkulan välissä laaksossa teltassa ja katselen teltan ikkunasta toiselle kukkulalle josta tulee jonkinmoinen vaijerirata alaspäin. Yhtäkkiä sieltä tulee kamalan ilkeän näköinen noita suoraan sitä telttaa kohden. Meen ihan paniikissa pois teltaan ikkunasta... Tähän se aina jäi - ikinä se noita ei tullut sinne telttaan, ja tavallaan jäi loppu näkemättä.


Viime yönä näin pelottavan unen rotasta joka hyppi mua kohden ja puraisi joka kerta. Yritin sanoo sille että en yritä sille mitään pahaa, mutta se ei ymmärtäny suomea =) no joo, mut oikeesti toikin oli tosi pelottava tapahtuma unessa, vaikkei se tässä kummoselta kuulosta, ahisti pirusti.
Tietääkö joku mitä rotta tarkottaa unessa?


Sitten vielä yksi joka kans vaivasi mua pitkään, ja on vieläkin elävänä mielessä, vaikka unesta on jo kolme vuotta. Eli muuta en muista kun todella elävästi sen että makasin selälläni ja joku veti puukolla mun päänahan irti niskasta poikkivedolla. Ja siihen heräsin. (Kamalaa kirjottaa tänne tälläsiä, mut taas tuli oikeen ahdistus kun vaan ajattelikin sitä unta.)

Kiitos ja kumarrus, jos joku osaa mieleni syövereitä tulkita!
6662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

joka yrittää tunkea sun elämään. Varoitus-uni.

Äänestä

Olen myös nähnyt hyökkäilevä/pureva rotta -unen, joskus myös käärme on ollut samassa roolissa. Muistaakseni olen nähnyt tämäntapaisia unia, jos olen epäillyt jotakin kaksinaamaisuudesta tms. Eli onkohan alitajunnasta tullut symboli epäilykselle, vai selvä viesti epärehellisestä ihmisestä.
Varoitus siis?

Äänestä

näkemäsi uni kertoo että olet kokenut turvattomutta. Noita on tiedostamattomien pelkojen symboli. Puraiseva rotta kertoo viettien ja vaistojen torjumisesta. Viimeinen uni on vaikea tulkita koska on vain yksi tapahtuma, mutta puukko ja hiukset/päänahka luovat mielikuvan siitä että olet kokenut olevasi vain "yksi päänahka" jollekkin henkilölle

Äänestä

...selitys toistuvalle unelleni sopii hyvin kuvaan lapsuudessa ajoittain kokemieni asioiden kanssa... myös kolme vuotta sitten näkemäni unen selitys sopisi kuvaan silloisen sekasortoisen elämäntilanteeni kanssa.

Kiitokset teille!
Huojensi jollain tapaa olotilaa,
oikein hyvää kesää!

Äänestä

Näin unta, että rotta puri kaulasta ja kun nousin siitä, niin näin huumeneulan ja jonkun egyptiläis aikaisen faaraota esittävän riipuksen, eli kulta kaulakorun.... Outo uni, eikö? Kuka voisi kertoa, mitä tämä tarkoittaa?

Äänestä

Mitä ensimmäiseen uneen tulee, kahden kukkulan välissä oleminen viittaisi vahvasti vanhempiisi. Joko olet tällöin kokenut jonkun sisaruksesi olleen uhkana, taikka sitten vanhempiesi parisuhteessa on ollut jotain vialla.

Monesti lapset kokevat olevansa syyllisiä vanhempiensa riitoihin. Tästä johtuu käänteinen asetelma, että sinä koet kahdet kukkulan välissä hyökkäyksiä, koska haluat syyttää asiasta itseäsi.

Toinen unesi ei liity luultavasti ensimmäiseen.

Rotta, mikä yleisimmin mielletään epämiellyttäväksi olennoksi, oikeastaan epämiellyttäväksi ja epätoivottavaksi asuinkumppaniksi, koska ne aiheuttavat tuhoja ihmisasumuksissa.

Miksi sellainen vaivaisi sinua, ellet ole päästänyt sitä taloosi, elämääsi?

Jostain syystä muistat lapsuutesi unen tässä yhteydessä. Niiden täytyy siis kytkeytyä yhteen jollain tavalla.

Ensimmäiseen uneesi liittyen, riitelivätkö vanhempasi? Toinen kertomasi unesi ikään kuin rinnastaa ne. Odotat parisuhteelta samanlaista riitelyä ja epäsopua kuin vanhemmillasi oli.

Mitä tulee kolmanteen uneen ja päänahan silpaisemiseen, on täällä jo otettu kantaa skalpin ottamiseen ja sen yleisiin merkityksiin. Sinut on voitettu ja alistettu.

Toisaalta, koska olet kertonut kaikki kolme unta, luultavasti ne merkitsevät sinulle jotain kokonaisuutena.

Vaikuttaa kuin yrittäisit sanoa itsellesi, että sinua uhkaa sama kohtalo kuin äitiäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NMN kirjoitti:

Aina on vaivannut hieman lapsi/nuoruusiässä näkemäni uni, joka toistui muutaman vuoden välein ehkä yhteensä viisi-kuusi kertaa. Nyt aikuisiässä sitä ei ole enää tullut, mutta mitähän se mahtais tarkottaa:

Olen kahden korkean kukkulan välissä laaksossa teltassa ja katselen teltan ikkunasta toiselle kukkulalle josta tulee jonkinmoinen vaijerirata alaspäin. Yhtäkkiä sieltä tulee kamalan ilkeän näköinen noita suoraan sitä telttaa kohden. Meen ihan paniikissa pois teltaan ikkunasta... Tähän se aina jäi - ikinä se noita ei tullut sinne telttaan, ja tavallaan jäi loppu näkemättä.


Viime yönä näin pelottavan unen rotasta joka hyppi mua kohden ja puraisi joka kerta. Yritin sanoo sille että en yritä sille mitään pahaa, mutta se ei ymmärtäny suomea =) no joo, mut oikeesti toikin oli tosi pelottava tapahtuma unessa, vaikkei se tässä kummoselta kuulosta, ahisti pirusti.
Tietääkö joku mitä rotta tarkottaa unessa?


Sitten vielä yksi joka kans vaivasi mua pitkään, ja on vieläkin elävänä mielessä, vaikka unesta on jo kolme vuotta. Eli muuta en muista kun todella elävästi sen että makasin selälläni ja joku veti puukolla mun päänahan irti niskasta poikkivedolla. Ja siihen heräsin. (Kamalaa kirjottaa tänne tälläsiä, mut taas tuli oikeen ahdistus kun vaan ajattelikin sitä unta.)

Kiitos ja kumarrus, jos joku osaa mieleni syövereitä tulkita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu