Millaisia pakkoajatuksia ihmisillä on? Olen kuullut, että ne liittyvät usein esim. väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja ovat siksi ahdistavia. Itselläni ei ole näin. Minua kalvaa jokin täysin merkityksetön tapahtuma menneisyydestä. Olen tehnyt jonkin täysin merkityksettömän virheen (kirjoittanut nimeni esim. sopimuksessa mielestäni väärään kohtaan, tietyssä tilanteessa sanonut jollekulle mielestäni jotain väärillä sanoilla jne.)Näen siis tapahtumassa kai jotain epätäydellistä: että asiat eivät menneet kuten olisi pitänyt. Asia sinänsä on aina kaiken kannalta täysin merkityksetön, mutta se ahdistaa valtavasti enkä usein pysty keskittymään mihinkään muuhun, ja koska en pysty keskittymään muuhun - vaikka pitäisi -, ahdistun entisestään lisää. Haaveilen kyllä muutenkin täydellisyydsestä, ja nuorempana minulla oli pakko-oireita (on vieläkin vähän, mutta ei häiriöksi asti). Onko muilla vastaavia?
Pakkoajatuksista
Sairas kusipää
151449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minulla on sellaisia pakkoajatuksia että jos on joku onnettomuusvaara, niin minulle tulee pakko-oireinen ajatus että olenko nyt tehnyt kaikkeni että onnettomuus estettäisiin ja että riittääkö se. Sitten minulla on sellaista että olenkohan varmasti pistänyt kahvinkeittimen pois päältä tai valot.
Pakko-oireet liittyvät perfektionismiin että joku ongelma on hoidettava nyt ja heti ja täydellisesti. Yleensä pitäisi osata nähdä asiat kokonaisvaltaisesti eikä takertua johonkin pikkuseikkaan. Pakko-ajatusten idea on estää uhkaava vaara. Jos on mitenkään mahdollista, koita olla ajattelematta asioita kouristuksenomaisesti. Ja sitten kun annat itsellesi vastauksen, saat ikään kuin heroiinipiikin ja rauhotut vähäksi aikaa. Muista jos alat kyselemään itseltäsi "mitä jos?"- kysymyksiä, muista antaa vastaus joka kerta.
"saat ikään kuin heroiinipiikin "
Oletko narkkari vai mistä tiedät vertailla?
Onhan hyvin tiedetty että narkoottisten aineiden väärinkäyttäjille kehittyy aina jonkitasoinen psyko-neuroosihäiriö ihan lievistä pakko-oireista psykoosiin. Että siinämielessä nämä ulkoisenvakutuksen takia hulluksi tulleet ovat kuitenkin eri asia kuin sisäsyistä hulluuntuneet.
Se oli vain vertauskuva. Narkkari tarvitsee piikin saadakseen mielenrauhan ja pakko-oireinen tarvitsee tyydyttävän vastauksen.
Ei sinulla nyt ihan sama probleema ole. Tai luultavasti pohjimmiltaan se on sama, mutta olisin paljon tyytyväisempi, jos voisin kysyä "mitä jos" -kysymyksiä. Ei minun tarvitse, koska tiedän, ettei mikään uhkaa, ahdistus vain on, koska ne asiat ovat päässäni. Jospa voisinkin suorittaa jotain rituaaleja helpottaakseni ahdistusta! Aikaisemmin oli niin. Enää ei.
Tiedän toki, että tulen kärsimään koko elämäni tästä. Täytynee vain koettaa unohtaa tai löytää jokin keino hallita sitä.
että ne ajatukset menevät pois. Siihen on uskottava, muuten siitä tulee hirvittävät paineet.
Sinun on ymmärrettävä että menneisyyttä ei voi kukaan muuttaa. Ei edes Jumala. Menneisyys on ohi ja sinä et voi kontolloida sitä. Jos koittaisit hyväksyä itsesi, ja koittaa jotenkin vapautua noista kahlitsevista asioista. Ottaa jotenkin sellainen hälläväliä- asenne. Miksi vaivaat itseäsi asioilla mihin sinulla ei ole mitään kontrollia ? Se on sama kuin ottaisi vastuun jostain Lähi-idän pommi-iskuista.
Niin, pitäisi ottaa hällä väliä -asenne, mutta eihän sitä pysty. Kaiken pitäisi aina olla täydellistä. Heti jos alan tuntea oloni hyväksi - niinkin joskus käy -, muistan, että se-ja-se asia on väärin, vinossa ja virheellinen, ja sitten ahdistun taas.
äärettömän omahyväistä ajattelua. Mene töihin ja ota vähän vastuuta asioista niin et leiki mitään pikkuprinsessaa jonka nukkekoti pitäisi olla "just oikein".
hiihihiii... idiootti.
Ei pakkoajatusten tarvii olla väkivaltaisia yleensä ne kehittyy hyvinkin sattumanvaraisesti, mutta tiettyjä yhteyksi aikaisempiin traumaattisiin kokemuksiin tietysti löytyy.
Pakko-oireita voidaan nykyään lääkitä ja hoitaa. Hoitotuloksetkin ovat hyviä jos oirehtija on itse motivoitunut hoitoon ja paranemiseen.
kilteille ihmisille ominnaisia pakko ajatuksia. Pelkään että sekoan ja otan iskän pistoolin ja lahtaan sillä koko perheen tai muutenvaan hirtän koko perheen kerralla jonnekkin metsään. Ei kovin mukavaa. Varsinkin nuo vahingoittamis ajatukset on kauheita. Tulee väkisinkin mieleen että pitäisi vain mennä loppu elämäksi osastolle ennenkuin sekoaa ja tekee jotain... Nyt syön zoloftia ja se vähän rauhoittaa noita ajatuksia. Luin vähän aikaa sitten skitsofreniasta ja siitä että paranoidisessa skitsofreniassa saattaa tuntua siltä että toiset kuulisivat sinun ajatukset. Tuo jäi pyörimään mieleen jotenkin ja nyt sitä kuvittelee välillä että toiset kuulevat ajatukseni. Vaikka miten yrittää ajatella muuta niin aina se ajatus pyörii päässä...
Oletko kertonut näistä tuntemuksistasi hoitavalle lääkärillesi tai terapeutillesi?
Sellaista toisten ajatustenlukemistaitoa ei ole kellään, että voisi tietää mitä toisen päässä oikeesti liikkuu.
Toista voidaan kuitenkin manipuloida ajattelemaan jollain tietyllä tavalla. Hyvinä esimerkkeinä vaikka mainokset. Tiedäthän toistetaan jotain hokemaa niin kauan, että kuulia kuvittelee jopa että se on ns. oma ajatus, tai erilaiset iskelmälauluthan ovat myös sellaisia, että ne ensinnäkin helposti tarttuu mieleen ja toisekseen ei meinaa millään lähtee pois. Tästäkin on varmaan monella lukuisia omia kokemuksia.
TV-viihteessä käytetään tätä manipulointia joissakin ajanvieteohjelmissa, joissa taikuri muka lukee ajatuksia, niissä kuitenkin käytetään erilaisia trikkejä ja muita 'temppuja' manipuloinnin lisäksi, että homma näyttää ihan muulta kuin mitä se on, niissä on siis kysymys illusiosta.
Muutenkin, niin viihde-, kuin mainosmaailma perustuu manipuolointiin, mutta tokihan samaa ilmiötä esiintyy esimerkisi politiikassa.
Kun ihmismieli on vielä nuori ja suhteellisen kokematon, sitä on helpompi ulkopuolisen muovata, kuin silloin, kun henkilöllä on jo omia kokemuksia ja tietoa elämästä.
Oikeastaan ainoa mitä voi tehdä on, että epäilee varmuudenvuoksi kaikkea mitä totuutena esitetään ja ottaa itse selville käyttäen tervettä kritiikkiä hyväkseen päätelmissään.
Jos väitteen esittäjä ei kykene esimerkisi esittämään luotettavia lähteitä tietoihinsa se kannattaa sivuuttaa, eikä sellaiseen kannata uhrata omaa aikaansa.
Minulla on ollut juuri niitä ahdistavan väkivaltaisia pakkoajatuksia. Vielä viime kevääseen saakka mielessäni pyöri jatkuvasti ajatus itsemurhasta, vaikka en oikeasti ollut enää moneen kuukauteen ollut sellaisessa tilanteessa, että olisin nähnyt sen ratkaisuksi. Mutta ne ajatukset eivät vain hellittäneet, vaikka tajusin niiden järjettömyyden. Ne vain tulivat aina jostain ja ahdistivat minua; niinpä lopulta nuo ajatukset alkoivat toteuttaa itseään. Vielä sinä iltana, kun ammuin itseäni, onnistuin pieneksi hetkeksi pysähtymään, ja silloin ajattelin vain, että onko tässä mitään järkeä, siis että yksi pakonomainen ajatus itsemurhasta vain toteuttaa itseään, eikä minulla ole mitään valtaa siihen. Oli kammottavaa ikään kuin katsoa itseään ja sitä tilannetta sivusta, kun se ajatus ajoi minut yrittämään itsemurhaa. Oikeastaan en pysty edes sanomaan, että se olin minä, joka liipaisimesta veti, koska minä en sitä tahtonut.
No, onneksi olen vielä hengissä, ja onnekseni tuo pakonomainen itsetuhoajatus lakkasi vainoamasta minua, kun se kerran oli saanut tahtonsa läpi. Mutta nyt minulle on tullut vielä hirveämpiä pakkoajatuksia. Löysin itseni viimeksi tänä iltana pohtimasta, kuinka tappaisin ihmisen, joka oli aikanaan paras ystäväni, mutta joka jäi menneisyyteen. En tahdo oikeasti mitään pahaa hänelle, mutta nuo ajatukset vainoavat minua toistuvasti. Hänen onnekseen en kuitenkaan tiedä, missä hän tätä nykyä asuu; ties mihin tämä sietämätön ajatus minut vielä muuten ajaisi.
Toisinaan sama ajatus liittyy exääni, jota oikeasti rakastan edelleen enemmän, kuin ketään muuta tässä maailmassa. Minua pelottaa hänen puolestaan, koska hänen asuinpaikkansa minä tiedän, ja toisaalta voisin tavata häntä oikeastikin, jos haluaisin. En uskalla pitää häneen enää yhteyttä, koska pelkään itseäni hänen puolestaan. Toisaalta vihaan itseäni suunnattomasti, koska mieleeni edes tulee moisia ajatuksia kummastakin näistä kahdesta rakkaasta ihmisestä.
Kaiken lisäksi näihin ajatuksiin liittyy joitain jopa omasta mielestäni aivan järjettömän sairaita piirteitä. Olipa ajatusteni kohde kumpi tahansa, siihen liittyy muun muassa hänen silmiensä kaivaminen päästä.
Miten näistä pääsee eroon? Käyn säännöllisesti terapiassa, mutta en edes uskalla kertoa näistä siellä, kun joutuisin vielä taas suljetulle osastolle. Tahtoisin uskoa, ettei minusta ole vaaraa kenellekään, mutta minua pelottavat ja järkyttävät nämä ajatukset. Kun kerran se aikaisempi itsemurhaan liittyväkin ajoi itsensä läpi minun päässäni, niin miten minä suojelen rakkaitani itseltäni?
No kyllähän sun pitäis näistä jus kertoo sielä terapiassa. Sehän on ainoo keino millä sä pääset niistä oikasti eroon. Tai ainakin voit vaihtaa johonkin fiksumpiin kuten vaikka että sinulla olisi aivan valtava tarve lähettä postikortti tuolle ex:llesi, tai jotain muuta.
Ongelma on vain juuri siinä, että ajatukseni käsitetään niin, että olisin nimenomaan jo tekemässä jotain niistä asioista, joita pelkään tekeväni. Olen ollut kaksi kertaa suljetulla osastolla, siis ensin juuri tuon sinnikkään itsetuhoisen pakkoajatukseni vuoksi, ja toisen kerran sen toteutettua itsensä. Nyt jos kertoisin terapeutilleni, että minua vaivaa ajatus rakkaitteni tappamisesta, niin saman tienhän sitten löytäisin itseni taas osastolta. Kun kuitenkin tällä kertaa kynnys tehdä oikeasti mitään on huomattavan korkea, kun kerran kyse on toisten ihmisten hyvinvoinnista, eikä omastani, johon näen itselläni olevan oikeuden vaikuttaa.
Toisin sanoen minun pitäisi keksiä jokin tapa kertoa näistä ajatuksista ilman, että minun tulkittaisiin suunnittelevan murhaa tai kahta - siitä kun ei oikeasti ole kysymys.
Ja jos tuo pakkoajatuksen vaihtaminen toiseksi olisikin niin helppoa, niin totta kai sen tekisin. Yritän kaiken aikaa tietoisesti ajatella jotain muuta, mutta kun en ole vielä päässyt kunnolla yli erosta kumpaankaan näistä rakkaistani, tulee minun niin helposti palattua ajattelemaan heitä - ja jossain vaiheessa huomaan taas ajattelevani heille pahaa. Ehkä minun pitäisi pystyä ajattelemaan jotain muuta, kuin heitä, että välttyisin näiltä hirveiltä pakkoajatuksilta. Elämäni vain on varsinkin näin kesäisin niin tyhjää ja tapahtumaköyhää, että minun on aivan liian helppo palata menneiden ajattelemiseen.
En ole koskaan tehnyt mitään väkivaltaista kenellekään toiselle ihmiselle, ja olen muutenkin luonteeltani hyvin sävyisä ja rauhallinen, joten minulla on syytä kyllä uskoa, että mitään kamalaa tuskin tulee tapahtumaan. Kun vain pääsisin näistä ajatuksista, niin olisin tyytyväinen.
Mutta jos keksin jonkin tavan kertoa terapiassa näistä ajatuksista turvallisesti, niin teen niin. Seuraava aika on ensi viikolla; toivottavasti saan jotain kehiteltyä.
...näistä ajatuksista ja tunteistasi terapiassa. On kuitenkin kaksi täysin eri asiaa ajatella tuollaisia kuin toteuttaa asioita käytännössä.
Minäkin - varsinkin psykoosini aikana - olen ajatellut aivan kamalia. Pahaa, mitä voisin läheisilleni tehdä. Kuitenkin tiedän, että rakastan heitä enkä ikinä käytännössä tekisi heille mitään pahaa.
Mutta puhu hyvä ihminen tunteistasi terapeutillesi. Hän jos kuka osaa suhtautua asiaan ammatillisesti. Itse omassa terapiassani puhuin, ja kun näin tein, pakkoajatukseni helpottuivat, enkä oikeastaan kärsin niistä enää lainkaan.