Niinpä niin, tämä tapaus romautti maailmani. Olemme alle 40v aviopari ja meillä on kaksi lasta. Vaimoni oli kavereineen Vantaalla hotellissa yötä ja samalla tanssimassa.
Mukana oli kuusi naista, osa vaimoni työkavereita. Kuulin jälkikäteen mukana olleen mieheltä, että vaimoni oli pettänyt minua huoneessaan. Tämä nainen oli kertonut sen kotona, koska häntä oli sapettanut puolestani todella kovasti. Eikä tässä vielä kaikki, sillä kaveri oli ollut iso musta nuori kaveri. Kämppäkaveri oli joutunut menemään ystävien huoneeseen nukkumaan, koska oli kuljettajana seuraavan päivän paluumatkalla. Nämä kaksi olivat kuulemma naineet koko ajan ja kaveri oli tullut vielä aamiaisen jälkeen naimaan ennen huoneen luovutusta. Siinä ei kuulemma voinut nukkua kun vaimoni oli pitänyt niin kovaa elämää. Kaverilla oli kuulemani mukaan mahtavan kokoinen varustus. Kummatkin sängyt olivat olleet märkinä hiestä ja naimisen eritteistä.
Otin puheeksi vaimoni kanssa asian ja hänen oli pakko tunnustaa koko episodi. Hän ei kuulemma ollut voinut vastustaa kaverin lähentelyjä. Kyrpä oli ollut todella mahtavaa kokoa ja vaimoni mukaan kerran naituaan hänen kanssaan ei voinut enää vastustaa uusintoja. Kaveri oli ollut vain 23 vuotias ja kovakuntoinen urheilija. Oli kuulemma halunnut koko ajan naida, eikä kyrpä ollut lakannut seisomasta kun aamulla naintien välillä. Yöllä kaveri oli nainut lähes tauotta vaikka oli lauennut. Jatkamme kuitenkin lastemme takia liittoa, mutta luottamus on mennyt. Toivon, että aika hoitaa haavat. Onko minulla kohtalo tovereita, jotka voisivat valaista, että mikä mahti saa naisen antautumaan mustalle miehelle, vaikka on lapsia ja naimisissa?

Vastaukset 17
Vanhimmat
SANOA ETTÄ YRITÄ KESTÄÄ. PS: itse jättäisin vaimon ja sitä ennen pieksisin
Kuulostaa enemmän jonkin aisankannattajaluuserin fantasialta kuin tositarinalta.
Joopa joo..
Mutta tosi-elämässä on vain mukavaa,et naisetkin käy vieraissa ja saa erilaista seksiä silloin tällöin,ettei se enää ole yksin miesten etu-oikeus.
ja toiseksi on parempi eka jättää eikä pettää.näin molemmat osapuolet voivat jatkaa elämäänsä siitä että on ikuinen epäilys. sääliksi käy jos näin kävisi muslimi maissa siellä naiset kivitetään hengiltä.
jos se olisi ollut sinä, joka olisi saanut samanlaisen tarjouksen kauniiltä urheilijatytöltä. Olisit ollut siellä kaveriesi kanssa, hiukan kännissä ja flirtti päällä.
Olisitkohan kieltäytynyt, jos se upeavartaloinen tyttö olisi halunnut sinua seksuaalisesti aivan mielettömästi?
Harva mies olisi, ja nykyisin harva nainenkaan...
No ei tuosta naimisesta kannata olla milläsäkään.
Ole onnellinen kun joku on saanut isoa kullia ja nauttinutkin siitä.
Ei se tietysti oikein ole, mutta rakasta vaimoasi edelleen kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Unohda koko juttu.
Aivan mahtavalta kuulosti tuo vaimokkeen hotelliyø..hulluhan tuo olisi ollut jos ei olisi ottanut vastaan moista tarjousta:-). Olkaamme iloisia hanen puolestaan.
Itse olen usein huomannut et naiset on HULLUNA isoon penikseen.
Olen nainut kymmeniä varattuja/naimisissa olevia naisia jotka on kyllästynyt oman ukon pieneen pippeliin.
2 viikkoa sitten pamputin työkaveria joka naimisissa ja 3 lasta.
Oli tuijotellut etumustani jo pitkään ja kysyi sit perjantaina "voinko tulla joskus käymään luonasi kylässä"?
No tuli sit samana päivänä ja naitiin 4 kertaa.
soitti ukolleen välillä olevansa kaupassa :)
Nyt se vonkaa töissä jatkuvasti ja tarjos torstaina suuseksiä wc:ssä...
Paljonko tarjosi?
Nussivatko ilman kumia ja laskiko mies mällit sisään?
Naisellasi on voinut olla fantasia mustasta ja isokaluisesta miehestä jo kauan, ei vain siitä ole tullut puhetta teidän kesken. Fantasioita on jokaisella!
Nyt olet mennyttä miestä! Naisesi on saanut jotain tosihyvää, ja ei hän sitä kokemustaan ainoaksi jätä. Hyvän perään tekee pian mieli uudestaan. Olet ulkona!
Ok, koko juttu oli keksitty. En ole ollut naimisissa, en edes saanut koskaan römpsää. Tämä kaikki johtuu siitä, että penikseni on vain 4cm erektiossa.
Ei sun vaimon petturuus, vaan muutaman miehen vastaukset sun viestiin!!
Mun mielestä oli todella väärin, että sun vaimo teki noin, mut mä järkytyin noista viesteistä, et vaimo pitää hakata tommosen jutun jälkeen. Jossain luki piestä, mut samaahan se tarkoittaa.
Onko tosiaan tommosia alkeellisia miehiä, jotka todella harkitsevat hakkaavansa vaimonsa, saatuaan hänet pettämisestä kiinni..??? Tai siis onhan semmosia, tiedänhän mä sen, mut et oikeesti miehet täällä "julkisesti" kertovat tekevänsä niin...oikeen kehuskelevat sillä...se on outoa...ja kauheeta!!!
parempi vaan veetää käteen ja olla sinkkuna :) ja elämä hymyilee. yhden illan juttuja silloin tällöin mut mikään ei voita vanhaa kunnon "nyrkkikyllikkiä" ps: oma käsi paras vaimo
On eroa siinä miten pettää. Pettäminen mustaihoisen miehen kanssa on paljon pahempi kuin pettäminen vaikkapa suomalaisen miehen kanssa. Siinä tulee samalla häväistyä kaikki minkä vaan voi häväistä.
Älä nyt niin järkyty näistä jutuista joita täällä viljellään. Pitää huomata että tämä palsta on monille leikkikenttä, jolla voi järkyttää ja kiusata ihmisiä... monilla tänne kirjoittelevilla on vain aikomus saada lukijat ahdistuneeksi - ihan vaan kiusan tekemisen ilosta! Sitä en sitten ala veikkailemaan, millaisia ihmisiä nämä kirjoittelijat oikeasti ovat; lapsellisia, teinejä, sairaita ehkä?
Joka tapauksessa ei kannata ottaa liian vakavasti tätä palstaa, täällä on sontaa n. 90% kirjoituksista.
.. Onko sulla itsekunnioitusta ollenkaan???