Sverige vinner vm!

Hej alla trångsynta finnar! Sverige vinner vm, ni kommer att förlora!
15482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kaverilta oli unohtunut suomennos. Hän toivoo että Ruotsi menisi mahdollisimman pitkälle näissä kisoissa, ja että kohtaisivat juuri Suomen MM finaalissa. Hän kertoi myös arvostavansa suomalaista vieraanvaraisuutta & jääkiekkoa. Hän ei ole aikaisemmin ollut juuri Suomessa, ja siten häntä ihmetytti paikallisten ihmisten hyvä ruotsin kielen taito. Hän on myös koettanut puhua englantia kaikkien kanssa, ja silläkin kielellä saanut vain pelkästään hyvää palautetta.

Äänestä

Älkää ottako tätä kaveria tosissaan. Hän vain koettaa provosoida ja siten saada itselleen nimeä Suomessa. Hänelle on ilmi selvästi jäänyt jotakin traumoja kappaleesta DEN GLIDER IN I MÅL suosiosta Suomessa. Se aikoinaan 1995 kun oli koko Ruotsin projekti voittaa ensi kertaa MM kulta koti kisoissa. Muistakaa että Ruotsissa on järjestetty 8 kertaa kisat, mutta ÅBO 1991 on lähin paikkakunta missä he ovat onnistuneet sen tekemään. Jos kaveri ei osaa suomea, niin kiitän kaikkia jotka tämän hänelle tulkitsevat.

Äänestä

Varmasti on monia jotka uskovat tähänkin Hardyn projektiin. Ruotsi on aina kovempi, kun pääsevät pelaajat ulkomaille. Suomi on ehkä ns rakkain vastustaja, kun peleissä on niin hyvä fiilis. Se että ruotsalaiset tietäisivät että mistä se johtuu, jäänee heille ikuiseksi arvoitukseksi.

Äänestä
  • Sverige kan hålla sig till pingis. Vi håller oss till F1 och ishockey!

    Äänestä

Älkää nyt hyvät ihmiset provosoituko. Kukaan ei varmasti halua lukea siitä, ja tästä suhteestamme Ruotsiin. Toivottavasti tämä on vain yksittäinen vappu heitto, ja siten enemmän huumoria kuin mikään muu ennen näissä kisoissa sanottu.

Äänestä

.. men om Finland inte kommer att vinna, då hoppas jag, att det är Sverige, som vinner. Men mycket hellre skulle jag vilja se att det är Finland, som vinner. Vårt lag är så bra!!!

Äänestä

Eikö joku voisi kertoa tälle, että suomalaisethan se Ruotsin sodatkin soti. Turhe tulla tänne pullistelemaan, ja varsinkaan jos ei suomea puhu. Tämä on vain suomalaisille tarkoitettu keskustelu palsta, ja voisiko siten joku opastaa tämän svenskin lähimpään laiva terminaaliin.

Äänestä

Voisiko joku kääntää tämän ? Olisi kiva tietää miten kaveri on tänne saakka löytänyt. Kyllä minäkin Turuus, mutta muu maa onkin sitten jo aivan toista. Eikö näitä tämänkaltaisia ole maailmassa aivan tarpeeksi ?

Äänestä

Varmasti moni Suomessa on samaa mieltä. Kun SUNDIN & FORSBERG liittyivät joukkueeseen, niin heti tuli eri pelikäsitys kuin mitä sillä porukalla joka kävi syksyn mittaan Suomessa. Tuntuu että kaikki kunnon ruotsalaiset pelaavat nykyään NHL liigassa, sillä maajoukkuen on muuten aivan surkea.

Äänestä

Joo kyllä me kaikki ollaan myös teidän puolella. TE ette raukat vain itse ymmärrä sitä. Mutta jos pääsette Finaaleihin saakka, niin sitten SUOMI voittaa.

Äänestä

Suomalaisissa lehdissä oli eilen juttua, että Ruotsi pelkää kohtaavansa Suomen. Olikohan tämä kirjoitettu vain että saadaan lippuja myytyä, vai oliko siinä Ruotsin akilleen kantapää ? Miksi Ruotsi pelkää juuri kohdata Suomen ?

Äänestä

Ruottiks en osaa, mutta suomeksi se on painukaa kuusikkoon!

Äänestä

Kaikissa meissä asuu pieni ruotsalainen, aivan ARLAN lehmien tapaan. Mutta että veivät TURUN SINAPIN valmistuksen Uppsalaan, sitä emme anna koskaan Turussa anteeksi.

Äänestä

Ruotsissa asuu 500.000 Suomesta sinne muuttanutta. He varmasti jo pitävät Ruotsin puolta, mutta tälläpuolen lahtea on sitä turha odottaa. Suomessa asuu 350.000 ruotsinkielistä ja he tuskin ymmärtävät kiekosta mitään ? Eller hur ?

Äänestä

Nyt sitten tämänkin kirjoittaja joutuu vastuuseen. Miten hän tiesi että tässä vaiheessa jo jompikumpi matkaa laivalla kotiinsa. Kiitos käynnistä ja oli kiva että pääsit tulemaan. Ruotsilla on aina toivoa, ninkaun kuin pysyvät A tason kisoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Swensson kirjoitti:

Hej alla trångsynta finnar! Sverige vinner vm, ni kommer att förlora!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu