Miten olette suhtautuneet asiaan, kun läheinen rakas ihminen päättää lopettaa hoidot(sytoja ja sädetystä) ja odottaa kuolemaa????
Mieheni on taistellut kolme vuotta ja ei jaksa enää. Kukaan ei saa häntä lääkäriin eikä esim. psykologille....Verenpaineet on huikeat, huimausta on, anemiaa, veren vuotoa yms....Kauanko tälläistä ihminen jaksaa?
Keuhko pitäisi poistaa, mutta mieheni ei halua elää happipullon kanssa.
Yritän tsempata ja keksiä kaikkea piristävää, mutta mikään ei käännä ajatuksia :(.Tuntuu pahalta, että mies ei jaksa ja halua yrittää edes parantua minun ja kahden pienen lapsemme takia...Jäämme kaipaamaan isää kovasti, jos nukkuu pois :(.....
Auttakaaaaaaaaaaaa
Mieheni on taistellut kolme vuotta ja ei jaksa enää. Kukaan ei saa häntä lääkäriin eikä esim. psykologille....Verenpaineet on huikeat, huimausta on, anemiaa, veren vuotoa yms....Kauanko tälläistä ihminen jaksaa?
Keuhko pitäisi poistaa, mutta mieheni ei halua elää happipullon kanssa.
Yritän tsempata ja keksiä kaikkea piristävää, mutta mikään ei käännä ajatuksia :(.Tuntuu pahalta, että mies ei jaksa ja halua yrittää edes parantua minun ja kahden pienen lapsemme takia...Jäämme kaipaamaan isää kovasti, jos nukkuu pois :(.....
Auttakaaaaaaaaaaaa
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oletteko puhuneet asiasta, vaikka se vaikea onkin. Ehkä miehesi on pohtinut asian ja ajattelee nimenomaan perhettään, sinua ja lapsianne. Ehkei hän halua vaikeuttaa elämäänne sairauden kanssa. Ehkä hän on ajatellut, että elämänne olisi helpompaa ilman häntä ja siksi ehkä haluaa luovuttaa. En tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta toivon Teille kaikille voimia tässä taistelussa ja toivon, että puhutte ja pääsette tässäkin asiassa yhteisymmärrykseen.
On keskusteltu paljon. Mies on juuri sitä mieltä, että ei halua olla meille taakkana ja rasitteena ja että ei lapset tarvitse sairasta isää. Vaikka yritän selittää, että tottakai tarvitsee sinut juuri sellaisena kuin olet jne ni se ei auta....Kerran puhuttiin ja kuviteltiin vuosia eteenpäin niin miehelle tuli vaan pahamieli ja sanoi, että ei minua enää silloin ole. Niin monet illat on tätä asiaa itketty :(((
Jotenkin otan asian niin rankasti ja syytän itseäni, että en ole osannut tukea tarpeeksi ja että mieheni ei rakasta minua, koska haluaa luovuttaa, mutta eräs sairaanhoitaja ystäväni sanoi, että miehelle voi olla myös rankkaa maata sairaalassa hoidettavana. Mieheni vain sanoo, että ei se ole elämää eikä elämänlaatu voi enää parantua :((
Itsellänikin pieni lapsi,ajattelen kuitenkin,niin että kaikki hoidot otan vastaan,jos sillä saan lisäaikaa meille.Toivoa ei saisi luovuttaa.Voimia teille toivotan tässä raskaassa tilanteessa.
On järkyttävän rankkaa, mutta jostain niitä voimia jaksamiseen täytyy ammentaa.
Voimia myös sinulle taistelussa ja aurinkoista kesän jatkoa!!!!!!!!!!!!!!
mistään ?Rintasyöpä yhdistyksestä omaisetkin voivat kysellä.Voimia teille.
Olen alusta asti puhunut, että mennään johonkin yhdessä esim. sairaalan luennoille yms... Mies ei ole halunnut. Olisin tietysti itse voinut mennä, mutta se on jäänyt. Ainoa mihin nyt vasta tänä keväänä jouduin turvautumaan neuvolan vinkistä oli perheneuvola.
Tuki on ollut vähän mitä sattuu...Rakkaat läheiset, sukulaiset ja ystävät eivät usko koko sairauteen ja heiltä ei tukea saa :((( ... He pitävät miestäni mielisairaana. Tässä on niin paljon kaikenlaisia juttuja, joita on mahdoton alkaa selittämään...mutta en ole esim. ikinä päässyt lääkäriin mukaan, en ole kuullut yhtäkään puhelua lääkärin kanssa yms...mies ei halua rasittaa minua tällä asialla ja on pitänyt kaiken salassa :(
sitä, että pääset miehesi mukana lääkäriin!. Itse olen syövän sairastanut ja melkein joka kerta on oma mieheni ollut mukanani lääkärissä. Yhteinen taivalhan tämä on!
päästä mukaan. Mies ei halua, että näen siellä muita huonokuntoisia haamuja ( Näin asian on ilmaissut). Ja haluaa säästää minua muka. Itse haluaisin olla tukena ja turvana ja olisi tärkeää olla kuulemassa. Olisin varmasti osannut ottaa asian erilailla, kun se olisi konkretisoinut ja näkisin paikan päällä tilanteen yms. Nyt olen vain kuulopuheiden varassa.
Perheneuvolassakin yksi tunti jahkattiin, kun psykologi sanoi, että minut on otettava mukaan.
Kulkee hoitoihin omalla autolla ja sitäkin olen yrittänyt, että minä voin viedä, mutta ei käy...
Lähtisin mukaan lääkärikäynnille, muttei halua. Haluaa itse hoitaa kaiken. Tulee tunne, että haluaa suojella meitä läheisiä jotenkin ja me taas haluasimmme autta ja olla tukena. On ollut aina itse huolehtija ja huolehtivainen.
Syöpäsairaista tulee joskus liiankin itsekkäitä. Keskustelemalla pitäisi löytää tapa, jolla perhe YHDESSÄ selviää syövästä.
Olen pahoillani tilanteestanne.Mutta syöpäkivut ja tuskat ovat miehelläsi eivät sinulla. Jos jo kolme vuotta on kärsitty ja miehesi ei ole saanut apua niin ei ihme jos hän on loppu. Minun mieheni sairasti syöpää, joka levisi nopeasti ja kolmen vuoden jälkeen hoidot eivät tehonneet. Pahoinvointi ja kivut olivat hirveät. Jouduin vain seuraamaan vierestä. Koska lääkäreillä ei ollut tiedossa parantavaa hoitoa oli hoidoista luovuttava. Vain kipulääkitys oli loppuvaiheessa. Kaksi alaikäistä lasta jäi huollettavakseni. Onko kyseessä enemmänkin huolesi kuinka selviätte ja olemmeko me ns. terveet itsekkäitä kun vaadimme kestämään hoitoja ja niiden sivuvaikutuksia jos ne eivät todellakaan paranna. Oletko saanut puhua hoitavaan lääkärin kanssa ja lupaako hän terveyttä jos hoitoja jatketaan. Itse kuuntelin miestäni ja ymmärsin hänen tuskansa. Hän sai levon ja minä ja lapset jatkamme hänen elämäänsä.
omista tekemisistään. Niin vaikeaa kuin se meille omaisille onkin ymmärtää. Suosittelen kyllä, että sinä itse hakeutuisit esim. psyk. sairaanhoitajan juttusille. Itse sain apua sitä kautta, - ja voimaa auttaa mioestäni. Nyt kaikki on hyvin.
päättää itse tekemisistään, jos on täysissä järjissään. Väsymisenkin ymmärtää. Miehesi varmaankin tarvitsisi ammattiauttajan apua. Sinun on hakeuduttava todellakin jonkun ammattilaisen luo ja yhdessä voitte miettiä miten miestäsi voidaan auttaa jaksamaan!
Perheneuvolassa kävimme kevään. Mies tykkäsi puhua ja tunsi ,että oli apua. Yhtäkkiä vaan riitti ja mieli muuttui taas. Mies kävi senjälkeen yksin kerran psykiatrisella hoitajalla ja sairaalan psykologin luona, mutta ei tykännyt ,kun heti vaan lääke reseptiä masennukseen alkoivat kirjoittamaan. Ei halua enää mihinkään.
että Sinä menet jonkun "psyk. terv. hoitajan tms juttusille. Asiantuntija osaa neuvoa kuinka jaksat tästä eteenpäin! Miehesi ei enää jaksa joten sinun on jaksettava hänenkin edestään, etkä sinäkään kone ole! Hae apua, itsesi, lastesi, miehesi...perheesi vuoksi.
ps. olen itse tehnyt niin ja nyt me kaikki voimme hyvin!
Joo, täytyypi varata aikaa, koska alkaa kyllä omat voimatkin hieman hiipua tässä myllerryksessä... Hyvä että joku hieman "patistaa" niin saan aikaseksi ;) ja tiedän , että siitä seuraa vain hyvää kaikille :))
Jaksamista teille myös!!
tiedän mikä oravanpyörä kotona on helposti kun kaikkien voimat alkaa uupua.
Kerrohan joskus kuulumisia....!
En tiedä mistä syövästä on kyse, mutta voikohan miehelläsi olla etäpesäkkeitä aivoissa? Silloin voi mieliala muuttua miten vaan. Yrittäkää jaksaa kuitenkin.
Toisaalta ymmärrän miestäsi. Voisin itse päätyä samaan ratkaisuun. Hoidotkin voi olla niin epämiellyttäviä kestää kaikkine sivuvaikutuksineen, että itsekin joudun miettimään yksi tai kaksi kertaa otanko enää minkäänlaisia sytostaatteja, jos sairaus uusii.
Elämänhalun, se on luonnollista, niitä hetkiä tulee toivonmukaan ohimeneviä. Meillä on sairastettu kohta 10v vaihtelevalla mielialalla,joskus jos jonkinlaisissa letkuissa. Tällä hetkellä ominvoimin liikkuu ja yrittää jotain tehdäkin ja silloin elämänhalu on korkealla,vaikka tietää että parintunnin päästä saatetaan mennä vauhdilla keskussairaalaan. Mutta en antaisi pois rakasta puolisoa. Ruokahalu ontärkeää syöpäsairauksissa,niitä on ravinteikkaita tehojuomia joista saa enerkiaa ja voimaa.Yhdessä taistellen eteenpäin,voimia molemmille.
ja hyviä hetkiä.