Presidentti vaihtuu.
Tosin vasta vuonna 2012, jolloin on presidentinvaalit.
Asiaan ei vaikuta gallupit, Stasi tai Seta.
Presidenttigalluppeja kaipailtiin ja sellainen saatiin? Olihan monen palstalaisen murheena, miten Halosen suosio on kehittynyt ja onko kansa yhä tyytyväistä.
On se. Se näköjään suuresti harmittaa tämä tieto, mutta tilaamatta ja pyytämättä se ei tullut, koska olitte sitä kauan kaivanneet ja aiheesta etukäteen ilakoineet. Tulos sen sijaan oli muutamille shokki ja isku vasten kasvoja. Arkeen tarttuminen lienee tuollaisen jälkeen vaikeaa?
Halonen kun ei ole ehdolla enää vuonna 2012, siksikin suosioennustuksilla ei oikeastaan ole juuri mitään virkaa. Viihdearvo niillä on ja suuntaa ne näyttävät. Ja kun Hesarikin toteuttaa galluppinsa puolen vuoden välein aina samalla tavalla, saman tutkimuslaitoksen toteuttamana, mutta eri ihmisillä, tulokset ovat vertailukelpoisia keskenään. Nähdään mistä tullaan ja minne ollaan menossa.
"IKINÄ Halosen suosio ei ole Niinistön 32%:in luokkaa, muttei ehkä enää kipua sinne 80%:in ennätyslukemiinkaan?"
Tuo on oma sitaattini sanomisestani ennen gallupin julkistusta. 84% antoi Haloselle vähintään arvosanan melko hyvä. Pyydän julkisesti anteeksi, että olin uskossani heikko.
Arvojohtaja jaksaa yllättää...tai ehkä uskoni suomalaisiin horjui? Tiedä häntä.
Minunkin pitäisi muistaa, miten vähän näitä halosvihaajia tosiasiassa palstalla pyörii.
Näillä mennään.
Vuoteen 2012.

Vastaukset 24
Vanhimmat
varmaan ihan samat vastaajat aina, tosin puoli vuotta vanhentuneena ja ulkonäöltään 50 vuotta vanhenutuneina, kuten punikeille gäy.
punikeille gäy, hellulle ei gäy mitenkään, hellu asuu palstalla kirjoittaa vuodesta toiseen, ei vanhene, eikä viisastu, kirjoittaa soopaa, ei koskaan perustele, ei koskaan esittele faktoja, kunhan pressapalstalla räkii aamusta yöhön, päivästä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Hellua ei työt häiritse, me veronmaksajat kustannamme hellulle netin jotta hellu saa purkaa omaa mitättömyyttään, epäonnistumistaan ja katkeruuttaan isänmaamme sivistyneeseen, korkeasti koulutettuun ja ennenkaikkea, suosittuun presidenttiin.
sdp linja on ylioppilas heinäluoma.
halonen on populisti eikä mikään pidetty kokokansan pressa. halonen on punikki suomen pressa eli 53% fiskeistä.
muut suomalaiset ajattelee asioista markkinatalouden näkökulmasta.
halonne yhtä vihattu , kuin pidetty. muista pressa foorumi, missä halonen taas paljasti punikki luonteensa tuomoojan säestyksellä.
näin on näreet suomen maassa nääs
Tietyn iän ohitettuaan useimmat ihmiset lopettavat kouluikään liittyvän lapsellisen nimittelyn.
Siis useimmat.
Helpottiko?
tekistisi niiiiin tynnä vihreitä, ei vitsi luke
Liekö sukua Bruno Ojalle?
gäy, gäy, gäy, gäy...
vai kuudes kerta tällä samalla jutulla. Saako se sinulla seisomaan, kun sinulla on pakottava tarve laittaa se palstalle uudelleen ja uudelleen?
Minkälainen on ihminen, joka laittaa kolmella eri nikillä samoja juttuja uudelleen ja uudelleen?
Vastaus: Tuleva tietoenatorin korruptiojohtaja nyökky.
Montako kertaa sinä laitat samat jutut rekisteröimättömänä?
Ei siittä että presidentti vaihtuu vasta 2012 voi yksin sinua syyttää.
Voisitte tietysti yhdessä kaikki homot, pedofilit eläimiinsekaantujat, lesbot, feministit ja muut vasemmistolaist yhdessä pyytää anteeksi Suomen kansalta sitä että äänestitte tuon naishirviön presidentiksi.
Anteeksi ja vielä tuhannen kertaa anteeksi, Toveri Hyvä, joka Suomen kansaa edustat, anteeksi.
Ei kannata pilata elämäänsä nipotuksella.
Katsos, gäymään vaan tänne tullaan eikä olemaan.
Halonen gävi Nykissä go siäl oli YyGoo.
Kaikki merkit viittaa siihen, että ennemmin se vaihtuu, huomattavasti ennen vuotta 2012. Lopettakaa jauhamasta potaskaa. Halonen ei kestä, ei vaan kestä.
Tässä ei pitäis olla nyt niitä vihreitä, olen oikolukenut.
kahvinporoista vai kristallipallosta?
Uskon että tämä oraakkelin ahaa elämyksesi pitää yhtähyvin paikkansa kuin pari aikaisemmin näkemääni ennustustasi, ennustit että Niinistö voittaa presidentinvaalit, onnistuit ennustamaan väärin, samoin ennustit ettei Merkel tapaa Halosta, se onnistui yhtä hyvin, väärin meni sekin. Toisinsanoen ennustuksesi osuvat väärin 100% varmuudella.
Halonen on presidenttinä vuoteen 2012, vaikka se sinua kaivelee ja kirvelee, sekoittaa pienen pääsi, katkeroittaa kun muistuttaa sinua omasta epäonnistumisestasi ihmisenä, ei auta muu kuin meidän veronmaksajien kustantamalla laajakaistalla purkaa omaa mitättömyyttään täällä palstalla, aamusta yöhön, päivittäin, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
huolimattomasti. Niinistö voittaa presidentinvaalit vielä vai olenko sanonut kellonajan tarkkuudella, koska Niinistö voittaa. Merkel ei tapaa enää Halosta, viimeksikin tapasi siksi, että Halonen änkesi sinne, missä Merkel oli enkä voinut kuvitellakaan Halosta sentään niin röyhkeäksi. Merkel ei siis kutsunut Halosta luokseen vaikka punikit yrittää niin hämäävästi antaa ymmärtää eikä Merkel enää rupee Haloselle kattamaan lautasta, se on satavarmaa. Tulet näkemään.
Näin ennustan.
...olleet edes p-skan väärttejä. miksi suunta muuttuisi?
puhuit nimenomaan edellisistä presidentinvaaleista ja sanoit että Niinistö voittaa Halosen, Halonenhan ei enää seuraavissa vaaleissa ole ehdokkaana, tuskin Niinistökään, onhan hän silloin jo vanha ukko, vai mitä?
Tulemme näkemään tapaako Merkel vielä Halosen, uskallan lyödä kanssasi vetoa asiasta, perusteluni, olemme samaa EU:ta, molemmat tulevat osallistumaan EU kokouksiin, joten lienee täysin mahdotontakin olla tapaamatta, molemmathan on äskettäin valittu, joten virkavuosia on kummallakin jäljellä.
Hauskaa että käytät tuota samaa rahvaanomaista sanontaa, ängennyt, kuin j.julistaja, silloin kun väitit ettei Merkel tapaa Halosta, Halonen oli kutsuttuna, kuten tietenkin kaikkilla muillakin vierailullaan, tuonhan kaikki lukutaitoiset, sinua ja julistajaa lukuunottamatta tajuavat.
sitä mieltä, että Halosella ei ole mitään asiaa EU kokouksiin, joten siellä hän ei ainakaan Merkeliä tapaa. Sinä ja Halonen ootte toista mieltä, eli 2 vastaan 2, mutta perustuslaki on minun ja Tarkan puolella tässä asiassa. Ja jos meillä olis jämäkämpi pääministeri, niin tästä ei tarvittis joka kerta dishinformoida eri kokouksiin, vaan asia olis päivänselvä. Sitä paitsi Suomesta lähtee ne keitä Suomi lähettää. Eu ei kutsu ketään nimeltä.
paljon arvostelua Halosta kohtaan ihmisiltä? Se ei vaan täsmää mitenkään näiden gallupien tulosten kanssa. Ei sitten mitenkään. Uskon takuulla enemmän korviani ja silmiäni. Uskokaa te puolestanne ketä haluatte.
...meistä joskus erehtyvät. Älä enää syntiä tee.
098098809
...purkki?