"Nainen ratissa" on turha palsta!!!

En tiedä minne pitäisi laittaa palstan poistamista koskevat toiveet. Ajattelin kuitenkin että täältä ylläpito tämän huomaa.

Asia koskee siis "Nainen ratissa" -palstaa.
En voinut uskoa, että vielä 2000-luvulla joku keksii olevan aiheellista keskustella naisten liikennekäyttäytymisestä. Siis korostan että pelkästään NAISTEN. Miksi ei miesten? Vieläkö joku tässä "tasa-arvoisessa" Suomessa kuvittelee, että sukupuolella on joku suoranainen yhteys ajamiseen, joko hyvässä tai pahassa? Minäpä voin kertoa teille: sukupuolella ei ole mitään tekemistä ajotaitojen kanssa. Minä en ainakaan usko siihen ennen kuin saan naamani eteen luotettavan tutkimuksen aiheesta. Sitä odotellessa väitän, että on olemassa sekä hyvin että huonosti ajavia naisia yhtälailla kuin on hyvin ja huonosti ajavia miehiä. Jokainen ihminen on ihan yksilö, eikä sukupuoli vaikuta ainakaan ajotaitoihin millään lailla.

Autolla ajava nainen ei pitäisi olla edes mikään
uusi ja ihmeellinen asia näin 2000-luvulla, joten en millään voi ymmärtää miksi pelkästä naisten liikennekäyttäytymisestä on mukamas aiheellista perustaa ihan oma palsta. Palstaa selanneena voin sanoa, että ei siellä ainakaan mitään hedelmällistä keskustelua synny. Lähinnä haukkumista, typerää yleistämistä ja provosoivia viestejä täynnä koko palsta.

Toivonkin, että suomi24:n ylläpito edes voisi harkita palstan poistamista. Se kun ei anna kauhean hyvää kuvaa koko sivustojen tasosta. Siirrytään jooko 2000-luvulle?
2181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tosiaan aivan naurettava palsta, nyt eletään vuotta 2007!!!

Äänestä

...............

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulistunut. kirjoitti:

En tiedä minne pitäisi laittaa palstan poistamista koskevat toiveet. Ajattelin kuitenkin että täältä ylläpito tämän huomaa.

Asia koskee siis "Nainen ratissa" -palstaa.
En voinut uskoa, että vielä 2000-luvulla joku keksii olevan aiheellista keskustella naisten liikennekäyttäytymisestä. Siis korostan että pelkästään NAISTEN. Miksi ei miesten? Vieläkö joku tässä "tasa-arvoisessa" Suomessa kuvittelee, että sukupuolella on joku suoranainen yhteys ajamiseen, joko hyvässä tai pahassa? Minäpä voin kertoa teille: sukupuolella ei ole mitään tekemistä ajotaitojen kanssa. Minä en ainakaan usko siihen ennen kuin saan naamani eteen luotettavan tutkimuksen aiheesta. Sitä odotellessa väitän, että on olemassa sekä hyvin että huonosti ajavia naisia yhtälailla kuin on hyvin ja huonosti ajavia miehiä. Jokainen ihminen on ihan yksilö, eikä sukupuoli vaikuta ainakaan ajotaitoihin millään lailla.

Autolla ajava nainen ei pitäisi olla edes mikään
uusi ja ihmeellinen asia näin 2000-luvulla, joten en millään voi ymmärtää miksi pelkästä naisten liikennekäyttäytymisestä on mukamas aiheellista perustaa ihan oma palsta. Palstaa selanneena voin sanoa, että ei siellä ainakaan mitään hedelmällistä keskustelua synny. Lähinnä haukkumista, typerää yleistämistä ja provosoivia viestejä täynnä koko palsta.

Toivonkin, että suomi24:n ylläpito edes voisi harkita palstan poistamista. Se kun ei anna kauhean hyvää kuvaa koko sivustojen tasosta. Siirrytään jooko 2000-luvulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu