Ruoka ennen colonoskopiaa

hirmuhirmuhirmu

Olen menossa perjantaina colonoskopiaan. Ohjeet, joita olen saanut edellisen päivän ja saman aamun ruoista ovat ristiriitaisia.

Tutkimusaamuna saa juoda vettä, teetä, mustaa kahvia tai mehua. Saako tuohon teehen laittaa sokeria? Entä, jos syö suolaa lusikalla (jos pystyy), kun lihaliemi on kielletty, ja vettä päälle?

Sitten tuo edellinen päivä. Toisissa ohjeissa kielletään maito, toisissa ei. Toisissa saa syödä esim. vähän lihaa aamulla, toisissa ei sitäkään.
Voinko syödä aamulla muutaman kananlihapalan ja juoda maitokahvin, loppupäivän kana- tai lihaliemellä ja vedellä? Ja sitten tietenkin tyhjennys?

Koko viikon olen pihtaillut ruoasta, joten tyhjennettävää ei pitäisi olla paljon. Kun tyhjennyksessä ulosteet loppuvat - siis tulevat keltaisina tai vihreinä toistuvasti ulos, kauanko pitää sen jälkeen vielä odottaa ennen kuin homma on ohi?

Minulla on siis ikäväkseni niin kiireinen edellinen päivä, että saatan ehtiä aloittaa tyhjennyksen vasta iltakymmeneltä, kun tähystys on kahdeksalta aamulla. Olen testannut vedellä tyhjennysnesteen juomista 2 dl kymmenen min välein. Pidin kaksi tunnin taukoa, ja ajassa
4 t 20 min olin juonut kaikki neljä litraa.
Näin ollen jos aloittaisin iltakymmeneltä, ja aikaa kuluisi vaikka viisi ja puoli tuntia, olisin valmis puoli neljältä. Onko siitä riittävän pitkä aika tähystyksen alkamiseen, jotta kakkaa ei varmastikaan enää tule?

Yön valvominen ei pelota. Pelkään tutkimusta muutenkin niin paljon, että en todennäköisesti nukkuisi kuitenkaan. Ehkä sinne on jopa parempi mennäkin väsyneenä, niin ei hyvällä tuurilla jaksa olla niin kauhuissaan. Minulla on klaustrofobia, en siedä paineen tunnetta, kipua en pelkää. Minulla on kivulias perussairaus. Tuo aamuruoka kyllä huolettaa. Haluaisin laittaa teehen edes sokeria, niin että jaksaisi paremmin.

13

18298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skopiassa käynyt

      Toki aina parempi mitä vähemmän olet syönyt. Itse olin tähyä edeltävän päivän syömättä ja samaa suosittelen. Tyhjennysaineiden juomiseen kannattaa varata hyvin aikaa, se kun ei ole aivan kuin vettä joisi. Ei mitään herkkua tosiaankaan. Toivottavasti saat kaiken alas. En suosittele edeltävänä päivänä muuta kuin kirkkaita, esim. lihalientä ja mehuja.

      Itse join myös neljä litraa ja vasta sen jälkeen tuotos oli ihan kirkasta nestettä, sitä keltaista tuli vaikka kuinka kauan. Mitä paremmin tyhjennetty sitä nopeammin tähykin on ohi. Itsellä meni n. 20 min. ja ohutsuoltakin päästiin näkemään. Mut tsemppiä sulle! :)

    • hoitaja

      Meillä ohje tuohon tutkimukseen on sellainen.
      Että pitää välttää useampana päivänä ruokia jossa on siemeniä,ei siis kovin paljon marjoja sillä viikolla kun on tutkimus
      Tutkimusta edeltävänä päivänä potilaille annetaan päivällä klo 11 aikaan normaali ruoka, mutta päivällinen on jo liemet,johon kuuluu lihalientä, ravinne ,ehkä joku soppa missä ei ole siemeniä(ei mustikka soppaa)
      Maito ei ole kielettyjen listalla
      Colonsterilin juominen aloitetaan iltapäivällä viimeistään klo 16 aikoihin.
      Eli kyllä sinun pitäs aloittaa mielellään se juominen viimeistään klo 18 aikoihin,jotta suoli ehtii kunnolla tyhjetä
      Mutta jos haluat valvoa niin käy sekin.Mutta juominen on aloitettava kuitenkin viimeistään klo 21 koska suolen pitää ennen tutkimusta rauhoittua
      saathan sinä juoda kaksi ensimmäista litraa kohtalaisen nopeasti, mutta olemme sanoneet potilaille että tunti ja litra
      Vaikka potilaat juovat meillä illan aikana sen 4 litraa sitä colonsteriliä niin vielä aamulla voi tulla jonkun verran ulostetta pois
      Se on enimmäkseen sellaista nestettä joka on värjäytynyt,silloin ei enään saisi tulla ulostetta
      Tutkimus aamuna emme anna potilaille mitään suunkautta,emme edes teetä,emmekä kahvia
      Sinähän voit mennä tutkimuksen jälkeen sitten sairaalan kahvioon syömään ja juomaan.

      • hirmuhirmuhirmu

        Tyhjennän Klean-Prepillä. Onko tyhjennysnesteellä merkitystä siihen, mikä on edellisen päivän ruokavalio?

        Olen kyllä ollut varsinaisella pullamössödieetillä viikon, vain vaaleaa leipää eikä mitään siemeniä.
        Ajattelin iltapäivästä juoda proteiinipirtelön. Siinä on hieman maitoproteiinia. Hyvä, että se käy.
        Kiitos ohjeesta.

      • 5kertaa tähystetty
        hirmuhirmuhirmu kirjoitti:

        Tyhjennän Klean-Prepillä. Onko tyhjennysnesteellä merkitystä siihen, mikä on edellisen päivän ruokavalio?

        Olen kyllä ollut varsinaisella pullamössödieetillä viikon, vain vaaleaa leipää eikä mitään siemeniä.
        Ajattelin iltapäivästä juoda proteiinipirtelön. Siinä on hieman maitoproteiinia. Hyvä, että se käy.
        Kiitos ohjeesta.

        No ei ole merkillä merkitystä kunhan tulos on sama eli suoli on tyhjä. Älä stressaa noin kamlasti. Ilman suolaa, sokeria, siis ilman mitään kiinteää pärjäät varmasti sen vajaan vuorokauden.

      • porailtu on
        5kertaa tähystetty kirjoitti:

        No ei ole merkillä merkitystä kunhan tulos on sama eli suoli on tyhjä. Älä stressaa noin kamlasti. Ilman suolaa, sokeria, siis ilman mitään kiinteää pärjäät varmasti sen vajaan vuorokauden.

        3 kertaa tähystetty ja yhden kerran virtuaalitähystetty, joka kerta tyhjennys Phosporalilla, jonka hyvä puoli on se, että sitä ei tarvitse juoda niin tolkuttomasti. Olen nimittäin 4 kertaa ennen leikkausta tyhjentänyt Colonsterilillä ja sen litkiminen kyllä käy työstä.

        Minä kun olen aikas ärhäkän migreenin omistava henkilö, niin minulle lääkäri sanoi, että kannattaa juoda vuorokauden aikana jonkin verran sokeripitoisia juomia, ettei verensokeri laske migreenin laukaisevalle tasolle. Sokerin voi siis nauttia nestemäisessä muodossa.

        Minä join mehuja, teetä, kaupasta ostettua siemenetöntä mehukeittoa laimennettuna, limua ja vettä. Phosporalin kanssa se PALJON juominen on erityisen tärkeää, koska se käsittääkseni aiheuttaa vielä enemmän nestehukkaa. Ja hyvin on mennyt aina.

        Annettujen ohjeiden noudattaminen on se tärkein juttu. Ei niitä turhaan ole laadittu. Siinä taataan homman onnistuminen ja myös se, että toimenpide on mahdollisimman sujuva = helppo myös potilaalle.

    • Crohn tai cu tai joku muu
    • helena10

      Olin puolitoista vuotta sitten tuossa jutussa.
      kolme päivää ennen siirryttiin, pelkkään keittoruokaan siis mielellään vihanneskeittoja semmosia, no sileitä keittoja missän ei saanut olla mitään kokkareita. Siis pelkkää soppa ei leipää ei maitoa....
      Vatsantyhjennys alkoi muistaakseni edellisenä
      iltapäivänä, kun tutkimus oli heti aamulla.
      Näin aloitin neljän maissa iltapäivällä ja voin kertoa että aamu kuuteen istuin Pöntöllä.

      Lekuri sanoikin et oot hyvin saanut kaikki ulos.
      Tuskimus sattuu ainoastaan kun mahaan työnnetään ilmaa, ei paha.
      Mulla vielä samalla hirtettiin peräpukamia ja ne kyllä Sattui.....

      Ps, sen ulostenesteen täytyisi olla lähes väritöntä ei keltaista.

      Hyvin se menee!!!!!

      • Vasta tähystetty

        Tein mielestäni ohjeen mukaan. Join kyllä nopeammin ne 4 litraa Colonsteriili-vesiliuosta kuin litra/ tunti. Eikä vatsan tyhjennys kestänyt kuin muutamia tunteja; aamulla tuli pieni plöräys.

        Ei lääkäri mitään maininnut nesteen väärästä väristä. Ja hyvin kaikki kai paksusuolessa näkyi.

        Tähystyksen jälkeen on päänsärkyä eikä ruoansulatus toimi normaalisti. Muutenkin on oksettava olo. Mitään ohjeita en saanut, mitä voi syödä ja miten paljon tähystyksen jälkeen. Sen tiedän, että ahmia ei saa ruokaa, vaan syödä pieniä annoksia ja sulavaa syötävää.

        Itse join tähystysaamuna mustaa kahvia sokerin kanssa ja mehua sekä vettä. Maito on kielletty.

      • alkuperäinennnnnnnn
        Vasta tähystetty kirjoitti:

        Join sen neljä litraa tyhjennysnestettä alle kolmessa tunnissa. Kaamean makuista, täytyy sanoa. Aloitin iltakahdeksan aikaan. Kahdelta yöllä kävin vessassa ja vieläkin oli vesiripulilla. Nukuin viiteen. Ja jatkoin ripulointia enkä ollut tutkimukseen mennessäkään vielä varma, oliko kaikki neste tullut ulos. Täysin kirkasta se oli ollut jo iltayhdestätoista saakka.

        Koko edellisen viikon noudatin tarkkaa pullamössödiettiä enkä syönyt mitään siemeniä. Silti suolen alkuosassa oli siemeniä vielä edelliseltä viikolta. Onneksi ne pystyttiin ohittamaan ongelmitta. Join aamulla sokerillista teetä, vettä ja söin suolaa purkista. Eivät vaikuttaneet mitenkään mihinkään. Jos sinne vielä joskus joutuu, täytyy noudattaa siemenetöntä dieettiä varmaan kaksi viikkoa.

        Tähystyksen jälkeen oli päänsärkyä. Kaikenlainen ruoka kyllä maistui ja söin paljonkin heti ensimmäisenä päivänä. Vasta seuraavana päivänä ilma tuli ulos. Nyt sunnuntaina on ihan tavallinen olo.

      • Elwiira
        alkuperäinennnnnnnn kirjoitti:

        Olin itse paksunsuolen tähystyksessä viime perjantaina. Tyhjensin Klean-prepillä. Tähystystä edellisenä iltana join klean-prepin lisäksi apteekista saatavia energiapitoisia mehumaisia juomia (esim. Ensini) pari tetraa vettä. ( Näissä juomissahan on energian lisäksi myös kaikki tarvittavat mm.vitamiinit yms. ). Myös tähystyspäivän aamuna join yhden tetran. Vointi oli tosi hyvä ennen ja jälkeen tähystyksen. Tähystyksessä ollut hoitaja tarjosi samaa juomaa sairaalassa jo ennen tähystystä ja sen jälkeen. Eli juoma kuuluu sallittujen listalle. Suosittelen. Minulla todettiin tähystyksessä krooninen suolisairaus, joten tulevaisuudessakin aion pysytellä samassa juomassa ennen tulevia tähystyksiä. Tämä vaan pikku vinkkinä muillekkin. Mielestäni olisi hyvä, jos annetuissa ohjeissakin olisi tuosta mainita.

      • alkuperäinen......
        Elwiira kirjoitti:

        Minun ohjeissani oli kyllä maininta energiajuomista, joista saa apteekista, mutta tuo termi kirkkaat mehut oli niin sumea, etten alkanut arvailemaan, ovatko mitkäkin apteekista saatavat juomat kuinkakin kirkkaita. Ja yhtä kaikki, energiajuomiakaan ei saanut juoda kuin enää edellisenä päivänä.
        Tosiaan ohjeet saisivat olla selkeämmät. Jonkun toisen sairaanhoitopiirin sivuilla jopa sanottiin, että tähystysaamuna saa syödä viiliä, että ihan niin tarkkaa pelkät nesteet ja maidonvastaisuus.

      • elwiira
        alkuperäinen...... kirjoitti:

        Niin, ei minunkaan ohjeissa ollut siitä mainintaa. Apteekissa myytävät ns. " energiajuomat" on tarkoitettu oikestaan sairaille ja aliravitsemuksista kärsiville ihmisille. Juomia on olemassa ns. kirkkaita eli mehumaisia ja sekä maitomaisia. Kirkkaat mehumaiset eivät sisällä kuituja vaan ovat kuin kirkasta mehua, jota ohjeeni mukaan sai juoda. Sillä erolla, että niissä on paljon energiaa joka pitää näläntunteen ja päänsäryn loitolla jos vaikka tähystys on iltapäivän puolella.
        Tavallisissa kaupoissa myytävät enegiajuomat on toinen juttu.
        Mutta nuo eri sairaaloista annettavat ohjeethan tuntuu olevan tosi kirjavia.

      • kiireellisenä
        elwiira kirjoitti:

        Etsin tuossa kokemuksia tästä kolonoskopiasta, koska minulle aika tuli kiireellisenä. Olen paljon sairastanut ja selkääni on leikattu 6 krt 2,5 vuoden sisällä.Lääkitys on ollut todella hurja viim.10 vuoden ajan ja nyt kipulääkitys on niin kova,ettei enää kovemmaksi voi mennä muutoin kuin syöpätapauksissa.Sisuskalut ja suolkisto on mennyt huonoon kuntoon ja JOulun aikana tuli n.1 dl verta peräsuolesta aivan yhtäkkiä, ei siis ulostaessa vaan ihan spontaanisti.Tänään soitin sairaalaan ja huomiseksi sain ajan.En hoksannut kysyä että vaikuttaako Jouluruokien syönti kuinka,mutta aloitin tyhjennyksen päivällä ja nyt tulee mustanharmaata nestettä kokoajan ja peräaukko on todella kivpeä ja "tulessa", onko tämä normaalia vai pitäisikö minun lopettaa? Jos kukaan kerkeää tätä viestiä nähdä ennen huomisaamua,niin kirjoittakaa omista kokemuksistanne,olisi kiva kuulla kokemuksia.
        Minulla ei ole oikein syöminen ollut hyvää viimeiseen 2 vuoteen ja olen joutunut paljon käyttämään lisäravinteita ja oksennan lähes päivittäin sappea,joten suolessa ei nii kauheasti varmaasn "tavaraa" ole,mutta huolestuttaa se musta väri ja kipu. Nyt on 3 litraa colonsteril liuosta mennyt 5 tunnin aikana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6665
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2285
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1867
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1261
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1042
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      87
      942
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      840
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      767
    Aihe