KERTOMUKSIA KALIFEISTA

Khurram Murad & M.Salim Kayani :
KERTOMUKSIA KALIFEISTA



SISÄLTÖ:


Saatesanat

Johdanto

1.Kuinka Profeetta oikein eli

2.Kalifin palkka

3.Kalifin vaatteet

4.Kuinka Umar auttoi köyhiä ja nälkäisiä

5.Kalifin pidot

6.Rutiköyhä kuvernööri

Johdanto


Ennen kuolemaansa Profeetta Muhammedin (Allah häntä siunatkoon ja antakoon hänelle rauhan)onnistui saattaa koko Arabia Yhden Ainoan Jumalan alaiseksi. Kukaan yksilö ei ollut toisen herra; kaikki olivat tasa-arvoisia Jumalansa edessä. Hän yksin oli heidän Mestarinsa, vain Hänelle he alistuivat. Armoitettu Profeetta opetti kuinka hallita oikeudenmukaisesti ja lempeästi Jumalan lakien mukaisesti; kuinka huolehtia kanssaihmisistä, kuinka palvella Allahia ja rukoilla Häntä, miten paastota ja tehdä pyhiinvaellus. Armoitettu Profeetta ei ainoastaan opettanut näitä - hän myös näytti esimerkkiä harjoittamalla itse niitä.

Profeetan kuoltua, hänen seuralaisensa valitsivat Abu Bakrin johtajakseen ja hallitsijakseen. Hänen täydellinen nimityksensä oli 'Khalifa Rasul Allah' (Allahin Lähettilään kalifi eli seuraaja). Häntä kutsuttiin lyhyesti nimellä kalifi (khalifa), joka tarkoittaa myös sijaishallitsijaa tai edustajaa, sillä hän ei ollut ainoastaan armoitetun Profeetan hallinnon jatkaja, hänen tehtävänsä oli myös johtaa ihmisiä Allahin tiellä Tämän itsensä antamiensa ohjeitten ja armoitetun Profeetan jättämän esimerkin sekä traditioiden pohjalta. Häntä kutsuttiin myös nimellä 'Amir-ul-Muminiin' eli uskovaisten hallitsija.

Abu Bakrin jälkeen kalifeiksi valittiin ensin Umar, sitten Uthman ja tämän jälkeen Ali - he kaikki olivat armoitetun Profeetan vilpittömiä seuraajia, jotka tarkkaan noudattivat tämän jälkeensä jättämää esimerkkiä. Heitä seurasi monia muita hallitsijoita, joita myös kutsuttiin kalifeiksi. Kaikki näistä eivät kuitenkaan seuranneet armoitetun Profeetan jalanjälkiä. Monet viettivät loisteliasta elämää, eivätkä aina toimineet oikeudenmukaisesti. Jotkut heistä sortivat kansaa ja kielsivät sille kuuluvat oikeudet, eivätkä lievittäneet ihmiset kurjuutta, käyttivät julkisia varoja lähinnä oman mukavuutensa lisäämiseen. Ne heistä, jotka seurasivat armoitettua Profeettaa, sensijaan jättivät jälkipolvien seurattavaksi loisteliaan esikuvan.

Nämä olivat kunnian miehiä. He elivät vaatimattomasti, pukeutuivat ja söivät kuten tavallinen kansa. He olivat oikeudenmukaisia ja jalomielisiä. He omistivat elämänsä kanssaihmistensä, veljiensä ja sisartensa palvelemiseen. Näin he myös palvelivat parhaiten Jumalaa. Heidän käskynhaltijansa ja virkamiehensä seurasivat kalifiensa jaloa esimerkkiä.

Kalifi on islamilaisen valtion merkittävin henkilö, mutta hän ei suinkaan ole kaikkivaltias, kuten ei myöskään kansa. Vain Jumala on Kaikkivaltias. Yksikään kalifi, eikä edes koko muslimiyhteisö
yhdessä, voi toimia vastoin Jumalan lakeja. Ketään ei voi vaatia tottelemaan kalifia vastoin Jumalan säädöksiä. Kalifi on valtion päämies ja muslimien hengellinen johtaja. Hänellä on suunnattoman suuri vastuu valvoa, että
-ihmiset elävät Jumalan tahdon mukaisesti, rauhassa ja onnellisina, eivätkä näe nälkää ja heillä on katto päänsä
päällä; saavat hoivaa, opetusta ja kasvatusta
-hyvä menestyy ja paha väistyy
-oikeudenmukaisuus toteutuu joka suhteessa, riisto ja sorto lakkaa
-valtion kassaan kerätyt julkiset varat käytetään ihmisten hyvinvointiin
-laki ja järjestys vallitsevat koko maassa
-Jumalan säätämät rangaistukset vakavista rikkeistä yhteisöä vastaan pannaan täytäntöön

Edelläoleva luettelo antanee sinulle käsityksen siitä miten tärkeä tehtävä kalifilla oikein on hoidettavanaan.

Koska alkuaikojen kalifit olivat armoitetun Profeetan seuraajia, he huolehtivat kansastaan kuten isä lapsistaan. Tähän kuului kolme asiaa. Ensiksikin he näyttivät omalla käytöksellään esimerkkiä muille kuinka elää kunniallista elämää. He eivät koskaan käyttäneet asemaansa tai valtion kassaa omiin tarkoituksiinsa. Toiseksi he olivat tarkkoja siitä, että köyhistä ja puutteenalaisista pidettiin hyvää huolta. Kolmanneksi he kohtelivat kaikkia vertaisinaan, niin maan mahtavia kuin heikkoja, ylhäisiä ja alhaisia, rikkaita kuten köyhiäkin, kaikkia yhdenvertaisesti.

Seuraavassa on muutamia kertomuksia varhaisista kalifeista.

1.Kuinka Profeetta oikein eli

Eräänä päivänä Umar tuli Profeetan (Allah häntä siunatkoon)talolle tapaamaan tätä. Profeetta eli pienessä asunnossa, joka rajoittui moskeijaan. Tämä asunnon ympärille on sittemmin rakennettu kaunis Profeetan moskeija. Alkujaan moskeijan seinät oli tehty savesta ja kivistä, sen katto palmunlehvistä ja oljista. Sen lattia oli hiekkaa. Ovet johtivat sisäpihalle ja rukoussaliin.

Umar tuli ovelle ja pyysi lupaa päästä sisälle: "Oi Jumalan Profeetta, sopiiko, että Umar bin al-Khattab tulee sisälle?"

"Astu vain sisään, Umar", vastasi armoitettu Profeetta.

Umar astui sisälle huoneeseen, jossa armoitettu Profeetta lepäsi. Aluksi hän tervehti Profeettaa: "Salam aleikum" (rauha kanssasi).

"Wa aleikum as-Salam" (samoin rauha kanssasi), vastasi armoitettu Profeetta.

Umar istahti lattialle ja tarkasteli huonetta alkajaisiksi. Siellä ei ollut sänkyä. Profeetta lepäsi matolla. Osa hänen ruumiistaan oli matolla, osa lattialla. Matto oli karkea ja lattia kova. Matto oli jättänyt jälkensä hänen ihoonsa. Hänellä oli yllään karkeatekoiset vaatteet. Hänellä oli myös tyyny, joka tosin oli täytetty kuivilla palmunlehvillä. Huoneessa ei ollut mitään muuta, ei kaappia, ei mukavia patjoja, eikä herkkuja syötäväksi. Nurkassa lojui joitakin marjapensaan lehtiä ja kasa ohraa, joiden päällä lojui pala käsittelemätöntä nahkaa.

Näky sai kyyneleet Umarin silmiin. Kun armoitettu Profeetta huomasi Umarin itkevän, hän kysyi tältä: "Miksi itket, Umar?"

Umar vastasi tähän takkuisella äänellä: "Miksen itkisi, oi Jumalan Profeetta, nähdessäni vuoteesi ja maton selkääsi jättämät jäljet? Omaisuutesi on olematon, ja olet sentään Jumalan Profeetta ja Hänen valitsemansa Lähettiläs! Bysantin ja Persian hallitsijat elävät mukavuudessa ja yltäkylläisyydessä. heidän valtaistuimensa ovat kultaa, heidän vaatteensa ja vuoteensa hienointa silkkiä. Umar osoitti käsillään huonetta ja totesi: "Tässä on kaikki mitä omistat - tässä on sinun aarteesi."

Armoitettu Profeetta hymyili ja silmäili lempeästi ja myötätuntoisesti Umaria. "Eikö sinun ole syytä olla onnellinen, oi Umar, siitä että meidän rikkautemme, aarteemme ja nautintomme odottavat meitä tulevassa, iankaikkisessa elämässä. tämän maailman kuninkaat ja ruhtinaat ovat jo saaneet osuutensa tässä elämässä, ja heidän saamansa osuus on täysin hyödytön sinä päivänä, jolloin he jättävät tämän maailman. Meidän osuutemme annetaan meille myöhemmin, mutta kun me olemme saaneet, se säilyy meillä ikuisesti."

Umar tajusi nyt, että se valtakunta, jonka armoitettu Profeetta tulisi pystyttämään, ei ollut tavanomainen kuninkaitten ja keisarien valtio. Se tulisi olemaan Allahin palvelijoitten hallitus, niiden, jotka eivät elä tätä maailmaa ja sen katoavaisia palkkioita varten. Sen asukkaat eläisivät tulevaa maailmaa varten, tuonpuoleisen iätikestävät palkkiot ja aarteet mielessään.

2.KALIFIN PALKKA

Kuten jo tiedättekin, Abu Bakr oli ensimmäinen kalifi, jonka muslimit valitsivat hallitsemaan itseään ja huolehtimaan yhteisistä asioista.

Valintaansa seuranneena aamuna, Abu Bakr suuntasi tapansa mukaan kohti basaaria. Koko elämänsä hän oli ollut vaatekauppias. Niinpä kalifiksi valintansa jälkeenkin hän pyrki jatkamaan tätä toimintaa, vaikka olikin tullut valituksi koko Arabian hallitsijaksi. Ihmiset olivat vaivaantuneita nähdessään hänet kangaspakat olkapäillään. He eivät kuitenkaan keksineet miten suhtautua asiantilaan.

Lopulta Umar tuli paikalle. Hän meni välittömästi tämän luokse ja sanoi: "Mihin oikein aiot noine kangaspakkoinesi?"

"Menen basaariin," vastasi Abu Bakr.

"Minkä ihmeen takia?" tiedusti Umar."Tehtäväsi on huolehtia koko muslimiyhteisön asioista. Miten sinulta vielä liikenee aikaa kaupankäyntiin?"

"Mutta täytyyhän minun ansaita elantoni," vastasi Abu Bakr. "Miten muutoin elätän perheeni?"

Umar mietti tovin, virkkoi sitten:"Meidän täytyy keksiä siihen jokin ratkaisu. Sinulta ei ilmeisestikään liikenen aikaa vaatteitten myymiseen. Mennään neuvottelemaan asiasta muslimiveljien kanssa."

Umar ja Abu Bakr menivät Abu 'Ubaidan puheille. Tämä oli vastuussa yhteisön kassasta. Profeetta (Allah häntä siunatkoon) oli sanonut miehen olevan koko muslimiyhteisön luotettavin henkilö. Muut yhteisön vastuuhenkilöt kutsuttiin paikalle neuvonpitoon. Umar esitti, että Abu Bakrin tarpeet katettaisiin julkisista varoista. Seuraava kysymys olikin paljonko olisi kohtuullista? Abu 'Ubaida ehdotti, että Abu Bakrille maksettaisiin palkka, joka vastaisi keskituloisen perheenpään elinkustannuksia.

Lyhyen keskustelun jälkeen ensimmäisen kalifin palkaksi määriteltiin : kaksi palaa kangasta kesällä ja vastaavasti kaksi palaa kangasta talvella. Lisäksi hänelle annettaisiin päivittäin ruokaa hänen itsensä ja hänen perheensä tarpeisiin.

Abu Bakr hyväksyi ilomielin ehdotuksen. Samanaikaisesti hän talletti kaikki omat varansa yhteisön kassaan. Se ei olisi ollut tarpeen, mutta hän piti kohtuullisena, että kassa huolehtisi hänen varoistaan samalla kun se huolehtisi hänen päivittäisistä tarpeistaan

Abu Bakr luopui liiketoimistaan, koska hänen muslimiveljensä niin halusívat. Hänen perheensä sai jatkossa niukan elantonsa niistä varoista, jotka muslimit heille antoivat. Raha hädin tuskin riitti elämiseen. Heidän elintasonsa oli tosi vaatimaton. Abu Bakr tyytyi siihen hyvillä mielin.

Eräänä päivänä hänen vaimonsa tuli hänen luokseen ja sanoi: "Toivoisin voivani ostaa vähän sokeria. Haluaisin valmistaa sinulle jotakin makeaa."

"Vaimokulta", vastasi Abu Bakr, "pelkään pahoin, ettei meillä ole siihen varaa. Voisin toki mennä Bait-ul-Mal'iin (yleiseen kassaan)
ja hakea sieltä, mutta sen varat kuuluvat kansalle; ne on käytettävä ihmisten hyvinvointiin ja valtion asioitten hoitamiseen. Ei olisi oikein eikä kohtuullista ottaa enempää kuin meidän palkkioksemme on määritelty.

Hänen vaimonsa tyytyi esimerkillisesti Abu Bakrin päätökseen. Hän kuitenkin halusi valmistaa miehelleen jotakin makeaa. Niinpä hän säästi päivittäin vähän talousrahoistaan. Jonkin ajan kuluttua hänellä oli koossa sokerin ostoon tarvittava rahasumma. Sen hän tekikin ja valmisti herkkua.

"Kuinka oikein onnistuit ostamaan sokeria herkkujen tekoon?" kysyi Abu Bakr nähdessään päivällisellä makeaa.

Vaimo vastasi:" Säästin hieman päivittäisistä talousrahoista."

"Olen yllättynyt", virkkoi Abu Bakr. "Vaikuttaa siltä, että olemme päivittäin syöneet hyvin, ja kuitenkin olet kyennyt säästämään rahaa sokerin ostoon." On ilmeistä, että olen ottanut kassasta enemmän kuin välttämätöntä elämiseksemme." Niinpä Abu Bakr vähensi omaa, valtiolta saamaansa palkkiota, ja eli loppuelämänsä vaimonsa kanssa pienemmällä palkkiolla.

Vuosia myöhemmin, kun Abu Bakr oli kuolemaisillaan, hän kutsutti lapsensa vuoteensa ääreen ja sanoi: "Haluan tietää minkä verran olen kuluttanut kassan varoja." Hänen lapsensa tekivät laskelmia, todeten tarkan summan, jonka hän oli kuluttanut julkisista varoista.

"Kuolemani jälkeen teidän tulee myydä omaisuuteni ja tallettaa se mitä minulta on jäänyt Bait-ul-Mal'iin niin, että jokainen penni, jonka olen sieltä kuluttanut tulee korvattua," totesi Abu Bakr.

Tämä oli hänen peruuttamaton ja viimeinen tahtonsa. Hän ei testamentissaan jättänyt kenellekään mitään. Hän viimeinen tahtonsa oli korvata se mitä oli elinaikanaan saanut palkkana valtiolta.

Kun hänen seuraajakseen valittu, Umar, sai kuulla Abu Bakrin päätöksestä, hän puhkesi itkuun: "Oi Abu Bakr, olet jättänyt jälkeesi esimerkin, jota jälkeesi tulevien on lähes mahdotonta seurata."


3.KALIFIN VAATTEET

Umar oli järjestyksessä toinen kalifi. Hän nautti samaa palkkaa kuin Abu Bakrkin. Hän tapasi pukeutua yksinkertaisiin vaatteisiin ja syödä vaatimattomasti. Hänellä oli usein yllään vanhat, kuluneet ja paikatut vaatteet. Hänen kengissään oli useasti reikiä. Monasti hänen ruokansa koostui pelkästä ohraleivästä ja oliiviöljystä.

Hänen tapoihinsa ei vaikuttanut se, että hänellä oli johdettavanaan koko islamilainen valtakunta, joka (Arabian niemimaan ohella) käsitti Iranin, Persian, Syyrian, Egyptin ja osia Pohjois-Afrikasta. Itä-Rooman ja Persian valtakunnat luhistuivat ja niiden rikkaudet virtasivat Medinaan.

Umar oli viisas, oikeudenmukainen ja suosittu kalifi. Hänellä oli monia ystäviä, jotka pitivät hänestä, koska hän oli todella hyvä mies. Hänen ystävänsä eivät kuitenkaan sulattaneet sitä, että hän pukeutui ja söi niin huonosti. "Tämä ei käy laatuun", heillä oli tapana huokailla. "Katsokaa miten hän pukeutuu ja elää. Me muslimit olemme tunkeutuneet Persiaan ja Irakiin. Tänä päivänä hallitsemme niiden hedelmällisiä alueita ja rikkauksia. Kalifimme ei tarvitsisi kuljeskella ikälopuissa vaatteissa ja elää nälässä. Kuninkaita, prinssejä; lähetystöjä ja lähettiläitä tulee tänne lukuisista maista ja mahtavista valtakunnista. Nämä pukeutuvat hienoimmasta silkistä valmistettuihin tunikoihin. Mikä estää kalifiamme menettelemästä samoin? Umarin tarvitsee vain ilmaista tahtonsa ja räätälimme valmistavat hänelle maailman hienoimmat vaatteet; kokkimme voisivat aamuin illoin valmistaa hänelle mitä herkullisimmat ruoat."

Erään kerran Itä-Rooman valtakunnan lähettiläs saapui Medinaan. Hän pyysi päästä Umarin puheille. Hän oli tottunut kävijä maailman mahtavien palatseissa. Niinpä hän ensi töikseen kysyi ihmisiltä :"Missähän kuninkaanne asustaa?"

"Ei meillä ole kuningasta", vastasivat muslimit kysyjälle.

"Kai teillä sentään on joku, joka on hallituksenne päämies? tiedusteli tuskastunut lähettiläs.

"Pitää paikkansa, olemme valinneet keskuudestamme yhden henkilön, joka huolehtii valtion asioista. Jos jatkat tätä katua eteenpäin, saatat löytää hänet jostakin."

Itä-Rooman lähettiläs jatkoi katua ylöspäin, kuten häntä oli neuvottu. Lopulta hän löysi tämän lepäilemästä puun varjossa.Yllään hänellä oli kaksi vaatekappaletta, joista toisessa oli peräti kaksitoista paikkaa.

Lopulta väen mitta täyttyi. He tiesivät, että Umar eli suuressa puutteessa, ja aihe oli tälle arka. Niinpä he kokoontuivat neuvonpitoon asian tiimoilta.

Profeetan (SAWS) läheisimpiin seuralaisiin kuulunut Zubair alusti keskustelun:"Arvelen, että meidän tulisi esittää Umarin palkkauksen korottamista sellaiselle tasolle, että hänellä olisi varaa pukeutua asianmukaisesti tehdäkseen vaikutuksen lähettiläisiin ja lähetystöihin. Lisäksi hänellä tulisi olla varaa kestitä vieraitaan."

"Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Samanlaiset ajatukset kävivät mielessäni," virkkoi Ali.

Alia pidettiin kaikkein sopivimpana puhumaan Umarille asiasta. Niinpä häntä pyydettiin tehtävään. Ali kuitenkin epäröi: "En mitenkään rohkene esittää Umarille tällaista."

Sitten Uthman heitti esille ajatuksen : "Me kaikki tiedämme millainen Umar on. Hän tuskin on valmis hyväksymään ajatusta, että ottaisi enemmän varoja rahastosta. Yrittäkäämme ensin tunnustella asiaa. Pyydetäämpä hänen tyttärensä Hafsan apua." Kaikki paikallaolleet yhtyivät Uthmanin ehdotukseen ja lähtivät yhdessä Hafsan puheille.

Hafsa oli myös ollut armoitetun Profeetan (SAWS) vaimo. Tästä syystä he arvelivat hänen voivan taivuttaa isänsä lopettamaan loppuunkuluneitten vaatteitten käyttämisen. Ainakin hän voisi todeta miten tämä ehdotukseen reagoisi. Hafsa ensin kuunteli mitä heillä oli sydämellään ja virkkoi sitten: "Olen kanssanne yhtä mieltä, mutta en rohkene esittää hänelle mitään tällaista. Haluaisin toki auttaa teitä, mutta pyytäkäämme Aishaa asialle."

Aisha oli Abu Bakrin tytär ja oli myös armoitetun Profeetan (SAWS) leski. Umar arvosti häntä suuresti. Tämä suhtautui myötämielisesti ehdotukseen, koska tajusi Umarin puutteelliset olosuhteet. "Lähden Umarin puheille saadakseni selville miten hän ehdotukseen suhtautuu."

"En usko, että hän ikipäivänä suostuu ehdotukseen,mutta saammepa ainakin tietää hänen kantansa," totesi Hafsa.

"Älkää antako hänen tietää ketkä ovat ehdotuksen takana," pyysivät ehdotuksen tekijät.

Seuraavana päivänä Aisha ja Hafsa lähtivät Umarin luokse. Hafsa pudisti päätään ja huokasi syvään nähtyään isänsä vanhat ja paikatut vaatteet.

Aisha avasi keskustelun: "Oi uskovaisten johtaja, sallitko, että puhun sinulle eräästä asiasta?"

"Ilomielin, oi uskovaisten äiti", virkkoi Umar.

Aisha valitsi sanansa hyvin tarkoin. "Allah on siunannut sinua Bysantin keisarin, Herakleioksen ja Khosroeksen, Persian hallitsijan kaupunkien ja niiden rikkauksien valloituksilla. Merkittävät ulkovaltojen lähettiläät ja lähetystöt kautta Arabian saapuvat luoksesi vierailulle. Sinä sen kun vaan kuljet viitassa, jossa on kaksitoista paikkaa. Jos pukeutuisit hyviin vaatteisiin ja tarjoilisit herkullisia ruokia, tekisit paremman vaikutuksen vieraisiisi."

"Isä, suo anteeksi, että keskeytän, mutta mielessäni on vakava kysymys," puuttui Hafsa puheeseen.


"Lapsikulta, kysy pois," vastasi Umar.

"Rakas isä, minua askarruttaa se, että minkä ihmeen takia pidät noita vanhoja vaatteita? Miten saatat kuljeskella loppuunkuluneissa ja paikatuissa vaatteissa? Kun ihmiset tulevat kalifin puheille, he odottavat näkevänsä hänet pukeutuneena kuten kalifin tuleekin. Etkä itse edes näytä huomaavan minkälaisia vaatteita käytät!" tytär tokaisi.

Umar oli hiljaa kotvan aikaa. Aisha ja Hafsa olivat varmoja siitä, että olivat suututtaneet kalifin. Kyyneleet purkautuivat Umarin silmiin. Hän pyyhkäisi ne hihaansa ja hymyili surumielisesti. Hän tiesi tarkkaan kuinka paljon rohkeutta Aishalta ja hänen tyttäreltään vaadittiin tämänkaltaisen asian esittämiseen. Pitkään aikaan hän ei virkkanut sanaakaan. Sitten hän katsahti heitä valppaasti ja lausui: "Te olitte Profeetan vaimoja. Teidän jos kenenkään tulisi tietää kuinka hän eli, eikö totta?"

Sitten hän kääntyi Aishan puoleen: "Oi uskovaisten äiti, kerropa oliko Profeetalla vehnäleipää syödäkseen kolmena päivänä peräjälkeen? Söikö hän koskaan itseään kylläiseksi? Oliko hänellä varaa kahteen ateriaan päivässä."

"Ei kertaakaan kuolinpäiväänsä mennessä," vastasi Aisha.

"Etkö sinä Aisha enää muista, että Profeetalla oli vuoriton viitta, jota hän piti päivällä yllään ja, jota hän käytti yöllä makuusijana?"kysyi Umar.

"Näin oli," sanoi Aisha.

"Eikö hänen talossaan ollutkin matto, jolla Profeetta päivällä istui ja jonka päällä hän öisin nukkui?"

Aisha ei voinut kuin myöntää asiantilan.

Sitten Umar kääntyi Hafsan puoleen: "Muistellaanpa mitä Profeetta käytti nukkuessaan makuusijanaan? Muistan sinun kertoneen, että sinulla oli huoneessasi matto, jonka tapasit levittää lattialle Profeetan käydessä makuulle. Hän siis nukkui karkealla matolla kovalla lattialla. Maton jättämät painautumat näkyivät usein hänen selässään. Muistan sinun maininneen, että sinusta tuntui, ettei hän kyennyt kunnolla nukkumaan matolla. Niinpä kerroit kerran taittaneesi maton kaksinkerroin hänen alleen, jotta hänen olisi mukavampi nukkua - ja hän todellakin nukkui niin makeasti, ettei herännyt varhaisrukoukseensa. Hän oli herännyt vasta Bilalin kuulutettua adhanin. Eikö hän heti herättyään kysäissytkin sinulta mitä olit tehnyt matolle? Kun kerroit taittaneesi sen kaksinkerroin, eikö hän kieltänyt sinua tekemästä sitä uudestaan. Hän halusi nukkua kuten aina ennenkin."

"Etkö muista, että Profeetta oli saanut kaikki erehdyksensä anteeksi. Huolimatta siitä hän oli illan tultua usein nälissään ja tapasi yön pitkinä tunteina käydä Allahin eteen rukoukseen?"

"Teistä kumpikin on ollut Profeetan vaimo. Olette kummatkin uskovaisten äitejä," totesi Umar niin Aishalle kuin Hafsallekin. "Ette kai te ole tulleet viettelemään minua tämän maailman mukavuuksien perään, ja luopumaan Tuonpuoleisen palkkioista? tietäkää, että ainoa esimerkki, jota tahdon seurata on se, jonka jättivät ystäväni Muhammed ja Abu Bakr. Tiedän hyvin käyttäväni vanhoja vaatteita ja ystävieni keskustelevan asiasta. Vaatteeni ovat todella epämukavat ja näytän ulospäin hirvittävältä. Ruokani on sellaista, jota monikaan ei tahdo kanssani jakaa. Toisaalta tiedän myös, että Profeetta ja Abu Bakr elivät hyvin vaatimattomasti, eivätkä piitanneet omasta mukavuudestaan."

"Kertokaapa minulle miten minä, Profeetan seuraaja, voisin elää ylellisesti, kun Profeetta eli piittaamatta omasta mukavuudestaan. Toivottovasti ymmärrätte, että toimin näin rakkaudesta Allahia ja Hänen Profeettaansa kohtaan."

"Kukahan teidät muuten lähetti asialle?" kysäisi Umar päätteeksi.

"Sitä en voi sanoa", totesi Hafsa. Aisha ja Hafsa poistuivat kummatkin sanattomina. Sanattomia olivat myös kalifin ystävät kuultuaan mitä tämä oli sanonut.


4.UMAR KÖYHIEN JA NÄLKÄISTEN AUTTAJANA


Umar oli järjestyksessä toinen kalfi. Hän tuli kalifiksi Abu Bakrin jälkeen. Umar oli työteliäs ja määrätietoinen, sillä hän oli todellinen Jumalan palvelija. Kalifin kuuluu huolehtia valtakuntansa muslimeista kuten isä lapsistaan. Umar teki parhaansa tässäkin asiassa. Päivisin hän tapasi työskennellä kotonaan. Iltaisin hän usein liikkui kaupungilla auttaakseen avun tarpeessa olevia kansalaisiaan.

Erään kerran liikkuessaan kaupungilla hän kuuli jostakin lapsen itkua. Itku kuului pienestä talosta. Kun Umar kurkisti sisään hän näki naisen lapsineen istumassa. Nainen näytti hyvin surulliselta ja lapset hänen ympärillään nälkiintyneiltä.

Umar totesi, että tulella oli kattila.Hän oletti ilman muuta, että siinä keitettiin ruokaa. Kun nainen sitten jakaisi ruuan lapsille, nämä lakkaisivat itkemästä. Umar jäi odottelemaan. Mutta kattila pysyi tulella, eivätkä lapset saaneet ruokaa.

Lopulta asiantila alkoi kummastuttaa häntä. Hän astui taloon ja kysäisi naiselta miksi tämän lapset itkivät. Nainen kertoi lasten itkevän, koska nämä olivat nälkäisiä. "Eikö ruoka kattilassa ole vieläkään kypsää?" hän kysyi.

Nainen tuli Umarin viereen ja kuiskasi tämän korvaan: "Älkää kertoko tätä lapsille - kattilassa ei ole ruokaa, sillä minulla ei ole rahaa ostaa ruokatarpeita. Keitän kattilassa pelkkää vettä, jonka lapset kuvittelevat olevan ruokaa. He ovat nälissään, mutta kun odottelen jonkin aikaa, he itkevät itsensä uneen. Siten he unohtavat nälkänsä."

Kun lapset vihdoin vaipuivat uneen, nainen kertoi aviomiehensä juuri kuolleen. Siitä syystä naisella ei ollut varaa ruoan ostoon. Valitettavasti Bait ul-Mali'ista vastuussa olleet henkilöt eivät tienneet mitään naisen vaikeuksista. Jos he olisivat sen tienneet, olisivat he toki häntä auttaneet.

Umar, jota köyhän naisen kohtalo säälitti,kysyi tältä: "Mikset käynyt kertomassa kalifille vaikeuksistasi?"

"Olen nainen eikä minun sovi kuljeskella etsiskelemässä kalifia, jotta voisin kertoa hänelle ongelmistani", vastasi nainen. "Jos hän on todellinen kalifi, hänen pitäisi tietää ongelmani muutenkin. Eikö hänen tehtävänsä olekin auttaa ihmisiä heidän vaikeuksissaan? Minusta tuntuu, ettei kalifimme hoida tehtäviään kunnolla. Umar on jättänyt minut oman onneni nojaan. Minusta hänen ei tulisi hoitaa kalifin tehtäviä, jos hän ei kykene huolehtimaan puutteenalaisista kanssaihmisistään paremmin."

Umar järkyttyi naisen sanoista. Hän ryntäsi Bait ul-Maliin ja kauhoi säkkiin jauhoja, lihaa ja sokeria. Kun hän nosti säkin olalleen muuan hänen palvelijoistaan tarjoutui auttamaan häntä. "Kannan säkkini itse, sillä tuomion päivänä et kuitenkaan kykene kantamaan minun taakkaani. Miksen siis kantaisi sitä tänäänkin," vastasi Umar.

Kalifi kantoi henkilökohtaisesti ruokasäkin naisen talolle. Päästyään sinne, hän keitti omakätisesti ruokaa lapsille ja ruokki nämä. Kun hän oli lähdössä virkkoi nainen: "Sinun kuuluisi olla kalifi, eikä Umarin. Sinä olet ystävällinen, ymmärtäväinen ja huolehtiva - juuri sellainen kuin kalifin kuuluukin olla."

Arvon rouva, oli väärin, etten aikaisemmin tiennyt vaikeuksistasi. Nyt lapsesi on joka tapauksessa ruokittu ja nukkuvat tyytyväisinä.
Olen myös määrännyt Bait u-Malin avustamaan sinua, niin, että voit huolehtia lapsistasi kunnes he varttuvat isoiksi."


5.KALIFIN PIDOT

Umar bin Abdul Aziz kuului myös niihin kalifeihin, jotka pelkäsivät ja kunnioittivat Jumalaa. Myös hän eli Profeetan (Allah häntä siunatkoon) jälkeensä jättämää esimerkkiä seuraten. Häntä kutsuttiinkin nimellä Umar toinen (Umar II). Muutamat häntä edeltäneistä kalifeista olivat kehnoja. Vaikka Umar II:n johtama kalifaatti käsitti suunnattoman alueen - alkaen idässä Indus joesta ja ulottuen Atlantin valtamereen saakka lännessä, tämä kalifi vietti yksinkertaista elämää. Näin ei aina ollut asianlaita hänenkään kohdallaan. Kalifaattia hallinneen Umaijadien suvun jäsenenä hän, muiden perheenjäsentensä lailla, vietti aikoinaan loisteliasta elämää. Kalifiksi tultuaan hän kuitenkin luopui kaikesta ylellisyydestä. Hän palautti lain ja järjestyksen. Hän puuttui sukunsa laittomasti hankkimiin rikkauksiin ja maanomistukseen. Osan näistä hän siirsi yhteiseen rahastoon, osan hän taas palautti niiden oikeille omistajille. Hän työskenteli ahkerasti päivittäin, pyrkien siihen, että hänen oma esimerkkinsä toimisi kunniallisen elämän esikuvana ihmisille.

Monet hänen virkamiehistään seurasivat hallitsijansa esimerkkiä. Vaikka olivatkin merkittäviä henkilöitä, he noudattivat hyvää ja vaatimatonta elämäntapaa. Eräät toiset taas eivät vähääkään piitanneet kalifin sanomisista tai tekemisistä. Eräs näistä oli Bismallah, muslimiarmeijan ylipäällikkö. Hän oli erinomainen sotilas, urhea ja peloton mies, juuri sellainen, jota alaiset arvostavat ja rakastavat. Hänellä oli kuitenkin yksi heikkous - ylenmääräinen mieltymys hyvään ruokaan. Hän saattoi kuluttaa päivittäiseen ruokaansa tuhatkin dirhamia.

Kun Umar sai kuulla asiasta, pahoitti hän mielensä. Hänen mieleensä nousi kaikkien köyhien ja puutteenalaisten kuva. Tuhannella dirhamilla voisi hankkia päivittäin tavattoman paljon ruokaa niille, joilla sitä ei ollut. Koska hän oli kalifi, koki hän velvollisuudekseen puuttua ystävänsä ahneuteen. Oli vain löydettävä oikea tapa tehdä se. Hän pohti asiaa pitkään ja hartaasti. Lopulta hänen päähänsä pälkähti idea.

Umar lähetti palvelijansa mukana Bismallahille kutsun saapua lounaalle seuraavana päivänä. Sitten hän kutsutti kokkinsa luokseen, jolle hän sanoi: "Tahdon, että valmistat huomenna niin hienon lounaan kuin ikinä kykenet. Jätän sinun huoleksesi miettiä mitä tarjoat. Olen kutsunut Bismallahin lounaalle kanssani. Valmista siis jotakin sellaista, joka erityisesti miellyttää häntä. Kun olet saanut kaiken valmiiksi, keitä myös kattilallinen puuroa." Kokki arveli kalifin menettäneen järkensä, mutta teki kuitenkin työtä käskettyä.

Bismallah valmistautui lounastamaan kalifin kanssa. Hyvissä ajoin hän saapui tämän talolle. Hän tunsi itsensä nälkäiseksi ruokaa odotellessaan. Kalifi otti hänet ystävällisesti vastaan ja alkoi kysellä kaikkea asiaan kuuluvaa armeijan tilasta kuten 'mikä oli sotilaitten kunto? Missä nämä harjoittelivat? Oliko upseereilla riittävästi miehistöä?' Mitä kauemmin kalifi puhui, sitä nälkäisemmäksi Bismallah kävi. Hän ei kuitenkaan tohtinut ilmaista kalifille kuinka nälkäiseksi hän itsensä tunsi - sellainenhan olisi ollut epäkohteliasta. Nälkä kuitenkin kurni hänen suolissaan.

Kalifi tajusi toki kuinka nälkäiseksi Bismallah itsensä tunsi. Pelkkä vilkaisu tämän nälkäisiin kasvoihin riitti kertomaan asiantilan. Yht'äkkiä Umar keskeytti kyselemisensä ja kutsui kokin paikalle. Kokki saapuikin tuotapikaa. Hän oletti ilman muuta, että kalifi pyytäisi häntä tarjoilemaan sen suurenmoisen aterian, jonka hän oli huolella ja vaivalla valmistanut. Kalifi vilkaisi kokkia ja totesi: "Bismallah alkaa nälkiintyä, tuo hänelle välipalaa, jotta hän jaksaisi lounaaseen asti. Tuo se ruoka, jonka pyysin sinun viimeksi valmistaa." Kokki ei ollenkaan pitänyt kalifin esityksestä, mutta toi kuitenkin kulhollisen puuroa kalifin eteen. Tämä tarjosi siitä Bismallahille, joka nälissään alkoi popsia sitä. Kun Bismallah oli päättänyt ateriointinsa kutsui Umar kokkinsa uudelleen paikalle. Hän määräsi nyt varsinaisen lounaan tarjoiltavaksi.

Kokki oli mielissään; hän oli nähnyt paljon vaivaa valmistaessaan ruhtinaallisen aterian. Siihen kuului Bismallahin lempiruokia kuten paahdettua riikinkukkoa, marinoitua lammasta, sahramiriisiä, hunajakakkua ja muuta makeaa. Kylläinen Bismallah kykeni vain vilkaisemaan ruokia ja huokaisemaan: "Pelkäänpä pahoin, etten pysty enää nielemään palaakaan. Tulin ahtaneeksi itseni täyteen puuroa."

Kun Umar kuuli tämän hän virkkoi: "Rakas ystävä, puuroon käytetyt kaurat eivät maksaneet kuin dirhamin verran. Ajattele jos saat itsesi kylläiseksi dirhamilla, miksi siis käytät päivittäin yli tuhat dirhamia ruokaostoksiisi? Allah ei pidä tuhlareista. Jos käyttäisit nuo tuhat dirhamiasi köyhien auttamiseen, Allah pitäisi sinusta paljon enemmän."

Kalifin viesti meni perille. Se teki Bismallahiin niin suuren vaikutuksen, että siitä päivästä lähtien hän kulutti paljon enemmän rahaa köyhien avustamiseen kuin omaan ruokaansa.

6. RUTIKÖYHÄ KALIFI


Siihen aikaan kun Umar oli Kalifina hän joutui erään, lähes ylipääsemättömältä tuntuvan pulman eteen. Punnittuaan asiaa pitkään ja hartaasti, hän kutsutti ystävänsä Sa'id bin Amirin luokseen. Hän purki tälle huolensa: "Sa'id, en tiedä mitä tekisin. Homsilaiset kävivät luonani jo viidettä kertaa valittamassa kuvernööristään. Olen jokaisella kerralla yrittänyt vastata heidän toiveisiinsa vaihtamalla tilalle uuden miehen, sellaisen, jonka kuvittelin olevan sopivan. Kaikki he ovat kuitenkin muodostuneet tavalla tai toisella pettymyksiksi. Enää ei jäljellä ole ketään sellaista, jolle voisin uskoa tuon tehtävän - paitsi... paitsi yksi ainoa, joka sattuu olemaan juuri nyt edessäni." Hän jatkoi hymyssä suin: "Niinpä nimitänkin sinut Homsin kuvernööriksi."

Sa'id oli kuin ällikällä lyöty. Hän tiesi entuudestaan, että Homsilaisia olisi vaikea tyydyttää. Hän ei myöskään pitänyt itseään mitenkään pätevänä johtamaan ihmisiä, saatikka sitten Homsilaisia. Onnettomana hän puisteli päätään ja totesi: "Allahin tähden, älä saata minua sellaiseen koettelemukseen. En voi koskaan ryhtyä semmoiseen tehtävään."

"Mitä kuulenkaan!" kiihtyi Umar, "sinä oli mukana sälyttämässä vastuuta kalifaatista harteilleni, miten on mahdollista, ettet ole valmis auttamaan minua velvollisuuksieni hoitamisessa? En voi hyväksyä asennettasi, Sa'id. Sinun on otettava tämä tehtävä vastaan, halusitpa sitten tai et. Se on käskyni."

Sa'idilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin totella Umaria. Järjestettyään asiansa Medinassa, hän vastahakoisena saapui Umarin luokse jäähyväiskäynnille.

Umar kannusti häntä sanoen: "No veliseni, älä näytä noin synkältä. Olen varma siitä, että Allah auttaa sinua täyttämään tehtäväsi kunnialla. Vielä yksi asia - meidän on määriteltävä sinun palkkasi."

Sa'id näytti olevan ymmällä. "Mihin minä palkkaa tarvitsen? Avustus, jonka saan rahastosta on enemmän kuin tarpeeksi."

Umar naurahti :"Olkoon Allah kanssasi, Sa'id." Tyytyväisyytensä merkiksi hän vielä syleili tätä, ennen kuin saattoi tämän matkaan.

Niin lähti Sa'id kohti Homsin kaupunkia. Pieneen aikaan ei Umar kuullut mitään uutta siltä suunnalta. Helpottuneena hän tuumi: "Asiat sattuvat vihdoinkin kohdalleen. Olin oikeassa määrätessäni Sa'idin siihen tehtävään."

Eräänä päivänä saapui Homsilaisten lähetystö jälleen kerran Umarin luokse. Tapoihin nimittäin kuului, että alueet lähettivät lähetystönsä muutamia kertoja vuodessa Medinaan. Umar tiedusteli näiltä heidän alueensa kuulumisia. Heidän vastauksensa oli Umarille mieluisaa kuultavaa. Lopuksi Umar pyysi nähtäväkseen luettelon alueen köyhistä ja puutteenalaisista. Luetteloa tarvittiin, jotta voitiin määritellä paljonko rahaa tulisi jakaa yleisestä rahastosta avustuksiin.

Umar kävi listan läpi ja kurtisti kulmiaan: "Kuka on Sa'id bin Amir? Onko siellä kaksi samannimistä henkilöä?

"Ei todellakaan," vastasi muuan lähetystöstä. "Kyseessä on kuvernöörimme, Sa'id bin Amir.

"Mitä te oikein tarkoitatte panemalla hänen nimensä keppikerjäläisten kanssa samaan joukkoon?"

"Mutta arvon veli, hänhän on rutiköyhä," vastasi eräs toinen käsiään levitellen. "Hän meitä kaikkia köyhempi. Saattaa kulua useita päiviä ilman, että hänen talostaan kantautuisi hajuakaan ruoan laitosta. Sen voin vaikka vannoa."

Umar painoi päänsä alas. Kun hän nosti päätään, vierailijat saattoivat todeta hänen partansa kostuneen kyynelistä. "Tulemme huolehtimaan tästä," virkkoi Umar pehmeällä äänellä, lähettäen lähetystön lopulta lepäämään matkan rasituksista.

Kun lähetystö sitten seuraavana päivänä lähti paluumatkalle, oli sillä mukanaan Umarin Homsin kuvernöörille, Sa'idille lähettämät tuhat kultarahaa. Palattuaan Homsiin lähetystö ylpeänä ojensi Sa'idille lampaannahkaisen lahjapussin. Sa'id kiitti heitä lämpimin sanoin. Kun lähetystö oli poistunut hän tutki pussin sisällön. Todettuaan mitä siellä oli hän valahti kalmankalpeaksi ja pudotti pussin kuin jonkin kirotun esineen maahan. "Me kuulumme Allahille, ja Hänen luokseen me palaamme." mutisi hän kuin ihminen kuolemansa edessä.

Hänen vaimonsa kuuli hänen valituksensa ja hätääntyi: "Mitä kauheata on oikein tapahtunut?" hän hätäili. "Kuka on kuollut? Ei kai sentään uskovaisten ruhtinas?"

"Paljon pahempaa," vastasi Sa'id.
"Paljon pahempaa,oi rakkaani, mikä voisi olla vielä kamalampaa?"

"Mitä arvelet siitä, että jokin asia viettelisi minut pois iankaikkisesta elämästä? Mitä tuumit, jos turmelus on päässyt taloomme sisälle?"

"Entä sitten, hankkiudu siitä eroon, lähde karkuun sen tieltä," vastasi vaimo.

"Tahtoisitko auttaa minua siinä?" kysyi Sa'id vaimoltaan.

"Mielihyvin, mieheni," vastasi vaimo.

Päivän päättyessä Sa'id oli jakanut Umarin lähettämät tuhat kultarahaa alueen köyhien kesken.

Joitakin aikoja tapahtuman jälkeen Umar saapui säännönmukaisella maakuntien tarkastuskierroksellaan Homsiin. Kohta hänen saapumisensa jälkeen kaupunkilaiset kerääntyivät hänen ympärilleen ja alkoivat valittaa kuvernöörinsä toimista. Ymmällään ja vaivautuneena valituksista, hän totesi valittajille: "Pitäisikö minun jälleen kerran uskoa teitä? Viidesti peräjälkeen olen vaihtanut Homsin kuvernööriä. Viimeksi lähetin parhaan mieheni,uskollisen ja luotettavan islamin palvelijan ja yhä vaan te kehtaatte valittaa. Tällä kertaa vaadin, että Sa'id on henkilökohtaisesti paikalla vastaamassa syytöksiinne. Tulette huomaamaan olleenne väärässsä, ja miten kiittämätöntä väkeä oikein olette."

Tämän sanottuaan Umar marssi majapaikkaansa. Sisimmässään hän kummasteli miksei Sa'idkaan kelvannut näille ihmisille. Hän rukoili Allahia, ettei hänen arvionsa Sa'idista osoittautuisi vääräksi. Seuraavana aamuna kaikki, kuvernööri Sa'id mukaanlukien, kokoontuivat Umarin majapaikkaan. "No niin," aloitti Umar kuuluvalla äänellä, "astukoon ensimmäinen, jolla on valitettavaa kuvernööristä esiin."

Joukosta astui esiin nuori, voimakasrakenteinen mies, joka ilmeisestikään ei pelottanut esittää mielipidettään kalifin edessä.

"Oi uskovaisten ruhtinas," mies aloitti. "Kalifi on ilmeisen laiska. Hän lähtee ulos talostaan vasta kun aamu on jo pitkällä."

"Eikä siinä kaikki," keskeytti muuan toinen. "Toisinaan häntä ei näy kuin vasta illansuussa. Kuka ties mitä hän puuhailee päivät pitkät sisällä talossaan."

Umar kuunteli syytökset ja kääntyi sitten Sa'idin puoleen: "Miten selität tämän käyttäytymisesi?"

Sa'id puisteli päätään. "Allah olkoon todistajani, että tämän tunnustaminen on minulle kiusallista ja vastenmielistä. Asianlaitahan on niin, että minulla ei ole palvelijaa apunani. Niinpä minun on aamulla alustettava taikina ja sitten leivottava leipä. Vasta tämän jälkeen suoritan puhdistautumisen ja astun tapaamaan ihmisiä. Toisaalta minulla ei ole kuin yksi vaatekerta, joka minun on silloin tällöin pestäväkin. Niinpä joudun toisinaan odottelemaan vaatteitteni kuivumista. Joskus taas olen pakotettu korjailemaan niitä."

Kukaan ei tosiaankaan saattanut epäillä, että Sa'idilla olisi palvelija. Tuohon aikaan kaikilla merkittävillä henkilöillä oli palvelijansa; kuvernöörin asemassa olevalla miehellä niitä oli normaalisti useitakin. Tämä asetti Sa'idia vastaan esitetyt syytökset uuteen valoon;ja Umarin luottamus ystäväänsä sai uutta vahvistusta.

"Oliko muita valituksia?" tiukkasi Umar.

"Minulla olisi yksi," mutisi muuan vanhus. "Meillä vanhemmilla asukkailla on tapana kokoontua iltaisin muistelemaan menneitä. Tämä Sa'id on epäystävällinen, eikä katso aiheelliseksi liittyä seuraamme.

Umar kääntyi jälleen kysyvänä Sa'idin puoleen.

"Mitä jutusteluun tulee, hiljennyn öisin mieluummin rukoukseen ja palvon Allahia, kuin tuhlaan aikaani joutavanpäiväiseen menneitten aikojen muisteluun," totesi Sa'id siihen.

Umar hymyili leveästi Sa'idin suuntaan, ja tiedusteli: "Oliko teillä lisää valituksia kuvernööristänne?"

"Kyllä vaan," huudahti muuan kauppamies. "Kun hän on seurassamme, hän vaikuttaa poissaolevalta, omiin ajatuksiinsa vaipuneelta. Kerran hän, ilman mitään havaittavaa syytä, pyörtyi edessämme!"

Sa'idin kasvot kävivät tulipunaisiksi ja hän painoi päänsä alas. Umar odotti kunnes tämä puhuisi. Lopulta Sa'id alkoi hiljaisella äänellä selittää käyttäytymistään: "Kuten tiedätte, en ole suinkaan aina ollut muslimi. Aikoinaan olin pakana ja palvoin epäjumalia. Noiden aikojen muisteleminen tuottaa tuskaa. Menetin tajuntani muistellessani miten Khubaid bin Adi kidutettiin hengiltä... Olin itse paikalla ja näin omin silmin miten hänet paloiteltiin elävältä! (tässä kohtaa Sa'id peitti kasvonsa ja alkoi nyyhkyttää). En tehnyt elettäkään pysäyttääkseni heidät...minä vain seisoin ja katselin...kun he kysyivät Khubaidilta pitäisikö Muhammedin olla hänen tilallaan, hän vastasi: 'Ei ikinä! Kuolen itse tuhat kertaa mieluummin kuin sallisin edes tappurapiikin vahingoittavan Muhammedin kylkeä.' Voi ei! aina kun muistan, etten nostanut sormeakaan auttaakseni tuota pyhää miestä, itseinho valtaa minut, minusta alkaa tuntua, ettei Jumala koskaan voi antaa sitä minulle anteeksi."

Sa'idin tunnustusta seurasi syvä hiljaisuus. Umar liikuttui silminnähden kertomuksesta. Ylpeänä ystävästään hän julisti: "Ylistetty olkoon Allah! Sa'id on todellinen Allahin palvelija. Hän on todellakin luottamukseni arvoinen."

Umar lähetti sittemmin toiset tuhat kultarahaa Sa'idille helpottaakseen tämän asemaa. Kun tämän vaimo näki rahat, hän iloitsi: "Ylistetty olkoon Allah! Nyt voimme palkata avuksemme palvelijan ja meille itsellemmekin jää jotain."

"Rakas vaimoni," totesi Sa'idin ja silitti lempeästi tämän päätä, "haluatko kuulla paremman ehdotuksen?"

"Voiko olla jotakin vielä parempaa?" kysäisi vaimo.

"Me annamme ne jollekulle, joka antaa ne meille takaisin silloin, kun olemme suuremmassa pulassa kuin nyt."

"Miten se sitten hoituu?"

"Me lainaamme rahat Allahille," totesi Sa'id. Sillä niin tehdessämme voimme olla varmat siitä, että saamme ne moninkertaisesti takaisin."

Hänen vaimonsa yhtyi ajatukseen; eikä kulunut kauaakaan ennenkuin nämäkin rahat oli jaettu Homsin köyhille.

Sellainen oli niiden miesten luonto, jotka hallitsivat islamin maita niiden aamunkoitossa.