Timin Mänty

Tapio.

Kertoisitteko vähän tietoja Timin Männystä. Ikä? Ympärysmitta? yms. muuta mielenkiintoista.

6

2643

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asdertson

      Hämeenkyrössä Timinkylällä kasvaa jättiläismäinen vanha uhrimänty, jonka oksilla vanhat ihmi-set muistivat nähneensä karhunpääkalloja ja monivärisiä nauhoja.

      Pitkienkin matkojen takaa saapui hammassärkyä potevia männyn juurelle. Kaivettuaan tikulla hammastaan, niin että särkevä ien rupesi vuotamaan verta, löi hammassärkyinen tikun puun kylkeen ja pääsi siten vaivastaan, männyn vain kasvaessa ja voimistuessa niin tikuista kuin sen mukana upotetusta hammassärystäkin. Puun halkeamaan uhrattiin rahoja vielä ainakin 1930-luvulla, ja puun luona käydään yhä vielä lukuisin joukoin.

      (Lähde: Ritva Kovalainen, Sanni Seppo: ”Puiden kansa”)

      Itse kävin Timin männyllä tänä juhannuksena. Tuhti kaksihaarainen puu aivan Timinkylän läpi vievän hiekkatien varrella. Vaikuttavan näköinen. Alimmatkin oksat niin korkealla, ettei toivoa-kaan kiipeämisestä. Läpimitta toista metriä, ikää ilmeisesti ainakin parisataa vuotta. Kaarna alaosista pitkälle kuoriutunutta aktiivisen hiplaamisen takia. Puu vaikuttaa silti elävältä, vaikka osin kelottuneelta.

      • ikää

        kuuluu olevan Timin männyllä..?


    • ei kui-

      tenkaan ole Suomen suurin mänty. Suurin kasvaa Lieksassa, n. 3 km keskustaajamasta Joensuuhun päin.

      On vain vähän pahassa paikassa kun pitää mennä rautatien yli. Siksi sitä ei mainosteta turisteille ja ei ehkä muutenkaan. Kaivertaisivat vaan kyljet hajalle, hölmöjä kun ovat.

    • dosentti-ekonomi

      Timin mänty on ympärileikattu 1315 tsaari Nikolain toimesta. Mänty meinasi kuolla vanhan tsaariperinteen toimesta, kun nakkelivat Mäntyä päin juomalasinsa hajalle. Onneksi paikallinen alku greenpeace pelasti puun nuolemalla sen raukkaparan haavoja.
      Me Hämeenkyröläiset emme saisi unohtaa tätä ikimuistoista tapahtumaa. Kyllä saisimme olla ylpeitä itsestämme ja ehkä vähän muistakin.
      Nyt siis nokka pystyyn ja näyttään ikaalilaisille mistä kana pissii. Heillä kun ei ole muita nähtävyyksiä kuin Sammin Esso..
      Eläköön Timi!

      • on täynnänsä

        toinen toistaan komeempaa uutta taloa.
        muutenkin hyvin hoidettu ympäristö.

        sais ottaa kyröskoski mallia

        t:barbi


      • Venla-rouva
        on täynnänsä kirjoitti:

        toinen toistaan komeempaa uutta taloa.
        muutenkin hyvin hoidettu ympäristö.

        sais ottaa kyröskoski mallia

        t:barbi

        Timin mänty on todella komea!
        Meitä oli kolme aikuista ja yksi keskenkasvuinen poika, ja juuri ja juuri ottivat sormanpäämme yhteen, kun yritimme ottaa männystä ympärysmittaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5326
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1987
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1866
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1298
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1144
    Aihe