Onko täällä yhtäkään toista sosiaalisten tilanteiden pelkoa sairastavaa, joka ei pystyisi työntekoon? Itselläni on lisäksi masennusta ja ahdistusta sekä syömishäiriötä.
Olen opiskelija, ja kesäksi en pystynyt menemään töihin eikä opintoja ollut tarjolla. Opiskeluun pystyn, koska niin paljon saa tehdä kotona.
Nyt elän sitten toimeentulotuella, jota on alennettu 20 prosenttia. Psykiatri sanoi, etten ole oikeutettu sairaslomaan ja pitäisi vain etsiä joku "epäsosiaalinen" kesätyö. (Olen vähän jaksanut etsiä, mutta ei esimerkiksi etätöitä löydy kouluttamattomalle.)
Minulla siis oli kyllä kesätyöpaikka hankittuna. En vain pystynyt menemään sinne. :( Samoin kävi edellisessä opintoihin liittyvässä työharjoittelussa. Menin silloin loppujen lopuksi terveysaseman päivystävälle terveydenhoitajalle, ja tärisin kuin haavan lehti, säpsähtelin ja säikähdin kaikkea. Päässä ja vatsassa kiersi. Ja olin ottanut rauhoittavia sekä beetasalpaajaa!
Tuntuu vaan, että olen niin äärettömän yksin. Pyörii päässä mm. sellaisia ajatuksia, että pitäisi kuolla pois tai vähintäänkin sen takia yrittää itsemurhaa, että ehkä sitten joku oikeasti tajuaisi miten paha olo minulla on. :(
Olen opiskelija, ja kesäksi en pystynyt menemään töihin eikä opintoja ollut tarjolla. Opiskeluun pystyn, koska niin paljon saa tehdä kotona.
Nyt elän sitten toimeentulotuella, jota on alennettu 20 prosenttia. Psykiatri sanoi, etten ole oikeutettu sairaslomaan ja pitäisi vain etsiä joku "epäsosiaalinen" kesätyö. (Olen vähän jaksanut etsiä, mutta ei esimerkiksi etätöitä löydy kouluttamattomalle.)
Minulla siis oli kyllä kesätyöpaikka hankittuna. En vain pystynyt menemään sinne. :( Samoin kävi edellisessä opintoihin liittyvässä työharjoittelussa. Menin silloin loppujen lopuksi terveysaseman päivystävälle terveydenhoitajalle, ja tärisin kuin haavan lehti, säpsähtelin ja säikähdin kaikkea. Päässä ja vatsassa kiersi. Ja olin ottanut rauhoittavia sekä beetasalpaajaa!
Tuntuu vaan, että olen niin äärettömän yksin. Pyörii päässä mm. sellaisia ajatuksia, että pitäisi kuolla pois tai vähintäänkin sen takia yrittää itsemurhaa, että ehkä sitten joku oikeasti tajuaisi miten paha olo minulla on. :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei kuule.... mulla on joskus sellaista pelkoa myös. Mutta se on aina mennyt onneksi ohi.
Siis onko sulla joku jonka kanssa voit käydä juttelemassa?
Mullakin oli psyykkisiä ongelmia joitain vuosia sitten ja sain apua kivalta terapeutilta. Se oli erikois-sairaanhoitaja psykiatrin polilla.
Satuin vain klikkaamaan ekaa viestiä tuosta etusivulta ja luin. Tää heti kosketti mua jotenkin. Taidan tietää sun tunteen. Mut mun pitäis nyt mennä nukkumaan. Olin jo menossa.
Palaan tänne huomenna, menehän itsekin peiton alle, huomenna on uusi päivä taas ja se voi olla kivempi.
Ota nyt ja puhu jollekin. Vanhemmillesi tms. Ja menet terapiaan, hypnoosiin ja tarkistutat lääkkeiden sopivuuden. Etsi myös netistä tietoa ja lainaa aiheesta kirjoja. Huomaat että et ole ainut, joka jännityksestä kärsii ja etenkin, että siitä pääsee kyllä eroon!
Jännitys on Suomessa kohonnut melkein kansantaudiksi, eli et todellakaan ole yksin ongelmasi kanssa. Olen itse myös kokeillut lääkkeitä, beetasalpaajia yms, mutta eniten olen saanut apua aiheeseen liittyvistä kirjoista. Niissä monesti on hyviä uusia tapoja, miten sosiaalisiin tilanteisiin tulisi suhtautua ja niitä lähestyä. Puhuminen jonkun kanssa tietenkin myös auttaa.
Sinulla voi tuo hakeutuminen "epäsosiaaliseen" kesätyöhön kuulostaa ainoalta mahdolliselta ratkaisulta tällä hetkellä, mutta jos mahdollista olisi hyvä totutella itsensä pikku hiljaa sosiaalisten tilanteiden kohtaamiseen ja niihin hakeutumiseen. Minulla se alkoi siitä, kun lopetti täydellisyyden tavoittelun ja hyväksyi sen, että kaikki joskus munaavat. Pitää vain oppia nauramaan omille mokille ja sitä kautta omalle jännitykselle.
Voimia vaan sinulle. Löydät varmasti oman tapasi päästä tästä ikävästä "sairaudesta" eroon.
Niin siis asiaan....
Nythän on selvästi niin, että työhön et pysty menemään. Käytkö jossain säännöllisesti juttelemassa kenenkään ammattiauttajan kanssa? Jos et, niin sitten pikaisesti hakeudut. Terveyskeskukseen ja ne sieltä ohjaa eteenpäin. Kerroit, että olet jutellut psykologin kanssa, joten uskallusta sinulla lienee mennä juttelemaan.
Onko sinulla mitään ystäviä, vanhemmat, jonka voisit jutella? Toisaalta jonkun ulkopuolisen kanssa on usein helpompi jutella kuin perheenjäsenen. Selvä asia on se, että yksin et tästä selviä.
Ihmelääkettä tuohon ei ole, ammatti-ihmisen kanssa voisitte yhdessä selvittää mikä sinua pelottaa. Minulla on ainakin hyviä kokemuksia, kuten ekassa viestissäni kerroin. Voisit käydä vaikka kerran viikossa juttelemassa, niin tilanne voisi alata purkautumaan. Aikaa siihen menee. Yhdessä keksitte jotain pikkuasioita, joita voisit tehdä toisin ja sitten onnistuttuasi olet tyytyväinen itseesi. Eli vähän kerralla kasaat elämäsi uudelleen, silloin se tulee vakaalle pohjalle.
Tuntui niin pahalta kuin kerrot "olevasi niin äärettömän yksin". Et sinä ole yksin. Mielenterveysongelmaisia on paljon.
Minkä ikäinen olet? Minkä kokoisella paikkakunnalla asut? Kerrotko lisää tai onko sinulla kysyttävää vielä? Seuraan tätä palstaa ja vastailen mielelläni sinulle.
Ja hei.. jokainen meistä on tärkeä ihminen.
Suuri kiitos siitä, että olette vastanneet. Siitä tuli hyvä mieli. :)
Tilanteeni on sellainen, että olen jo ns. hoidossa, mutta tavallaan se vain lisää kokemustani siitä, että olen yksin eikä kukaan oikein ymmärrä. En voi enää ajatella, että menenpä hakemaan apua, kun saan jo apua mutta se vain ei ainakaan tällä hetkellä tunnu auttavan.
Periaatteessa minulla on jouluun asti "hoito" hyvällä mallilla, mutta elämää suuremmaksi ongelmaksi minulle on muodostunut tämä kesä ja työ. Tuntuu, ettei kukaan oikein näe sitä, että minun pakko elää tätä päivää, vaikka kuinka tekisikin mieli hypätä kesän yli. Se ei siis juuri nyt auta taloudellista tilannettani tai muutenkaan, että sitten syksyllä alkaa sellainen ryhmäterapian tapainen juttu.
Minulle ei enää ole vaikeaa käydä ammattilaisten puheilla, mutta sosiaalityöntekijän luo en pystynyt menemään tänään. Jotenkin se kynnys oli ihan liian korkea.
Tuntuu, että kaikki, joilla on tällaisia ongelmia, pystyvät kuitenkin käymään töissä ja tekemään muita asioita. Siksi tunnen olevani jotenkin tosi outo. Ja edes psykiatri ei ollut samaa mieltä kanssani, eli hänen mielestään minun pitäisi pystyä. Pakko minussa on siis olla jotain vikaa.
"Suuri kiitos siitä, että olette vastanneet. Siitä tuli hyvä mieli. :)"
Aivan juuri tähän pyrinkin. Jostain pienestä asiasta sinulle tulee hyvä mieli. Huomenna voi tuntua taas huonolta, mutta muista tämä päivä. Joku pikku pilkahdus jostain kivasta heti piristää, ime siitä kaikki voimat itsellesi. Ja hymyile välillä, jos vähänkin siltä tuntuu. Ja jos itkettää niin anna vain tulla se itku, se helpottaa. Älä huijaa itseäsi, vaan ole aito oma itsesi. Tee jotain pientä mistä tykkäät. Ja ota nyt tosiaan ihan rauhallisesti tämä tilanteesi. Siihen menee aikaa ja aikaa ennenkuin olet taas "terve". Ja hyvä, että sinulla on hoitosuhde käynnissä.
Minäkin olin kuukauden poissa töistä, kun en enää pystynyt siihen. Kyse ei ollut burnoutista, vaan ihan yksityiselämääni liittyvää. Ja meni vuosia ennenkuin olin taas omasta mielestäni "terve". Tunnustin itselleni, että minulla on ongelmia ja tämän kanssa yritän elää. Edelleen tiedän olevani riskitapaus sairastua uudelleen masennukseen, mutta pysyn kasassa, kun tiedän olevan tämmöinen. Lisäksi minulla on tieto mihin menen, jos hätä tulee. Ja minulla on hyvä ystävä, jolle voin uskoutua.
Voimia siis sinulle, minullekin tuli hyvä mieli, kun sain auttaa sinua.
ihan sama homma mullakin.kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta joka rajoittaa elämääni tosi paljon!mitenhän oloa voisin ilman lääkkeitä helpottaa..?psykologin juttusille olen suunnitellut menoa.
itsekkään en voinut kesätöihin hakea kun ajatuskin pelotti.nyt sitten toimettomana ja ahdistuneena ja masentuneena vielä enemmän...