Keskustan on tartuttava ripeästi toimeen elinkelvottomien kuntien itsenäisyyden pelastamiseksi. Nyt julkisuuteen tullut muutaman ongelmissa olevan kunnan ryhmä on ainoastaan orastava oire tulevaisuudesta. Hallitusta johtavan Keskustan velvollisuus on auttaa näitä taloudelliseen kurimukseen ajautumassa olevia kuntia kohdentamalla valtionapuja kunnille, jotka kaikesta huolimatta haluavat jatkaa itsenäisinä.
Kuoleva maaseutu
kunta kinte
3216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Etelä-Pohjanmaan kuntien tulee liittyä omaksi valtiokseen jolla on omaa rantaviivaa. Itsenäinen valtio, omat lait ja asetukset. Irtautuminen voisi tapahtua Lapuan liikkeen puuhamiesten jälkeläisten johtamana. Voisivat liittyä Natoon ja saada ydinaseita konnuilleen. Nimeksi voisi tulla Kauhava ja lippuna Ruotsin lippu ja keskellä helapääpuukko. Asekätkijöiden peruja olevat pyssyt kävisivät puolustukseen ja miksei hyökkäykseenkin, jos tarvetta on.
lusikalla takaisin.
Näin sanoi sisäministeriön ylin esittelijä näistä asioista,selvittäessä keskustan tavoitteita,tällä hallituskaudella.Hannes Manninen(kesk)toi tämänkin kurjuuden kuntiin.