Piru

Tei tuossa eilen pikku rundin entisessä kymenläänissä prätkällä.Kyllä täytyy todeta venäläisten niin toisenlainen suhtautuminen tai sen puute moottoripyörällä ajavaan.Kun ajelin 7 tietä niin otin rekkajonojen (kymmeniä kilometrejä taas)kohdalla ajolinjan hyvin lähelle keskiviivaa.Siinä ajellessani yks kaks joku iivana avasi oven juuri kohdallani ja tuli perse-edeltä kopista ulos.Yhtään ei katsonut mitä tiellä liikkuu.Kun rekka on puoliksi kaistalla niin jos olisin ajanut vähänkään lähemmällä oikeaa laitaa niin ovi olisi ollut otsassa.Edellisenä päivänä näin u-käännöksiä autonkuljetusrekoilla(2) 6 tien ja Mikkelintienristeyksessä,missä on lukuisia kuolemaanjohtaneita onnettomuuksia tapahtunut viimevuosina.Lisäksi oli vielä samanlaisia u-käännöksiä jossain liikennevaloissa lähellä Lappeenrantaa.Kun liikutte sielläpäin niin olkaa todella varuillanne villin idän kuskeista.Kaiken kukkuraksi nämä tukkivat levähdyspaikat rekoillaan,niin ettei sinne muita mahdu pysähtymään,mikä varmaankin on ollut levähdyspaikkojen perimmäinen tarkoituskin,vai onko.
0271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Idästä kirjoitti:

Tei tuossa eilen pikku rundin entisessä kymenläänissä prätkällä.Kyllä täytyy todeta venäläisten niin toisenlainen suhtautuminen tai sen puute moottoripyörällä ajavaan.Kun ajelin 7 tietä niin otin rekkajonojen (kymmeniä kilometrejä taas)kohdalla ajolinjan hyvin lähelle keskiviivaa.Siinä ajellessani yks kaks joku iivana avasi oven juuri kohdallani ja tuli perse-edeltä kopista ulos.Yhtään ei katsonut mitä tiellä liikkuu.Kun rekka on puoliksi kaistalla niin jos olisin ajanut vähänkään lähemmällä oikeaa laitaa niin ovi olisi ollut otsassa.Edellisenä päivänä näin u-käännöksiä autonkuljetusrekoilla(2) 6 tien ja Mikkelintienristeyksessä,missä on lukuisia kuolemaanjohtaneita onnettomuuksia tapahtunut viimevuosina.Lisäksi oli vielä samanlaisia u-käännöksiä jossain liikennevaloissa lähellä Lappeenrantaa.Kun liikutte sielläpäin niin olkaa todella varuillanne villin idän kuskeista.Kaiken kukkuraksi nämä tukkivat levähdyspaikat rekoillaan,niin ettei sinne muita mahdu pysähtymään,mikä varmaankin on ollut levähdyspaikkojen perimmäinen tarkoituskin,vai onko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu