Mies sai sydänveritulpan huhtikuussa ja oli kuolla. Kotiin päästyään hänelle määrättiin liuta lääkkeitä. Viikko kotiuttamisensa jälkeen hän joi itsensä umpihumalaan, tapansa mukaan salamannopeasti salapullosta, joten saatoin vain todeta tapahtuneen.
Pelkäsin seurauksia, mutta hän selvisi. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä vaikutuksia sydänlääkkeillä ja alkoholilla yhteisesti on. Se ei jäänyt edes yhteen kertaan, vaikka varoikin jatkossa enemmän.
Kesäkuussa hän joutui leikkaukseen, jossa häneltä poistettiin pahanlaatuinen kasvain. Hänet kotiutetiin liian aikaisin, koska hän vannoi noudattavansa kaikkia ohjeita, joita ei kuitenkaan kertonut minulle.
Hänen kuntonsa oli niin huno, ettei jaksanut kävellä 50 m pitemmälle, mutta autollahan pääsee.
Viinakauppaan.
Salaa pitää juoda, etten huomaa, ja kun huomaan, kieltää ehdottomshti olevansha hhumalashsha.
Varoi kuitenkin sittemmin humaltumista ja tyytyi olueeseen.
Sitten hän kuukausi leikkauksen jälkeen romahti ja joutui sairaalaan yllättäen. Ei ollut ehtinyt kätkeä viinaostoksiaan, ja sukulainen löysi kassin, jossa oli kunnon lasti.
Nyt on sairaalassa, mutta ihmettelen, miten hermoni enää kestävät jatkossa. Hän on yli 70 v. samoin minä, enkä koskaan tiedä, minne viinat on piilotettu. Ja mitä sitten, vaikka tietäisinkin? Lisää aina saa.
Tunnen, että hän ajattelee selviänsä kaikesta, kunhan minä vain en saa tietää. Suuri ilo on hänen humalassaan se, että hän kuvittelee salaavansa sen minulta. Samoin hänellä on se kuvitelma, että kun lääkärin ohjeita ei kerro minulle, niin minä en niitä vaadi toteutettavaksi, ja hän sa elää ihan niin kuin ennenkin. Eihän vaimo voi kertoa lääkärille, kun ei tiedä!
Kuin pikkupoikana, opettajaa ja äitiä sumuttamassa.
Jos hän tämän keuhkokuumeen, leikkauksen ja sydärin jälkeen nyt taas sammuu nojatuoliin, joudunko poseen, jos lähden ja jätän hänet selviytymään itsekseen?
Vai pitääkö kutsua ambulanssi?
Pelkäsin seurauksia, mutta hän selvisi. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä vaikutuksia sydänlääkkeillä ja alkoholilla yhteisesti on. Se ei jäänyt edes yhteen kertaan, vaikka varoikin jatkossa enemmän.
Kesäkuussa hän joutui leikkaukseen, jossa häneltä poistettiin pahanlaatuinen kasvain. Hänet kotiutetiin liian aikaisin, koska hän vannoi noudattavansa kaikkia ohjeita, joita ei kuitenkaan kertonut minulle.
Hänen kuntonsa oli niin huno, ettei jaksanut kävellä 50 m pitemmälle, mutta autollahan pääsee.
Viinakauppaan.
Salaa pitää juoda, etten huomaa, ja kun huomaan, kieltää ehdottomshti olevansha hhumalashsha.
Varoi kuitenkin sittemmin humaltumista ja tyytyi olueeseen.
Sitten hän kuukausi leikkauksen jälkeen romahti ja joutui sairaalaan yllättäen. Ei ollut ehtinyt kätkeä viinaostoksiaan, ja sukulainen löysi kassin, jossa oli kunnon lasti.
Nyt on sairaalassa, mutta ihmettelen, miten hermoni enää kestävät jatkossa. Hän on yli 70 v. samoin minä, enkä koskaan tiedä, minne viinat on piilotettu. Ja mitä sitten, vaikka tietäisinkin? Lisää aina saa.
Tunnen, että hän ajattelee selviänsä kaikesta, kunhan minä vain en saa tietää. Suuri ilo on hänen humalassaan se, että hän kuvittelee salaavansa sen minulta. Samoin hänellä on se kuvitelma, että kun lääkärin ohjeita ei kerro minulle, niin minä en niitä vaadi toteutettavaksi, ja hän sa elää ihan niin kuin ennenkin. Eihän vaimo voi kertoa lääkärille, kun ei tiedä!
Kuin pikkupoikana, opettajaa ja äitiä sumuttamassa.
Jos hän tämän keuhkokuumeen, leikkauksen ja sydärin jälkeen nyt taas sammuu nojatuoliin, joudunko poseen, jos lähden ja jätän hänet selviytymään itsekseen?
Vai pitääkö kutsua ambulanssi?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Miehesi on aikuinen ihminen. Jos ei kuuntele lääkäriään, et voi tehdä mitään. Valitettavasti.
Elä omaa elämääsi jo vihdoin!
mutta totuudenmukainen. Oma isäni kuoli jo alle kuusikymppisenä, kun joi liikaa ja ottipa humalassa siihen niitä sydänlääkkeitä vähän miten sattuu. Ei meistä kukaan tiedä, oliko hänellä tarkoituskin tappaa itsensä vai oliko se sekavassa humalassa olevan miehen töppäilyitä. Aikaa on kulunut tästä jo yli kymmenen vuotta ja äitini löysi melko raittiin miehen oltuaan leskenä neljä vuotta. Heillä menee tosi hyvin ja olen onnellinen heidän puolestaan, vaikka kaipaan toki isääni.
Voisitko ehkä näyttää näitä viestejä miehellesi? Jotta hän saa kuvan siitä, että olet oikeasti huolissasi hänestä ja ilman hänen omaa päätöstään kukaan muukaan ei voi muuttaa hänen tapojaan. Sekin on mahdollista. Tätini mies lopetti täysin kertalaakista juomisen ja eli hyvinkin vanhaksi. Kuoli sitten syöpään, joka oli kai tupakan aiheuttama.
Ei hän tunnista itseään tekstistä, sillä hänhän EI juo.
On pelkästään minun vainoharhaisuuttani kuvitella, että HÄN joisi, vesiselvä ihminen.
No, joo, totta kai olutta voi ottaa, no, eikä häneltä joka päivä sixpäkkiä mene, taas liiotellaan!
Noi tyhjät pullot ovat ihan jotain vanhoja pulloja, ties koska ostettuja.
Viinapullot on tietysti vanhoja mehupulloja, ainahan niitä on kerätty!
Jokainen alkoholistin perheenjäsen tuntee nämä litaniat.
itsensä tuosta tekstistä, ja sanoo,että olen juoppo, mutta sehän onkin sairaus.Ymmärtäkää kaikki olen tosi sairas, SAIRAS.Tässä vaiheessa on helvetti irti ja nyt sitä vasta nädään mitä on tosi juominen.
Onneksi lapset on jo maailmalla,ei hirveesti jaksa enää välittää joka kaatumisesta ja konttaamisesta. Ainoastaa vituttaa siivota noita juopon jälkiä.
Kaikista eniten raivostuttaa perua lapsenlapsen yökylät ukin kännäämisen takia.
Sanotaan:"on se hyvämies selvinpäin."Häh,siis mitä? Selvinpäinhän se ensimmäinen pullo avataan, mitä hyvää siinä on.
Näen oman äitini aikoinaan tuossa asemassa, vaikka ei hän kaikkea minullekaan kertonut. Lapset olivat pieniä, mutta kyllä he huomasivat omalla tavallaan, kun ukki jurotti jurrissa. Tai oli hän välillä riehakaskin, riippui kännin asteesta. Sittenpä ukki otti ja kuoli viinahöyryissään. Todella surullistahan se oli ja niin turhaa. Muistan eräänkin sairaalareissun, jolla isäni tärisi vielä seuraavanakin päivänä kovassa krapulassa ja sanoin, että nyt loppuu sun juomisesi tai en tule enää koskaan käymään. Jaksoi hän muutaman viikon olla selvinpäin ja sama ralli jatkui sitten kohtalokkain seurauksin. Hän sanoikin usein, ettei hän osaa elää, eikä halunnut "sosiaalitanttojen" apua. Ei saanut, kun ei halunnut.
Äitini löysi sitten elämäänsä toisen lesken ja heillä menee hyvin. Jos tämä mies joskus ottaakin vähän enemmän, alkaa se nalkutus, että toista miestä en enää alkoholille menetä ja se tehoaakin häneen.
Viime yönä paskat tuli housuun,ja aamun valetessa kaljan juonti toki taas maistuu.
Onneksi hän on suht terve.Ei ole kuin aivoinfarkti jonka takia vasemman puoleinen halvaus.Oppi onneksi kävelemään uudelleen(arvatkaa kenen avustuksella),pääsee omin jaloin mäyrän jos toisenkin hakemaan.Niin eikä sekään ole hidaste että on psoriaasis sekä iholla ja nivelissä.
Lääkkeet näihin on,vaan kukapa se aina niitä muistaa ottaa.
Mikään puhuminen ei auta,sehän on jäkätystä.Tässä nyt jäkättämättä jännitän millonka ne ripulit taas on siivottava.
Näitä kirjoitteli pyykkäri
Olen entinen juoppo itsekin ja silloin tällöin itsellänikin oli vaikeuksia muistaa WC:n paikka ja/tai tarkoitus. Vaimo kuitenkin siivosi jälkeni joka kerta, sillä itse en aina jälkikäteen edes muistanut sotkeneeni paikkoja.
Vaimo oli siis tavallaan pakotettu sen tekemään, samasta syystä kuin sinäkin suostut siivoamaan miehesi jälkiä.
Se olikin hyvä, sillä en varmaan olisi kehdannut lähteä hakemaan lisää kaljaa itselleni, jos olisin haissut paskalle.
Tarkoitan tällä viestilläni sitä, että niin kauan kuin sinä suostut miehesi jälkiä siivoamaan, niin kauan hän armotta käyttää sinua hyväkseen.
Sitä mitä sinä teet, kutsutaan juomisen mahdollistamiseksi. Jokainen juoppo tarvitsee ympärilleen muutamia mahdollistajia, jotka hoitelevat hänen jokapäiväisiä asioitaan, pitävät ihmismäisiä/perhe-kulisseja pystyssä tai hankkivat hänelle juotavaa.
Ilman näitä mahdollistajia juoppo huomaa hyvin nopeasti kuinka hankalaa ja jopa mahdotonta "siisti tissuttelu" on, ja hän joutuukin polkemaan omia pyhiä käsityksiä itsestään, mikäli aikoo jatkaa juomistaan. Tämä todellisen kuvan näkeminen itsestään, olisi tarpeellinen kokemus kaikille juopoille.
Juovan alkoholistin kanssa eläminen on vaikeaa.
Sinun täytyisi opetella elämään täysin omaa elämää taloudessa jossa asuu aikuinen lapsi. Et saisi antaa hänen vaikuttaa tai määräillä tekemisiäsi millään tavoin. Sinun täytyy elää täysin itsellesi ja antaa hänen suoriutua itse omien sotkujensa pesemisestä.
Kukaan ei ole kuollut esim. siihen, että makaa muutaman päivän paskat housuissaan. Jopa liikuntakyvyttömät vanhukset joutuvat laitoksissa sen kestämään, joten ei kai kaljanhaku-kykyisen kauppareissu voi jäädä siitä kiinni?
päästeli ihan oikeaa tavaraa eli asiaa.
noin se on.
niin kauan kuin hyysäät ei muutosta tapahdu.
anna paskojen olla siellä mihin on menneet.
jos naapurit ihmettelee hajua niin kerro heille asiat juuri niin kuin ne on.
asiaa,että noinhan sen täytyisi mennä ja varmaan on pakko ruveta menemään.
Jo se, että istun tässä ja aukaisen sanaisen arkkuni on minulle iso askel etiäpäin.
Kyllä tämä tästä, se vaan haisee niin pahalle.Se PASKA.
Kun jälkeenpäin mietin tuota omaa viestiäni, olisi tehnyt mieli lisätä seuraavaa:
Kun joskus miehen sukulaisten läsnä ollessa ottaisit puheeksi sen viimeisen housuihin paskomisen, ihan asialliseen tyyliin yleiseksi keskustelun aiheeksi, se tekisi helkkarin hyvää juopon "omakuvalle".
Tottakai siitä nousisi melkoinen "mussutus" tai mykkäkoulu, mutta luulisinpa sen kuitenkin pistävän juopon ajattelemaan.
Me juopot olimme kuitenkin melkoisen tarkkoja siitä kuvasta, jonka kuvittelimme itsestämme välittyvän.
Ja niin kauan kun salailu, häpeily ja valehtelu juopon puolesta jatkuu, niin kauan juoppo katsoo oikeudekseen saada juoda.
Jos kaiken sairastamisen ja hoitokertojen jälkeen mies vastoin kaikkia ohjeita sammuu nojatuoliin, niin onko vaimon velvollisuus hankkia apua, vai sako hän mennä sovitusti esim. risteilylle, tai vain tapaamaan ystäviään kaupungille?
Joutuisiko vaimo vastuuseen, jos jättäisi ukon siihen, ja sanottaisiin, että mies oli heittellä omassa nojatuolissaan?
Kaikki alkoholistien vaimot varmasti ajattelevat mitä sanot, että mahdollistavat miehen juomisen, kun järjestävät hänen asiansa ja pitävät siistinä.
Toisaalta, vaimot eivät jaksaisi elää, jos heidän pitäisi vielä sietää humalainen ja p:lle haiseva ja likainen juopponsa, joka varmasti olisi vielä vihainenkin, kun hänen alkeellisimpiaankaan toiveita ei tässä talossa enää täytetä.
Moni sanoo, että jätä ukkosi, mutta kun ajatellaan, että vaimo on pitänyt taloutta pystyssä vuosikymmeniä ehkä, maksanut maksut ja velat, ja sitten eron tullessa joutuisi antamaan miehelle puolet osituksessa, niin ei eroa kovin helpolla rupea järkkäämään.
Se se heitteille jättöä olisi, kun antaisi esim. omakotitalon hinnasta 50 % miehelle ja sanoisi: Hoida itsesi.
Aikanaan meni naimisiin mukavan ja hyväluontoisen miehen kanssa, joka vaan sattui pitämään viinasta liikaa.
Monen vaimon sydän särkyy, kun siitä rakkaasta ei enää ole jäljellä mitään. Kuitenkin hän on lasten isä ja kaukaisen onnen ajan rakkaus.
Monella vaimolla ei ole luontoa jättää tätä ikuista lastaan hoitamatta.
Omat synnyttämät lapset kasvavat aikuisiksi, ja heillä pitäisi olla mahdollisuus hyvään suhteeseen myös isän kanssa, vaikka hän juoppo onkin.
Kyllä he syyttävät äitiä, jos isää kohdellaan ala-arvoisesti, jollei hän ole sitä sorttia, jonka lapsetkin hylkäävät.
On tietysti perheitä, jossa lapset kehottavat äitiä jättämääm isän, mutta varmasti yhtä paljon niitä, jotka ovat koko lapsuutensa ja nuoruutensa surreet ja hätäilleet isän puolesta.
En usko, että joutuisit syytteeseen heitteillejätöstä kuvaamassasi tilanteessa.
Viranomaisethan nimenomaan kehottavat alkoholistin puolisoa elämään omaa elämäänsä, ja myös toteuttamaan ne omat suunnitelmansa huolimatta siitä, että se alkoholisti ihan varmasti yrittää ne mielenosoituksellisesti vesittää.
Alkoholisti ihan varmasti alkaa juomaan juuri paria päivää aiemmin, kun vaimon pitäisi matkustaa. Näinhän se juoppo itsekeskeisyydessään toimii.
Ymmärrän vaikeudet joita alkoholistin kanssa eläminen tuo arkeen. Olen niihin (lähes)kaikkiin törmännyt, tosin olemalla se juoppo siinä parisuhteessa, mutta raitisteltuani jo vuosia olen oppinut tarkastelemaan asiaa myös puolison kannalta.
Puolisot poikkeuksetta syyllistävät itseään sen alkoholistin juomisesta, ainakin sukulaisten, ystävien ja naapurien silmissä. Siksi puolisot yleensä joutuvat mukaan salailemaan ja piilottelemaan sitä juoppoa, se kun on kuitenkin se pienimmän riesan tie.
Tällätavoin samalla viestitetään juopolle, että hän saa juoda, ja yhdessä sitten peitellään sen juomisen seurauksia ja jälkiä.
Tätä nyt vaan kutsutaan mahdollistamiseksi, ja se ennenpitkää aikaansaa puolison sairastumisen läheisriippuvuuteen. Läheisriippuvainen puoliso ei kykene lähtemään orjuuttavastakaan parisuhteesta pois, vaan nielee mielummin kyyneleensä, katkeroituu ja jää odottamaan jotain, mitä tahansa muutosta.
Ja kun sitten omakaan järki ei enää kykene selittämään syytä jäämiselle, alkaa valehtelu itsellekin. Tällöin puoliso elää jo täysin samaa valheellista elämää kuin juoppokin, puolison henki ei vain haise viinalle.
En syytä ketään "mahdollistamisesta" tai "mahdollistajaksi", sillä niihin rooleihin ihminen ajautuu tahtomattaan ja huomaamattaan. Toin käsitteet esiin vain siksi, että huomaisitte tilanteen jossa elätte.
Jokainen juova alkoholisti kieltää oman ongelmansa todellisen syvyyden. Siksi juoppo järkyttyy ihan varmasti, jos joutuu toistuvasti huomaamaan, että makaa omissa eritteissään.
Siitä seuraava vihaisuus on silloin oikeastaan häpeän peittelyä, koska se valheelinen "minäkuva" osoittautuukin todellisuudessa hiukan toisenlaiseksi.
Ainahan me ihmiset yritämme ongelmaan törmätessämme ensin kieltää ongelman olemasssaolon. Se on se helpoin tapa kohdata ongelma.
Olisi mielenkiintoista tietää miten tosiasiassa osituksessa kävisi, jos myisit talon. Kannattaisi ainakin hankkia hyvä asianajaja.
Kutsuja on moneenkin paikkaan ystävien ja sukulaisten luo.Mukavaa olisi mennä kylpylään muutamiksi päiväksi aivan yksin tai ystävien kanssa.Olen minä käynnytkin, mutta se kotiin tulo on aina ollut kaamea.
Täällä odottaa hirveässä kunnossa olevaa puoliso, jolle on ensitöikseen tilattava kyyti sairaalaan.
Huusholli on siinä kunnossa et menee monta päivää selvitellessä.Siinä se aika on vierähtänyt ja sairaalasta soitetaa että miehen voisi jo hakea kotiin.
Elikkä tässä vaiheessa voin sanoa:Reissu meni vituiks.
Olet päättänyt hoitaa miehesi hautaan saakka kunnialla tai edes jotenkin.
Suostut uhraamaan oman elämäsi juopon edestä.
Jos minun vaimoni olisi alannut juomaan, arvaa vaan kuinka kauan olisin hoitanut hänen asioitaan?
Tai kuinka kauan luulet, että miehesi kestäisi sinua, jos teidän roolinne vaihtuisivat?
Olen aivan varma, että molemmissa tapauksissa juopolle tulisi nopea lähtö huushollista.
Hitto vieköön minusta tuntuu että minä en osaa edes päättää yhtään mitään. Olen kuin sammakko kylmässä vedessä jota on alettu kuumentaa, enkä älyä hypätä pois.
Joo varmaan lentäisin tosi nopeasti näiltä neliöiltä jos osat olisivat toisinpäin. Miehet ovat varmaankin tässä suhteessa meitä vaimoja viisaampia/kovempia/stressin sietokyky alempana.
Siinäpä se, minulla ei noin pahaksi ole päässyt, mutta varmaan johtuu siitä, että en ole kovin pitkälle mennytkään.
Mieskin toivoo, etten jätä häntä yksin kotiin.
Arvaa itsekin, miten tulee käymään.
Hän jopa pyytää, että lähden häne kanssaan kauppoihin, sillä silloin hän ei poikkea Alkoon.
Salaa hän yrittää päästä viinasta, mutta kun ei sitä ensin myönnä, ei voi onnistuakaan.
Joka kerran, kun olen käynyt muualla, kyläilemässä tai teatterissa, on kotona umpihimalainen mies siinä nojatuolissa. Koko se hyvä mieli ja virkistäytymisen tunne on tipotiessään. Sydän hakkaa ja hiki nousee pintaan.
Joutuu tässä kummalliseen tilanteeseen, kun seuraava sukupolvi on tavallaan asiasta perillä, mutta koska he eivät ole vuosiin joutuneet kohtaamaan näitä keljumpia osia ns. avioliitostamme, niin he eivät todella tajua, vaikka joskus puhunkin.
Lapsenlapset eivät ole perillä ollenkaan. Varon ottamasta heitä yökylään, koska aluksi, kun sen tein, mies pani ranttaliksi, koska minä en kuitenkaan "huomaa", kun olen lastenhoidossa kiinni.
Pikkulapsi ei tajua, mutta kyllä leikkikoululaisesta asti tiedetään, mikä on humalainen, joten lapsenlapset ovat meillä vain muutaman tunnin kerrallaan.
Ruokaa olin tehnyt valmiiksi, eikun mikroon vaan,mutta ei.
Minä tyttärenä myös vuosia seurasin ihan tuota samanlaista menoa äitini ja isäni kohdalla. Pienet lapset eivät lopulta enää yökylään halunneetkaan, kun se vaari on semmoinen... Tiesin kyllä mimmoinen, mutta mummin takia he saivat siellä käydä. Isäni ei koskaan ollut väkivaltainen, mutta paha suustaan kun sille päälle sattui.
Aikaa on kulunut tuosta rallista. Äitinikin yritti aikansa ja piilotteli pulloja ja kaateli kiljukanistereita tantereelle, lupasi olla vierellä, lupasi lähteä poiskin välillä, mutta siihen vääjäämättömään se sitten päättyi. Isäni humalapäissään tappoi itsensä, kun äiti oli lähtenyt vuorokaudeksi pois kesäteatteriretkelle. Soittoja perään, että nyt sinä olet jättänyt minut. Minullekin tuli isältäni humalainen soitto kuolemaansa edeltävänä iltana, että täällä hän on ihan yksin ja kukaan ei ole hänelle laittanut ruokaakaan ja äitisi on kylmästi hyljännyt hänet.
Tässäpä sitä oli jälkeenjääneille pohdittavaa vuosiksikin jälkikäteen, joten muistoja hän ainakin jätti. Minä kai katkeroiduin sen verran, etten enää koskaan halua tutustua uuteen mieheen, jos hän vähänkin ottaa. Äiti ei katkeroitunut ja löysikin surunsa jälkeen kunnollisen miehen.
Läheinen ei ole aiheuttanut juomarin juomista, eikä voi sitä myöskään saada loppumaan. On oma valinta, miten pitkälle haluaa mennä. Juomarille tulee aikanaan se kohta, jota alemmas hän ei tahdo juomisessaan mennä. Silloin hän joko haluaa lopettaa ryyppäämisen tai päättää tehdä itsemurhan, joko juomalla tai pikana.
Myös läheisellä on jossain se kohta, jota enempää ei pysty sietämään. Tämä on täysin yksilöllistä, joten alkoholistin läheiselle on turha antaa neuvoja jättää se juoppo. Läheinen voi ollan niin täydessä pyörityksessä, että ei edes pysty toimimaan vaan tuntuu kuin molemmissa jaloissa ja sydämellä olisi betonimöhkäleet. Eli ei kannata toimia umpimähkään, vaan karuselli pitää ensin saada hidastumaan - liikkeessä olevasta karusellista ei voi hypätä, siinä tulee ruhjeita ja pahimmillaan voi henki lähteä. Ei siis esimerkiksi kannata alkaa juopuneelle uhoamaan, että nyt tämä saa riittää...
A-klinikalle saa alkoholistin läheinen mennä, vaikka alkoholisti ei olisikaan A-klinikan asiakas. Myös oma terveyskeskuslääkäri kuuntelee murheitamme ja voi esimerkiksi määrätä sairaslomaa uupumuksen vuoksi. Minä olen saanut parhaan avun alkoholistien läheisten vertaisryhmästä nimeltä Al-anon. Lisätietoja Al-anonista tästä
http://www.al-anon.fi/
Myös AA:n avopalavereissa käyminen on ollut minulle todella silmiä avaavaa. Alkoholisti ei juo läheisiään kiusatakseen tai ollakseen huvikseen 'paskat housussa' vaan siksi, että sairastaa alkoholismia. Siitä on mahdollista toipua, mutta juomari itse on avainasemassa.
Läheinen ei voi kuin huolehtia omasta jaksamisestaan ja asettaa rajat.