Olen 15-vuotias miehenalku ja äitini on sairastanut syvää masennusta runsaat kolme vuotta. Aluksi kai työ, rahahuolet ja takanaollut avioero masensivat hänet. Kesällä hän joutui muutamaksi viikoksi sairaalaan psykologiselle osastolle ja siinä alkoi osottautua pientä virkoamisen merkkiä. Talvi tuli, oli joulunaika ja hän oli jo suhteellisen pirteä. Mutta joulun jälkeen masennus alkoi vakavasti syventyä johtuen raskaista perhesyistä. Talven aikana äitini ei tehnyt enää mitään, ei laittanut ruokaa, ei tehnyt kotitöitä, makasi vain sängyssään. Kesä tuli ja hän joutui uudestaan sairaalaan, mutta paranemisen halut eivät enää olleet korkealla. Sairaalassa selvisi, että hän oli alkanut kuulla harhoja, erilaisia häntä mollaavia ja haukkuvia ääniä. Sairaalassa taisi vierähtää melkein kuukaudenpäivät ja äänet saatiin ilmeisesti lääkkein kuriin. Nykyään äitini laittaa ruokaa ja toisinaan siivoa, tekee pakolliset hommat, mutta muuten hän makaa sängyssään ja minulla alkaa jo usko loppua hänen suhteensa. Hän katsoo joskus televisiota, jos sanon että siellä menee jokin hyvä ohjelma, mutta vapaaehtoisesti hän ei juurikaan tee mitään muuta kuin makaa sängyssään ja tuijottaa kattoa. Olen yrittänyt keksiä hänelle jos jonkinlaista tekemistä, mutta häntä ei kiinnosta, "Minua ei kiinnosta." Alan olla niin lopullisen väsynyt tähän, tunnen syyllisyydentunneta jos lähden kavereideni kanssa pitämään hauskaa, tai jos lähden käymään isäni luona. Kavereita en nykyään kehtaa kutsua käymään.
Mitä minun pitäisi tehdä tämän asian kanssa, koska minulta on oikeasti kohta toivo ja voimat lopussa?
Mitä minun pitäisi tehdä tämän asian kanssa, koska minulta on oikeasti kohta toivo ja voimat lopussa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
äitisi parantuu.Käykö hän mielenterveystoimistossa keskustelemassa,ja saamassa tukea.Sinäkin tarvitsisit tukea,voisit käydä kouluterveyden hoitajalla,kun koulut alkavat.Kaikkea hyvää toivon sinulle.
Hän käy lyhyessä parinkymmenenminuutin terapiassa n. kaksi kertaa kuukaudessa ja välillä hänellä on päiväjaksoja kuntoutusyksikössä. Hoitojaksot piristävät häntä aina hetkeksi, mutta kun ne loppuvat niin sama peli jatkuu.
Tilanteesi on nyt sen verran vakava, että sinun pitäisi hankkia apua ihan itsellesi. Eikö isäsi voisi sinua auttaa?
Sinun tehtäväsihän ei ole murehtia äitiäsi vaan siitä pitäisi kantaa vasuu ihan muiden ihmisten.
Saattaahan olla että äitisi tarvitsisi pidempiä hoitojaksoja, mutta vetoaa siihen että hänellä on sinut huollettavanaan joten ei sitten suostu kunnon hoitoihin. Mielestäni sinun pitäisi puhua asiasta jonkun vastuuntuntoisen aikuisen kanssa.
Sinunikäisesi ei pitäisi huolehtia tuollaisista asioista eikä olla vastuussa äidistäsi. Vaikeasta masennuksesta toipuminen vie kauan ja hoitokontakti pitäisi säilyä koko ajan. Takapakkia tulee helposti. Ehkäpä sinun pitäisi puhua noista asioista vakavasti isäsi tai sitten äitisi muiden mahdollisten omaisten kanssa, jotta selviäisi, kuinka raskaassa asemassa olet. Myös äitisi on syytä ymmärtää, että sinun roolisi on epäoikeudenmukainen. Usein lyhyet sairaalajaksotkin voivat tehdä hyvää.
Itse olen sinua paljon vanhempi, mutta äitini on koko lapsuuteni - ja edelleen - kärsinyt mielenterveysongelmista. Tuo on lapselle tosi kurjaa, mutta onneksi nykyään näistä asioista puhutaan avoimemmin ja voi saada apua.
Sinä voit saada neuvontaa ja vertaistukea tuolta sinua lähellä olevasta jäsenjärjestöstä http://www.omaisten.org/jasenjarjestot.php
Tuossa Labyrintti-lehden numerossa oli muuten asiaa juuri lapsiomaisille http://www.omaisten.org/labyrintti.php?laby=2007_1#
Voimia sinulle! Äitisi sairaus ei ole sinun vikasi.
Olen samaa mieltä. Äitisi hoitaminen ei saa olla sinun vastuullasi. Ymmärrän että totta kait tahdot äitiäsi auttaa mutta se ei ole sinun tehtäväsi. Olet nuori ja sinun tulee saada elää huoletonta nuoren elämää. Lähde kavereidesi mukaan ja pyydä kavereita kotiisi, sinun ei tule hävetä äitiäsi, kerro kavereillesi totuus äidistäsi,kaverisi varmaan ymmärtävät, on rankkaa valehdella ja peittää totuutta. Tiedän kokemuksesta koska isäni oli alkoholisti enkä koskaan kehdannut tuoda kavereitani kotiin.
Hae itsellesi keskusteluapua, koulukuraattori auttaa sinua mielellään tai soita paikkakuntasi/kaupunkisi mielenterveystoimistoon. Ole yhteydessä isääsi jos mahdollista tai isovanhempiisi, äitisi sisaruksiin, johonkin vastuulliseen aikuiseen/sukulaiseen.
Sinä et voi äitiäsi parantaa eikä äitisi masennus ole missään nimessä sinun syytäsi.
Olen itse jo nelikymppinen ja kärsinyt itsekkin masennuksesta, minullakin oli todella vaikeaa nousta aamuisin sängystä ylös ja laittaa ruokaa. Onneksi olet jo 15v et saat kuitankin itsekkin ruokaa pakon edessä.
Minut ajoi nuoret( 3v ja10v) lapset kuitenkin ylös sängystä. Äitisi varmaan luottaa siihen että pärjäät kun olet jo iso poika.
Etsi itsellesi aikuinen joka kuuntelee ja tukee sinua, se varmaan helpottaa tilannettasi kotona.
Voimia sinulle.