Tosiaankin, äidilläni ja alkoholilla on todella tiivis suhde. Nyt on alkanut tuntumaan että tässä on jo lopun alkua.
Mutsi alkoi dokaamaan, kun muutin pois lapsuuden kodistani 18 vuotiaana, eli noin 14 vuotta sitten.
Ei äiti sen takia dokannut, vaan siksi kun ei ollut muutakaan tekemistä ja enää ei tarvinnut salaa naukkailla, kun ei ollut lapset katsomassa.
Mutsi joutu sairaseläkkeelle 35 vuotiaana selkänsä takia ja isäni on aina ollu työnarkki. Mutsi yksin päivät, kun isä töissä, niin alkoholista tuli hyvä lohduttaja. Alussa se ei kiinnittänyt niin huomiota, mutta sitten muutaman vuoden päästä tuli avioero isäni kanssa ja ryypiskely lisääntyi.
Tyttäreni synnyttyä ajattelin, että jospa äitee sais itseään niskasta jo vähän kiinni.
Vietiin mutsi katkolle kerran jos toisenkin. Sen jälkeen hän oli 1-3 viikkoa juomatta, kunnes sitten taas.
Tuli ekat viinakrampit ja äiti joutu sairaalaan. Oltiin siskoni kanssa itkemässä äitimme sängyn reunalla ja rukoiltiin lopettamaan. No mutsi tais olla taas noin kuukauden raittiina ja sit taas lähti mopo käsistä.
Nykyään mutsi on kännissä joka päivä. Sen luona on alkanut käydä ryyppyjengiä ja siellä sitten kaljottelevat, tai mitä sitten tekevätkään.
En muista koska olisin viimeksi nähnyt tai kuullut äitiäni selvin päin. Viime viikolla mutsi soitti taas sairaalasta, että oli saanut epilepsia kohtauksen. Hän tietää itse, että viinakramppeja ne on, mutta yrittää kaunistella asioita. Totesin vaan tylysti, että jaa ja lopetin puhelun.
Ei jaksa oikein enää kiinnostaa juopon äitini tekemiset. Järkikin siltä taitaa olla lähdössä, kun syyttää omaa kaksoissiskoaan siitä, että tämä olisi vehdannut sängyssä mutsin miesystävän kanssa.
En edes tiennyt, että sillä mitään miesystävää edes olisi.
Kukaan ei ole koskaan tavannut tätä kyseistä herraa tai edes kuullut siitä, mutta ovat he jo kuulemma iät ajat ollu yhdessä. Mies on kuulemma hakannutkin hänet ihan henkihieveriin monet kerrat.
Minulle äiti on alkanut huutamaan, että olen alkoholisti. Juon noin kerran kahdess kuukaudessa ja silloinkin sosiaalisesti ystävien kanssa kun ollaan syömässä. Kyllä mä ihan lärvitkin olen vetänyt, mutta tuskin siitä nyt ihan alkoholistin leimaa saa.
Musta on alkanut tuntumaan, että äiti ei tuossa kauan enää ryypiskele.
Ihmeen kauan sen kroppa on tähän asti kestänyt, ottaen huomioon, että hän syö monia lääkkeitä päivittäin selkäsairauteensa.
Mä olen jo luovuttanut, mitä mutsiin tulee ja en varmaan kauheasti hämmästy kun joku kerta ilmoitetaan, että äitini on kuollut. En mä sitä tietenkään halua, enkä odota, mutta tuskin siihen enää kauan menee.
Harmittaa kovasti tyttäreni puolesta. Tyttö tykkää mammastaan tosi paljon, kun aina silloin kun mamma on ollu selvinpäin, hän on saanut tavata lapsenlastaan ja äiti on ollut aivan täydellinen isoäiti. Leiponut, askarrellut, leikkinyt, ulkoillut ym ym, mutta viinan himo on kuitenkin suurempi kuin rakkaus lapsanlapseen.
En mä tässä kirjoituksessani nyt välttämättä mitään kysy. Halusin vaan kertoa oman tarinani ja purkaa ajatuksia.
Siskoni soitti tänään ja sanoi, ettei ollut saanut äitiä kiinni puhelimella yli viikkoon. En edes huolestunut...
Mutsi alkoi dokaamaan, kun muutin pois lapsuuden kodistani 18 vuotiaana, eli noin 14 vuotta sitten.
Ei äiti sen takia dokannut, vaan siksi kun ei ollut muutakaan tekemistä ja enää ei tarvinnut salaa naukkailla, kun ei ollut lapset katsomassa.
Mutsi joutu sairaseläkkeelle 35 vuotiaana selkänsä takia ja isäni on aina ollu työnarkki. Mutsi yksin päivät, kun isä töissä, niin alkoholista tuli hyvä lohduttaja. Alussa se ei kiinnittänyt niin huomiota, mutta sitten muutaman vuoden päästä tuli avioero isäni kanssa ja ryypiskely lisääntyi.
Tyttäreni synnyttyä ajattelin, että jospa äitee sais itseään niskasta jo vähän kiinni.
Vietiin mutsi katkolle kerran jos toisenkin. Sen jälkeen hän oli 1-3 viikkoa juomatta, kunnes sitten taas.
Tuli ekat viinakrampit ja äiti joutu sairaalaan. Oltiin siskoni kanssa itkemässä äitimme sängyn reunalla ja rukoiltiin lopettamaan. No mutsi tais olla taas noin kuukauden raittiina ja sit taas lähti mopo käsistä.
Nykyään mutsi on kännissä joka päivä. Sen luona on alkanut käydä ryyppyjengiä ja siellä sitten kaljottelevat, tai mitä sitten tekevätkään.
En muista koska olisin viimeksi nähnyt tai kuullut äitiäni selvin päin. Viime viikolla mutsi soitti taas sairaalasta, että oli saanut epilepsia kohtauksen. Hän tietää itse, että viinakramppeja ne on, mutta yrittää kaunistella asioita. Totesin vaan tylysti, että jaa ja lopetin puhelun.
Ei jaksa oikein enää kiinnostaa juopon äitini tekemiset. Järkikin siltä taitaa olla lähdössä, kun syyttää omaa kaksoissiskoaan siitä, että tämä olisi vehdannut sängyssä mutsin miesystävän kanssa.
En edes tiennyt, että sillä mitään miesystävää edes olisi.
Kukaan ei ole koskaan tavannut tätä kyseistä herraa tai edes kuullut siitä, mutta ovat he jo kuulemma iät ajat ollu yhdessä. Mies on kuulemma hakannutkin hänet ihan henkihieveriin monet kerrat.
Minulle äiti on alkanut huutamaan, että olen alkoholisti. Juon noin kerran kahdess kuukaudessa ja silloinkin sosiaalisesti ystävien kanssa kun ollaan syömässä. Kyllä mä ihan lärvitkin olen vetänyt, mutta tuskin siitä nyt ihan alkoholistin leimaa saa.
Musta on alkanut tuntumaan, että äiti ei tuossa kauan enää ryypiskele.
Ihmeen kauan sen kroppa on tähän asti kestänyt, ottaen huomioon, että hän syö monia lääkkeitä päivittäin selkäsairauteensa.
Mä olen jo luovuttanut, mitä mutsiin tulee ja en varmaan kauheasti hämmästy kun joku kerta ilmoitetaan, että äitini on kuollut. En mä sitä tietenkään halua, enkä odota, mutta tuskin siihen enää kauan menee.
Harmittaa kovasti tyttäreni puolesta. Tyttö tykkää mammastaan tosi paljon, kun aina silloin kun mamma on ollu selvinpäin, hän on saanut tavata lapsenlastaan ja äiti on ollut aivan täydellinen isoäiti. Leiponut, askarrellut, leikkinyt, ulkoillut ym ym, mutta viinan himo on kuitenkin suurempi kuin rakkaus lapsanlapseen.
En mä tässä kirjoituksessani nyt välttämättä mitään kysy. Halusin vaan kertoa oman tarinani ja purkaa ajatuksia.
Siskoni soitti tänään ja sanoi, ettei ollut saanut äitiä kiinni puhelimella yli viikkoon. En edes huolestunut...
Vastaukset 18
Vanhimmat
hyvä terapiapalsta. Olen huomannut sen itsekin, sillä kärvistelen välilä tuon viinan (kaljan) himoni kanssa päivittäin.
Suvussani on alkoholismia ja tuo kuulostaa niin kovin tutulta. Hyvä kun sait puretuksi tuntojasi. Nyt sinun vain pitäisi yrittää näyttää se todellinen välittämisesi ja saada äitisi hoitoon. Se on vaikeaa, ja saat varmaan ryöppyä niskaasi äidiltäsi. Alkoholismi on kuitenkin sairaus, josta voi parantua, mutta se säilyy latenttina koko loppuelämän ajan.
Miten sen saa hoitoon?? Hän ei edes itse myönnä juovansa saatikka sit edes olevansa alkoholisti. Katkolle on aika turha mennä. Se paikka on nähty ja koettu. Mutsiin kun viinanhimo iskee, niin se varastaa ja vetää kurkustaan alas vaikka kerosiiniä. Mä luulen, että nyt on aika luovuttaa. Mä en jaksa enää yritää. On oma perhe ja lapsi, jolle yritän olla mahdollisimman hyvä äiti. Siskoni on erilainen tässä tapauksessa kuin minä. Mä haistatan pitkät vitut mutsilleni, kun se erehtyy kännissä soittamaan, kun taas siskoni paapoo ja on ymmärtäväinen. Ehkä, jos yhdistettäis meidän luonteet ja mentäis yhdessä mutsille asiasta kunnolla puhumaan, niin liikahtaiskohan siellä sen pääkopassa mikään ajatus selviämisestä? Tiedän itseni, että mulla palaa samantien kiinni, kun näen äitini kännissä. Tekis mieli vetää ympäri korvia. Sen haluan kyllä sanoa, että lapsuuteni oli kuitenkin todella hyvä ja rakkautta täynnä. Tämä kaikki alkoi kun kasvoimme aikuisiksi ja muutimme pois.
itse ymmärrä tarvitsevansa apua ei ole mitään tehtävissä.Juomattomuus onnistuu vain jos itse haluaa,niin ikävää kun se sinulle onkin.
"Nyt sinun vain pitäisi yrittää näyttää se todellinen välittämisesi ja saada äitisi hoitoon"
tuo alkoholisti on aivan varmasti aikuinen ihminen ja vastuussa omasta elämästään. on ehtinyt tehdä paljon pahaa huolehtiville(= mahdollistavat lisää juomista) lapsilleen.
täytyy tehdä juuri niin kuin tytär nyt, siis tämä kirjoittaja tekee. eli ottaa etäisyyttä ja pitää huolta, ettei sairaus myrkytä enempää läheisiä.
toivottavasti myös toinen sisar ymmärtää saman.
tuo alkoholisti voi hakeutua hoitoon ja lopettaa juomisen mutta ei missään nimessä sitä tee jonkun toisen pyynnöstä. paapomiset ja ymmärtämiset vaan mahdollistavat juomisen jatkumisen.
sama tosiasia koskee myös sinua, hyvä kirjoittaja, jonka juttuun linkitin tämän. kaipa sinä kaipaat sääliä ja hoivaa normaalin ihmisen tapaan mutta eniten sinäkin kaipaat juomista.
luopuminen mistä tahansa noista kirpaisee mutta järjestyksessä juominen jää jäljelle lopuksi.
sehän siinä pelottaa, että jos siitäkin joutuisi luopumaan. = mahdoton jo ajatuksena.
silti sinä kuitenkin toivot tuon tyttären hoitavan äitinsä hoitoon. samaistat itsesi tilanteeseen, jota toivot mutta et halua.
juominen jatkuu ellei sitä itse halua lopettaa, ei hoitoon meneminen/ joutuminen/ vieminen sitä lopeta !
oletko selvitellyt mitä hoitoon meneminen tai muuten raitistuminen kohdallasi tarkoittaisi ?
oletko valmis lopettamaan juomisen vai jatkatko entiseen malliin ?
kaikki on mahdollista jos on vilpitön oma halu.
tuo syyllistäminen alkaa jo riittää. Olen näinä aikoina noin puolentoista vuoden aikana käynyt läpi sellaista elämän keinua, että olen jopa ihmisenä olemisesta oppinut paljon enemmän kuin moni koko elämänsä aikana.
Ja kyllä aion pysyä raittiina. Herkkä ihminen kun olen, en kaipaa keppiä. Sitä olen siltä riippuvuudeltani saanut, nyt selviämiseni takeena on se porkkana ja se on selvä, ihmisarvoinen elämä, jossa ei tarvitse hävetä mitään, vaan tietää tekevänsä oikein kun vain ei juo. Ei muuta.
väärässä, jos tuo hokemasi ihmisen jättämisestä oman onnensa nojaan on oikein. Välittäminen kun voi olla rankkojakin otteita, ei se paapomista ole. Oikea Välittäminen kun ei ole aina sitä ruusuja ja hunajaa.
Selkänsä kääntäminen ongelmaiselle on kai se pahin mitä voi tehdä, mutta ovathan ne omat kädet silloin puhtaat, eikös....
Oon 30 vuotias ja siitä monta vuotta katsonut alkoholisteja. Voin _sanoa_ että olen kaiken nähnyt.
Ap.kirjoittaja voi olla onnellinen, että on 18v. saanut nauttia ihanasta äidistä..mulla ei ollut edes sitä..mä olin tuossa vaiheessa jo ihan omillani..
Selkänsä kääntäminen ongelmaiselle.. juupa juu..
Siis juuri tuo on parasta mitä voi ITSELLENSÄ tehdä. Mikä edellyttää ketään uhraamaan omaa elämäänsä ja hyvinvointiaan, kenenkään sellaisen puolesta joka ei siitä mitään välitä ? Missä vaiheessa sä unohdat sen, että se joka OIKEASTI kärsii on se joka ei juo ? Kuka sitä hoitaa ja missä on sen ihmisen "katkasuhoito" ??
En siis kertakaikkiaan ymmärrä että miksi aina kaikki keskittyy siihen joka ei osaa kuin juoda. Te "auttajat" ja "paapojat" mä en voi kuin pyytää, että pliis aukaskaa silmät ja kattokaa sen alkoholistin VIEREEN, niitä läheisiä! Jutelkaa niitten kanssa ja KUUNNELKAA, niin saatte eniten ja parhaiten auttamis kiintiönne hoidettua.. voitte tosiaan säikähtää kun näette miltä näyttää ehkä monenkin vuoden avohaavat.
Jos annat mulle OIKEASTI hyvän selityksen, miksi ihminen joka oikeasti kärsii alkoholisti ihmisen lähellä tekisi siinä väärin että kääntää uuden sivun elämässään? ja yrittää unohtaa kaikki ne traumat ja löytää onnen sirpaleitten keskeltä.. Niin mä lupaan puolestani miettiä sitä, että oonko mä tehnyt väärin kun olen 27v. uskaltanut ensimmäisen kerran tehdä just niinkuin mä ihan ITSE haluan ja tullut siitä enemmän kuin hurjan onnelliseksi.
ne juopot yrittävät loppuun asti syyllistää läheisiään ja pyörittää juoppokarusellia.
"Selkänsä kääntäminen ongelmaiselle on kai se pahin mitä voi tehdä, mutta ovathan ne omat kädet silloin puhtaat, eikös...."
tosiasiassa ainoa oikea tie eteenpäin omaisen taholta on "kylmärakkaus". on otettava välimatkaa ja pidettävä itsestään huolta.
vain itsestään huolta pitämällä voi auttaa myöhemmin tuota sairastunutta, jos juomisesta on joskus aikanaan halua päästä eroon.
se, että uhraa itsensä( ja ehkä vielä oman perheensä) juopon mukana ei ole millään inhimmillisellä mittarilla järkevää.
sitä kuitenkin tapahtuu ja sitä sanotaan mahdollistamiseksi.
se on kuitenkin pahinta mitä juopolle voi tehdä. se kun estää tehokkaasti juopon raitistumisen.
se voi olla vaikea asia ymmärtää ja käsittää. monelle täysin käsittämätön ja sellaiseksi jää.
tässä alla on linkki asiaa käsitteleviin keskusteluihin.
lukuintoa ja avaraa mieltä toivotan. asia on todella vakava ja monia koskettava.
http://www.google.fi/search?q=alkoholisti mahdollistaminen&hl=fi&lr=lang_fi&pwst=1&start=50&sa=N
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=alkoholistin mahdollistaminen läheinen&btnG=Hae&meta=lr=lang_fi
mutta tuntuu vaan pahalta kun menetin isäni juuri tällä menetelmällä, eli en välittänyt tarpeeksi, mutta hänen kai pitikin mennä "luonnollista" polkuaan, eli tappaa itsensä. Se nyt vain oli oikea tapa tässä läheisymmärryksessä ja toki elän omaakin elämääni ja pitäähän tästä nauttia, kun on eroon päästy yhdestä juoposta. Äitinikin oli ihan järkevä ja otti uuden miehen ja kiva mies onkin. Kuka sitä juoppoa kaipaa enää?
elämässä! Ei kannata niistä juopoista huolehtia, ne osaavat kuolla ihan itsekin ja mitä nopeammin, sitä parempi! Saavatpahan naiset aivan uuden ja selvemmän puolison ja miksei miehetkin?
Toisista ihmisistä huolehtiminen on vain omaa heikkoutta, sillä kaikkein parasta on se, että tuntee itse olonsa hyväksi ja ei millään tavalla huolestu muista eikä varsinkaan ala heitä paapoa. Oma itse on se TÄRKEIN! Huolehdi itsestäsi, älä muista!
sinä et menettänyt isääsi sen takia, että et huolehtinut hänestä tarpeeksi vaan hän teki ihan omat ratkaisunsa. aikuinen ihminen.
vielä haudan takaakin tuo ihminen onnistuu sinut syyllistämään, ongelma oli/ on todellinen ja hankala.
mitä aiemmin ymmärtäisi tuon juoppokarusellin ja ymmärtää hypätä siitä pois, sitä vähemmät läheiset sairastuu ja sairaalle itselleen jää tilaa mahdolliseen parantumiseen.
Tämähän on niin suomalainen tapa saada poispyyhittyä ikävät asiat, mm. juopot läheiset. Hehän ovat aikuisia ja ei voi mitään muuta kuin katsella vierestä? Omaatuntoa ei saisi olla, jos läheinen kuoleekin, mitäs siitä? Ei saa tuntea pahaa oloa sen jälkeen, koska olet silloin sairas jo itsekin. Haudan takaa tai mistä tahansa, niin olen sen verran läheisistäni pitävä ihminen, että yritän huolehtia näistä mukanani vielä olevista.
Jos olen mielestäsi sairas, niin tämä sairaus on jopa siedettävä ja sen nimi on ihmisrakkaus ja elämän ilo.
Niin, suomalaista ja suomalaista.
Miten kukaan voi mitään oikeasti edes poispyyhkiä ? Olisi mukava kuulla siitä lisää, nimittäin jos saisi edes puolet poispyyhittyä niin jaksaisi vielä ehkä hetken yrittää. Aina niin kauan, kunnes huomaat että sun kokoelämä on ollut pelkkää yrittämistä.
Ainut mitä käteen jää, on muisto juoposta joka on opettanut sulle paljon häpeästä, toivosta, valehtelusta, pettämisestä, toivottomuudesta, arvottomuudesta ja siitä kuinka opit olemaan tuntematta mitään. Ja kun et enää tunne mitään, et enää myöskään välitä.
Tiedätkö miltä tuntuu, kun saa omia lapsia ja on normaali perhe? Kun näkee sen konstraktin joka muodostuu omien lasten silmien tuikkeesta, samalla miettien että minäpä se tuon ikäisenä soitin ambulanssia känniselle iskälle ?
Ihmisrakkautta/elämäniloa kyllä löytyy, mutta jos olet kokoikäsi kasvanut kysymyksen "miten lopettaa alkoholismi?" kanssa ja huomannut että mikään ei auta, niin paras mitä siinä vaiheessa olen keksinyt tehdä on sanoa Adjö ja lopettaa miettiminen.
Kuolema tulee kaikille jossain vaiheessa kuitenkin ihan yhtä varmasti kuin aika menee eteenpäin, ihan sama juotko vai et.
vielä paljon! Eli nyt olen Adjö-tilanteessa, mutta voin teidän harmiksenne todeta, että en tapa itseäni, en koskaan! Olen koko ikäni (myös opiskellessani) toiminut työelämässä, joten sinunkin pilttisi katseen kirkkauteen voit luottaa aina kun me muut painamme töitä. Olethan sinä milloin milläkin pentuun liittyvällä vapaalla tai käyttämässä yhteiskunnan (eli minunkin) turvin tarvittavia terveyspalveluja. Itse olen käynyt noin viisi kertaa juttelemassa päihdelääkärin kanssa ja jokaisen kerran 72 euroa olen ihan itse maksanut.
Minulla on ihan oikeasti elämää ja enpä vaihtaisi. Ota vastaan apuni, jolla sinäkin lastasi kasvatat. Ole hyvä!
(kiitosta tuskin saa... ;)
Kyllä ne paljon alkoholia kuluttavat työssäkäyvät sinkut kuitenkin maksavat teille lapsellisille, eli olkaat tyytyväisiä se paheksunta mitä voitte tuntea, sehän saa teidät jopa tuntemaan itsenne tärkeiksi ja HYVIKSI ihmisiksi. Se on jo paljon ihmisyyden tiellä. Muista ei kannata välittää ollenkaan ja kaikkien muidenkin pitäis olla ihan haltioissaan kun teidän siittiönne ja munasolunne ovat kohdanneet. Miekkonen kuitenkin hyppää heti toisen tytön ralliin, kunhan tilaisuus on. Pennuista viis. Tämä on nähty! Eli kongressimatka jonnekin hotelliin ja vähän alkutrinksuu ja puolisot pois kuvioista, niin kylläpä kiltillekin ukkomiehelle tulee tuhmat mieleen. En siis ole sinisilmäinen hölmö.
Tarinasi kuulosti ihan kuin olisin sen itse kirjoittanut. Minun äitini on vaan juonut vielä kauemmin. Ihmettelen tosiaan miten maksa voi enää kestää. On mennyt niin huonoon kuntoon ettei tajua enää mistään mitään. Oli joskus lääkärillä, joka esitti vähän ksymyksiä. Äiti oli sitä mieltä, että nyt on vuosi 1997 ja eikä Suomeen nyt koskaan naispresidenttiä valittaisi. Valittaa välillä ettei kännykkä toimi, kun yrittää soittaa TV:n kaukosäätimellä. Kerran oli Alkon tiskillä nostamassa rahaa....
En ole tavannut äitiäni kuuteen vuoteen ja puheluissakin oli muutaman vuoden tauko. Nyt harkitsin, jos kävisin lomalla katsomassa, kun voi olla viimenen kerta.
Äiti on sekakäyttäjä ja kiskoo päivittäin viinaa ja psyykelääkkeitä. Joka ilta kunnon lärvit ja aamulla autolla kännissä kohti suojatyöpaikkaa. Siskon kanssa ollaan yritetty hyvällä ja pahalla puhua, mutta syyt juomiselle on joka kerta erilaisia. Äidin elimistö oireilee ja on erilaisia tulehduksia. Tulehdukset tosin johtuvat äidin mielestä perinnöllisyydestä, eikä alkoholista. Äiti kieltää täysin juomisen. Nainen voi olla sopertelevassa humalassa ja silti sanoo ettei ole juonut useisiin viikkoihin tippaakaan. Kyllähän nyt tytär äidin promillet heti tunnistaa! Mitä tuollaiselle ihmiselle tekee? Toinen kun kieltää kaiken. Helppoa ei myöskään ole se, että äiti on ns. aika erikoinen persoona. Jonkinlainen psyyken häiriö löytyy, josta meille lapsille ei ole ikinä kerrottu. Kommunikointi äidin kanssa on tuskallista a) jatkuvan humalatilan b) arvaamattoman ja hyökkäävän käytöksen takia. Viime aikoina näitä asioita on tullut pohdittua aivan uudesta näkövinkkelistä, koska olen raskaana. Iloinen ja toivottu asia minulle ja miehelleni, mutta äitini osalta arkailen kertoa koko asiaa. Äiti tulee vaatimaan lasta hoitoon, on jopa "uhannut" jäädä osa-aikaeläkkeelle. Mutta eihä humalaiselle ihmiselle voi omaa lastaan antaa.... Kauhistuttaa jo tulevat tappelut asiasta.
Mitä enemmän vietän aikaa eri ympyröissä, mieheni sukulaisten kanssa yms. ymmärrän kuinka sairas ilmapiiri äidin ympärillä on. Minä olen kyllä taipumassa siihen ratkaisuun, että mitä vähempi olen tekemisissä, sen parempi! Pärjätköön omillaan, tärkein asiahan elämässä on se viinapullo kuitenkin.