Onko syöpä "nujertanut" sinua? Itse kuvittelin olevani "vahva" kunnes sairastuin.
syöpäsairaan
itsetunto?
382025
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Nujertaa en anna,hoidot ottanut koville,mutta selviää niistäkin.Pelon se toi uusiumumisesta.Sitäkin turha etukäteen surra,vaikka alitajuntaan tulee väkisin.
paljon on tullut ajatuksia... mm. olenko jotenkin osasyyllinen... olisinko voinut tehdä jotain toisin...?
Itsesyytökset ovat täysin turhia, niitä ei kannata miettiä. Minä olen täysin varma että edesautoin huomattavasti syöpäni tuloa elintavoillani mutta en minä sitä ole jäänyt pohtimaan tai suremaan. Ei kannata sinunkaan katsella menneisyyteen, tulevaisuus on tärkeämpi ja luja usko siihen.
kyllä sitä niin helposti syyllistä itseään. Nimenomaan pitäisi suunnata katseet tulevaisuuteen, ei menneisyyteen.
Itsetunnon menetykseen vaikuttaa varmaan aika paljon se, että minkä ruumiinosan on menettänyt/menettämässä. Voisin kuvitella, että esim naista vituttaisi menettää tissi.
Vaikkei itsetuntoaan menettäisi, niin kyllä varmaan kaikki lievempiinkin kasvannaisiin sairastuneet pientä pelkoa tuntevat, kun eihän sitä koskaan tiedä...mitään.
mutta kyllä itse rintasyövän sairastaneena asia on tullut mietittyä tarkkaan. Siis rinnan menetys. Asiaan vaikutti paljon mieheni asenne. Hän sanoi, että elää mieluummin rintapuolen kanssa kuin yksin!
Jos etsii miesystävää on varmasti kova paikka,kun on menettänyt rintansa.Jotenkin sitä ajattelee,että mitä rinnasta,ja hiuksista,kunhan saa elää.
olla sinkkunainen tai vakaassa parisuhteessa ( mm. rintasyöpätilanteessa). Toisaalta joillakin on niin hyvä ITSETUNTO että heitä ei yksi syöpä hetkauta.
että, mikä sinun itsetuntoasi sitten oikeastaan kalvaa?
Eipä itse sairaus, ja varsinkaan hoidot mitään herkkua ole, mutta eipä niissä ole myöskään mitään lopullista (ellei sitten saitaus ole kuolemaksi).
syöpä ei vaikuta itsetuntoon.Jaksan kantaa rintapuolena olemisenkin,tukena aviomies ja ikääkin jo 57v.
Kova rääkkihän se on,hoidot on raskaat.Mielialaan saa tarvittaessa helpotusta lääkkeillä ja voi puhua syöpäyksiköllä psygolokin kanssa.
jos aloitustani tarkoitat, niin olen paljonkin miettinyt sitä että olen nyt ihan eri ihminen kuin ennen syöpään sairastumista.
Tuntuu,että on aika ennen sairastumista,ja sen jälkeen,ja elämä muuttui lopullisesti.
Muuttaahan se ajattelua ja elämää, kun syöpään sairastuu, mutta itsetunnossa on mielestäni kyse siitä, että minkälaiseksi tuntee arvonsa suhteessa muihin. Mielestäni syöpäsairaus ei ole sellainen asia joka oikopäätä saisi ketään tuntemaan itseään vähemmän arvokkaaksi. Jos menettää jotain oleellista itsestään, kuten nyt sitten vaikka tissin, niin se saattaa moista tuntemusta aiheuttaa.
jos kuitenkin elämä jatkuu. Tuli vaan mieleen sotaveteraanit!
rintaasi? Jos,niin vaikuttaako se sinun itsetuntoon,oikeesti?
Minkä ikäinen olet?
Kovinkaan moni,joka menettää rintasna syövän takia,ei välttämättä edes halua uutta rintaa tilalle.
Minullakin on mahdollisuus laittaa uusi rinta,samalla toista kohotettaisi.
Olen harkinnut asiaa,mutta päädyin käyttämään proteesia.
Itse hyväksyn itseni tälläisena,mieheni myös.Itsetuntooni tämä ei vaikuta sentin vertaa.
huonommaksi kuin muut, mutta huonommaksi kuin ennen. Varsinkin syövän toteamisen jälkeen tein itselleni kysymyksiä:
- miksi minä?
- mitä tein väärin?
Olin yrittänyt elää "oikein" ja sitten tuli SYÖPÄ!
tätä me välillä kaipaamme. Palautusta maan pinnalle!
sulateltuani sairautta,että olenhan saanut tähän asti olla aika terve,olisihan voinut saada minkätahansa muunkin vakavan sairauden,vaikken tätäkään tilannut.
miksi juuri minä.syöpätulee,niin se tulee.Mikä ettei minullekin,pitäiskö naapurille?
Tässä oli miesnäkökulma.
Olen menttänyt rinnan, mutta ei se ole itsetuntooni vaikuttanut. En koe olevani yhtään huonompi yksirintaisena kuin kaksirintaisenakaan. Itsetunto riippuu ihan muista asioista. Läheisiet, ystäväni, tuttavani, ym. ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen. Tottahan tilanne aluksi varmaankin jännitti ja askarrutti kaikkia, mutta vähitellen itse kukin havaitsi, ettei tässä mitään ihmeellistä. En minä miksikään ole muuuttunut, vaikka rinta vietiinkin. Jollakin toisella ihmisellä puuttuu sormi tai jalka tai aisteissa, kuulossa, näössä, tms. on jotakin vikaa. Ja onhan niitä monenlaisia sairauksiakin, jotka rajojoittavat jotenkin elämää, ihan näistä tavallisimmista haluan mainita esim. allergiat, astman, diabeteksen, jne. Rinnan puuttuminen sinänsä ei kovinkaan paljon rajoita (edellyttäen, että on ymmärtäväisten ihmisten kanssa tekemisissä).
Noinhan se asia pitäisi ajatella. On ihmisiä jotka syntyvät sairaina.
Toiset saa flunssan, minä sain syövän. Tekisi mieli sanoa että ihan pyytämättäni mutta kuten aiemmin sanoin niin kyllä minä tietyllä tavalla tilasin syöpäni. Onkohan niin että me miehet suhtaudumme jotenkin erilailla tällaiseen, tulee mikä on tullakseen, turha murehtia asiaa jolle ei mahda mitään. Tietysti asiaan vaikuttaa sairauden vakavuus, oma syöpäni todettiin hyvin alkuvaiheessa ja mitään ennusteita ei edes annettu, sanottiin että paranet. Tällaisessa tilanteessa on paljon helpompi olla rohkea kuin pitkälle edenneessä, rankkoja hoitoja vaativassa tapauksessa.
en siis ole sotaa kokenut, mutta joku viestissään palautti meitä maan pinnalle... onhan sodan kokeneetkin selvinneett! - miksemme mekin!
Ja aivan oikein. eiköhän näkövammaisetkin elä ilman katkeruutta... mitä rinnan poisto on sen rinnalla?!
sain todella lyhyen ennusteen tk. lääkäriltä
Tässä vaan elelen ja voin suht'koht hyvin. En anna syövän nujertaa, se on kuin pieni kivi kengässä, hiertää. Mutta sen voi nakata sieltä kengästä pois ja taas mennään.
asenne.
Kyllähän elämä kolauttaa, kun syöpä todetaan lapsessa. Jotenkin on luullut, että itse vastaa elämästään ja pystyy siihen vaikuttamaan. Tässä on ollut puolitoista vuotta aikaa miettiä, olisiko voinut valinnoillaan estää lapsen syövän. Lääkäri kysyi, onko käytetty hyönteismyrkkyjä. Kaikki kärpäsmyrkytykset ja hyttysmyrkyt olen miettinyt. Mielestäni olen käyttänyt tosi vähän. Ja estänyt lasta olemasta niihin kosketuksissa. Joskus olin ihan paniikissa syyllisyydestä. Nyt olen pohtinut asiaa niin paljon ja ymmärrän ettei vanhoihin valintoihin kuitenkaan pääse uudestaan. Niitä ei enää vaihda, voi vain oppia tulevien valintojen varalle.
on tarpeeksi rankkaa,kun lapsi sairastuu.Ei vielä edes tiedetä mistä syöpä tulee,kuin osittain,ja osaa sen syistä ei itse edes voi vaikuttaa.Ei elää pysty hallitsemaan,kun se voi tuoda mitä tahansa yllätvää tullessaan,niin hyvää,kuin huonoakin.Kaikkea hyvää toivon teille.
Minulla on aina ollut huono itsetunto ja vuosia kestänyt vakava masennus. Ei tämä syöpä ainakaan itsetuntoa nosta. Eilen kaverini lähtivät juhlimaan, laittelivat hiuksiaan, meikkasivat ym. Vein heidät autollani juhlapaikalle. Minun ei tarvitse kaljuna hiuksia laitella eikä jalat kestä tanssimista, joten jäin kotiin yksin itkemään.
Tiedän, että tämä olotila on väliaikainen ainakin siihen ansi kunnes tämä sitkeä örkki uusiutuu. Mutta kun on 51 vuotta ollut huono itsetunto, niin ei se nyt ainakaan parane. Ja miesystäväkin jätti juuri ennen syövän löytymistä kun olin väsynyt. Sekin laski itsetuntoa. Ja tämä yksinäisyys pahentaa vain masennusta ja itsetunto laskee ennestään kun tuntuu, että "kaikki muut" ovat kesäjuhlissa pitämässä hauskaa ja minä makaan kotona. Vaikka todellisuudessahan se ei niin ole. Moni muu on pahemmassa kunnossa kuin minä.
Mutta jospa ensi kesänä pääsisin minäkin hiukset jäässä ja jalat vahvoina toisten kanssa nauttimaan paikkakunnan ainoasta kesätapahtumasta. Tämä tauti on niin herkkä uusimaan, että vaikka tällä hetkellä on enää yksi syto jäljellä, niin vielä sitä joskus uudestaan kuurille joudutaan.
Välillä tulee mieleen, että mitä pahaa minä olen tehnyt, että sain tämän taudin? Eikö riittänyt avioero, veljen itsemurha, tyttären hukkuminen, velkajärjestely ym. vaikeudet ja hylkäämiset?
Näistä syitä tunnen epäonnistuneeni joka asiassa ja itsetunto on nytkin pitkällä minuuksella. Mutta sinnitelään, jospa elämä antaisi vielä jotakin hyvääkin joskus, niin kyllä se mielialakin nousee ja itsetuntokin, toivottavasti.
huomista :)Minäkin kärvistelen tämän kesän hoidoissa,ja kotona saa viettää toipumista.Onhan tässä elämässä jo niin paljon ollut vastoinkäymisiä,ettei lisää olisi kaivannut.Toivoa ei kuitenkaan saa menettää,ja ehkä ensi kesä on jo parempi.
sen mitä tarkoitin! Jaksamista sinulle.
Minä sain kuulla olevani muotopuoli lehmä yms kivaa rintasyöpään sairauduttuani. Jätin miehen ja sen jälkeen vainottiin vielä sytostaatteja saavaa erinäisin tavoin piinaavin tavoin, uhaten henkeä...
Sittemmin elämä on hymyillyt, eikä rintasyöpä ole enää mitenkään haitannut ihmissuhteissa ja enkä koe sen heikentäneen itsetuntoani juurikaan.
kun jotakin menettää, niin aina jossakin vaiheessa tulee jotakin parempaa tilalle.
muistaisimme!
Nyt ymmärrän, miten pieni osa maailmankaikkeutta olen. Toisaalta, sairastuttuani ystävät kyllä antoivat myös ymmärtää kuinka tärkeä olen.
minustakin! Ja pikkuasiat eivät enää vaivaa!
välillä todella matalalla. Paljon tulee mieleen itsesyytöksiä jne. Mitä olisin voinut tehdä toisin?
Välillä en jaksanut huolehtia edes ulkonäöstäni. Annoin ikäänkuin itselleni luvan "rupsahtaa".
Onneksi pääsin siitä ylös, ja nyt elän jo ihan kuin ennenkin.
kotona,riittää kun laittelee itseään,kun ulos lähtee.Kotona saa olla kaljupää,ja lökävaatteissa.
mutta minulle tuli kausi, kun en halunnut ulos ja jos oli pakko lähteä ( lääkäriin...hoitoihin...) niin en jaksanut peiliin vilkaista.... Onneksi mieli on nyt virkeämpi ja elämänhalu palannut.