Hiusten värjäys

sytostaattien jälkeen

Kuka voisi vastata,kuinka pian sytojen jälkeen voi laittaa hiusväriä.

12

9053

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • värjäsin

      hiukset 1,5 vuotta sytojen jälkeen, kun hiukset olivat kasvaneet. Hiukset eivät kuitenkaan tykänneet värjäyksestä, koska heti alkoivat irrota runsain mitoin. Toista kertaa en enää värjäytä. Kaikki tehtiin kampaamossa

      • kevytväriä

        Tyttäreni värjäsi jo parin sentin sänkeä ns kevytvärillä. Ja otti vaalennuksen kampaajalla joskus alle puolen vuoden päästä.
        Taitaa olla aika yksilöllistä reagointi.


    • Kukka-maaria

      Muistaakseni blondautin sen oudonvärisen uuden tukkani ensimmäisen kerran tammi-helmikuussa kun sytot loppui elokuussa. Sillon oli jo mittaakin sen verran, että uskalsi. Ja kampaajani kertoi muidenkin uskaltaneen jo siinä vaiheessa. Kyllähän "rakkaat" työkaverit ennustelivat, ettei siitä hyvä seuraa...

      • kampaajani

        ei suostunut laittamaan kuin raitoja kuullessani sairaudestani.


      • raidoilla
        kampaajani kirjoitti:

        ei suostunut laittamaan kuin raitoja kuullessani sairaudestani.

        tai koko värjäyksellä, väriaine mikä väriaine, raidoissa tai koko päässä! Jos hiukset ovat tallella ja pysyvät päässä, niin miksei niitä muka voisi värjätä.


      • mutta...
        raidoilla kirjoitti:

        tai koko värjäyksellä, väriaine mikä väriaine, raidoissa tai koko päässä! Jos hiukset ovat tallella ja pysyvät päässä, niin miksei niitä muka voisi värjätä.

        Laittoi minulle ainoastaan raitoja ja ei muuta väriä. Ei ole samallalailla pää altis väriaineille kuin kokopään värjäyksessä. Sittemmin toiseen syöpään sairastuessani oeln kyllä värjäyttänyt muualla koko pään ja vielä muutamaa eri väriä...


      • sytot
        mutta... kirjoitti:

        Laittoi minulle ainoastaan raitoja ja ei muuta väriä. Ei ole samallalailla pää altis väriaineille kuin kokopään värjäyksessä. Sittemmin toiseen syöpään sairastuessani oeln kyllä värjäyttänyt muualla koko pään ja vielä muutamaa eri väriä...

        tammikuussa ja värjäsin kampaajalla huhtikuun lopulla kun olin menosssa töihin. Oma väri oli surkean hiiren harmaa ja sentin parin mittainen. Hiukset kihartuu, mitä ne ei ennen tehneet, että ei kai se väri niille haitaksikkaan ollut.


      • haittaa..
        sytot kirjoitti:

        tammikuussa ja värjäsin kampaajalla huhtikuun lopulla kun olin menosssa töihin. Oma väri oli surkean hiiren harmaa ja sentin parin mittainen. Hiukset kihartuu, mitä ne ei ennen tehneet, että ei kai se väri niille haitaksikkaan ollut.

        kuin, että väriaineet imeytyvät päänahasta verenkiertoon.


    • Syöpävaarallista

      Hiusten värjäys lisää tutkimuksen mukaan rintasyöpäriskiä 23 prosentilla. Miksi ihmeessä ottaa riski syövän uuusimisesta värjäämällä hiuksiaan?

    • elämäonelämistä

      Itse oon värjäyttänyt hiuksia sytojen jälkeen. Ei sitä harmaan-ruskean kuketavaa kuotaloa jaksa katsella. Mistähän tuo 23 prosenttia on muka rsaatu laskettua? Jatkuvasti saa lukea juttua, mten se ja tämä aine, ruoka, aurinko, deodorantti, rintaliivien tukikaaret ja mikä milloinkin aiheuttaa syöpää. Jos kaikkia sääntöjä noudattais, ei voisi tehdä muuta kuin istua nurkassa paperipussi päässä. Moni polttaa, juo alkoholia, syö epäterveellisesti, ottaa aurinkoa eikä silti koskaan sairastu syöpään. Ei tilastojen mukaan voi elää. Elämä on elämistä varten. Ei nipottamista.

    • Harmaamummo

      Hei!uskaltaako värjätä kaupan väreillä vai pitääkö mennä kampaajalle? Viimeisestä sytöstaatista yli 4kk aikaa ja hiukset todellakin harmaan eri sävyiset

    • Ei..kannata..värjätä

      Näkyy olevan vaha ketju, mutta eihän se itse asiaa vanhenna.

      Mun rintasyöpä havaittiin varhaisessa vaiheessa. Koko rinta poistettiin pyynnöstäni. Kirurgi ehdotti silloin säästävää leikkausta, mutta olin tiukkana ja sanoin, että kaikki pois vaan. En joutunut sytöhoitoihin, koska onneksi imusolmukkeet olivat vielä puhtaat. Sain viiden vuoden estolääkityksen. Ensin oli letrozol, mutta siitä ei maksani tykännyt. Nyt olen syönyt Tamofenia ja ei tulisi mieleenkään värjätä hiuksia sen aikana. Tamofen aiheuttaa mm. pälvikaljua ja en todellakaan halua sellaista vaivaa.

      Mulla oli ennen Tamofenin syöntiä harmaita hapsia ohimolla ja eturaivolla. Ne ovat hävinneet ja muuttuneet tumman kuparin värisiksi, eli omien nuoruushiusten värisiksi. Samoin hiukseni ovat muuttuneet kihariksi. Oikeestaan rakastan hiuksiani juuri sellaisina, kuin ne nyt ovat. Joten siksi ei ole edes tarvetta värjätä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      31
      3994
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2679
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      41
      2667
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2425
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2393
    6. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      312
      2230
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1969
    8. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1643
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      48
      1592
    10. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      141
      1497
    Aihe