Henkisesti esimurrosikään jämähtänyt poika

Moi!

Haluaisin kysyä mielipidettänne eräästä20 vuotta täyttävästä esimurrosikään jämähtäneestä pojasta, jonka olen tavannut vuosittain eräällä kesäleirillä ja joka jaksaa päivästä päivään kummastuttaa.

Nythän siis kyse ei ole kehitysvammaisesta henkilöstä, vaan erittäin epätavallisesta luonteesta.

No mikä sitten tekee hänestä omituisen. No ensinnäkin:
- Suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen on 10-11 v pojan tasolla.
- Erittäin alkeellinen tietämys esim. seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, ei tiedä esim. mitä "käteenveto"tarkoittaa yms.(en ole homo tai muu vastaava, joku sitä nyt vaan häneltä kysyi).
-Tietyllä tavalla todella lapsenomainen suhtautuminen ympäröivään maailmaan. Esim. jos joku sanoisi hänelle jonkun loukkauksen tms. hän ei ymmärtäisi sitä vaan alkaa kikattamaan erittäin lapsellisesti.
- Erittäin helposti manipuloitavissa.
- Tällä leirillä kaveerasi vuonna 1994 syntyneen pojan kanssa ja piti tätä jonkinlaisena esikuvanaan, suhtautui häneen kuin johonkin itseään vanhempaan henkilöön ja alkoi esim. kiroilemaan kun tämä toinenkin poika niin teki(ko. henkilö ei muuten kiroile koskaan).
- Saa todella sairaan kuuloisia hekotuskohtauksia, jotka eivät ole hänen ikäisilleen tyypillisiä. Näin kirjoitettuna kuulostaa aika lattealta ja normaalilta, mutta itse paikalla olleena voin vakuuttaa että näin ei ole.
- Kun kertoo jotakin asiaa, kuullostaa kuin hän ei kertoisi sitä omana itsenään vaan lukisi sitä jostakin oppikirjasta. Esim. jos kertoo jotakin peseytymiseen, kodinhoitoon, tietokoneisiin tai muihin vastaaviin asioihin liittyvää juttua.

No minullehan eivät tämän pojan asiat kuulu pätkääkään, mutta kiinnostaisi, mikä ihme voi aiheuttaa edellä kuvatun kaltaista henkistä taantumista? Joku lapsuudessa koettu traumako tai jokin vastaava? Kysyn, koska ennen elämässäni en ole vastaavanlaiseen tapaukseen törmännyt.

Niin ja fyysisestihän tämä poika on täysin normaali, nyt onkin kyse vain henkisen puolen jutuista.
101960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

lue kasvatusoppaista mikä se voisi olla.
Ei kaikki ole kehitysvammaisia,oudotkaan ihmiset.

Äänestä
  • Hei!

    Jäi mainitsematta, että tällä leirillä jossa olin oli myös kehitys/monivammaisia henkilöitä. En pidä oudosti käyttäytyviä ihmisiä kehitysvammaisina. Joillekin tosin saattoi tuollainen virheellinen käsitys tulla, kun jätin tuon taustatiedon mainitsematta, pahoittelut. Tietysti olisin voinut jättää koko kehitysvamma-mainintani pois, mutta laitettu mikä laitettu.

    Olen elämäni aikana tavannut monia hieman oudompia ihmisiä, jotka eivät suinkaan ole kehitysvammaisia. Toinen syy, miksi laitoin maininnat ko. asiasta ensimmäiseen viestiini on se, että tietynlaiset vammat aivoissa(joita ko. henkilöllä ei kuitenkaan ole.) voivat aiheuttaa juuri kuvatunlaista henkistä taantumista.

    Ja ei, ei asia minua niin paljoa kiinnosta että vaivautuisin sitä varten kasvatusoppaisiin perehtymään.

    Ja en ole mikään kyyläävä toisten asioihin sekaantuva idiootti. Päätin nyt vaan kirjoittaa siitä tänne murrosikä-puolelle, kun en ole ennen vastaavaan törmännyt. Ja en pyydä mitään diagnoosia tms. Kunnioitan ihan kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat, eikä se, että kirjoitan tästä henkilöstä tänne näin raukkamaisesti nimettömänä tarkoita sitä, ettenkö pitäisi häntä yhtä tärkeänä/arvokkaana ihmisenä kuin muitakin.

    Äänestä

  • Utelias 15 v kirjoitti:

    Hei!

    mitä sitten?

    No siis jokaisellahan on se oma luonteensa ja persoonansa jonka mukaan sitte myöskin käyttäytyy. Jos joku nyt käyttäytyy tolla sun kuvailemallasi tavalla niin sitten käyttäytyy, en näe syytä, miksi sitä nyt pitäisi täällä lähteä analysoimaan.

    Kyllä 20-vuotiaskin vielä ehtii oppia uusia asioita ja tarvittaessa myöskin aikuistua. Turha sinun on siitä huolta kantaa tai vielä vähemmän sitä täältä kysellä, koska ei me voida alkaa tuntemattoman ihmisen luonnetta ja käyttäytymistä täällä analysoimaan ja päättelemään mikä juttu johtuu mistäkin.

    Joten eiköhän se ollu siinä.

    Ja PS. Kyllä me uskotaan että olet ihan hyvä ja muita arvostava ihminen ilman, että sinun sitä täytyy meille vakuutella.

    Äänestä

Henkilö on autistinen.

Äänestä
  • Murrosikäisen as-lapsen äitinä tuossa on kyllä paljon tuttua, mutta on väärin tehdä diagnooseja, kuten toiset sanovatkin keskustelupalstalla.

    Äänestä

vie toisilta pitkän ajan.

Äänestä
  • hommat hanskassa.
    oletko kaikkitietävä kasvattaja (nuorison siis..

    Äänestä

  • tuntuu olevan kirjoitti:

    hommat hanskassa.
    oletko kaikkitietävä kasvattaja (nuorison siis..

    Olen itsekin nuori, enkä todellakaan minkään sortin kasvattaja. En ole myöskään kaikkitietävä. Jos olisin, en olisi siinä tapauksessa kysynyt täältä mitään.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoittaja kirjoitti:

    Olen itsekin nuori, enkä todellakaan minkään sortin kasvattaja. En ole myöskään kaikkitietävä. Jos olisin, en olisi siinä tapauksessa kysynyt täältä mitään.

    ei alkuperäiselle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Utelias 15 v kirjoitti:

Moi!

Haluaisin kysyä mielipidettänne eräästä20 vuotta täyttävästä esimurrosikään jämähtäneestä pojasta, jonka olen tavannut vuosittain eräällä kesäleirillä ja joka jaksaa päivästä päivään kummastuttaa.

Nythän siis kyse ei ole kehitysvammaisesta henkilöstä, vaan erittäin epätavallisesta luonteesta.

No mikä sitten tekee hänestä omituisen. No ensinnäkin:
- Suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen on 10-11 v pojan tasolla.
- Erittäin alkeellinen tietämys esim. seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, ei tiedä esim. mitä "käteenveto"tarkoittaa yms.(en ole homo tai muu vastaava, joku sitä nyt vaan häneltä kysyi).
-Tietyllä tavalla todella lapsenomainen suhtautuminen ympäröivään maailmaan. Esim. jos joku sanoisi hänelle jonkun loukkauksen tms. hän ei ymmärtäisi sitä vaan alkaa kikattamaan erittäin lapsellisesti.
- Erittäin helposti manipuloitavissa.
- Tällä leirillä kaveerasi vuonna 1994 syntyneen pojan kanssa ja piti tätä jonkinlaisena esikuvanaan, suhtautui häneen kuin johonkin itseään vanhempaan henkilöön ja alkoi esim. kiroilemaan kun tämä toinenkin poika niin teki(ko. henkilö ei muuten kiroile koskaan).
- Saa todella sairaan kuuloisia hekotuskohtauksia, jotka eivät ole hänen ikäisilleen tyypillisiä. Näin kirjoitettuna kuulostaa aika lattealta ja normaalilta, mutta itse paikalla olleena voin vakuuttaa että näin ei ole.
- Kun kertoo jotakin asiaa, kuullostaa kuin hän ei kertoisi sitä omana itsenään vaan lukisi sitä jostakin oppikirjasta. Esim. jos kertoo jotakin peseytymiseen, kodinhoitoon, tietokoneisiin tai muihin vastaaviin asioihin liittyvää juttua.

No minullehan eivät tämän pojan asiat kuulu pätkääkään, mutta kiinnostaisi, mikä ihme voi aiheuttaa edellä kuvatun kaltaista henkistä taantumista? Joku lapsuudessa koettu traumako tai jokin vastaava? Kysyn, koska ennen elämässäni en ole vastaavanlaiseen tapaukseen törmännyt.

Niin ja fyysisestihän tämä poika on täysin normaali, nyt onkin kyse vain henkisen puolen jutuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu