Onko se osa masennusta, ettei näe elämässä tarkoitusta ja kaikki tuntuu turhalta? Tunteeko terve ihminen, että elämässä on mieltä? Miltä tuntuu olla terve?
Selailin aiempia keskusteluita ja tuntuu aika vahvasti, että minulla on masennus-identiteetti. En siis muista, millaista on olla terve. Olen vasta 23 vuotta, eli saattaa olla, etten ole (vielä..?) koskaan ollutkaan terve aikuinen... Voisi nimittäin kuvitella, että jotain oleellista kehitykseen liittyvää jää tapahtumatta mielenterveyden ongelmien vuoksi..?
Olen siis masentunut, ja lisänä on sosiaalisten tilanteiden pelko (joka on kai syy masennukseen) sekä syömishäiriö ja ahdistusta (jotka ovat ilmeisesti seurauksia edellisistä).
Selailin aiempia keskusteluita ja tuntuu aika vahvasti, että minulla on masennus-identiteetti. En siis muista, millaista on olla terve. Olen vasta 23 vuotta, eli saattaa olla, etten ole (vielä..?) koskaan ollutkaan terve aikuinen... Voisi nimittäin kuvitella, että jotain oleellista kehitykseen liittyvää jää tapahtumatta mielenterveyden ongelmien vuoksi..?
Olen siis masentunut, ja lisänä on sosiaalisten tilanteiden pelko (joka on kai syy masennukseen) sekä syömishäiriö ja ahdistusta (jotka ovat ilmeisesti seurauksia edellisistä).
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Onko se osa masennusta, ettei näe elämässä tarkoitusta ja kaikki tuntuu turhalta? Tunteeko terve ihminen, että elämässä on mieltä? Miltä tuntuu olla terve? "
Kuka meistä onkaan terve,millä mittarilla sitä mitataankaan?
Toinen ihminen on herkempi toista ,ja etsii elämänsä tarkoitusta .Minusta ihminen ei ole ihminen jos ei käy kaikkia tunteita läpi ja uskon että tämä masennuskin joksi sitä kutsutaan on osa tätä ihmiseloa.Kertakaikkiaan ei saa otetta tähän mitä elämäksi sanotaan .
Minä en tiedä miltä tuntuu olla terve ,uskon että kerran vasta sielä ikuisuudessa olemme terveitä.Mutta sen tiedän että kannattaa etsiä elämänsä tarkoitusta ja elämän antajaa niin löytyy sisäinen rauha.
Tarkoitan tässä tätä "terve" ,että tulee niitä aikoja ettei vaan jaksas millään aloittaa päivää uutta.
Sanoit että olet lukenut näitä keskusteluja ja huomaat että monenlaista tuskaa pitää sisällään ihmisen elämä ,mutta muista että elämälläsi on tarkoitus ja tänään on apua saatavana eikä ole mikään häpeä tunnustaa heikkoutensa .Suosittelen pyytämään apua rukouksen avullakin Taivaalliselta Isältä ,sillä tämä puoli unohdetaan ja moni sairastunut sen takai kun ei löydä yllä mainittua sisäistä rauhaa .
Sairastuin itse 18 vuotiaana josta olen monesti täällä kertonutkin ,eli olen käynyt läpi monessa myllyssä ettei kukaan luule että "Jeesustelemaan tulen"mutta sen sanon apu tulee sittenkin ylhäältä kaikkeen kun vaan nöyrymme etsimään totuutta.
Iloa ja valoa elämääsi ,muista kirjoitella se auttaa tosi paljon .
"sivulliset" saavat lukkee - avoinhan on palsta.
Mulla ihan sama kokemus ja erittäin täysi varmuus, että asia on justiinsa kuin kirjoitit... Nimittäin tämä avun ja hyvän johdatuksen tulo Ylhäältä.
Sairastuin murrosikäisenä ja ryömin kauheassa tuskassa ja 'minun täytyy kuolla' -ajatuksissa lähemmäksi 30 ikävuottani. ÄÄÄhh,se oli kamalaa, vaikka oli hyvä terapia ja lääkitystä erilaista. Näistä kaikista oli hyötyä ja ehdotonta apua, mut ku sitten just reilusti alle 30-vuotiaana löysin tuon Yläkerran, eli yhteyden Vapahtajani kautta Elävään Jumalaan, aloin jaksaa ja nyt oon jo vanhempi, ja kokonaan elossa! Voin paremmin sekä uskon avulla että ikääntyminen myös auttaa. Älkää kukaan surko ikääntymistä niinkuin 'maailma' sitä suree ja naistenlehdet kirjoittaa... Se on hyvä juttu, nythän se elämä vasta alkaa!
Minulle nuorena aikuisena tuolloin tuli hirveän kauhean todeksi Raamatusta tää: "Olemme ahdingossa, emme umpikujassa. Olemme neuvottomat, emme toivottomat." Se on upeasti sanottu, sana sanalta just!, ja se toimii, valtava on helpotus. Tulipa se mullekin valo tunnelin päähän eikä, muuten, oo sen jälkeen mennyt umpeen, vaikka kärsimystä on ja tulee olemaan, mutta kelläpä ei. Otetaan asiat haasteena, eipä tässä muutakaan voi. Elämällämme on tarkoitus, sitä vaan joskus liian likeeltä on vaikea tajuta, saati nähdä. -Tsempit jokaiselle tähänkin päivään...