Lainat&Velka

Kaikesta huomaa, että suomalaiset ovat pääsääntöisesti persaukista porukkaa.
Keskustelijoiden ja lukijoiden määrä LAINAT & VELKA osiossa on moninkertainen verrattuna näihin tulonhankkimis-osastoihin.

Luulis esimerkiksi näiden rahastokeskustelujen kiinnostavan enemmän. Täältä saa ainakin esimerkkejä runsaasti, miten ihmiset kasvattavat varallisuuttaan ja panevat taloutensa kuntoon.

Luulis olevan surkeata pohtia jatkuvasti sitä, mistä vielä saisi ilman vakuuksia yhden lainan tai vipin lukuisien muiden jatkoksi.

Jokainen työssäkäyvä ja palkkaa tai eläkettä saava pystyy säästeliäästi eläen aloittamaan pienimuotoisen sijoitustoiminnan ja kasvattamaan näin varallisuuttaan.

MITÄ SANOTTE NÄISTÄ NÄKEMYKSISTÄ?
111169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Monilla nuorilla vain kulutus pääasia vaikka velaksi ja kalliisti. Enemmän säästäjiä/sijoittajia löytyy keski-ikäisistä ja vanhemmista kokeneista sukupolvista.

Olet oikeassa säästäjät palkitaan ja velkakulutus voi johtaa taas maksuvaikeuksiin ym. harmeihin jos luottotiededot menee. Aivan älytön tuo tekstarilaina villitys erityisesti nuorilla!

Äänestä
  • Missä muilla sivustoilla olisi mielenkiintoisia keskusteluja sijoitusrahastoista ym. ?

    Äänestä

  • missä muualla ? kirjoitti:

    Missä muilla sivustoilla olisi mielenkiintoisia keskusteluja sijoitusrahastoista ym. ?

    esim. www.kauppalehti.fi

    Äänestä

  • missä muualla ? kirjoitti:

    Missä muilla sivustoilla olisi mielenkiintoisia keskusteluja sijoitusrahastoista ym. ?

    OIKEITA keskusteluja on osoittessa www.kauppalehti.fi

    Täällä keskustelijoiden keskimääräinen äo on kengännumeron luokkaa ja koulutustaso ERITTÄIN matala. Suurimmat huolenaiheet suomi24.fi:ssä tuntuu olevan:

    1.viekö vouti velkaisen autoni kun olen jättänyt rahoitusyhtiön laskut maksamatta?

    2. miten voisin saada vielä lisää elloslainaa, vaikka entiset on maksamatta ja tulot on köyhyysrajan alapuolella?

    Äänestä

  • tämä on hupipalsta kirjoitti:

    Taidat olla niitä kaikkien alojen dosentteja, joka ei anna arvoa muiden kuin itsensä mielipiteille.

    Väität, että oikeat keskustelut käydään TalousSanomien ja Kauppalehden keskustelupalstoilla.

    Itse olen vahvasti eri mieltä. Ne keskustelut ovat siellä sisäänlämpiäviä ja itsekeskeisiä, ajanvietehömppää parhaimmillaankin.

    Talouslehtiä toki seuraan, mutta sanoisin, että täällä Suomi24 palstoilla on tapahtunut huomattava tason nousu viime aikoina ja aiheet ovat monipuolisia. Täältä saa aivan hyviä vinkkejä esimerkiksi rahastosijoitus asioissa ja muissakin.

    Monet kysymykset ovat aivan nuorten tekemiä ja heillä ei voikaan olla tietoa kaikista talouselämän koukeroista. Annettakoon heillekin oikeus osallistua keskusteluun. Asiat, joita he kysyvät tai esittävät, ovat heille tärkeitä ja ajankohtaisia.

    Äänestä

  • Ja hupipalsta? kirjoitti:

    En ole minkään alan dosentti ja annan arvoa myös omistani poikkeaville mielipiteille.

    Olen kuitenkin kanssasi eri mieltä tämän foorumin tasosta ja hyödyllisyydesta nuorille. Tällä foorumilla esitellään esimerkiksi pyramidihuijauksia kuten move (tai ns. ponzihuijauksia kuten winclub, fxclub jne jne)aivan järkevinä "sijoituksina". Niistä kun saa sen 150% kuukausittaisen tuoton ja pääoma on turvattu :)

    En mene sen syvemmälle näiden "sijoitusten" toimintalogiikkaan, koska tuskin kukaan enemmän maailmaa nähnyt ja talouselämän lainalaisuuksista perilläoleva ottaa näitä tosissaan. Kirjoituksesi kieliasusta päätellen sinäkin kuulut tähän ryhmään. Köyhään ja ymmärtämättömään nuoreen näiden edellämainittujen "sijoitusten" markkinamiesten kirjoitukset tällä foorumilla kuitenkin uppoavat kuin veitsi voihin.

    Kauppalehden ja Taloussanomien kaltaiset foorumit voivat olla hiukan enemmän sisäänlämpeäviä ja vaikeampia seurata, koska niiden lukijan oletetaan ymmärtävän hiukan talouselämästä. Kuitenkin olen sitä mieltä, ettei normalilla järjenjuoksulla siunatulla ihmisellä ole vaikeuksia ymmärtää niillä käytävää keskustelua hetken sitä seurattuaan etenkin, kun näiltä foorumeilta on mahdollisuus saada asiallista tietoa sijoitusasioista.

    Kehut edelleen TalousSanomien keskustelupalstaa.
    En tiedä luetko niitä ollenkaan, kun noin väität.

    Toivon, että katsoisit esimerkiksi tämän päivän keskusteluista vaikkapa otsikon "NORDEAN TULOS YLLÄTTI MARKKINAT MYÖNTEISESTI" . Mitä mieltä olet aiheen jatkokeskustelun tasosta? Pankilla oli loistotulos 2. neljännekseltä ja kyseessä oli Pohjoismaiden kaiketi suurimman pankin kvartaalijulkistus. Olisi luullut aiheesta irtoavan muutakin kuin suoranaista vittuilua ja naljailua.

    Äänestä

  • ei naurata kirjoitti:

    Alkuperäisessä viestissäni viittasin vain Kauppalehden keskustelupalstaan. Sitä itse seuraan.

    Taloussanomien kskustelupalsta en seuraa, mutta kuvittelisin sen olevan suunnilleen Kauppalehteä vastaava. Kirjoituksesi perusteella näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole.

    Toisessa viestissäni mainitsin "Kauppalehden ja Taloussanomien kaltaiset foorumit", koska minua edeltävä kirjoittaja mainitsi myös Taloussamomat.

    En siis rajannut "hyviä" foorumeita vain näihin kahteen enkä itse seuraa muita kuin Kauppalehden palstaa, jota voin edelleen suositella.

    Muuten en pidä järkevänä tapaasi poimia yksittäinen keskustelu joltakin palstalta ja esitellä sitä koko palstan tason mittarina. Ymmärrät varmasti, että näitä vittuilu ym. threadeja löytyy jokaiselta foorumilta, myös suomi24.fi:stä ja myös kehumaltani Kauppalehden palstalta. Eivät ne sinänsä tee palstaa hyväksi tai huonoksi, vaan keskustelun yleinen taso ja asiantuntemus.

    Äänestä

  • hupipalsta jatkuu kirjoitti:

    Itsekin luen Kauppalehteä sekä paperisena että sähköisenä.

    Jos sijoitusvinkkejä odottaa rehellisesti löytävänsä Kauppalehden keskustelupalstoila, pettyy kyllä pahasti.

    Keskustelupalstaa pyörittää puolenkymmentä henkilöä ja aiheet ovat kovasti sisäänpäinlämpiäviä. Monta kertaa nämä keskustelijat käyttävät sellaista slangisanastoa, jota ulkopuolinen ei voi ymmärtää ollenkaan.

    Myönnän, että Kauppalehden keskustelupalstat ovat asteen verran parempia kuin TalousSanomien vastaava.

    Näitä molempia parempi on kuitenkein Arvopaperin AP-Areena keskustelupalsta. Ainoa heikkous siellä on suppea keskustelijajoukko ja vähäinen osallistuminen.

    Äänestä

Lue otsikon alta USKOTKO ENÄÄ NORDEAN RAHASTOIHIN?, niin viisastut vähän ja ymmärrät, että siitä ei ole vasta kuin 16 vuotta, kun NORDEA rosmo putsasi PK-kotimakkinayrityksiltä sukupolvia pitkän säästämistyön. Sen takia kutsumiesi "persaukisten" jono on vielä pari tulevaa sukupolvea pitkä.

.....sinulla taitaa olla korvantaukset hiukan märät? Sinunlaisia kutsuttiin 1980 -luvun lopulla jupeiksi (YUP = YOUNG-URBAN-PROFESSIONAL)....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostavat kirjoitti:

Kaikesta huomaa, että suomalaiset ovat pääsääntöisesti persaukista porukkaa.
Keskustelijoiden ja lukijoiden määrä LAINAT & VELKA osiossa on moninkertainen verrattuna näihin tulonhankkimis-osastoihin.

Luulis esimerkiksi näiden rahastokeskustelujen kiinnostavan enemmän. Täältä saa ainakin esimerkkejä runsaasti, miten ihmiset kasvattavat varallisuuttaan ja panevat taloutensa kuntoon.

Luulis olevan surkeata pohtia jatkuvasti sitä, mistä vielä saisi ilman vakuuksia yhden lainan tai vipin lukuisien muiden jatkoksi.

Jokainen työssäkäyvä ja palkkaa tai eläkettä saava pystyy säästeliäästi eläen aloittamaan pienimuotoisen sijoitustoiminnan ja kasvattamaan näin varallisuuttaan.

MITÄ SANOTTE NÄISTÄ NÄKEMYKSISTÄ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu