Heippa!
Täällä kirjoitellaan paljon oksentamisesta, mutta minulla oksentaminen on vaihtunut pakonomaiseen liikkumiseen, varsinkin juoksemiseen. Oksennan enää vain satunnaisesti, kylläkin silloin jos en ole päässyt juoksemaan. Liikunnan ilo on pois, ja olo on aina kuin 12 tunnin työpäivän jälkeen väsyneenä ja stressaantuneena. Ajatukset pyörivät pääsääntöisesti siinä, olenko liikkunut tarpeeksi jotta olen saanut kulutettua ruokamäärän. Päiväni ja ajatukseni jakautuvat kolmeen osaan, ennen ja jälkeen ruokailua ja sen aikana. Opiskellakin pitäisi jaksaa. Lisämausteena minulla on vielä ms-tauti joka ei ainakaan oloa ja jaksamista paranna. Suututtaa varsinkin, jos en jaksa juosta niin pitkään ja kovaa kuin haluaisin. Olen kuin perseelle ammuttu karhu jos en pääse lenkille. Tunnistatko itseäsi tästä? Tämä on todella raskasta ja voimani alkavat olla lopussa, sillä en tiedä voinko tästä parantua ja miten? Koen, että ms-tautinikaan ei ole niin raskas taakka kuin tämä bulimia. Kellekkään ei voi edes kertoa, eikä mieskään ymmärrä, vaikka hänelle uskalsin uskoutua hädässäni :(
Olen pettynyt, sillä luulin ensin parantuneeni bulimiasta koska en enää oksenna (paitsi joskus heikkoina hetkinä....). Havahduin kuitenkin tajuamaan, että oksentaminen onkin vain vaihtunut toiseen muotoon, pakonomaiseen juoksemiseen. Sairaus ei siis ole poistunut minnekkään.
Minulla ei kyllä ollut tarkoitus kirjoittaa tällaista valitusviestiä, mutta menköön nyt, kun kerran sen sydämestäni kirjoitin. Se kysymykseni löytyy tuolta jostain viestin seasta... Kiitos kun luit :)
Täällä kirjoitellaan paljon oksentamisesta, mutta minulla oksentaminen on vaihtunut pakonomaiseen liikkumiseen, varsinkin juoksemiseen. Oksennan enää vain satunnaisesti, kylläkin silloin jos en ole päässyt juoksemaan. Liikunnan ilo on pois, ja olo on aina kuin 12 tunnin työpäivän jälkeen väsyneenä ja stressaantuneena. Ajatukset pyörivät pääsääntöisesti siinä, olenko liikkunut tarpeeksi jotta olen saanut kulutettua ruokamäärän. Päiväni ja ajatukseni jakautuvat kolmeen osaan, ennen ja jälkeen ruokailua ja sen aikana. Opiskellakin pitäisi jaksaa. Lisämausteena minulla on vielä ms-tauti joka ei ainakaan oloa ja jaksamista paranna. Suututtaa varsinkin, jos en jaksa juosta niin pitkään ja kovaa kuin haluaisin. Olen kuin perseelle ammuttu karhu jos en pääse lenkille. Tunnistatko itseäsi tästä? Tämä on todella raskasta ja voimani alkavat olla lopussa, sillä en tiedä voinko tästä parantua ja miten? Koen, että ms-tautinikaan ei ole niin raskas taakka kuin tämä bulimia. Kellekkään ei voi edes kertoa, eikä mieskään ymmärrä, vaikka hänelle uskalsin uskoutua hädässäni :(
Olen pettynyt, sillä luulin ensin parantuneeni bulimiasta koska en enää oksenna (paitsi joskus heikkoina hetkinä....). Havahduin kuitenkin tajuamaan, että oksentaminen onkin vain vaihtunut toiseen muotoon, pakonomaiseen juoksemiseen. Sairaus ei siis ole poistunut minnekkään.
Minulla ei kyllä ollut tarkoitus kirjoittaa tällaista valitusviestiä, mutta menköön nyt, kun kerran sen sydämestäni kirjoitin. Se kysymykseni löytyy tuolta jostain viestin seasta... Kiitos kun luit :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itselleni ei ole käynyt aivan noin..oksennan edellen, tai olen syömättä kokonaan, mutta välillä tulee kyllä jaksoja, että treenaan hullunu korvaten sillä oksentamisen. Työ väsyttää tosin niin paljon, etten jaksa enää treenata kuin lomilla, joiden jälkeen onkin ihana mennä töihin lepäämään. Se että lenkkeilisit vaikka miehesi tai ystäväi kanssa yhdessä, se varmasti rajoittaisi lenkille lähtöä jonkin verran..tai ainkin lyhentäisi matkaa. Ja tekisi siitä mielekkäämpää.
Minkä lainen MS-tautisi on? onko lääkityksestä apua vai eteneekö se hitaasti itsestään?
Olen hoitanut MS potilaita jotka ovat jo lukio-ikäisinä jonkin verran liikunta rajoitteisia olleet, heillä sairaus on tosiian vienyt koko elämän.
Iloinen olen puolestasi jos se ei häiritse eläämääsi niin paljoa. Harmittaa että olet saanut harteillesi vielä toisen sairauden.. toivottavasti parantuisit bulimiasta, siihen kun on mahdollisuus, edes jossain määrin. voimia sinulle.
Kiitos kannustavasta viestistä ja ehdotuksista!
Minulla olisi kyllä mahdollisuus käydä kävelyllä ystäväni kanssa, mutta käytänössä se on tapahtunut niin, että kun käymme käyneet päivällä sauvakävelyllä, niin illalla luikahdan salaa vielä juoksulenkille... kun hävettää...
Juoksu antaa jotenkin sellaisen tunteen, että jotain on tehnytkin. Rasitus ja väsymys on konkreettisempaa kuin esim. sauvakävelyssä. Kun liikkuu yksin ja omaan tahtiin, voi olla varma että on liikkunut tietyn määrän tietyllä vauhdilla eikä ole tarvinnut hidastella tai pysähtyä kenenkään tai minkään takia. Olisi ihanaa liikkua luonnossa mieheni ja koiriemme kanssa, mutta siellä ei voi kalorinkulutusta kontrolloida. Tiedän että on järjetöntä liikkua koiranomistajana ilman koiria, mutta syy on sama kuin edellisessä lauseessa. Vanhan koiran hidas tahti, haistelutauot ja pysähtelemiset jarruttavat kalorin kulutuksen kontrollointia. Ja lenkin jälkeen olen niin väsynyt, etten jaksa lähteä "hupikävelylle" miehen ja koirien kanssa. Tiedän, järjetöntä.
Ms-tautini on onneksi juuri nyt suht rauhallisessa vaiheessa ja jalat ja kädet toimii ihan hyvin. Liikkumiseen se ei tällä hetkellä siis vaikuta. Lieviä tuntohäiriöitä ja silmien väsymistä jotka eivät menoa haittaa. Pahin oire on ehkä välillä vaivaava väsymys, fatiikki, josta varmasti myös tiedät kun olet "meitä" kohdannut. Mielen "hulluutta" kuvaa myös se, että olen enemmän huolissani jalkojeni kunnosta siksi, että jos jalat menee alta, niin täytyy keksiä uusi tehokas kalorinkulutusmuoto...
Voimia ja jaksamista myös sinulle! Toivottavasti muistat pitää huolta myös itsestäsi :) Tunnut olevan ihminen, joka välittää ja pitää huolta muista ihmisistä.
Tämä viestin lähettäminen ei nyt oikein meinaa onnistua. Kone väittää että olen jo lähettänyt tämän viestin, mutta ei sitä missään näy... Yritetäänpä uudestaan!
Kiitos kannustavasta viestistä ja ehdotuksista!
Minulla olisi kyllä mahdollisuus käydä kävelyllä ystäväni kanssa, mutta käytänössä se on tapahtunut niin, että kun käymme käyneet päivällä sauvakävelyllä, niin illalla luikahdan salaa vielä juoksulenkille... kun hävettää...
Juoksu antaa jotenkin sellaisen tunteen, että jotain on tehnytkin. Rasitus ja väsymys on konkreettisempaa kuin esim. sauvakävelyssä. Kun liikkuu yksin ja omaan tahtiin, voi olla varma että on liikkunut tietyn määrän tietyllä vauhdilla eikä ole tarvinnut hidastella tai pysähtyä kenenkään tai minkään takia. Olisi ihanaa liikkua luonnossa mieheni ja koiriemme kanssa, mutta siellä ei voi kalorinkulutusta kontrolloida. Tiedän että on järjetöntä liikkua koiranomistajana ilman koiria, mutta syy on sama kuin edellisessä lauseessa. Vanhan koiran hidas tahti, haistelutauot ja pysähtelemiset jarruttavat kalorin kulutuksen kontrollointia. Ja lenkin jälkeen olen niin väsynyt, etten jaksa lähteä "hupikävelylle" miehen ja koirien kanssa. Tiedän, järjetöntä.
Ms-tautini on onneksi juuri nyt suht rauhallisessa vaiheessa ja jalat ja kädet toimii ihan hyvin. Liikkumiseen se ei tällä hetkellä siis vaikuta. Lieviä tuntohäiriöitä ja silmien väsymistä jotka eivät menoa haittaa. Pahin oire on ehkä välillä vaivaava väsymys, fatiikki, josta varmasti myös tiedät kun olet "meitä" kohdannut. Mielen "hulluutta" kuvaa myös se, että olen enemmän huolissani jalkojeni kunnosta siksi, että jos jalat menee alta, niin täytyy keksiä uusi tehokas kalorinkulutusmuoto...
Voimia ja jaksamista myös sinulle! Toivottavasti muistat pitää huolta myös itsestäsi :) Tunnut olevan ihminen, joka välittää ja pitää huolta muista ihmisistä.
...itse itseäni tehostaen! ;)
olen lähihoitaja, joten kai se hoitovietti on verissä :D kun osaisi vielä itsensä hoitaa kuntoon. ..mutta.. kaikki ajallaan.
Minäkin olen lähihoitaja! Haluaisin kyllä tehdä jo muuta... Itse asiassa olen jo opiskelemassa uutta, kylläkin alaan liittyvää ammattia :)
minäkin kaipaan vaihtelua, joten hain kouluun ja pääsin..arkkitehtuuri on seuraava valloitus :)
Onnea! :)
Ehkä me joskus tiedämme mitä meistä tulee isona;)
T.34 v...