Valuuttakauppa?

Olpagolpa

Mites, onko täälä ketään jolla olisi kokemuksia valuuttakaupasta. Joko itse treidaamalla tai treidausyhtiön kautta??

Olen ollut aloittelevana valuuttasijoittajana nyt 3kk ja kokemukset ovat todella hyvät. Keskimäärin tuotto on ollut 5%/viikossa ja viime viikko oli jopa 11,4%/viikko. Se on ollut melko hyvää tuottoa pääomalle...
Kommenttia, kysymyksiä...?
Keskustellaan. Voi minultaki kysyä jos jotakin kiinnostaa valuuttamaailma niin koitan auttaa..

50

20934

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuusvaje

      Valuuttakaupassa tehdään voittoa yleensä prosentin sadasosissa. Prosenttiluokan voittoja tulee devalvaatioissa ja vastaavissa erikoistilanteissa, ja niissä voi yhtä hyvin tulla saman verran takkiin. Johdannaisia käyttämällä voidaan tietysti vähästäkin rahasta saada enemmän irti, mutta sillä tiellä tulee vastaan myös kirveleviä tappioita.

      Väität siis kaksinkertaistaneesi pääomasi kolmessa kuukaudessa valuuttakaupalla, sillä sitähän viiden prosentin viikkotuotto likimain merkitsee. Mitäpä sitten muuta kuin jatkat samaan tapaan. Kolmen vuoden kuluttua sinulla on 4000-kertainen määrä rahaa.

      Minusta kuitenkin vaikuttaa siltä, että tuotto on tullut jollakin muulla tavalla. Esimerkiksi keräämällä hyväuskoisemmilta aloituspanoksia, joille he kuvittelevat joskus saavansa hyvää tuottoa. Sateenkaaren päässähän se aarre on.

      • Olpagolpa

        Mistään aloituspanoksista en tiedä, mutta...
        Jos et ole tutustunut valuuttakauppaan ja treidaamiseen, niin se on jokapäiväistä, että tulee useamman prosenttiluokan tuottoja. Johtuen siitä, että on suurempi määrä valuuttaa liikenteessä.

        On tullut miinusviikkoakin, että tiedän sen riskit. Ja kolmessa kuukaudessa olen todellakin 2xpääomani. En tiedä mitä kolmenvuoden päästä on. Tuskin jatkuu niinkin hyvin, että pysyisi tuossa 5%viikkotuotossa.

        Homma toimii niin, että kun laitat 1000€ sijoituksiin ja viikon tuotto on tuo 5%, on sinulla viikon päästä 1050€ sijoitettavana. ja kun seuraavalla viikolla tuotto on 5% on sinulla 1120€ tai sinnepäin... jne...

        Tässä ei ole (kuten huomaat) kysymys mistään alkupanoksista...

    • 1949

      Suosittelen että käyt pikimmiten tarkistamassa sydämesi, eli polkemassa kuntopyörää lääkärin valvonnassa.

      Toiseksi, pidä aina myös sykemittaria,
      kuten pokeripelaajat ym.

      Jos sydämmen syke nouse ilman rasitusta,
      se on melko vaarallista.

      Olet kyllä saaanut yllättävän hyvän tuoton,
      3 kk, 5 % viikko keskimäärin, 250 % vuosi, kateeksi käy.
      kyllä kannataa jatkaa.

    • jee jee

      "viime viikko oli jopa 11,4%/viikko"

      kerroppa, minkä valutan kanssa, muuten en usko huttuihisi.,

      Minä voin sitten kertoa kuinka välttää veroituksen,
      sillä sehän on veronalaista, mutta ei koskaan mene tietoa veroittajalle.

      On melko kurjaa hommaa uskottavasti selvittää kaikki 5 v takaiset jutut jos sattumalta niitä pyydetään.

      • Olpagolpa

        Niin kiitoksia vain. Se onkin ollut aika hyvää tuottoa..

        Valuuttakauppaa käydään (euro vs. dollari). Miksi muuten et usko huttuihin? Siis oikeasti...? En tiedä mutta minulla on muutakin tekemistä kuin täälä käydä kirjoittelemassa "valheita" muille, joita en edes tunne. Olen toiminut sijoittajana 5:sen vuotta ja en ole mistään saanut vastaavia tuottoja.

        Tiedän verotuksen. Pääomatuoloista/voitoista 28% valtion kassaan niin, että kilahtaa. Automaattisestihan ei mene verottajalle mitään tietoa se on totta. Sen takia veroilmoitus pitääkin hoitaa itse. Kaikista voitoista mitä nostaa suomeen. Eli tiesit varmaan senkin, että kun rahat ovat ulkomaisella tilillä ja niitä käyttää ulkomailla, niistä ei tarvitse maksaa veroja?
        Kerrotko jee jee jotain jos en tiedä verotuksesta?
        Rehellinen ja hyvä sijoittaja pääsee aina pitemmälle kuin epärehellinen..

      • jee jee
        Olpagolpa kirjoitti:

        Kyllä uskon juttuihisi, tunnen useita menestyviä..

        On harrastettu rahan kanssa leikkimistä jo kun 15v täytin,
        aluksi vanhempien kanssa, nyt olen 60v

        Kerrotko jee jee jotain jos en tiedä verotuksesta?

        Jos kertoisin, varmaan vastaisit että tiedät,
        joten kerron itsestäni.
        Me emme ainakaan tiedä läheskään kaikkea,
        vaikka, ollaan jo useammassa polvessa ko. alalla.

    • Mikael.

      Hienosti olet menestynyt. Minulla olisi paljonkin kysymyksiä, jaatko osan tiedostasi?

      Kenen alustalla käyt kauppaa, onko englanniksi vaiko suomeksi? Linkki, kiitos. Oletko saanut samasta paikasta vivun vai oletko hommannut sen pankiltasi tai muualta? Millaisilla summilla ja millaisilla vivuilla käyt kauppaa? (Pienillä summilla isot voitot ovat mahdollisia, mutta summien kasvaessa vastapelurit ovat fiksuja, eivätkä halua hävitä.) Millaisia kuluja maksat noista palveluista? Käytätkö apuohjelmia vai päätätkö itse milloin lyöt kaupan kiinni? Teetkö lyhytaikaista kauppaa (minuutti/tuntiaikataulu) vaiko pitkäaikasta (vrk/viikko-tasolla)?

      Olen itse pohtinut valuuttakaupan aloittamista pitkään, mutta suurin osa aloittelijoista häviää rahansa heti alkuunsa. Sen takia en ole uskaltanut itsenäisesti mukaan.

    • €€€

      käsitykseni mukaan €uro heikkenee tasaiseen tahtiin
      arvon 1,123 alle, ehkä jopa arvoon 1,100

      itse en ole eurolla tehnyt yhtään kauppaa,
      joten siksi voin laua täysin arvioni, joka ei ole tietoa.

    • sjfdgösdfgkjös

      Ajatuksen tasolla todella paljon valuuttakauppa. Mutta käytännöstä en tiedä mitään. Voisitko hieman valottaa, että miten toimit? Ja ylipäätään miten se homma toimii.

      kiinnostunut, massia, mutta tietämätön.

      • vinkkari

        Hei. En yleensä käy täällä juttuja lukemassa, mutta kaveri kertoi että on aihe joka voisi kiinnostaa minuakin. Olen tehnyt valuuttakauppaa vuoden alusta ja nyt viimeisen kuukauden ajan aika merkittävällä pääomalla ja tuo aiemmin mainuttu 5-10% viikossa on tullut. Tosin tappio viikkojakin on ollut. Ne jotka asiaa epäilee niin voi vain pähkäillä kuinka se on mahdollista tai ottaa selvää asiasta. Ja olgatolpalle tiedoksi että valuuttakauppaa voi tehdä muutenkin kuin winclubin mittaria apuna käyttäen ;) itselläni on tälläkin hetkellä kauppa päällä kolmella eri valuutta parilla.

      • Mikael.
        vinkkari kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000521&posting=22000000027763403

        Voitko sinä jakaa osan tiedostasi?

      • vinkkari
        Mikael. kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000521&posting=22000000027763403

        Voitko sinä jakaa osan tiedostasi?

        Asia on kyllä niin mielenkiintoista että siitä keskustelisi paljonkin vaikka kenen kanssa, mutta tuppaa nuo tunnit vuorokaudesta loppumaan muutenkin. Lisäksi aihesta on niin paljon asiaa että kaiken opettaminen vie kyllä aikaa. Käy katsomassa vaikka www.forex.com sieltä saa demotilin auki ilmaiseksi ja voi opetella juttuja aluksi ilman tappio riskiä.

    • Valuuttakauppa111

      Kiinnostaisi jutella aiheesta. Olen itse yhdessä valuuttajutussa ollut seurailemassa ja hyvältä näyttää.

      Laita mulle viestiä jos kiinnostaa. Itseäni kiinnostaisi kuulla lisää!
      [email protected].

    • wwwmika

      miten Eetistä tämä kaupankäynti on vai onko tässä otettava asenne bisnes on bisnes?
      onko se niin että useamman pitää hävitä kapankäynnissä jotta päiväkaupan palvelun tarjooja voi voida hyvin ja pysyä pystyssä?
      Olen veljeni kansa tehnyt päivä kauppaa ja me hävittiin..
      [email protected]

      • S3K

        Valuuttakauppa on nolla summa "peliä" eli jos ssat voittoja on se joltain toiselta pois.
        Eli periaatteessa jos kukaan ei vaihda valuuttaa niin sen arvo pysyy vakiona.

        Itse vaihtanut sitä 3 kuukautta noin 2% viikko tuotolla muutamaa tappiollista viikkoa lukuun ottamatta.

        Mutta kannattaa kokeilla demo tilillä itse ensin niin saa hyvän käsityksen mitä se on.

        Mutta sen sanon että pokerista tuttu "All in" ei toimi tässä lajissa...

      • treidaaja
        S3K kirjoitti:

        Itse tutustuin valuuttakauppaan www.valuuttakauppaopas.com sivuston kautta. Tuolla käytiin mielestäni hyvin läpi perusasiat kuten strategia, riskienhallinta ja verotus sekä kuinka kannattavaa kauppaa voi tehdä. Ennenkuin vaivauduin selvittämään mistä valuuttakaupassa on kyse, sain tuhottua 1000 EURon tilini saldon 250 EURoon.

        Valuuttakaupassa on oikeasti ymmärrettävä mitä markkinoilla on tapahtumassa ja miksi. All-in ja aivoton sijoittaminen eivät johda oikeasti mihinkään muuhun kuin rahojen häviämiseen. Tämä toki pätee myös muuhun sijoittamiseen.

        Nyt parin kuukauden treidaamisen jälkeen olen saanut saldoni nostettua 1500 EURoon ja 10 viimeisestä kaupasta 7 ovat olleet voitollisia.

      • Julius74
        treidaaja kirjoitti:

        www.valuuttakauppaopas.com ohjeilla ja vinkeillä olen itsekin päässyt valuuttakauppaan mukaan ja tehnyt mukavasti voittoa. Harmi vain että vinkkejä tulee suhteellisen harvakseltaan.

        Toinen mikä vaikuttaa lupaavalta on uusi kotimainen www.treidaus.com josta on kehittymässä treidaajien facebook. Vihjeitä, vinkkejä ja yhteydenpitoa. Hyvä idea, mutta nähtäväksi jää ottaako se tuulta siipiensä alle.

      • valuuttakauppa robot
        Julius74 kirjoitti:

        www.valuuttakauppaopas.com ohjeilla ja vinkeillä olen itsekin päässyt valuuttakauppaan mukaan ja tehnyt mukavasti voittoa. Harmi vain että vinkkejä tulee suhteellisen harvakseltaan.

        Toinen mikä vaikuttaa lupaavalta on uusi kotimainen www.treidaus.com josta on kehittymässä treidaajien facebook. Vihjeitä, vinkkejä ja yhteydenpitoa. Hyvä idea, mutta nähtäväksi jää ottaako se tuulta siipiensä alle.

        Myös esimerkiksi http://www.valuuttakauppaopas.info/ sivustolta olen löytänyt muutamia hyviä vinkkejä ja perusteellisia artikkeleita.

        Lähinnä itse kiinnostaisi kokeilla noita robotteja, että miten ne toimivat jos toimivat ollenkaan. Tuon oman algon kehittäminen vain pohdituttaa... Kokemuksia?

      • p
        valuuttakauppa robot kirjoitti:

        Myös esimerkiksi http://www.valuuttakauppaopas.info/ sivustolta olen löytänyt muutamia hyviä vinkkejä ja perusteellisia artikkeleita.

        Lähinnä itse kiinnostaisi kokeilla noita robotteja, että miten ne toimivat jos toimivat ollenkaan. Tuon oman algon kehittäminen vain pohdituttaa... Kokemuksia?

        Millä sivustoilla tai ohjelmistolla olette tätä tehneet? Oon yrittäny kattella netistä hyviä sivustoja ja vähä niitten arvosteluja mut jollain aina tuntuu olevan mielipide et ne on huojauksia et ei saa rahoja ulos ja sellasta.

      • sijoitusmies
        p kirjoitti:

        On 99,99-prosenttisesti myytti.

        Ani harva tekee sillä oikeasti rahaa. Kyseessä siis on nollasummapeli - tai miinussummapeli, kun otetaan kustannukset huomioon. Sinä voitat, kuka häviää? Jos tavallinen tallaaja voittaa nettivinkkien avulla, ne Goldman Sachsin miljoonia ansaitsevat huipputreiderit ilmeisesti häviävät? Heillä ei ole pienintäkään käsitystä itsestään selvistä valuuttojen liikkeistä, jotka tavallinen tallaaja tunnistaa synnynnäisen vaistonsa avulla?

        Minä tunnen melkoisen määrän sijoittamisella vaurastuneita ihmisiä, alkaen työpaikkani asiakkaista. Mutta en tunne ainuttakaan tavallista tallaajaa, joka on rikastunut valuuttakaupalla. Itse asiassa, ei tule mieleen kovin montaa ammattilaistakaan.

        Heitän haasteen: kuka osaa nimetä tunnetut valuuttakaupalla rikastunee suomalaiset?

        Näitä anonyymejä nettisankareita toki riittää. Ja kaverin kavereita, jotka "kuulemma" tekevät fyffeä. Kumma kyllä, verotilastojen kärjestä näitä pisnesmiehiä ei löydy. Vaan keltäpä löytyisi ihan mustaa valkoisella niistä huimista tuotoista?

        "Homma toimii niin, että kun laitat 1000€ sijoituksiin ja viikon tuotto on tuo 5%, on sinulla viikon päästä 1050€ sijoitettavana. ja kun seuraavalla viikolla tuotto on 5% on sinulla 1120€ tai sinnepäin... jne..."

        Niinhän se toimii. Muutaman vuoden kun jaksat treidailla niin kasassa on ihan kiva potti:

        5 vuotta 323 011 331,64 €
        10 vuotta 104 336 320 364 952,55 €

        Jne.

        Todisteita odotellessa.

      • sijoitusmies
        sijoitusmies kirjoitti:

        "Myös esimerkiksi http://www.valuuttakauppaopas.info/ sivustolta olen löytänyt muutamia hyviä vinkkejä ja perusteellisia artikkeleita."

        Täyttä tuubaa. Meinasi lentää kahvit näppäimistölle kun luin noita "ohjeita".

        Onko tuo WinCapita-"sijoittajien" uusi projekti tms?

    • Gubbemies

      Suosittelen kyllä suurta varovaisuutta etenkin näiden "valuuttakauppaohjelmien" suhteen. Paljon spekulaatiota ovat herättäneet nämä ohjelmien harjoitusmodit, joissa voi treidata ilman pelkoa rahojen menetyksestä. Kuulemma algoritmit eroavat huimasta oikeasta kaupasta. Suosittelen lukemaan esimerkiksi http://www.omaraha.org/valuuttakauppa/ , osa ohjelmista on täyttä tuubaa. Lisäksi vipuja käytettäessä voi rahat menettää todella helposti. Itse luotan vain niihin menetelmiin, mitä pankkiirit ja finanssialan ammattilaiset käyttävät. Ja olisi vaikea uskoa että näitä netissä olevia java-sovelluksia oikeat finanssihait käyttäisivät tienaamiseen.

    • eläkem.53v

      oletpa taitava, näin huonona aikana,
      kiinnostais yksi tapaus tarkemmin.

      ite lopetin kaikki kun jäin eläkkeelle, se alkoi viemään hermoja ja aivan liikaa aikaa.

    • treidaus kiinnostaa

      Vieläkös joku on valuuttakauppaa harjoittanut? Haluaisin alasta lisäinfoa!

    • Treidaaja

      Itse käyn valuuttakauppa ulkomaalaisella sivustolla (hotforex ja xm.com ) Kotiutukset ovat aina tulleet perille. Käytän omaa stragetia ja keskimääräinen tuotto noin 500%-1000% pääoman. Esimerkki 100,00e > 1kk 500,00e-1000,00e keskimäärin.

    • forex_suomeksi

      Aloitin aikoinaan järkevän valuuttakaupankäynnin kokeilut täällä suomi24ssakin joskus mainitun http://fx-trading.fi saitin ohjeilla. Ihan runsaasti sellasta perustavanlaatuista, hyvin esitettyä sisältöä vinkkeineen...PriceAction, S/R, Fib jne. Tosin kuin nämä muut suomenkieliset "oppaat", olemattomalla sisällönarvolla ja ennen kaikkea huijarimeklareiden (market maker) mainonnalla. Plus500, AvaFx ja muuta (reguloimatonta tai Kypros-"reguloitua") roskaa. Englanniksi taas netistä löytyy muutamakin pätevä valuuttakaupan opas ja keskustelufoorumi.
      Suomenkielinen fx-trading.fi näyttää nyt saaneen ison päivityksen ja ainakin luettavuus on parantunut. Äkkirikastumista ei valuuttakaupalla todellakaan tule, mutta maltillisella ja systemaattisella lähestymistavalla voi kuukaudessa saada muutaman sadan euron lisätienestin.

      • al0ittelija

        Millaista strategiaa käytät?? Kenties tuota fx-tradingin ekaa Technical confluence zones and PA? Omat forexfactorystä haetut indikaattoriviritykset eivät ole vielä oikein tuottaneet, niin pitää kokeilla jotain perinteisempää...

      • forex_suomeksi

        Kyllä, käytän sovellettua confluence strategiaa, jossa entryn varmistuksena toimii perinteinen pinbar, kuten tuossa fx-trading.fi:n esimerkeissä: http://fx-trading.fi/strategiat/

        Kyllähän ne indikaattorivirityksetkin voi ihan hyvin toimia, kunhan pitäytyy niissä yleisimmissä ja muistaa noudattaa strategian ehtoja joka ikinen treidauskerta.
        Muiden suomalaisten fx sivustojen strategiaehdotukset (ja koko sisältö) ovat kyllä käsittämättömän huonot ja harhaanjohtavat.

      • al0ittelija

      • forex_suomeksi

        En ole tehnyt sen kummempia muokkauksia esitettyyn strategian. Jokainen vaan näkee tilanteet ja soveltaa pinbar/trendline työkaluja vähän eri tavalla. Kannattaa kokeilla demolla, niin tottuu näkemään omat oikeat entryt.

        FinFx:n lopettamisen jälkeen olen treidannut kyproslaisella ja maltalaisella meklarilla. Nyt siirryin fx-trading.fi:n suosittelemalle lontoolaiselle FSA-reguloidulle meklarille, jonka he ovat ilmeisesti tutkineet ja testanneet jo jonkin aikaa. Tähän asti itselläkään ei ollut ongelmia live-tilillä, ei alustan eikä rahansiirto-operaatioiden kanssa.

      • al0ittelija

        Joo, jatkanpa sen esitetyn perus strategian harjoittelua, katsotaan millaista voittoprosenttia parin kuukauden demoilu tuottaa :) Jos on yli 70, niin alan treidaamaan oikealla rahalla. Siirryin muuten demoilemaan tuolle mainitsemallesi UK meklarille, hyvältä vaikuttaa. Sitä on ForexFactorylläkin näköjään kehuttu. Kiitos vielä kaikista vinkeistä ja hyviä treidejä!!

    • Nyt.näyttää.hyvältä

      Itse olin WinCapitassa joka teki valuuttakauppaa puolestani. Ahtopainemittari oli kapasitaatiltaan liian pieni, leikkasi kiinni. Nyt odotellaan uutta automaattirobottia, elokuussa pitäis alkaa robon hommiin. Rahat tällä hetkellä sisällä, mutta loppuvuodesta robo takoo jo hurjia lukemia. WinCapitan "profeetta" on näin luvannut.

      • al0ittelija

        Pitää olla aika tollo ku luovuttaa omat rahat toiselle "ammattilaiselle", olipa se Wincapita tai robotti. Ei se oo mitään valuuttakauppaa vaa sinisilmäisyyttä ja laiskuutta. Samoin kaikki Alexandriat ja vastaavat "varainhoito" asiantuntijat.
        Ite maksan parhaillaan oppirahat, testailen strategioita ja treidailen menemään...aina siinä kehittyy ja pian pääsee oikeasti kasvattamaan sitä pääomaa.

    • afaasi

      en usko että olet tehnyt moisia tuottoja. valuuttatreidaaminen ja johdannaiset ovat aikuisten ammattilaisten pitkäjänteistä työtä

      • al0ittelija

        Pitäisi tosiaan olla aika guru ett tienais "5%/viikossa ja viime viikko oli jopa 11,4%/viikko". Ne gurut eivät s24:lle kirjoittele, vaan ovat treidausyhtiöillä töissä :) Viisi pinnaa kuukaudessa voisi olla realistisempi näin perustreidaajalle; niitä markkinayllätyksiä, omia mokia ja alustan ongelmia vaan tulee...väistämättä.

      • al0ittelija kirjoitti:

        Hyvä treidaaja pystyy tekemään 1-4% per päivä tosiaan riippuen ihan marketista. Myös strategiasta. Itse käytän 1-5% max riskiä per treidi. Esim 2000,00e pääomalla 0.20lots 30pips =50e.. 50pips=90e jne..

    • jpt123

      Treidaako joku onnistuneesti treidausyhtiön tai signaalien kautta? Vinkkejä luotettavista toimijoista??

      • eeinäin

        Jos ei ite ymmärrä treidauksen päälle eikä halua oppia nii kannattaa pitää rahat pankin säästötilillä! Muhin "ammattilaisiin " ei näissä hommissa kannata luottaa...

    • bitco

      Hyvin on pystynyt treidaamaan bitcoinin valuuttaparia BTC/USD perus teknisen analyysin työkaluilla. Ovatko muutkin päässeet hyötymään kryptovaluutan selkeästä trendistä ja volatiliteetista?

      • al0ittelija

        Kyllä vain, vajaan 7900:n huipusta tultiin alas ja nyt hyvän retracementin jälkeen nousu jatkunee w-kuvion myötä tuota samaa tasoa kohti...ja siitä läpi. Kohtalaisen hyvin on päästy mukaan tienaamaan, tosin vielä melko varovaisilla positioilla - oikeaoppisesti :)

    • bitco

      BTC/USD on viikonlopun pudotuksen jälkeen taas yli 4000. Treidaako kukaan s24:n lukija tuota? On ollut sen verran hektistä hinnankehitystä ja valuuttaparin kulutkin on mitä on, niin itse olen pysynyt tuosta pois ja treidannut major-pareja. Alhaisten kulujen lisäksi ne noudattaa teknistä analyysiä bitcoinia huomattavasti paremmin...

      • täysnolla

        pian koko bitcoinni on nollassa... koitahan sitte treidata ja analysoida!

    • Täällä yksi forex treidaaja. Treidannut olen noin 1.5v tähän päivään ja hyvin menee. Itselläni oli hyvä mentori. Aluksi itselläni ei ollut mitään kokemusta treidaamisesta oikeastaan, kokeilin monien ihmisten maksullisia signaali palveluja ja analyyseja ja oletin että näin teen kymmeniä tuhansia tai satoja.. Loppujen lopuksi suosittelen mentoria näitä on kyllä muutamia hyviä mutta myös huijareita on vieläkin enemmän.. Jos on kiinnostunut treidaamisesta voin suositella hyvää mentoria näitä suomessa ei ole tai ei ole aineskaan vastaan tullut. Forex nettikurssit maksavat n300-500e. Tämä ei todellakaan ole paljon siihen verrattuna mitä opit. Ja paljonko pystyt treidaamisella tienaamaan. Olisi jees kuulla onko täällä suomessa muita treidaajia

    • Haluan vielä sanoa että kaikki nämä ketkä sanovat että valuuttakaupalla et tule rikastumaan blaablaablaa. Totta on että 90-95% treidaajista häviää rahansa koska kenelläkään ei ole mitään hajua mitä tekee stragetia tai muutakaan kokemusta tai kärsivällisyyttä, aikaa jne.. Olettavat että esim. 1000,00eurosta tullaan vuodessa miljonääriksi. Suomessa tuskin on montaan valuuttakaupan treidaaja. Itse tunnen muutaman treidaajan ja he tekevät hyvää tuottoa treidaamalla ovat tehneet jo miljoonan omaisuuden.

    • Anonyymi

      Teettekö valuuttakauppaa CFD-tuotteilla vai jotain muuuta kautta?

      Mietin verotusta, kun yksityissijoittaja ei saa vähentää CFD:istä tulleita tappioita.

      Oletteko perustaneet sijoitusyhtiöitä?

      Kerro Samppafx hyviä mentoreita, on vaikea aloittelijana löytää tuolta mainostan maailmasta oikeasti luotettavaa.

      Kiitos. :)

    • Anonyymi

      Perusteet, mikä markkinoita liikuttaa ja miksi valuuttaparit liikkuvat niin kuin liikkuvat kannattaa harjoitella ihan ensimmäiseksi ja sen jälkeen harjoitella demo tilillä treidaamista mikä ei maksa mitään.
      https://forextreidaus.com/strategia/
      Tuolta löytyy selkeä opas strategiasta mikä on hyvä ottaa pohjaksi omalle tulevalle kaupankäynti strategialle.

    • Anonyymi

      Miten on mahdollista, että parissa kuukaudessa normielämiseen kuluu rahaa yli neljä tonnia.
      No pankkitllillähän täytyy olla joku reikä ei siinä muuta mahdollisuutta ole. Aktia ja Danske Bank ovat kumpikin ryöstämässä erästä ihmistä. Tämä ihminen ja hänen veljensä ovat pedofiilin uhreja. Ainakin toinen veljeksistä on yrittänyt nostaa tätä pedofiiliä kepin nokkaan hän on veljesten täti.

      Tämä täti on puolustautunut maalittamalla tätä veljenpoikaansa pedofiiliksi ja kaatamalla likasangon tämän niskaan. Tämä pedofiilinainen osaa näytellä osaavana elää aikuisen miehen kanssa ja harva Suomessakaan pitää mahdollisena sitä, että nainen olisi pedofiili.

      Tämän avulla tätä limainen ämmä porskuttaa.

      Hän on saanut jonkun viranomaisen ja pankki ihmisetkin uskomaan valeisiinsa ja pankkitoimihenkilöt vievöt rahaa tämän vanhemman veljenpojan pankkitilitä.
      tätä tapahtuu sekä Aktia pankissa, että Danske bankissa. Ryöstävät pedofiilin uhrin rahoja.

    • Anonyymi

      Ihan mielenkiinnosta eli minkä suuruisia summia olette tienanneet valuutta treidauksella vuoden aikana? Itse harjoitellut valuutta treidausta nyt reilun pari viikkoa ja 3900 panoksella olen tienannut noin 1600 euroa puolessa toista viikossa.
      Erään jo valuutta treidausta pitkään harjoittaneen kanssa olen tätä opetellut ja 28 kaupasta 4 on ollut tappiollista. Tiedän että aina ei voi osua kultasuoneen joten suurempia tappioita varmasti vielä eteen tulee. Itse suosin nopeita treidauksia eli minuuteista per kauppa puhutaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe