LUKEMINEN KANNATTAA AINA

Tuohan on Jörkan vanha tuttu ja ehdottoman totta oleva slogan, jolla patistettin kansaa kirjakerhoihin ja lukuharrastuksen pariin. Lukunaisia ja -miehiä ovat molemmat, viimeksi presidenttivaaleissa loppusuoralle selvinneet, Presidentti Halonen ja ehdokas Niinistö.

Arvojohtajamme Tarja Halonen ammensi voimaa suomalaisuudesta, Väinö Linnasta ja trilogiasta "Täällä Pohjan Tähden Alla". Valinta sai aikaan suurta polemiikkia palstan halosvammaisissa, joten on tosi mukava saada vertailukohdaksi päivittäin palstalla seuraavaksi presidentiksi veikatun Sauli Väinämö Niinistön valinta Ylen kesäsarjassa "10 kirjaa, jotka muuttivat maailmaa."

Yllätyksekseni Niinistön valinta on Oscar Wilden aistinautintojen ylistys " Dorian Grayn muotokuva". Tarinan alussa lordi Henry ihastuu nuoreen ja valloittavaan Dorianiin ja turmelee nuorukaisen. Jatkossa tämä yläluokkainen elostelija elää elämäänsä vanhenematta, ilman että eletty elämä näkyisi kasvoissaan tai tuntuisi ruumiissa. Kaikki paheellisen elämän merkit tarttuvat sen sijaan miehen muotokuvaan, jonka synnillisiäja rappeutuneita juonteita mies välillä tarkastelee. Kun muotokuva lopulta tuhoutuu, rapistuu mieskin yhdessä hetkessä siksi ihmisraunioksi, mikä hän oikeasti oli. Jo ilmestyttyään kirjaa kritisoitiin sen homoseksuaalisesta pohjavireestä...

....mihin syynä oli kaiketi Wilden itsensä mieltymykset. Oscar Wilde kärsi nimittäin 2 vuoden vankeustuomion siveettömyydestä ja todistamassa olivat myös Widen käyttämät miesprostituoidut.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oscar_Wilde
Niinistön valinta ei suinkaan ole huono, yllättävä(ä) kyllä. Tai ehkei sitäkään, jos ajattelemme Wilden persoonaa: keikari, vapaamuurari, innokas tupakkamies jne. Niinistöä puhutteli Ylen ohjelman mukaan Oscar Wilden " omatunto tematiikka ja älykäs pilkka moralismia vastaan". Kenties jopa Wilden aforismit ovat muokanneet Saulista sen ihmisen , joka hän on?
http://fi.wikiquote.org/wiki/Oscar_Wilde

- Yhteiskunta tuottaa konnia ja koulutus tekee konnista toisiaan taitavampia.
- Ahkeruus on kaiken kurjuuden perimmäinen syy
- Ainoa asia joka lohduttaa köyhää on tuhlaavaisuus
- Demokratia ei ole muuta kuin kansan kurittamista kansan avulla kansan hyväksi
- Likainen mieli on ikuinen ilo
- On kamalan työlästä olla tekemättä mitään

Niinistön ajatuksia tästä elämänsä mullistaneesta lukukokemuksesta huomenna maanantaina, 16.7. Tv 1:ltä, klo 21.55.
Vertailukohdaksi voitte katsoa Ylen sivuilta uusintana myös Tarja Halosen ohjelman.
http://10kirjaa.yle.fi/ohjelmat
101207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

pohjavire tuntuu kovasti kiehtovan sinua. Palaathan siihen uudelleen ja uudelleen. Hätäisempi alkaisi jo tekemään päätelmiä tästä jatkuvasta kiinnostuksestasi Wilden homouteen. Kerroit aiemmin lukeneesi kirjan jo poikana, jolloin seksuaalinen suuntautuminen on muotoutumassa.

Kyllä tämä asia jo nyt tuli selväksi. Ei sinun tarvitse enää palata siihen.

Äänestä
  • oli presidentti Halosen kirjavalinta verrattuna presidentti ehdokas Niinistön kirjavalintaan, sinä nyt vain poimit sieltä sen sinua kiinnostavan asian, homoseksuaalisuuden.

    Minusta on todella mielenkiintoinen tuo Niinistön valinta, en olisi koskaan uskonut hänen lukevan tuollaista kirjaa, se paljastaa vain sen että median antama kuva Niinistöstä on liian suppea, sama pätee varmasti Halosen kohdalla.

    Uskoakseni Egonisti tölväisee joitakin yksinkertaisia kirjoittajia, jotka ovat tuominneet kovinkin jyrkästi sen että Halonen on ollut Setan varapuheenjohtaja.

    Niinistön kirjavalinta kertoo sen että maailma ei ole niin yksinkertainen kuin sivistymättömimmät palstakirjoittajat täällä luulottelevat.

    Äänestä

  • ulkonäköseikat, eikös tämmönen johtopäätös voida vetää, kun ulkokultaisesti meni retusoimaan oman, epämiellyttävän kuvansa hämätäkseen äänestäjiä olemattomalla kauneudellaan ja pirteän näköisellä valheellisella naamallaan.

    Äänestä

  • aihehan kirjoitti:

    oli presidentti Halosen kirjavalinta verrattuna presidentti ehdokas Niinistön kirjavalintaan, sinä nyt vain poimit sieltä sen sinua kiinnostavan asian, homoseksuaalisuuden.

    Minusta on todella mielenkiintoinen tuo Niinistön valinta, en olisi koskaan uskonut hänen lukevan tuollaista kirjaa, se paljastaa vain sen että median antama kuva Niinistöstä on liian suppea, sama pätee varmasti Halosen kohdalla.

    Uskoakseni Egonisti tölväisee joitakin yksinkertaisia kirjoittajia, jotka ovat tuominneet kovinkin jyrkästi sen että Halonen on ollut Setan varapuheenjohtaja.

    Niinistön kirjavalinta kertoo sen että maailma ei ole niin yksinkertainen kuin sivistymättömimmät palstakirjoittajat täällä luulottelevat.

    viitsi esittää fiksumpaa kuin olet.

    Äänestä

  • nyt ego kirjoitti:

    viitsi esittää fiksumpaa kuin olet.

    edes esittämään fiksua.

    Etkö pysty muuhun kuin arvailemaan persoonaani?

    En ole Ego, mutta sinähän voit tietenkin kuvitella mitä haluat.

    Äänestä

Sairaalloinen mielenkiintosi Niinistöä kohtaan jatkuu. Luulisi, että aikuinen mies osaisi käsitellä jo ihastuksensa eikä olisi edelleen tuolla rakkaudesta se hevonenkin potkii -asenteella liikkeellä.

Niinistöhän ei ole edes palstan aihe, mutta silti olet jatkuvasti pauhaamassa hänestä. Valitan, mutta Sauli on täysi hetero eikä hän kiinnostuisi sinusta, vaikka kirjallisuusmakunne olisikin yhtenevä.

Niinistö osaa suhtautua kirjallisuuteen fiktiona eikä ole heti näkemässä kirjoissa uutta totuutta historiaan, toisin kuin Halosen äiti, jolle ei kouluopetuksen tarjoama totuus kelvannut, koska se ei sopinut perheen maailmankuvaan.

Äänestä
  • ...Niinistö lukee homopornoa?

    Äänestä

  • siitä että kirjoitti:

    ...Niinistö lukee homopornoa?

    setajohtajan arvomaassa elävältä kansalaiselta, jotta tietäisimme mitä olemme ajamassa.

    Äänestä

Johan olet sen oivaltanut, että Niinistö on vähintään puolen kansan henkinen presidentti. Käsittele lisää Niinistöä vaikka missä valossa. Sehän kertoo pelkästään sen suuren Niinistö-pelkosi, joka on todella aiheellinen--sinulle.

Äänestä

Sauli ja homoporno.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Re-EgoNisti kirjoitti:

Tuohan on Jörkan vanha tuttu ja ehdottoman totta oleva slogan, jolla patistettin kansaa kirjakerhoihin ja lukuharrastuksen pariin. Lukunaisia ja -miehiä ovat molemmat, viimeksi presidenttivaaleissa loppusuoralle selvinneet, Presidentti Halonen ja ehdokas Niinistö.

Arvojohtajamme Tarja Halonen ammensi voimaa suomalaisuudesta, Väinö Linnasta ja trilogiasta "Täällä Pohjan Tähden Alla". Valinta sai aikaan suurta polemiikkia palstan halosvammaisissa, joten on tosi mukava saada vertailukohdaksi päivittäin palstalla seuraavaksi presidentiksi veikatun Sauli Väinämö Niinistön valinta Ylen kesäsarjassa "10 kirjaa, jotka muuttivat maailmaa."

Yllätyksekseni Niinistön valinta on Oscar Wilden aistinautintojen ylistys " Dorian Grayn muotokuva". Tarinan alussa lordi Henry ihastuu nuoreen ja valloittavaan Dorianiin ja turmelee nuorukaisen. Jatkossa tämä yläluokkainen elostelija elää elämäänsä vanhenematta, ilman että eletty elämä näkyisi kasvoissaan tai tuntuisi ruumiissa. Kaikki paheellisen elämän merkit tarttuvat sen sijaan miehen muotokuvaan, jonka synnillisiäja rappeutuneita juonteita mies välillä tarkastelee. Kun muotokuva lopulta tuhoutuu, rapistuu mieskin yhdessä hetkessä siksi ihmisraunioksi, mikä hän oikeasti oli. Jo ilmestyttyään kirjaa kritisoitiin sen homoseksuaalisesta pohjavireestä...

....mihin syynä oli kaiketi Wilden itsensä mieltymykset. Oscar Wilde kärsi nimittäin 2 vuoden vankeustuomion siveettömyydestä ja todistamassa olivat myös Widen käyttämät miesprostituoidut.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oscar_Wilde
Niinistön valinta ei suinkaan ole huono, yllättävä(ä) kyllä. Tai ehkei sitäkään, jos ajattelemme Wilden persoonaa: keikari, vapaamuurari, innokas tupakkamies jne. Niinistöä puhutteli Ylen ohjelman mukaan Oscar Wilden " omatunto tematiikka ja älykäs pilkka moralismia vastaan". Kenties jopa Wilden aforismit ovat muokanneet Saulista sen ihmisen , joka hän on?
http://fi.wikiquote.org/wiki/Oscar_Wilde

- Yhteiskunta tuottaa konnia ja koulutus tekee konnista toisiaan taitavampia.
- Ahkeruus on kaiken kurjuuden perimmäinen syy
- Ainoa asia joka lohduttaa köyhää on tuhlaavaisuus
- Demokratia ei ole muuta kuin kansan kurittamista kansan avulla kansan hyväksi
- Likainen mieli on ikuinen ilo
- On kamalan työlästä olla tekemättä mitään

Niinistön ajatuksia tästä elämänsä mullistaneesta lukukokemuksesta huomenna maanantaina, 16.7. Tv 1:ltä, klo 21.55.
Vertailukohdaksi voitte katsoa Ylen sivuilta uusintana myös Tarja Halosen ohjelman.
http://10kirjaa.yle.fi/ohjelmat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu